jos ei enään oma nainen kiinnosta, tai on ihastunut toiseen naiseen tai hän on hankkinut uuden?
itse sanoin kerran miehelleni että jos ikinä suutelee pettää tai on edes ihastunut toiseen naiseen kertoo siitä rehellisesti.
vaikka se loukkaisikin niin sanoin hänelle että sitten se on minulle ihan yhden tekevää koska en jää roikkumaan ihmiseen joka edes on ihastunut toiseen ihmiseen..
TOKI!! tämä kuullostaa nyt julmalta ja kamalalta MUTTA!! jos oma naisenne esimerkiksi sanoisi.. -voi kun tuo naapurin risto on namupala ja olen katsellut häntä "sillä silmällä" niin eipä se varmaan (miehistäkään mukavalta tuntuisi).
JA kyselin tätä ihan vaan siksi ETTÄ; miksi ette kerro tai sano mitään vai sanotteko suoraan jos toinen nainen vetää puoleensa?
itse sanoin kerran miehelleni että jos ikinä suutelee pettää tai on edes ihastunut toiseen naiseen kertoo siitä rehellisesti.
vaikka se loukkaisikin niin sanoin hänelle että sitten se on minulle ihan yhden tekevää koska en jää roikkumaan ihmiseen joka edes on ihastunut toiseen ihmiseen..
TOKI!! tämä kuullostaa nyt julmalta ja kamalalta MUTTA!! jos oma naisenne esimerkiksi sanoisi.. -voi kun tuo naapurin risto on namupala ja olen katsellut häntä "sillä silmällä" niin eipä se varmaan (miehistäkään mukavalta tuntuisi).
JA kyselin tätä ihan vaan siksi ETTÄ; miksi ette kerro tai sano mitään vai sanotteko suoraan jos toinen nainen vetää puoleensa?
Vastaukset 27
Vanhimmat
häipyy tylysti kammottavasti kuvioista ilmoittamatta mitään..kun toinen nainen astunut kehiin-
taitaa käydä nuin..
Eli ollaanko parisuhteessa rehellisiä vai ei, jokainen ihastuu tai tuntee vetoa johonkin ulkopuoliseen aivan väkisin, se on sitten ihan suhteesta kiinni pystyykö niistä jopa keskustelemaan toisen kanssa vai ei.
Itse miehenä en kyllä haluaisi olla misään suhteessa sinunlaisen naisen kanssa..... ei millään pahalla.
mikä syy? kuin et haluis olla... t. ei alkuperäinen kirjoittaja
ihan suoraan. Mies on puhunut ihastukset minulle ja minä hänelle. Ei siinä ole mitään pahaa, jos ihminen ihastuu. Ihastumiset tulee ja menee.
Sulla on aivan sairaan hyvän näkönen kaveri, on se sitten hienoo olla sun ja sen kaverin seurassa niin että sulle ei paljastuisi kaverisi seksuaalinen vetovoima, toisentyyppinen nainen sen sijaan voisi jopa heittää huulta asiasta....
ollut minä. mutta omasta puolestani voisin sanoa että eipä se minua haittaa nimetön vaikka et haluaisikaan olla yksi haileeX) odotan vaan päivää kun oma tyttöystäväsi kehuu jotain toista tai kertoo ihastuneensa jopa pettäneensä.
siinähän sitten jatkat "normaalia onnellista parisuhdetta".
minusta se vaan on oltava joko tai silloin ei kunnioita pariaan jos muut pyörii mielessä.. että sorry vaan. (rehellisyys kunniaan)..
sitten jos eivät mene? on se sitten mukava tietää toisen osapuolen kun toinen tulee kertomaan muistatko sen minnan tai riston juu ihastus meni vähän pidemmälle (vaikka pikkujouluissa).. jne.
tuonpa takia en oikeastaan haluaisi katsoa ihmistä joka on edes ihastunut toiseen. (no pieni ihastus ei sinällään mitään mutta vähän palavampi ja se olisi kerrasta poikki).
no olen kyllä luonteeltani joko tai ihmisiä:D
enemmän ja parisuhteessa kulmat pyöristyy, niin, huomaat kuinka ahdasmielinen olet asenteiltasi.
Päätit siis ilmoittaa hänelle, ettei sinulle voi kertoa rehellisesti mitään, koska häivyt jo olemattomastakin syystä.
Sitten ihmetellään mikseivät miehet puhu.
pakko sanoa että hyvä pointti :)
Tekojaan voi hallita, ei tunteitaan. Ne ovat kuin veteen piirretty viiva, aaltoilevat ajan saatossa.
Ehdottomuudessasi tulet vielä kuolemaan yksin. Ei vaan, elämä opettaa, sinuakin.
että vaikka ihastuisi ei tarvitse pettää ja jos pettää "sille ei voinut mitään"? aika näppärä selitys:P
itse asiassa olen koko elämäni ollut ehdoton joissain tietyissä asioissa ja minulla on tuttuja ja ystäviä paljon ja he kyllä ovat arvostaneet ainankin tuota "ehdoton rehellisyydessä ja uskollisuudessa". niin ystäviä kun tuttuja kohtaan. (enkä siis edelleenkään ole yksin;))
ja myöskin mieheni on vaatinut rehellisyyttä. koska hänellä kyllä on kokemusta kumppanin petollisuudesta että noin... eikös se olisikin mukavaa että edes kerran elämässään voi luottaa johonkuhun?? niin hyvässä kun pahassa?
Sanotko SINÄ sitten suoraan miehelle, jos sua ei enää kiinnostakaan, ja että vieraisiin pitäisi päästä? Aiheellinen vastakysymys.
että kumpikin olemme rehellisiä toisillemme. ja MINÄ!! voin kyllä sanoa että kertoisin. semmoinen on näet NIIIIN!! paljon helpompaa. kun salailla toiselta asioita.
ja loukata toista sillä.
minäkin sanoin miehelleni että kertoo vaan rehellisesti vaikka se sillä hetkellä loukkaisikin. niin tekisin minäkin.
mutta ottaen huomioon kun keskustelimme näistä jutuista kumpikin totesi että eipä ole muut kiinnostaneet. (niinkusta ei olekkaan).
POINTTINI OLIKIN!! jos olet löytänyt hienon ihmisen elämääsi (miksi kaipailla muita?)
en nytten ollut ihan liian ehdoton tossa asiassani (testasin vain) NIMITTÄIN: jos mies olisi tämän vuodatuksen kirjoittanut hän olisi saanut empaattisia ymmärtäviä vastauksia. MUTTA!! heti kun nainen näin kirjoitti niin heti ollaan moittimassa.
sama ilmiö on kun miehellä monta naista hän on vuoden sonni! mutta kun naisella monta miestä hän on "huora"..
aika jännä aika jännä:P
vähän aikaa yhdessä.
Tuota noin, niitä ihastumisia tulee kyllä pakostakin pitkässä suhteessa vastaan. Jos miehesi väittää muuta, niin hän valehtelee. Mutta ehkä sinulle onkin valehdeltava, jotta pysyisit järjissäsi.
Ihastumisia tulee ja menee, tunteet tulevat ja menevät.
olemme olleet:P mutta kuten sanoin miehelle olisi tälläinenkin vuodatus suotu kun nainen taas on kamala hirviö;D
oikeestaan TESTASIN vain näitä juttuja.. että miten miehet ja naisetkin suhtautuu tälläiseen..
ole; epärealistiselta ja naiivilta lähinnä vaikutit.
vaikutan olen kyllä törmännyt tuttava piirissä ihmisiin jotka sumuttaa tyttö/poikaystäviään jopa fritsut kaulassa ja väittänyt että kaveri "kuristi" :D
että katsokaa vaan mitä ne omat kumppaninne harrastaa selkänne takana vaikka mitä väittäisivät;D
känni on yksi hyvä syy ainankin sen 20krt..
ja btw jos osaksi muuten vaan testailin miten ihmiset vastaa tähän näin ja sainkin vastauksia joita pienellä osa provolla sainkin aikaiseksi.. niin mikäs siinä;P
eli juuri semmosia vastauksia kun odotinkin.. oletpas naivi kauhea akka hirviö jne jneXD
varmaankin jos mies olisi tämän kirjoittanut olisi tullut: voi voi pekka kun sinulla on kauhea akka jos kertoo ihastuneensa ristoon.. jne.
JA KUKA VOI SANOA ETTÄ EI HÄIRITSE JOS OMA KUMPPANI KERTOO IHASTUNEENSA JOHONKIN JA ET PIENTÄ SÄPINÄÄ LÖYTYY!!
täällä on hienoja ihmisiä kun antaa kumppanin hyppiä vieraasta sängystä toiseen. HYVÄ!! NYKYPÄIVÄ!!!
johonkin toiseen mieheen, kun noin tästä asiasta vaahtoat? Huono omatunto...
Ei ihastuminen tarkoita sitä, että pitäisi alkaa suhteeseen ihastuksen kohteen kanssa tai että toisen pitäisi hyväksyä sellainen käytös.
Elämässä on paljon häiritseviä asioita. Tämä nyt on yksi niistä. Älä anna sen häiritä itseäsi liikaa.
ei nyt mitenkään minun pari uhdetta koskenut yleistys ja testi vaan:;P
syyllistävä asenne ja kun sanoin että eikö heitä haäiritsisi jos oma nainen/mies pettää ihastuu kehuu jotain toista..
kaikilla tuntuu olevan asenne että antaa kumppanin mennä pettämään vaan jne..
minusta se vaan on yksi pahin asia jonka toiselle voi tehdä.. mutta jos ihmisistä on ok et partneri pettää antaa mennä vaan..
jokaisella on oma periaatteensa..
vielä pettämistä.
Vieläkö sä muka testaat?
mutta miksi kaikki kiinnittää (ihastumiseen) huomion kun tuossa oli myös pettäminen suutelu yms.. no nytten lähinnä vaan ihmettelen;P
En koskaan sano hänelle ettäkö et kiinnostaisi. Se loukkaa häntä eikä tee muutenkaan itsetunnolle hyvää.
En kerro hänelle ihastuksestani ellei se johda mihinkään. Miksi kertoa haluavansa toista mut jää kuitenkin siihen oman kullan viereen.
Hankkinut uuden... En sano suoraan, mut aiemmin on jo mennyt poikki joten eipä siitä kai niin väliäkään.
Sanat ja teot eroavat miehen mielestä aika todella paljon. Ajatus siitä naapurin miehestä ei ole mielestäni pettämistä. Se on vähän sama juttu jos näkee unta jostain toisesta naisesta, niin kannattaako ottaa eroa. Tai jos puoliso näkee unta että toinen pettää häntä, niin eiks se ole vähän turhan kevyt peruste pistää lusikat jakoon.
jotain fiksua sanottavaa jollain joka on koko viestinkin lukenut ja vastannut asiallisesti.
no kuten aijemmin sanoin testailin ja ihmettelin lähinnä vaan.
totta parashan se on ihastukset pitää omana tietonaan jos ei mihkään johda niin kumppani ei loukkaannu. totta puolin jos toisin:D
siis kuten jo tuossa mainitsin en kumminkaan ole niin ehdoton.. osa oli tiettyä "provoilua" mutta osa ihan oikeatakin asiaa. kiitos järkevästä vastauksestasi;)