Olitteko esikoista

naimisissa vai avoliitossa?
Mitä mieltä olette siitä onko sillä väliä?
Kaikkihan lastaan rakastavat yhtälailla ja ei se vanhemmuuteen vaikuta onko naimisissa, mutta toisille se on edellytys ! ???

Kertokaa miten teillä ja mielipiteet!!
663805
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Enkä todellakaan näe sillä olevan mitään merkitystä. Emme kaipaa suhteen virallistamista todistellaksemme itsellemme tai muille suhteemme tilaa, vaikka siitä vihjailuja ollaan saatukin lapsen myötä. Naimisiin aiotaan kyllä mennä lähivuosina mutta halutaan pitää kivat ja kunnolliset juhlat, eikä nyt ole ollut vielä kiinnostusta/mahdollisuutta niitä järkätä.

Äänestä

ole kuin talodellista, mikäli jotakin ikävää sattuu.

Nyky-yhteiskunnassa ei ole synti tai häpeä saada (tai olla) avioton lapsi. Kuitenkin, jos avopari odottaa lasta ja isä kuolee, jää "leski" ilman perintöä ja leskeneläkettä. Lapsen osuudet toki saadaan syntymän jälkeen dna-testeillä taattua.

Pahimmillaan lapsen äiti joutuu ulos kodistaan (jos vain miehen nimissä) ja jää ilman talodellista tukea, sen lisäksi, että on jo menettänyt kumppaninsa ja jää lapsen kanssa kaksin surunsa keskelle.

Keskinäiset testamentit, henkivakuutuksen edunsaajat jne. ainakin kannattaisi hoitaa kuntoon, mikäli ei avioitua halua, mutta lapsia on tulossa.

Äänestä
  • Kuitenkin vaikka testamentitkin olisi hoidettu, niin tulee muistaa, että avopuoliso on perintöverotuksessa tiukemmin verotettu, kuin aviopuoliso.

    Ja ennen kuin joku pillastuu vastauksestani, niin kerron, että ymmärrän kyllä, että maailmassa on muitakin arvoja kuin materia. Kuitenkin surustakin on helpompi selvitä varakkaampana, kuin siten, että joutuu vielä pohtimaan sitä hengissä pysymistä myös taloudellisesta kannalta.

    Äänestä

  • Vaikka pari olisi naimisissa niin ei puoliso peri toistaan muuta kuin testamentin kautta. Siltikään lapsille kuuluvaa lakiosaa ei pysty kumoamaan, vaikka testamentti olisikin.
    Eli lapset perivät automaattisesti vanhempansa, ei muut. Tietysti jos ei ole lapsia pätee muut säännöt.
    Myöskin, jos on naimisissa, niin perikunta ei voi vaatia leskeä realisoimaan esim.asuntoa, vaan saa asua siinä niin kauan kuin tahtoo. Tätä suojaa ei avopuolisolla ole.
    Ainoa, minkä avoleski menettää, on leskeneläke. Vai onko jo muutos tullut, että jos on yhteinen lapsi, niin katsotaan leskeksi?
    Ei kai kukaan nykypäivänä laita isompaa omaisuutta(taloa) vain toisen nimiin jos sitä yhdessä maksetaan?

    Äänestä

  • perintöä? kirjoitti:

    Vaikka pari olisi naimisissa niin ei puoliso peri toistaan muuta kuin testamentin kautta. Siltikään lapsille kuuluvaa lakiosaa ei pysty kumoamaan, vaikka testamentti olisikin.

    "Ei kai kukaan nykypäivänä laita isompaa omaisuutta(taloa) vain toisen nimiin jos sitä yhdessä maksetaan?"

    ikävä kyllä, näitä on nähty vieläkin... viimeisin lähipiirissä ihan vuoden takaa...... tosin, ehkä surullisinta kaikessa tässä on se, että naimisissa ovat, mutta keskinäinen tiukka avioehto. eli toinen ei saa mitään missään tilanteessa. itse ei voi käsittää miten joku voi rahoittaa toisen nimissä olevaa taloa vaikkei itse tulee saamaan latiakaan ero tai kuolema tilanteessa.... kertoo vaan sen, että ymmärrys ei riitä mitä meni allekirjoittamaan aikanaan...

    Äänestä

  • perintöä? kirjoitti:

    Vaikka pari olisi naimisissa niin ei puoliso peri toistaan muuta kuin testamentin kautta. Siltikään lapsille kuuluvaa lakiosaa ei pysty kumoamaan, vaikka testamentti olisikin.
    Eli lapset perivät automaattisesti vanhempansa, ei muut. Tietysti jos ei ole lapsia pätee muut säännöt.
    Myöskin, jos on naimisissa, niin perikunta ei voi vaatia leskeä realisoimaan esim.asuntoa, vaan saa asua siinä niin kauan kuin tahtoo. Tätä suojaa ei avopuolisolla ole.
    Ainoa, minkä avoleski menettää, on leskeneläke. Vai onko jo muutos tullut, että jos on yhteinen lapsi, niin katsotaan leskeksi?
    Ei kai kukaan nykypäivänä laita isompaa omaisuutta(taloa) vain toisen nimiin jos sitä yhdessä maksetaan?

    pitää osuutensa yhdessä hankitusta omaisuudesta. Jos äiti on kotona, eikä tienaa mitään ja isällä on huippupalkka, niin avoparin on varsin vaikea selittää, että kaikki tämä omaisuus on yhteistä. Avioparilla se on. Sillä tekee se äiti kotona ollessaan oman osuutensa työstä joka tapauksessa.

    Äänestä

En ollut naimisissa kun sain esikoiseni. Kun sain toisen lapseni niin olin naimisissa. Kolmannen lapseni syntyessä en ollut naimisissa.

Ei vaikuta pätkääkään "mitä muut ovat mieltä".
Rakastan lapsiani kuitenkin ihan tasavertaisesti.

Äänestä

avoliitossa. Naimisiinmeno on lapsellinen jumittunut perinne, jolla ei ole oikein mitään käytännön arvoa. Minun ei tarvitse todistella kenellekään olevani vakaassa suhteessa, sillä miehen kanssa sen tiedämme ja annamme lapsille turvallisen kodin. Vihjailua saa aina kuulla, mutta yllätyksekseni enemmän ikäisiltäni katkerilta rouvilta kuin vanhemmalta sukupolvelta, mitä voisi alun perin odottaa.

Äänestä
  • ja mielestäni jos on tunne "todistelusta jollekin" niin suhde ei kovin vakaalla pohjalla ole. ei avioliitolla mitään "todistella". sillä halutaan turvata puolison tulevaisuus puolin ja toisin ja taata lapsille perusturva.

    Äänestä

  • merkitystä,,, kirjoitti:

    ja mielestäni jos on tunne "todistelusta jollekin" niin suhde ei kovin vakaalla pohjalla ole. ei avioliitolla mitään "todistella". sillä halutaan turvata puolison tulevaisuus puolin ja toisin ja taata lapsille perusturva.

    Mitä tarkoitat turvaamisella puolison tulevaisuutta tai lasten perusturvaa liittyen avioliittoon?
    Avoliitossakin voi puolisot tehdä keskenään testamentin. Henkivakuutukseen saa laittaa itse valitsemansa edunsaajan.
    Lasten perusturva? Se syntyy vanhempien väleistä, ei siitä mitä paperilla lukee.
    Jos menee naimisiin vain sen tähden, että odottaa leskeneläkettä, niin aika hurjalta kuulostaa! Lapsethan saavat puoli-orvoneläkkeen jos toinen vanhemmista kuolee, se ei vaikuta oliko vanhemmat naimisissa.

    Äänestä

  • juridisesti? kirjoitti:

    Kuten tuolla jo aiemmin joku kirjoittikin, juridisesti avioliitto on eri asia kuin avoliitto.

    Jos jää lapsia hoitamaan kotiin, minusta naiminen kannattaa :-). Aviopuolisot saavat (ja ovat velvollisia) toisiaan elättämään, toisin kuin avopuolisot. Aviopuolison kuoltua on oikeutettu leskeneläkkeeseen, mikä ainakin tällaiselle pätkätöissä sinnittelevälle on iso turva. Pari vuotta kotiäitinä ollut yksinhuoltaja tuskin olisi ensimmäinen suosikki työnantajan silmissä, kun nytkin saa todella tehdä töitä saadakseen töitä perhevapaan jälkeen. Henkivakuutuskin meillä on, mutta se saisi olla aika suuri, että vastaisi tuota leskeneläkettä.

    Aika harva sitä testamenttia vaan valitettavasti tekee nuorena. Eikä sitä voi ikinä tietää, kenelle toinen on omaisuutensa testamentannut. Jos on naimisissa, saa puolison kuoltua ainakin asua yhteisesssä kodissa niin pitkään kuin haluaa, vaikka testamenttia ei olisi. Jos ei ole yhteisiä lapsia, on perintövero kolminkertainen avopareilla verrattuna aviopareihin. Ja eron osuessa kohdalle on avio-oikeus siihen osaan omaisuudesta, jota ei ole avioehdolla rajattu pois.

    Avioliitto on helppo tapa hoitaa kuntoon monta taloudellista asiaa. Epäilen, että suurin osa avopareista ei näitä asioita huolehdi kuntoon, vaikka niin toki voisikin tehdä. Tuttavapiirissäni on muutamia ikäviä tilanteita tämän takia tullut erotilanteessa tai toisen kuoltua.

    Äänestä

eikä olla vieläkään. Eihän sitä nyt naimisiin sen vuoks mennä, että saadaan lapsi, vielä vähemmän ulkopuolisten ihmisten painostuksesta. Ajattelin tässä vielä tehdä toisen lapsen ennen häitä. Onpahan sit ainakin taas hoikas kunnos.

Mun äiti yritti vihjailla häitä kun olin raskaana, mut suurin syy ei:hin oli iso maha :) Tuskin mieskään haluaa hää vuoteeseensa valasta...

Äänestä

Enkä muuta olis edes huolinut!!
Olen vanhanaikainen ja ERITTÄIN ylpeä siitä!!! Se on meinaan harvinaista nykyään.... sääli sinänsä mutta eipä meikäläistä haittaa :) Itse kun kuitenkin oman elämäni elän!!!

Äänestä

olla naimisissa!
Minusta on tärkeää vanhempien laillistaa suhteensa ja sitoutua toisiinsa sata prosenttisesti ennen kuin tuovat uuden ihmisen maailmaan!
Aika monessa muussa maassa edelleen ajatellaan näin ja minusta se on hienoa.
Tiedän myös että se on vanhanaikaista, mutta mielestäni myös vastuullinen ja oikea asia hoitaa!
Lapsen on paras tulla sellaseen perheeseen missä vanhemmat ovat täysin sitoutuneita toisiinsa!!! (ja avoliitossa näin ei ole)...
kaikki tietenkin tekevät niinkuin haluavat mutta näin meillä =)

Äänestä
  • Onneksi ei ollut meillä. Olimme siis jo ennen avioliittoa sitoutuneita toisiimme, papin aamen ei muuttanut meillä henkisellä puolella mitään.
    Onneksi kuitenkin menitte pian naimisiin jos teillä ei ollut asiat näin hyvin. Onnea kuitenkin jatkoon!

    Äänestä

  • ehdotonta? kirjoitti:

    Onneksi ei ollut meillä. Olimme siis jo ennen avioliittoa sitoutuneita toisiimme, papin aamen ei muuttanut meillä henkisellä puolella mitään.
    Onneksi kuitenkin menitte pian naimisiin jos teillä ei ollut asiat näin hyvin. Onnea kuitenkin jatkoon!

    tarpeellista??
    Olimme sitoutuneita toisiimme ennen avioliittoa ja halusimme juuri tätä sitoumusta juhlistaa ja tehdä siitä virallista!
    Papin aamen ei ketään sen lähemmäksi toista tuo eikä välttämättä tee onnellisemmaksi!

    Kiitos törkeästä kommentista... huomaa taas että ottaa päähän, mutta eipä haittaa!

    Ja ihan vaan tiedoksi: olimme erittäin onnellisia ennen naimisiin menoa, paljon onnellisempia naimisiin mentyämme, ja miljoonasti onnellisempia nyt pari vuotta myöhemmin :)

    Äänestä

  • tuo taas kirjoitti:

    Siteeraan kirjoitustasi: "...vanhemmat ovat(avioliitossa) täysin sitoutuneita toisiinsa!!!(ja avoliitossa näin ei ole)...
    Et jätä vaihto-ehtoa, mielestäsi avoliitossa ei olla sitouduttu toisiinsa. Eihän oma mielipiteeni ole väärä kun olen eri mieltä. Ne ovat vain eri mielipiteitä, sinä saat pitää omasi ja minä pidän omani. Meillä on niihin oikeus, kummallakin.

    Olen toki iloinen siitä, että olette onnellisia! Aidosti onnellinen suo tunteen muillekin.
    Meillä on kohta 10v avioliittoa takana, enkä usko, että mikään olisi toisin vaikka eläisimme avoliitossa, rakkautta ja toistemme kunnioitusta riittää.
    Mieheni kuitenkin halusi aikoinaan naimisiin, enkä nähnyt siihen mitään "estettä". Oliko hän sitten se "vanhanaikainen", mutta btw se oli hänelle tärkeää ja minä joustin siinä asiassa.

    Äänestä

  • kommentti? kirjoitti:

    törkeä...
    mutta miksi sitten mentäisiin naimisiin jossei sitoumuksen takia?? Ihminen ei voi koskaan avoliitossa olla niin sitoutunut kuin avioliitossa!
    Loppujen lopuksi avoliitosta voi vaan kävellä ulos taakseen katsomatta. Avioliiossa sentään otetaan askel sitä lopullista yhdessä oloa kohden ja siitä on jo paljon vaikeampi lähteä (en sano etteikö moni avioliitto päättyisi eroon)!!

    Minulla ei ole kuitenkaan kovinkaan paljon kunnioitusta nykypäivän avoliitto-kulttuuria kohtaan ja olen mielestäni myös hyvinkin oikeutettu mielipiteeseeni!!!

    Äänestä

  • tarkoitus olla kirjoitti:

    oikeutettu mielipiteeseesi, aivan kuten minäkin.
    No, kuten jo aiemmin kerroinkin, menin naimisiin koska se oli miehelleni jotenkin tärkeää. Itselläni oli lyhyt avioliitto takana, josta kävelin ulos taakseni katsomatta ;o). Voi kuinka silloin kaduin, ettemme olleet ensin pitkään avoliitossa!
    Avioerossa ei ole nykyään mitään vaikeutta, se on nopea juttu. Tietysti on harkinta-aika, mutta käytännössä jo muutto erilleen on ero. Tuskin kukaan on samantein menossa uudelleen naimisiin, jos se olisi mahdollista.
    Miksi koet, että avioliitosta on "vaikeampi" lähteä? Eihän avioliitto kuitenkaan ole mikään vankila, että "kestettävä on kun naimisissakin ollaan".
    Itse en näe mitään eroa sillä, että olenko naimisissa vai en. Olen ihan yhtä sitoutunut rakastamaani mieheen, oli sormusta tai ei. Olen luvannut hänelle olla uskollinen jo ennen naimisiinmenoakin ja sitä olen, vaikkemme olisikaan naimisissa. Meillä niitä ylämäkiäkin on jo ehtinyt olla, vaikkei mitään isompaa kriisiä kylläkään. Silti aviosäädyllä ei ole ollut mitään osuutta siihen, että olemme vielä yhdessä.
    Olemme siksi yhdessä, että rakastamme toisiamme, velvollisuudesta emme sitä tekisi. Niin kauan kuin mieheni ansaitsee kunnioitukseni, kunnioitan häntä. Jos taas en voi häntä kunnioittaa niin en näe mitään syytä olla yhdessä, olimme naimisissa tai emme.

    Mistä mielestäsi johtuu se, että naimisissa olevat parit pettävät toisiaan?
    Jos pelkkä naimisiin meno hitsaa ihmiset yhteen, niin miksi on niin paljon onnettomia aviopareja?

    Äänestä

  • olet kirjoitti:

    tee kenestäkään sen onnellisempaa tai onnettomampaa!
    Se on yksinkertaisesti kahden ihmisen välinen liitto joka osoittaa sen että he rakastavat toisiaan ja haluavat Jumalan ja muiden edessä sitoutua toisiinsa!!!

    Äänestä

  • avioliitto... kirjoitti:

    tee kenestäkään sen onnellisempaa tai onnettomampaa!
    Se on yksinkertaisesti kahden ihmisen välinen liitto joka osoittaa sen että he rakastavat toisiaan ja haluavat Jumalan ja muiden edessä sitoutua toisiinsa!!!

    Toista voi rakastaa,vaikkei olisi naimisissakaan.Eihän avioliitto mikään edellytys ole rakastamiselle.
    Eikö rakastuneille riitä tieto siitä,että rakkaus on molemminpuolista?Miksi pitää muille(jumala/muut) todistella jotain?

    P.S.Olen naimisissa.

    Äänestä

  • kommentoiden kirjoitti:

    Toista voi rakastaa,vaikkei olisi naimisissakaan.Eihän avioliitto mikään edellytys ole rakastamiselle.
    Eikö rakastuneille riitä tieto siitä,että rakkaus on molemminpuolista?Miksi pitää muille(jumala/muut) todistella jotain?

    P.S.Olen naimisissa.

    edellytys millekkään!
    Voi rakastaa olematta naimisissa, mutta avioliitto onkin sen rakkauden juhla ja sen rakkauden aikaan saama sitoutumisen tunne mikä on kaunis asia!!!
    Ei kellekkään tarvitse mitään todistaa, ei edes itselleen... avioliittoon menemisellä halutaan vaan sitoutua toiseen ja juhlistaa rakkautta mitä tuntee toista ihmistä kohtaan!

    Äänestä

  • olekkaan kirjoitti:

    sitoutuvat toisiinsa jo ennen avioliittoa. Tuskin moni viettää riehakasta poikamies(-tyttö)-elämää avoliitossakaan ja rauhoittuisi vasta papin edessä. Voisihan kuvitella toisin päin, että kun avoliitosta on helpompi lähteä, niin silloin se on se rakkaus, joka pitää yhdessä. Eikä velvollisuudentunne, kun on naimisiinkin menty! Hampaat irvessä jatketaan, vaikkei rakkaudesta olisi enää tietoakaan. Enkä tarkoita, etteikö onnellisiakin avioliittoja olisi, tottakai on! Mutta niin on avoliittojakin, eikä se ole yhtään huonompi juttu kuin avioliitto.

    Äänestä

  • useimmat kirjoitti:

    on avioliitto olemassa jos sillä ei ole mitään muuttavaa merkitystä ollenkaan?????

    Ja mistä johtuu että ennenvanhaa oli melkeinpä sääntö eikä poikkeus että mentiin naimisiin? Mikä siinä sillon oli sitten tarpeellista jos nykyään ei muka ole? Oletko tietoinen että tästä muutoksesta ei ole vielä edes kauheen pitkää aikaa?
    Miksi sitten sillon puhuttiin aviottomista lapsista kuin rutosta ja susipareista?? Oletko aivan varma että nykypäivän malli on parempi??? Minusta ei!!!

    Eikä se todellakaan pidä paikkaansa että avioliitossa oltaisiin "hampaat irvessä, vaikkei rakkaudesta ole tietoakaan"...
    Miksi sinun mielestäsi sitten koko avioliitto käsite on keksitty jos ei sillä ole mitään virkaa?????

    Äänestä

  • ylipäätänsä kirjoitti:

    Miksi on avioliitto? Onneksi on lisäkseni joku muukin kuka sitä ihmettelee.

    Ennenvanhaan naisilla ei ollut juurikaan muuta taloudellista turvaa, kuin mennä naimisiin. Nykyään näin ei onneksi enää ole. Mahtoiko paljon muita "tarpeita" olla, mutta se olikin todella iso asia.
    Sehän ei ole aviottoman lapsen oma syy jos vanhemmat eivät ole naimisissa. Siinä suhteessa asiat ovat nykyään paremmin, ettei lapsia syyllistetä siitä enää. Varsinkin kun mitään syytä tälle syyllistämiselle ei ole. Se oli varmasti karmeaa aikaa silloin, kun lapsia jopa syrjittiin, jos he olivat äpäriä! Typerät aikuisethan niitä lapsiraukkoja haukkuivat ja opettivat tuon tavan lapsilleenkin.

    Kysyt, että olenko varma, että nykypäivän malli olisi parempi. Sehän on mielipide, siihen ei ole yhtä ja ainutta vastausta. Minun mielestäni nykypäivänä asiat ovat paremmin(=lapset samanarvoisia).
    Sanoin myös, että on onnellisia liittoja, se on ihan sama ovatko ne avo- vai avioliittoja. Irrallinen osalause vääristää usein koko asian.
    Hyvä kysymys tuo viimeinen! Sitä en kyllä itsekään ollenkaan ymmärrä!

    Ihanaa syksyä kaikille susi- ja aviopareille!

    Äänestä

  • kommentti? kirjoitti:

    Siteeraan kirjoitustasi: "...vanhemmat ovat(avioliitossa) täysin sitoutuneita toisiinsa!!!(ja avoliitossa näin ei ole)...
    Et jätä vaihto-ehtoa, mielestäsi avoliitossa ei olla sitouduttu toisiinsa. Eihän oma mielipiteeni ole väärä kun olen eri mieltä. Ne ovat vain eri mielipiteitä, sinä saat pitää omasi ja minä pidän omani. Meillä on niihin oikeus, kummallakin.

    Olen toki iloinen siitä, että olette onnellisia! Aidosti onnellinen suo tunteen muillekin.
    Meillä on kohta 10v avioliittoa takana, enkä usko, että mikään olisi toisin vaikka eläisimme avoliitossa, rakkautta ja toistemme kunnioitusta riittää.
    Mieheni kuitenkin halusi aikoinaan naimisiin, enkä nähnyt siihen mitään "estettä". Oliko hän sitten se "vanhanaikainen", mutta btw se oli hänelle tärkeää ja minä joustin siinä asiassa.

    yhtään hyvää syytä olla menemättä naimisiin, jos kerran on täysin sitoutunut toisiinsa. Siitä kun saa vielä niitä taloudellisia etuja, eikä haittoja tietääkseni ole mitään. Pidän siis itsekin avoliitossa eläviä sitoutumattomampina.

    Ja vastaus alkuperäiselle kysyjälle: Kyllä olimme naimisissa jo silloin.

    Äänestä

  • kyllä näe kirjoitti:

    En ymmärrä sitä että jos kerran ollaan niin sitoutuneita toisiinsa niin miksi sitten on niin vaikeaa virallistaa se menemällä naimisiin???

    Kyllä avoliitossa elävät ovat sitoutumattomampia ja haluavat pitää ns takaportin auki...

    Meillä kanssa haluttiin ensin sitoutua toisiimme ja sitten perustaa perhe. On se paljon vakaampi ja turvallisempi kasvuympäristö lapsille!!

    Äänestä

  • kyllä näe kirjoitti:

    yhtään hyvää syytä olla menemättä naimisiin, jos kerran on täysin sitoutunut toisiinsa. Siitä kun saa vielä niitä taloudellisia etuja, eikä haittoja tietääkseni ole mitään. Pidän siis itsekin avoliitossa eläviä sitoutumattomampina.

    Ja vastaus alkuperäiselle kysyjälle: Kyllä olimme naimisissa jo silloin.

    liittyy sitoutumiseen? Siihen ei kukaan ole vielä osannut vastata.
    Jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, niin kyllä se sitoutuminen on ainoastaan näistä henkilöistä kiinni. Miten asioita muuttaa siviilisäädyn muutos? Ei mitenkään.
    Joku sanoi, että avioliitosta on vaikeampi lähteä. Eikö se jo kuvasta, että avoliitossa pysytään rakkaudesta...?
    Minä olin tuo jolle vastasit, avioliittoa takana kymmenisen vuotta. Eikä olisi mitään eroa, vaikkemme olisi naimisissa. Leskeneläkkeen päälle kun meillä ei viitsitä laskea.

    Äänestä

  • avioliitto.. kirjoitti:

    liittyy sitoutumiseen!!! Kyllä varmaan monet osaa vastata mutta se on eri asia jos vastaus ei miellytä!!! !!! !!!

    Jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan niin sillon halutaan sitoutua toisiinsa avioliiton myötä ja sitoutua viettämään loppu elämän yhdessä!!! Avoliitossa mitään tämmösiä sitoumuksia ei "tarvita" koska molemmat muka tietävät sen kuitenkin ilman mitään "sitoumuksia"... jos toista kerran rakastaa yli kaiken ja on valmis sitoutumaan loppu elämäksi niin sillon mennään naimisiin, varsinkin jos on aikomus lapsen hankintaan!!!

    Ja avioliitossa pysytää yhtälailla rakkaudesta. Avioliitto on yleensä rakkauden tulos!!!

    Ei raha meillä ole mikään vaikutus naimisiinmenolle ollut eikä pahemmin kiinnosta! Naimisiin menimme koska rakastimme toisiamme ja halusimme sitoutua toisiimme jokaisella mahdollisella tavalla ja osoittaa tarkoituksemme viettää loppu elämä yhdessä!!

    Kyllä naimisiinmeno vaan on sitoumus suurempi kuin mikään muu... !!!!!

    Äänestä

  • vaan avioliitto kirjoitti:

    vielä ole tullut mitään varsinaista syytä naimisiin menolle. Keneltäkään.
    Tottahan avoliittokin on situtumista. Eihän siinäkään eletä kuin sinkku.
    Eikö se niin kuulukin olla, että molemmat "tietävät" sitoutuneensa? Oli sitten avo- tai avioliitossa. Ikävää jos vain avioliitto velvoittaa sitoutumaan toiseen.

    P.S. Älä viitsi huutaa, ottaa korviin.

    Äänestä

  • todella kirjoitti:

    mitä mieltä sinä olet avioliitosta koska sinä et sen käsitettä kuitenkaan määrittele!! Jos saan lainata eräästä kirjasta (saimme sen itse häälahjaksi) niin ehkä se sanoo enemmän kun minun turhat yritykseni :

    "Avioliitto on kahden ihmisen välille solmittu liitto, joka suoritetaan parin halukkuudesta sitoutua toisiinsa lain, Jumalan, ja ennen kaikkea toistensa edessä! Ennen avioitumista molemmilla osapuolilla on oma nimensä ja eroaminen on helppoa ja usein avoliitosta voi vaan kävellä ulos.
    Avioliitolla halutaan osoittaa rakkautta, huolenpitoa ja sitoumusta puolisoon. Niin kuin avioliittolupauksissakin kysytään -haluatko sinä (...) näitä asioita toista kohtaan loppu elämäsi ajan, tarkoittaa se virallista ja kaiken kattavaa sitoumusta toiseen, mikä on ainut merkittävä sitoumus.
    Nykypäivän avoliitto-kulttuuri on vienyt arvokkaalta avioliitolta tärkeyttä monen ihmisen silmissä, mutta sen perustarkoitusta ja merkitystä ei silti kukaan voi muuttaa, saatika kieltää. Avioliitto on ja pysyy, ainoana länsimaalaisena liittona millä kaksi ihmistä saatetaan yhteiseen elämään. Se, että avoliitto on nykyään suositumpaa, ei tarkoita että se olisi sitova tai laillisesti tunnistettava rakkauden liitto, niin kuin on avioliitto!!!

    Jos tämä vielä jättää jotain kysymysmerkkejä päähäsi niin en voi auttaa... täytyy vaan minun hyväksyä että sinua ei ole tarkoitettukaan ymmärtämään koko asiaa!!!

    ps. en ole yhtään huutanut eli ei voi ottaa korviin :) ... olen täysin rauhallinen... niin kuin yleensä kun teidän olevani oikeassa :)

    Äänestä

  • ihan sama kirjoitti:

    "Ennen avioitumista molemmilla osapuolilla on oma nimensä..."
    En ymmärtänyt! Menin naimisiin v.1989, eikä meille tullut avioliiton myötä yhteistä nimeä! Emmekö siis menneetkään naimisiin? Näin kyllä ymmärsin papin puheista.
    "..eroaminen on helppoa.." Miksei avioliitosta olisi?
    Avio- ja avoliitolla on perimmältään samat tarkoituikset, kaikki riippuu pariskunnasta itsestään.

    Tämä on muuten mielipidekysymys, joten et voi olla oikeassa(kuten ei muutkaan). Vai etkö kenties arvosta muiden katsantokantoja? Täällä on tarkoitus keskustella ja jakaa mielipiteitä, ei "olla oikeassa".

    Äänestä

  • vai? kirjoitti:

    kyseenalaistamaan kyseisen teoksen "oikeutta"...
    Mutta kirja ei todellakaan ole mikään satukirja, vaan monesta muusta kirjasta koottu teos mikä on aika kaikenkattava koskien kihlausta, avioliittoa, sen kestävyyttä yms...
    Mutta arvasin kyllä että se saa herneen nenään...

    Ehkä halusit saivarrella tuon nimijutun kanssa koska ymmärsit sen väärin... se ennemminkin tarkoittaa sitä että avioliitossa liitytään yhdeksi perheeksi!!! Monihan nykyään pitää oman nimensä... ehkä teksti oli sinulle liian vaikealukuista...???

    Tämä on osakseen myös mielipide kysymys, mutta oli kyse myös avoliiton verrattavuudesta avioliittoon yhtä sitovana ja lain- ja Jumalan hyväksyvänä littona ja se (valitettavasti) ei ole sinun tai minun päätettävissä vaan avioliitto- käsite on ollut olemassa jo ennen meidän mielipiteitämme :)

    Äänestä

  • että rupeet kirjoitti:

    "..ehkä teksti oli sinulle liian vaikealukuista.."
    Miten niin? Siteerasin sanatarkasti aiempaa kirjoitustasi.
    Ihan kaikessa ystävyydessä, itselläni ei ole mennyt herne nenään vielä kertaakaan täällä keskustellessani. Sinun tai kenenkään muun kanssa. Mielipiteitähän täällä vaihdetaan, joten en järkyty siitä jos muilla on eriäviä omieni kanssa.

    Mitä siinä teidän kirjassanne sanotaan avioliittojen kestävyydestä? Olisi todella mukava tietää.

    Äänestä

  • kyllä näe kirjoitti:

    yhtään hyvää syytä olla menemättä naimisiin, jos kerran on täysin sitoutunut toisiinsa. Siitä kun saa vielä niitä taloudellisia etuja, eikä haittoja tietääkseni ole mitään. Pidän siis itsekin avoliitossa eläviä sitoutumattomampina.

    Ja vastaus alkuperäiselle kysyjälle: Kyllä olimme naimisissa jo silloin.

    ja esikoinen on tulossa joulukuussa.

    Minulle asialla oli merkistä, miehelleni vähemmän. Minä halusin itseni ja mieheni ottava konkreettisen askeleen ennen lasta. Kun sitten hääpäivästä oli sovittu ja olimme kirjoittamassa esteettömyys todistusta mieheni alkoi yht'äkkiä vaatia että otan hänen nimensä enkä kaksiosaista nimeä. Hänkin halusin perheen jossa äidillä, isillä ja lapsilla on kaikilla sama sukunimi.

    Olen ainakin vielä tyytyväinen ratkaisuun. Lähinnä näin naisen näkökulmasta on jotenkin turvallisempi olo, jos on naimisissa.

    Taloudellisesta puolesta sanoisin, että miehelläni oli enemmän varallisuutta kuin minulla, joten teimme avioehdon ennen avioliittoa olleesta omaisuudesta ja tulevita perinnöistä. Laitoimme kuitekin klausaalin, jonka mukaan avioehto raukeaa, jos saamme yhteisiä lapsia. Ei hänellä niin paljoa sitä omaisuutta ollut ;-)

    Näin meillä.

    Äänestä

  • pakastimessa. kirjoitti:

    "..ehkä teksti oli sinulle liian vaikealukuista.."
    Miten niin? Siteerasin sanatarkasti aiempaa kirjoitustasi.
    Ihan kaikessa ystävyydessä, itselläni ei ole mennyt herne nenään vielä kertaakaan täällä keskustellessani. Sinun tai kenenkään muun kanssa. Mielipiteitähän täällä vaihdetaan, joten en järkyty siitä jos muilla on eriäviä omieni kanssa.

    Mitä siinä teidän kirjassanne sanotaan avioliittojen kestävyydestä? Olisi todella mukava tietää.

    kappaletta mitkä käsettelivät avioliiton pysyvyyttä, kestävyyttä ja sitä valtavaa työtä mitä menee avioliiton hoitamiseen.

    Siinä kirjotettiin laajasti siitä kuinka nykypäivänä ihmiset eivät useesti ole valmiitä näkemään sitä vaivaa mitä tarvitaan avioliiton hoitoon tai sen pelastamiseen, mistä johtuu se että nykyää erotaan niin paljon.

    Siitäkin oli juttua, että avoliitto on nykyään suositumpaa, koska siitä on paljon helpompi lähteä. Ei ole sitonut itseään toiseen ja voi periaatteessa vaan pakata matkalaukun ja lähteä taakseen katsomatta eikä tartte jäädä hoitamaan avioero-sotaa (mikä on aika iso prosessi)!!!

    Mielenkiintoisin asia oli se, että usein avioliiton kestäminen on myös asenne-kysymys. Monet antavat periksi heti pienemmänkin vaikeuden tullessa. (lukuun ottamatta väkivaltaisia tai pettämiseen liittyviä tapauksia) ...

    Minua kanssa kiinnostais hirveesti tietää että minkä takia nykyään avoliitto on niin hirveessä huudossa?? Osaatko kertoa? En ole kertaakaan saanut siihen minkäänlaista vastausta...

    Äänestä

  • oli parikin kirjoitti:

    miksi avoliitot ovat niin suosittuja.
    Mutta sen tiedän itsestäni ja ystävistäni, että sitoutumisen kanssa sillä ei ole mitään merkitystä. Avo- tai avioliitossa ollaan sitoutuneita jos halutaan, se on ihmisestä itsestään kiinni. Tottahan avoliittokin työtä vaatii jos haluaa sen kestävän.
    Ennenkuin menin mieheni kanssa naimisiin asuimme useita vuosia yhdessä ja se sopi minulle oikein hyvin. Mieheni halusi kuitenkin naimisiin, ei kyllä osannut selittää, että miksi. Eihän avioituminen muuttanut suhteessamme mitään muuta kuin niitä taloudellisia puolia(tulevaisuudessa leskeneläke). Testamentin teimme toistemme eduksi avoliiton aikana kun ostimme yhteisen talon.
    En ole kumpaakaan vastaan, en avoliittoa enkä avioliittoa. Olkoon se kaikkien itse päätettävissä, mutta rakkauden puutetta avoliitto ei kuvasta. Ennen avioliittoa ehdottomasti kannattaa asua jonkin aikaa(mielestäni vähintään vuosi) yhdessä. Yhdessä asuessa näkee sen kumppanin arki-elämässä ja se voi olla jotain ihan muuta kuin se, jonka kanssa aikanaan alkoi seurustelemaan.
    Nykyään avopareilla on yleensä yhteistä omaisuutta, joten samanlaista paperinpyöritystä se on avoeronkin jälkeen. Avioliitosta erotessa joutuu toimittamaan käräjäoikeuteen erohakemuksen allekirjoituksineen. Ja puolen vuoden päästä se toinen, mutta postissahan ne kulkee joten ei siitä kovin iso vaiva ole.

    Äänestä

  • sanoa, että kirjoitti:

    muista kun sanoit "Ennen avioliittoa ehdottomasti kannattaa asua jonkin aikaa(mielestäni vähintään vuosi) yhdessä."
    Me mieheni kanssa muutimme yhteiseen asuntoon vasta häiden jälkeen... tiedän... todella vanhanaikaista ja monen mielestä jopa huono idea koska toista ei voi tuntea "kunnolla" ennen kuin on saman katon alla, mutta me halusimme niin.

    Mielestäni avioliitossa ei ole mitään mieltä jos se ei konkreettisesti muuta jotain... ihmettelen sitä kun monet asuu vuositolkut yhdessä ja sitten kun on jo lapsia sun muuta niin mennään naimisiin... miksi näin?? Mitä se sitten enää muuttaa??? Niin kuin itsekin sanoit "Eihän avioituminen muuttanut suhteessamme mitään muuta kuin niitä taloudellisia puolia(tulevaisuudessa leskeneläke).

    Miksi sitten ylipäätänsä mennä naimisiin??? Jossei se kerran mitään muuta...

    En yhtään epäile sitä etteikö avoliitossa asuvat rakastaisi toisiaan ja olisi sitoutuneita. Mielestäni se sitoumus on vaan erilaista. Minulla on paljon avoliitossa asuvia ystäviä, eikä tämän tartte mikään riitakysymys olla, mutta he aina jostain syystä kyseenalaistavat minun valintani...??

    Sitä vaan jaksan hirveesti ihmetellä että kun kaikilta kuulee että avoliitto on ihan sama kuin avioliitto (missä olen kyllä täysin eri mieltä) niin miksi sitten kuitenkin jossain vaiheessa usein (ei toki kaikki) menevät naimisiin?? Vai onko se muillakin niin kuin sinulla ettei oikein tiedä miksi??

    Äänestä

naimisissa mutta ei lapsen takia menty naimisiin vaan lähinnä sen takia että säästyttäs kauheelta paperisodalta kun ukko muutti USA:sta Suomeen, sitte lapsi synty reilu vuosi häiden jälkeen.
Ei sillä mun mielestä oo kauheesti väliä onko naimisissa vai ei, ainoastaan se että tuntuu että jos on naimisissa ni ihan pienen riidan takia ei sitte lähdetä omille teille, tehdään ehkä enemmän töitä suhteen eteen kun avioero on kuitenkin aika iso päätös.

Äänestä
  • Minä olen niin vanhanaikainen, että haluan olla naimisissa ennen lapsen syntymää. Minulle se, että lapsi saa alkunsa ennen avioliittoa ei ole pakollinen, mutta kun lapsi syntyy haluan olla naimisissa (siis että minulla ja miehelläni on sama sukunimi jne).

    Nyt jos paksuksi paukahtaisin niin maistraattiin menisimme mieheni kanssa hippulat vinkuen, hääjuhlan ehtii kyllä järjestää lapsen syntymänkin jälkeen. En sentään halua olla elämäni tärkeimpänä päivänä maha pystyssa :>

    Äänestä

  • milla.maia kirjoitti:

    Minä olen niin vanhanaikainen, että haluan olla naimisissa ennen lapsen syntymää. Minulle se, että lapsi saa alkunsa ennen avioliittoa ei ole pakollinen, mutta kun lapsi syntyy haluan olla naimisissa (siis että minulla ja miehelläni on sama sukunimi jne).

    Nyt jos paksuksi paukahtaisin niin maistraattiin menisimme mieheni kanssa hippulat vinkuen, hääjuhlan ehtii kyllä järjestää lapsen syntymänkin jälkeen. En sentään halua olla elämäni tärkeimpänä päivänä maha pystyssa :>

    on sentään joku toinenkin vanhanaikainen!!
    Luulin jo että olin ainoa jäljellä koko maassa :)

    Onko sinulla pelkän vanhanaikaisuuden takia se että haluat olla ensin naimisissa vai liittyykö siihen jotain muutakin??

    Ole ylpeästi vanhanaikainen!! Minä ainakin olen :)
    (vaikka täälä saankin aika paljo lokaa niskaan juuri sen takia)

    Äänestä

  • että täälä kirjoitti:

    vanhanaikaisen leimaa otsassaan kantaen :) (tosin ylpeänä)!!!

    Minä sanoin jo heti kun mies kosi että minulle tämä tarkoittaa sitten lupausta avioliitosta ja meillä ei kihloissa vietetä vuositolkkuja niin kuin monet nykyään... mitä järkee ???

    Kihlautuminen on minulle edelleen lupaus avioliitosta, mutta se on tuntunut unohtuvan matkan varrella ihmisilta. Kaverikin ollu kohta kaks vuotta eikä vielä edes puhetta naimisiinmenosta... miks sit pitää mennä kihloihin!! ???

    No, ollaan me nyt sitten porukalla niitä vanhanaikaisia ja kunnioitetaan vanhoja arvoja ja pidetään ne mielessä :)

    Äänestä

  • muitakin... kirjoitti:

    se, että kuinka kauan "saa" olla kihloissa?

    Äänestä

  • säädetty kirjoitti:

    se, että kuinka kauan "saa" olla kihloissa?

    ole säädetty, mutta jos kihlaus on lupaus avioliitosta niin miksi sitten mennä kihloihin jos ei ole aikomustakaan noudattaa sen tarkoitusta???

    Äänestä

  • missään kirjoitti:

    ole säädetty, mutta jos kihlaus on lupaus avioliitosta niin miksi sitten mennä kihloihin jos ei ole aikomustakaan noudattaa sen tarkoitusta???

    Toiselle sopiva aika olla kihloissa voi olla 10v ja toiselle 10 kuukautta. Voihan aikomus olla, muttei siinä aikataulussa kuin MUUT pitävät sopivana.
    Eihän kihlautuminen tarkoita, että esim. vuoden sisällä "lupaan sinut ottaa".

    Äänestä

  • "aikomustakaan"? kirjoitti:

    Toiselle sopiva aika olla kihloissa voi olla 10v ja toiselle 10 kuukautta. Voihan aikomus olla, muttei siinä aikataulussa kuin MUUT pitävät sopivana.
    Eihän kihlautuminen tarkoita, että esim. vuoden sisällä "lupaan sinut ottaa".

    kihlautumisesta kun et sitä näemmä tiedä:

    "Kun mies ja nainen kihlautuvat on se lupaus avioliitosta. Miehiä on kannustettu kosimaan naista siinä vaiheessa kun on valmis hänen kanssaan avioliittoon. Vaikkakin kihlautuminen on nykypäivänä menettänyt suuresti merkitystään ja arvoaan, ei se tarkoita sitä että sen perimmäinen tarkoitus olisi muuttunut. Pariskunnan pitäisi kihlautuessaan olla siinä pisteessä, että pystyvät istumaan alas ja sopimaan tulevan hääpäivän. Kihlausta ei ole tarkoitettu pitkitettäväksi monen vuoden ajaksi, vaan se on lupaus kahden ihmisen välillä siitä, että olemme lähitulevaisuudessa sitoutumassa toisimme avioliiton myötä. Se, että nykypäivänä ei enää usein näin tehdä ei tarkoita sitä, että kihlaus-käsitteen merkitys olisi muuttunut, vaan nuorten haluttomuutta sitoutumaan avioliittoon. Vaikkakaan usein ei enää avioiduta heti kihlauksen jälkeen, on sen perimmäinen tarkoitus kuitenkin edelleen sama. Se, että sitä sovelletaan erilailla ei sitä käsitettä silti muuta".

    Vieläkö jäi epäselväksi ???

    Äänestä

Lapsen isällä oli opinnot toisella paikkakunnalla, tosin kaikki viikonloput hän oli meidän luonamme. Myöskin kesät ja pitkän harjoittelun ajan asuimme yhdessä. Itse en ollut valmis muuttamaan kauas kaikista ystävistäni ja sukulaisistani, joten siksi päädyimme tällaiseen ratkaisuun. Olimme kihloissa, meillä oli käytännössä yhteiset rahat ja yhteinen vapaa-aika vaikka arkisin olikin pitkä välimatka. Miehen opinnot kestivät monena päivänä viikossa 12 tuntia, joten näin hän sai niihin myös keskittyä paremmin.

Äänestä

jo esikoisen tullessa maailmaan. meille vaan oli luonnollista ja itsestään selvää kummallekin että lapset syntyy avioliittoon. mukavampaa kun kaikilla on sama nimi ja välttyy kaikelta turhalta paperinpyöritykseltäkin huoltajuus- ja isyysasioissa. ja onhan se puolisonkin asema turvatumpi jos jommallekummalle sattuu vaikka huonosti käymään. ehkä jonkun mielestä vanhanaikaista, mutta meille itsestään selvää että lasten tuloa suunniteltaessa sitoudutaan täysillä ihan virallisellakin tasolla.

ja kun tuo meidän lastensaantikin sitten osoittautui keskivertoa hankalammaksi, niin avioliitto oli siinäkin mielessä hyvä, ettei tarvinnut kikkailla adoptioasioiden kanssa. tosin adoptio jäi sitten puheasteelle kun yllättäen esikoinen ilmoittikin tulostaan neljän vuoden yrityksen jälkeen =)

Äänestä

menimme naimisiin kun olin muutaman kk raskaana. Ei sillä ole väliä onko avioliitossa vai avoliitossa! Jokainen tekee niin kuin hyvälle tuntuu itsestään...

Äänestä

naimisissa eikä muu olis kelvannukkaan:)

Äänestä

edes avoliitossakaan! esikoista ootellaan, molemmat ihan innoissaan. rakastetaan toisiamme, mutta yhteen muuttoa ei olla edes ajateltu.. minun puolestani tämä järjestely voisi olla ihan pysyvä :D tilanne saattaa muuttua vauvan myötä, mutta tällä hetkellä tämä tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta.

minulle aivan sama mitä muut tekee, mutta tuo painostus yhteenmuuttoon ärsyttää. hittoako se muille kuuluu miten me asutaan!!!

Äänestä

Ei oltu naimisissa, kihloissa oltiin ja ollaan vieläkin. Jossain vaiheessa menemme siis naimisiin. Kuten jo jotkut muutkin totesivat niin meidänkään ei tarvinnut kenellekään mitään todistella kun yhdessä oltiin oltu jo lähes 10v ja asuttu yhdessä 8v ennen kuin "tehtiin" lapsi. Hassua että jotkut menevät naimisiin parin vuoden tuntemisen jälkeen ja vielä kehtaavat väittää että ovat sitoutuneita ja me emme ole koska olemme vain avoliitossa :D. Ja kaikkein vähiten meidän tarvitsee jollekin jumalalle mitään todistella koska kumpikaan meistä ei edes usko jumalan olemassa oloon, emme kuulu kumpikaan kirkkoon eikä kumpikaan meistä ole käynyt aikoinaan edes rippikoulua. Eli siinä vaiheessa kun naimisiin menemme syyt ovat puhtaasti juridiset...

Äänestä

ei meille eikä läheisillemme ollut ongelma se vaikkei oltukaan naimisissa. avioliitto on yliarvostettua ;)

Äänestä

Mielipiteeni on, että naimisiinmeno tai vain joku symbolisten kihlajaissormusten osto on turhaa pelleilyä. En usko alkuunkaan niihin asioihin, joihin edellämainitut perustuvat.
Parisuhteen rekisteröimisellä on kiistatta hyvät puolensa, mutta homman peruuttamattomuus ja huonot vaikutukset (= luulo siitä, että voi "omistaa" toisen ihmisen mikä ei koskaan ole todellista) ynnä se, että eroamisesta tulee voimakkaamman epäonnistumisentunteen takia vielä vaikeampaa, saa minut päättämään että vaikka olisi tusina lapsia, niin mitään yhdistymistraditioita meillä ei tarvita.
Onneksi mies on yhtä epäromanttinen..

Äänestä
  • romanttisempia... tuo kuulostaa kylmältä ja etäiseltä... en tuollaista suhdetta haluaisi alkuunkaan!!!

    Itse olen sitä mieltä että jokainen kai tilanteensa tietää parhaiten ja sen onko hyvä sopia avioliitto ennen lasta!
    Me halusimme näin tehdä koska se tuntuu enemmän siltä että olisimme kaikki yhtä perhettä! Kaikilla sama nimi ja sitouduttu toisiimme täysillä!!! Ei avoliitto vaan ole sama asia!!!

    Äänestä

Olimme naimisissa, mutta kyllä se on mielestäni aivan sama, että onko avio-vai avoliitossa.
Ei lapsi sitä ymmärrä, ja ei ainakaan minun ja mieheni suhde ole naimisiin menon jälkeen ole muuttunut.

Äänestä
  • muutti ja paljon!!!

    Menimme naimisiin kun halusimme että suhde on virallistettu ja olemme täysin sitoutuneet ennen vauvan syntymää!!!

    Kyllä siitä vaan tuli semmonen olo että ollaan kaikki yhtä perhettä :)

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    muutti ja paljon!!!

    Menimme naimisiin kun halusimme että suhde on virallistettu ja olemme täysin sitoutuneet ennen vauvan syntymää!!!

    Kyllä siitä vaan tuli semmonen olo että ollaan kaikki yhtä perhettä :)

    KYLLÄ "AIKUISET" IHMISET OSAAVAT OLLA NAURETTAVIA, kun kinaavat keskenään tämmöisistä aiheista. KUKAAN EI PYSTY olemaan asiasta oikeassa, koska jokainen on onneksi oma persoonansa ja elävät oman elämänsä niin kuin haluaa. JOKAISELLA ON OMAT MIELIPITEENSÄ ja tälläisillä asioilla EI ole oikeata eikä väärää ratkaisua, kummassakin on hyvät että huonot puolensa NIIN KUIN KAIKISSA ASIOISSA. Älkää hyvät ihmiset olko noin itsekkäitä. Eiköhän maailmassa ole
    PALJON TÄRKEEMPIÄKIN ASIOITA. On vain kurjaa nähdä, että maailmassa ollaan nykyään näin omaa napaansa katsovia ja itsekkäitä ihmisiä, jotka eivät voi asiallisesti asioista keskustella. Kysympähän vain, että tuoko teille moinen kinaaminen onnea??? Tuskin alkuperäinen kirjottaja mitään sotaa asiasta halunnut....

    Äänestä

  • ihmiset... kirjoitti:

    Ei ollut kyllä tarkoitus ihan näin hirveetä "taistelua" saada alkuun tällä kysymyksellä, mutta toisaalta näinhän siinä usein käy kun on useampi mielipide ja moni kannanottaja!!!

    Itsellänikin oli kyllä mielipide ja olen aika varma siitä että toimin niin kuin on oikein minulle ja perheelleni!! Olen kyllä sen verran raukka etten uskalla täälä kauheesti mielipiteitäni toitottaa kun heti hyökkää joku niskaan arvostelemaan tai haukkumaan tai kyseenalaistamaan tekemiseni... parempi varmaan poistua hiljaa takavasemmalle ja pohtia nämä asiat jossain muualla...???

    Äänestä

että ihan pehvasta on tämä nykyajan avoliitto hömppä ja aviottomat mukulat käyvät sääliksi!!!

En missään tapauksessa olisi ruvennut lapsenteko puuhaan jos emme olisi olleet naimisissa, mutta nykyajan ihmisillä ei enää tällaisia arvoja ja perinteitä tunnu olevan!!!

Ja olen myös sitä mieltä etä kyllä vaikuttaa lapseen!!!!!

Äänestä
  • muutamia järkeviä ihmisiä vielä olemassa täälä suomen-maassa :)

    Olen täysin samaa mieltä. Kyllä on vanhat arvot ja perinteet heitetty nurkkaan ja susittelu kukoistaa!!! En ymmärrä koko avoliitto käsitettä.. mielestäni se ei merkitse mitään....

    Ja olet myös siinä oikeassa että kyllä se lapseen vaikuttaa... jokainen on lapselleen sen velkaa että laillistaa parisuhteensa ennen lasten tuloa että lapsella on turvatumpi tulevaisuus!!!

    Äänestä

  • täälä sittenkin kirjoitti:

    muutamia järkeviä ihmisiä vielä olemassa täälä suomen-maassa :)

    Olen täysin samaa mieltä. Kyllä on vanhat arvot ja perinteet heitetty nurkkaan ja susittelu kukoistaa!!! En ymmärrä koko avoliitto käsitettä.. mielestäni se ei merkitse mitään....

    Ja olet myös siinä oikeassa että kyllä se lapseen vaikuttaa... jokainen on lapselleen sen velkaa että laillistaa parisuhteensa ennen lasten tuloa että lapsella on turvatumpi tulevaisuus!!!

    Itse olen myös "vanhanaikainen" ja ehdottomasti avioliiton kannalla. Sanovat mitä sanovat, niin avoparit välttävät aivan selvästi "julkista sitoutumista" ja avoliitosta ON helpompi lähteä.

    Itse halusin (kuten myös puolisoni) naimisiin kahdesta tärkeästä syystä: yksi niistä oli tuo mikä on jo aiemmin tullut esille eli taloudelliset asiat, toinen vielä tärkeämpi oli se, että jos ei ole naimisissa ja toinen joutuu esim. sairaalaan, toisella ei ole MITÄÄN OIKEUKSIA päättää hoidoista (jos toinen ei siihen itse pysty, esim. kooma tms) eikä välttämättä edes oikeutta NÄHDÄ kumppaniaan, koska ei ole omainen! Eli avioliitolla turvasimme sen, että kumpikin on toisen "lähin omainen" ja se joka saa tehdä päätökset jos asiat menevät todella huonosti. Sitä oikeutta emme halunneet antaa sukulaisille.

    Olemme kyllä muutenkin molemmat avioliiton kannalla; se on symbolinen ele, "julkinen sitoumus". Tottakai sitoutua voi ilmankin, mutta se ikäänkuin "vahvistaa" asian, muidenkin silmissä. Haluamme olla samaa perhettä.

    Meidän häämme eivät olleet mitenkään ihmeelliset, olimme todella nuoria ja köyhiä eivätkä sukumme tulleet toimeen keskenään. Järjestimme siis pienet maistraattihäät parhaimpien ystävien kesken. Siitä jäi hyvät muistot, ja vieläkin nyt viidentoista vuoden jälkeen katselemme joskus valokuvia ja tunnelmoimme. Hauskaa oli ja on! :)

    Äänestä

  • _naitu_ kirjoitti:

    uuden mielenkiintoisen pointin!!!

    Minun mielestäni kanssa sitten vasta oltiin "oikea" perhe kun oltiin naimisissa! Nykyaikana vaan halutaan avoliitto rinnastaa avioliittoon sanomalla että se on yhtä iso sitoumus vaikkei olekaan laillinen tai julkinen! On se myös selvää että avoliitosta lähteminen on helpompaa...

    En kuitenkaan omalla kohdalla ajatellut yhtään taloudellista puolta, mutta nyt kun olen siihen täälä törmännyt niin ymmärrän kuitenkin senkin näkökulman!
    Itselleni naimisiin halusin rakkaudesta ja halusta sitoutua toiseen ja aloittaa yhteinen elämä! Olen romantikko enkä näe avoliitossa mitään romanttista... tottakai ajattelin myös mahdollisia tulevia lapsia mielestäni ovat ansainneet äidin ja isän jotka ovat toisiinsa sitoutuneet ja yhteisen perheen perustanut!

    Minua kanssa saatetaan sanoa vanhanaikaiseksi, mutta siinähän sitten sanovat... kateutta varmaan suurin osa...

    Edelliselle kirjottajalle: Oletko koskaan saanut kuulla ns. valitusta näistä vanhanaikaisista elämänvalinnoistasi?? Ja kerro suurinpiirtein minkä ikäinen olet??

    Äänestä

  • esiin muutaman kirjoitti:

    Olen ollut avoliittossa 10 vuotta. Tuona aikana neljä kaveriani on avioitunut - ja eronnut. Kumma kyllä minun suhteeni on ollut se, joka on pysynyt koossa. Ja voisin vaikka vannoa, että minun lapseni ovat hyvillään siitä, etteivät ole todistaneet vanhempiensa eroa.

    Eli aika turhanpäiväistä vedota siihen, kuinka "helppo" on avoliitosta lähteä.

    Olemme myös tehdään mieheni kanssa keskinäisen testamentin, eikä tarvitse perintöveroakaan ajatella, kun on sama kuin aviopuolisoilla.

    Jos kuitenkin naimisiin päädytään, niin teemme sen vain ja ainoastaan juridisista syistä. Sitoutuminen on tapahtunut jo aikoja sitten lasten ja yhteiselon kautta.

    Äänestä

  • helppoa? kirjoitti:

    kylmältä ja kolkolta liitolta...

    tuosta on kyllä romantikka kaukana! mutta onneksi ei tarvitse itse elää noin! eikä miettiä juridisia tai taloudellisia puolia vaan rakkautta ja intohimoa jakaa toisen kanssa elämä avioliitossa :D

    Äänestä

Meille oli tärkeetä että mentäisiin naimisiin ennen lapsen tuloa, ei ole sitten huolta noista isyydentunnustuksista tai että olis eri sukunimi. Oltiin muutenkin jo kihloissa niin haluttiin sitten mennä nopeesti naimisiin. Naimisiin mentiin helmikuussa ja esikoinen syntyi toukokuussa.

Ei se mun mielestä ole mikää välttämättömyys että pitäs olla naimisissa kun lapsi syntyy. Me vain haluttiin näin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

odottaessa kirjoitti:

naimisissa vai avoliitossa?
Mitä mieltä olette siitä onko sillä väliä?
Kaikkihan lastaan rakastavat yhtälailla ja ei se vanhemmuuteen vaikuta onko naimisissa, mutta toisille se on edellytys ! ???

Kertokaa miten teillä ja mielipiteet!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu