"näimme vain vilkuttavia kansalaisia", Halonen

Otsikkolirjoitus on Halosen loppukommennti matkalta Helsinkiin.
Halosen haastattelu oli täynnä superlatiiveja Putinista ja matkan saldosta.
Jopa murhatun Anna P.:n kohtaloa matkalla sivuttiin "mennen tullen".
Putin totesi ettei Anna ollut ensimmäinen toimittaja joka on murhattu Tshetsenia kritiikin johdosta. Tarja oli tyytyväinen vastaukseen.

Missään tapauksessa Putinin tulo Lahteen ei ollut virhe, totesi Halonen virne suunpielessään.
Eipä tietenkään kutsujan mielestä.
Haloselle tämä oli voitto tiellä, joka alkoi jo DDR:n tunnustamiskomission tiimoilta. Myöskin tämä tapaaminen oli voitto Putinille.

Nyt voidaankin palata päiväjärjestykseen ja todeta, että Venäjällä on kaikki hyvin. Olihan meillä oikein koko EU:ta käsittelevä kokouskin, jonka kunniavieraana oli herra Putin Venäkältä.

Näin ne vakavatkin ihmisoikeus rikokset ratkaistaan. Tshetsenian kansanmurha on kai jo loppunut, kun tämän luette.
Verenvuodatuksen loppuminen Georgian ja Venäjän välillä ei ehtinyt kunnolla edes alkaa, kun sopu tehtiin Lahdessa matkalla Helsinkiin.
Ikävä vain ettei Georgian puolelta ollut ketään asiaa todistamassa.
Mutta tarviko edes?
Ei tarvittu, sillä Putin totesi aika selvästi syyn olevan juuri georgialaisissa.
-----

Ohjelma meni siis kuten käsikirjoitukseen oli kirjoitettu.
Jokainen kai jo nyt viimeistään uskoo herra Putiniin, ja myöskin Haloseen. Ja nyt onkin toivottavaa että suomalaiset alkavat kunnioittamaan enämpi Putinia, ettei tarvi häveten seuraavalla tapaamisella marraskuussa nähdä galluppeja joissa Putinista 70 %:sti muka ei pidetä maassamme.

Nyt loppuun vain aplodeja n. 10 min, ja encore n. 5 min. - Näytelmä on päättynyt, ja vieraat poistuneet teatterista kuka minnekin.
7254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

on pakko ryhdistäytyä. Hallinnon pitää myötäillä EU:n linjaa.

Kokous ei ollut turhaa.

Putin esiintyi edukseen. Saksan Merkel jatkaa Halosen linjalla.

Äänestä
  • Vai jatkaa ent.DDR:ssä syntynyt Angela Merkel Halosen viitoittamalla tiellä =)

    Merkel oli kohtelias Haloselle,ja muuten ainoa EU johtaja joka ei pahoittanut mieltään Halosen Putin kutsusta.

    Äänestä

  • Mari¤¤¤¤¤ kirjoitti:

    Vai jatkaa ent.DDR:ssä syntynyt Angela Merkel Halosen viitoittamalla tiellä =)

    Hääää häh hähä RÄÄÄkk vääk vääk vääk rääk, hah hah hah hah hah hah hah RÄÄK RÄÄÄk RÄÄk! VÄÄK VÄÄK!

    Äänestä

  • Mari¤¤¤¤¤ kirjoitti:

    Vai jatkaa ent.DDR:ssä syntynyt Angela Merkel Halosen viitoittamalla tiellä =)

    Merkel oli kohtelias Haloselle,ja muuten ainoa EU johtaja joka ei pahoittanut mieltään Halosen Putin kutsusta.

    Putin kävi Saksassa heti Anna Politkovskajan murhan jälkeen, taisi olla seuraavana päivänä.

    Äänestä

  • OIKEIN,, kirjoitti:

    Putin kävi Saksassa heti Anna Politkovskajan murhan jälkeen, taisi olla seuraavana päivänä.

    VÄÄK! VÄÄÄK! VÄÄÄK! Jospa Merkkel on sen entinen työkaveri. Putinin on pitänyt tietää Tarjasta jos jotakin tietämistä on. Kaikki tiedot menivät KGB:lle. VÄÄK!

    Äänestä

  • kävi? kirjoitti:

    VÄÄK! VÄÄÄK! VÄÄÄK! Jospa Merkkel on sen entinen työkaveri. Putinin on pitänyt tietää Tarjasta jos jotakin tietämistä on. Kaikki tiedot menivät KGB:lle. VÄÄK!

    Putin väittää olevan Georgia pyssyn piipun tähtäimessa. Halosen linja taitaa rakoilla. Halpaan meni hänkin.

    Äänestä

  • JOITA..... kirjoitti:

    Putin väittää olevan Georgia pyssyn piipun tähtäimessa. Halosen linja taitaa rakoilla. Halpaan meni hänkin.

    halpaan, nyt on vain niin että Halonen ei ole Venäjän, eikä Georgian presidentti, joten hän ei niistä asioista pysty päättämään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ari ¤¤¤¤¤ kirjoitti:

Otsikkolirjoitus on Halosen loppukommennti matkalta Helsinkiin.
Halosen haastattelu oli täynnä superlatiiveja Putinista ja matkan saldosta.
Jopa murhatun Anna P.:n kohtaloa matkalla sivuttiin "mennen tullen".
Putin totesi ettei Anna ollut ensimmäinen toimittaja joka on murhattu Tshetsenia kritiikin johdosta. Tarja oli tyytyväinen vastaukseen.

Missään tapauksessa Putinin tulo Lahteen ei ollut virhe, totesi Halonen virne suunpielessään.
Eipä tietenkään kutsujan mielestä.
Haloselle tämä oli voitto tiellä, joka alkoi jo DDR:n tunnustamiskomission tiimoilta. Myöskin tämä tapaaminen oli voitto Putinille.

Nyt voidaankin palata päiväjärjestykseen ja todeta, että Venäjällä on kaikki hyvin. Olihan meillä oikein koko EU:ta käsittelevä kokouskin, jonka kunniavieraana oli herra Putin Venäkältä.

Näin ne vakavatkin ihmisoikeus rikokset ratkaistaan. Tshetsenian kansanmurha on kai jo loppunut, kun tämän luette.
Verenvuodatuksen loppuminen Georgian ja Venäjän välillä ei ehtinyt kunnolla edes alkaa, kun sopu tehtiin Lahdessa matkalla Helsinkiin.
Ikävä vain ettei Georgian puolelta ollut ketään asiaa todistamassa.
Mutta tarviko edes?
Ei tarvittu, sillä Putin totesi aika selvästi syyn olevan juuri georgialaisissa.
-----

Ohjelma meni siis kuten käsikirjoitukseen oli kirjoitettu.
Jokainen kai jo nyt viimeistään uskoo herra Putiniin, ja myöskin Haloseen. Ja nyt onkin toivottavaa että suomalaiset alkavat kunnioittamaan enämpi Putinia, ettei tarvi häveten seuraavalla tapaamisella marraskuussa nähdä galluppeja joissa Putinista 70 %:sti muka ei pidetä maassamme.

Nyt loppuun vain aplodeja n. 10 min, ja encore n. 5 min. - Näytelmä on päättynyt, ja vieraat poistuneet teatterista kuka minnekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu