koot 44-60

kookaskookos

Yritin jälleen kerran sellaisen isoja vaatekokoja myyvän kaupan sivuille, joka on nimeltään Lizzeth. Pääsen vain etusivulle, jossa sanotaan, että sivut avataan lähiaikoina. Tuo viesti oli jo kuukausia sitten, kun yritin katsoa kaupan nettisivuja. En osaa mennä siitä eteenpäin, kai sivut nyt jo on avattu? Osaisiko joku auttaa!

10

1605

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • käynyt ja ihastunut

      Se on pieni kauppa Lahdessa. Läksin sinne ihan vartavasten tältä hesata vain nähdäkseni tuon paljon parjatun purnun.
      Kyllä kannatti. Kun on tottunut lorellan hintoihin ja lookiin niin ne nuorekkaat ja persoonalliset vaateet tuntuivat lähes ilmaisilta.
      Ostin useamman vaateen jotka ovat herättäneet ihastusta. Kauppa on tosiaankin pieni mutta sisäänostajalla on hyvä maku ja hän taitaa todellakin tietää millaista vaatetta ei isot ole suomesta aikaisemmin saanut mutta kysyntää on.
      Itse olen kokoa 52/50.kaupasssa oli runsaasti vaateita minua isomillekkin.
      Liikettä oli hieman vaikea löytää ilman karttaa mutta sekin onnistu ystävälisten lahtelaisten avustuksella.
      Jos vain matkustan Lahden ohi niin pysähdyn sielä jatkossa aina ja ennen pikkujouluja meinaan käydä vaikka ei olis muuta asiakaan.
      Sillä jos ostan koltun lorellasta 150 joka on vielä tanttamainen niin minun matematikalla kandee ajaa lahteen ja ostaa 50e kolttu joka on persoonallinen ja seksy ja matkat mukaan lukien jään voitolle.

      • kookaskookos

        Kiitos tiedoista!
        Ajattelin, että kun kaupan nettisivulla (sillä ainoalla, jonka saan näkyviin) sanotaan, että sivut avataan lähiaikoina, voisi se tarkoittaa vaikkapa joitain kuvia myytävistä vaatteista, vaikkei niitä netin kautta voisikaan ostaa. Voisi kotona katsoa, onko tarjonta sinne päinkään, mitä haluaa. On niin pitkä matka lähteä katsomaan paikan päälle.


    • isojen kokojen

      liikkeissä myynnissä myös kenkiä?
      Mulla tuo pohje on aika iso ja saappaita olen metsästänyt..

    • Brooke
      • Omituisia rättejä suurin osa. Kaukana tyylikkäästä. Ja onko kaikki kamat yhdenkoon? Kengätkin? Kun ei missään ole kokoja....
        Varsinaista liiketoimintaa....


      • outokauppa
        Dee-Dee kirjoitti:

        Omituisia rättejä suurin osa. Kaukana tyylikkäästä. Ja onko kaikki kamat yhdenkoon? Kengätkin? Kun ei missään ole kokoja....
        Varsinaista liiketoimintaa....

        Samaa ihmettelen... Joku kehui että edullinen ja tyylikkäitä vaatteita, että ihan Helsingistä kannattaa lähteä Lahteen ostoksille. Mielestäni älyttömän kalliita ja tavallisia vaatteita. Ja tosiaan, nettitilauksessa ei voi edes valita oikeaa kokoa.... se hirvee sortsitoppikin... :D


      • almasohvi
        outokauppa kirjoitti:

        Samaa ihmettelen... Joku kehui että edullinen ja tyylikkäitä vaatteita, että ihan Helsingistä kannattaa lähteä Lahteen ostoksille. Mielestäni älyttömän kalliita ja tavallisia vaatteita. Ja tosiaan, nettitilauksessa ei voi edes valita oikeaa kokoa.... se hirvee sortsitoppikin... :D

        Tuokin jakku... 102 euroa....
        Ostin emmalta huutonetistä ilmeisesti saman myös uutena ja laput paikoillaan reilulla 50:llä ja eiköhän emmallekkin siitä jotain käteen jää, joten suolaiset on katteet.

        Ja mikä musta on outoa, merkkejä, materiaaleja ja kokoja ei ole mainittu.....


      • ja materiaalitietoakin
        almasohvi kirjoitti:

        Tuokin jakku... 102 euroa....
        Ostin emmalta huutonetistä ilmeisesti saman myös uutena ja laput paikoillaan reilulla 50:llä ja eiköhän emmallekkin siitä jotain käteen jää, joten suolaiset on katteet.

        Ja mikä musta on outoa, merkkejä, materiaaleja ja kokoja ei ole mainittu.....

        löytyy.


      • Lahteen...
        ja materiaalitietoakin kirjoitti:

        löytyy.

        Aion ensi viikolla käydä katsastamassa Lizzethin tarjonnan. Olis aikomus saada jotain uutta ja sexyä pikkujouluihin...=)
        Mun silmää ainakin miellyttää nuo webbisivujen vaatteet, ja hintakaan ei hirvitä. Toki jostain H&M:n räteistä joutuu maksamaan vain murto-osan, mutta laatu ratkaisee.
        Nyt kun vielä löytäis push-up liivit kokoa 100d.
        Siinä onkin tekemistä...tosin siellä Lahdessa on Trioa vastapäätä myös joku liivikauppa, joka ainakin mainostaa, että isojakin kokoja löytyy. Toivottavasti ne on myös ympärysmittoja, eikä vaan kuppeja...=0


      • ottaa selvää
        Lahteen... kirjoitti:

        Aion ensi viikolla käydä katsastamassa Lizzethin tarjonnan. Olis aikomus saada jotain uutta ja sexyä pikkujouluihin...=)
        Mun silmää ainakin miellyttää nuo webbisivujen vaatteet, ja hintakaan ei hirvitä. Toki jostain H&M:n räteistä joutuu maksamaan vain murto-osan, mutta laatu ratkaisee.
        Nyt kun vielä löytäis push-up liivit kokoa 100d.
        Siinä onkin tekemistä...tosin siellä Lahdessa on Trioa vastapäätä myös joku liivikauppa, joka ainakin mainostaa, että isojakin kokoja löytyy. Toivottavasti ne on myös ympärysmittoja, eikä vaan kuppeja...=0

        samalla onko siellä kokoja 58 vaatteita ku netissä on muutamia kuteita kokoon 56, enkä löytänyt mitään sen jälkisiä kokoisia vaatteita. Vaikka on mainostettu kokoon 60...hmm


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      86
      6005
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      301
      5322
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      50
      3345
    4. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      10
      2916
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      106
      2729
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      4
      1675
    7. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      17
      1598
    8. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1520
    9. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      32
      1459
    10. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      178
      1094
    Aihe