teflon-pannu

onko teflon-pannussa paistaminen jotenkin vaarallista? Olettaen, että pinta on ehjä.
3355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

olla myytävänä pilvin pimein kaupoissa jos niissä joku vaara piilisi. Toki niissä ei saa käryyttää ruokia yhtä kuumalla kuin valurautapannussa ettei pinta vaurioidu, muttei niistä mitän myrkkyjä silloinkaan ruokiin erity.

Jotta pinta pysyisi mahdollisimman pitkään uudenveroisena kannattaa käyttää joko puulastoja/kauhoja tai sitten ihan kyseisille pannuille tarkoitettuja. Pinnan kulumisella ei käsittääkseni ole muuta haittaa kuin että ruoka jää siihen helpommin kiinni paistettaessa. Tällöin se kannattaa vaihtaa uuteen koska rasvan käyttökään ei juuri siihen auta.

Äänestä
  • En muista mistä luin vuosia sitten, että teflon yhdiste hajoaa kovassa lämmössä ja siitä tulee myös myrkkyä. Normaalissa ruuan valmistuksessa tätä ei pitäisi tapahtua, mutta se lämpötila ei muistaakseni ollut kuin jonkin verran yli 200'C, eli tyhjän pannun jättäminen liian pitkäksi aikaa kuumalle levylle saa jo yhdisteen hajoamisen alkamaan.

    Äänestä

Tutkimusten mukaan teflon-pannu aiheuttaa syöpää. Rautapannu on paras ja ainakaan se ei aiheuta sairauksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaarallinen? kirjoitti:

onko teflon-pannussa paistaminen jotenkin vaarallista? Olettaen, että pinta on ehjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu