Silmärypyt

Millä pääsen eroon silmän alle ilmestyneistä rypyistä? Olen 27-vuotias ja "rypyt" ilmestyivät n 2 vuotta sitten. Olen ajatellut,että ryppyjen varhaista ilmestymistä on edesauttanut se,että joudun laittamaan silmien alle peitepuikkoa lähes päivittäin,johtuen tummista silmänalusista. Tällä hetkellä käytän jotain apteekista ostettua silmänympärysvoidetta.
32254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulla on myös sama ongelma. Vaikeaksi ongelman "piilottamisen" tekee se, että parasta rypyille olisi ettei käyttäisi peitevoidetta silmänympärysiholla (kerääntyy vaan viivoiksi ja näyttää kaamealta), mutta toisaalta taas mustat silmänaluset saavat näyttämään väsyneeltä ja vanhalta. Sama ongelma ollut jo 15-vuotiaasta asti ja rypytkin tulivat alle 20-vuotiaana, eli en edes uskalla ajatella miltä näytän 70-vuotiaana. :-D Nyt olen vasta 24-vuotias.

Avenen silmänympärysvoide on aivan ihanan pehmeä ja hilitsee silmäluomien ärtymistä. Suosittelen sitä kaikille lämpimästi, valitettavasti ryppyjä tai tummia silmänalusia.

Äänestä

Juu, onhan noita, juonteita taitavat ennemminkin olla. Olen 22, ja ihan syvät juonteet ilmestyneet, ilmehtimisestähän ne taitavat tulla... :(

Äänestä

p*skaa mullakin. Juuri mistään ei ole apua. Olen 20. Onneksi iho on muuten hyvässä kunnossa. Everyday Mineralsin Concealerilla saan tummuuden edes peitettyä. Jostain valokynästä voisi olla enemmän apua, mutta maksavat niin perkeleesti.
Pitäisi kai lopettaa tämä naaman vääntely, mutta en voi sille mitään - olenhan positiivinen ja nauravainen idiootti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lara27 kirjoitti:

Millä pääsen eroon silmän alle ilmestyneistä rypyistä? Olen 27-vuotias ja "rypyt" ilmestyivät n 2 vuotta sitten. Olen ajatellut,että ryppyjen varhaista ilmestymistä on edesauttanut se,että joudun laittamaan silmien alle peitepuikkoa lähes päivittäin,johtuen tummista silmänalusista. Tällä hetkellä käytän jotain apteekista ostettua silmänympärysvoidetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu