Moi! Kolme kysymystä, toivottavasti joku osaa auttaa.
1. Kuuluuko bataatti VHH:ssa kiellettyihin aineisiin?
2. Onko maissitärkkelys sama kuin maissijauhot?
3. Onko olemassa mitään sellaista riisiä vastaavaa lisuketta (esim. ohrasuurimot), jota voisi käyttää kastikkeiden kera riisin ja pastan tilalla?
1. Kuuluuko bataatti VHH:ssa kiellettyihin aineisiin?
2. Onko maissitärkkelys sama kuin maissijauhot?
3. Onko olemassa mitään sellaista riisiä vastaavaa lisuketta (esim. ohrasuurimot), jota voisi käyttää kastikkeiden kera riisin ja pastan tilalla?
Vastaukset 20
Vanhimmat
kysymykseen kaksi: Eivät ole. Maizena on perunajauhoihin verattavissa oleva saostin, kun taas maissijauhoista voi leipoa esim. leipää tai tehdä polentaa.
Mää taas vastaan ykköseen.
Eli luulisin, että kuuluu, koska mitä nyt olen googlen avulla saanut selville niin bataatti on perunan sukulainen ja tärkkelystä (muistaakseni) jopa enemmän kuin perunassa.
Esim Atkinsissa peruna ja leipä ei ole kiellettyjä, joten ei bataattikaan. Mutta VHH tarkoittaa eri ihmisille eri asioita.
1. Sen GK on pienempi kuin perunan, joten joillekkin se kuuluu ruokavalioon, joillekkin ei. Mikroravinteetkin taitaa olla paremmat kuin perunalla.
2. Mitä väliä, ne eivät kumpikaan kuuluu VHH-ruokavalion normaaleihin raaka-aineisiin.
3. Kaupat ovat täynnä kasviksia jotka sopivat VHH ruokavalioon. Niissä on kyllä sekin etu, että eivät juurikaan edes tarvitse mitään varsinaisia kastikkeita seurakseen. Itse syön monesti wokattua ruokaa ja siihen ei erillistä kastiketta tarvitse ollenkaan. Toki kermaa voi jonkin verran kääyttää. Myös pata- ja uuniruuat valmistuvat ilman erillistä kastiketta.
Kastikkeen käytön suurin syy taitaakin olla mauttomien ja kuivien energialisäkkeiden tarpeelinen lisä. Eihän kukaan syö mautonta ja kuivaa perunaa/pastaa/riisiä.
Mitä olen reseptejänne selaillut, maissijauhoa käytetään erinäisiin leipomuksiin.
Tuota kolmoskohtaa kysyin sen takia, että jos vaikka tekee jauhelihakastiketta tai kanakastiketta tai jotain muuta vastaavaa, on kiva, että sen kastikkeen voi laittaa jonkun riisiä tm. päälle. Ettei ihan pelkkää kastiketta lapioi. Vai pitääkö näistä jutuista luopua kokonaan?
kun ne leipomukset ei muutenkaan kuulu jokapäiväisiin syömisiin.
Se mitä olen karppien reseptejä selaillut, niin en ole törmännyt maissijauhoon, ehkä jotkut sitten sitä kumminkin käyttävät. Ihmettelen kyllä, koska muunlaisia jauhoja olen huomannut käytettävän vehnäjauhojen tilalla, mutta en maissijauhoa.
Enpä osaa tuohon kolmoseen juuri muuta sanoa, mitä jo kirjoitin. Kasvikset ovat itsessään mehukkaita ja kun wokkaa ruokaa, niin siihen ei juuri kastiketta edes tarvitse. Toki sitä kermaa ja turkkilaista jugurttia voi silloin tällöin käyttää, mutta ei siihen ole juuri muuta tarvetta kuin maku.
Edelleen en näe kastikkeen ideana muuta kuin kuivien ja mauttomien lisäkkeiden kostuttaminen ja maustaminen. Kun niitä lisäkkeitä ei syö, ei ole tarvetta kastikkeillekkaan.
Mut et itse tee enää esimerkiksi jauhelihakastiketta ruuaksi? En nyt siis tarkoita sellaisia lusikalla lautaselle liruteltavia punaviinikastikkeita tm. vaan ihan niitä pääruokana syötäviä kastikkeita kuten chili con carne, jauhelihakastike, kanansuikalekastike jne.
mutta jauhelihaa kyllä käytän viikottain.
Chili Con Carne ei muuten ole kastike, vaan se on pikemminkin muhennosta. Jos saisin hyvän ohjeen, niin sitä voisin tehdä. Lisukkeeksi kyllä ottaisin kasviksia en riisiä.
Mutta kasvikset eivät edes ime itseensä kastiketta kuten riisi, peruna ja pasta. Miksi tekisin moisia, kun ne kumminkin jäisi lautaselle lillumaan?
Jotain hyvää punaviinikastiketta kyllä voisi tehdä, mutta ei sen tekemiseen jauhoja tarvita. Ja kasviksista löytyy "korvikkeet" tällaiseenkin ruokaan.
Okei. Koetetaan sitten noin. Olen tässä vasta aloittamassa VHH:ta ja yritän valmistautua mahd. hyvin. Tarkoitus aloittaa maanantaina.
ennenkuin aloitat. Monella VHH kaatuu siihen, että he eivät tiedä mitä tekevät.
Alkuun voisit etsiä karpeista ateriamatriisin, siitä saa jonkinlaisen kuvan VHHsta yleensä. Seuraavaksi kannattaisi tutustua johonkin VHH kirjaan, niissä on myös iso läjä reseptejä, joten aloitus ei käy hankalaksi senkään puolesta.
Mistä sellaisen ateriamatriisin löytää?
Itse ajattelin jotain tällaista linjaa:
aamiainen: maitorahkaa tai raejuustoa tai munakasta tai leivänpäällisiä (ilman leipää tai ryvitan kera)
lounas: mitä kala/kana/liha/kasvisjuttua töissä sattuu olemaan. Ei perunaa, riisiä, pastaa tai leipää.
välipalat: jos tarvitsee, hedelmä tai pähkinöitä
päivällinen: lounaan tyyliin
iltapala: jotain vaikkapa tuosta aamiaisosiosta (eri kuin mitä söin aamulla).
3-4 ruokailua päivässä, riippuen päivästä.
Se ateriamatriisi löytyy haulla, joko sieltä tai täältä, en muista osoitetta ulkoa.
kun paistaa ja maustaa eka sen jauhelihan pannulla ja lisää vähän vettä, sit koskenlaskija-sulatejuustoa ja tomaattipyreetä.
löytyy tuolta, siitä saa tosiaan hyviä vinkkejä aloitteluun :)
http://karppaus.info/ruoto/numerot/05/02/index.php?sivu=ateriamatriisi
Minä kään kun en oikein syö niitä perunoita jne,
Ni ihmettelen et minkä kanssa tuota jauhelliha- tai muitakaan kastike mössöjä käytät.
Teen kastikkeet erikseen lapsilleni he kun eivät noudata äidin kanssa samaa ruoka valiota.
mutta jauho suurusteet kun ovat kiellettyjä olise sitten maissia tai vehnää, ni kokeile laittaa kastikkeeksi smetanaa. Jotkut venäläiset ja virolaiset urheilijat tekevät smetana kastikkeita. Ja oli se ihan syötävää.
Itse paistan jauhenlihat ja muut liha suikaleen ja sekotan joukkoon vain kasviksia, lempi herkkuni on jauhenliha, varsiselleri paistos.
Kaikilla on omat makunsa mutta testaile itsellesi omat. Se on mukavaa ja rentouttavaa.
bataatti on perunaan verrttava hiilihydraattipitoinen aine
Maissitärkkelys ja maissijauhot ovat molemmat vhh:ssa vältettävä asia.
On olemassa lisuke nimeltä kukkakaali, jota voi käyttää kastikkeiden kera. Kukkakaalimuusi on jotain mitä en jätä syömättä.
"bataatti on perunaan verrttava hiilihydraattipitoinen aine-" Olikohan se ihan noin?
bataatissa näyttää olevan enemmän hiilihydraatteja kuin perunassa.
http://www.finfood.fi/finfood/kasvikset.nsf/ravintoarvohaku?openform&Cat=2$Perunat&Sort=1&Dir=1
ottaisit joskus asioista edes hiukkasen selvää... kun se nykyinternetmaailmassa ei ole edes vaikeaa tai aikaavievää.
selvää asioista ennenkuin kirjoitat tänne typeryyksiä. Internetissä kun se on niin helppoa. Bataattikin runsashiilihydraattisena elintarvikkeena löytyy varsin helposti.
juuri sitä tarkoitin.