HH lihoo..

Minustä VHH dieetti toimii erinömäisesti olen laihtunut 8kg 2Kkssa, uskon että HH lihoo ja niittä ei ihminen tarvitse olenkaan,Proteinilla ja rasvalla ihminen ei liho,yrittän vahentämään viela ne HHn syönti, syön kuitenkiin vihaneksia,hedelmiä,palkokasveja salaateja kun niissä on kuituja,toki niittäkin on HH mutta hitäittä ja hyvin terveelisiä.
Maidossa on myös HH (laktoosia)ja käyttän sitä vain kahvissa.Ei ole enää "makeanälkä"kun joskus oli,ja paino liikunan avulla myös,laskee pysyvästi.
Minustä taas, Suomalaiset syövät liikka HH (perunaa,viljat,sokeria)ja sokeritauti tässä maassa uskalan sanoa että on kansantauti.
Kaikki nämä asiat on VAIN minun mielipiteeni asiasta ja pyydän anteeksi kun kirjoitän huonosti (vieraskielinen)Suomea
10572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mitä on HH???

Äänestä
  • HH=hiilihydraatti

    Äänestä

Mäkin olin aluksi aivan innoissani. Ylimääräistä painoa on paljon ja pudotinkin jo 12kg. Jotenkin mieltäni askarrutti kolesteroliarvoni, joka ennen oli 4,2. Kävin kokeessa ja vähäHH-dietin jälkeen (tai oikeastaan aikana) se olikin yllättäen 6,8! Nyt jatkankin sitten vähäkalorisella ja terveellisemmällä(?) vaihtoehdolla. -Ja tuntuu se paino tippuvan näinkin, kunhan muistaa pitää mielessä kaikki päivän aikana syödyt kalorit!
Suosittelen siis seurailemaan labra-arvoja. Itselläni on koko ajan ollut vitaniinilisäy yms. ja kaikki muut arvot olivatkin kohdallaan.

Äänestä
  • oli just 2 päivää sitten 3 ja kaikki muut verenrasva arvot ihan o.k,hemoglobiini oli 161 ja verensokeriarvo (paasto) 5,2,myös verenpaineeni vaihtelee 110-130 /75.80 eli ihan hyvät kaikki.
    Olen 43v mies liikun säänölisesti,mutta se omapainoni on 102kg vaikka en näyttä "lihavalta" (ulönäköisesti) mulla on ylipaino,lihakset painaa tietysti enemän kuin "laski" mutta siltti haluaisin laihtua ainäkin viela 10kg.Ja kuten sanoin jo,laihtuin 2 Kkssa VHH ruokavaliolla 8kg.
    Ehkä kaiken parasta olisi jos vähenät rajusti HH ja syöt pienempia aterioitta kuin "enen"ja liikunta päälle.
    Minusta fakta on että HH lihoo ja ihminen ei tarvitse niittä olenkaan,

    Äänestä

  • ydatanthrakas kirjoitti:

    oli just 2 päivää sitten 3 ja kaikki muut verenrasva arvot ihan o.k,hemoglobiini oli 161 ja verensokeriarvo (paasto) 5,2,myös verenpaineeni vaihtelee 110-130 /75.80 eli ihan hyvät kaikki.

    "Minusta fakta on että HH lihoo ..."

    niin mitä?????

    Äänestä

  • Kolesteroliarvojen pitää terveellä ihmisellä noustakin jos laihtuu rasvakudoksesta, oli laihdutusmetodi ihan mikä hyvänsä, vaikka söisi sitten pelkkää benecolia. Arvot tasaantuvat sitten, kun laihtuminenkin loppuu. Katsos kun jossain ne läskeissä olevat rasvat tarvitsee kuljettaa lihaksiin ja ihmisellä ne rasvat kulkevat verisuonissa. Silloin kaikki on juuri niin kuin pitääkin olla.

    http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?t=699&highlight=kolesterolit

    Tuolla on pitkäaikaisempaa seurantaa asiasta ja juuri kuten sinulla mammmaaakin kävi, aluksi arvot nousevat ja sitten paranevat hyviksi.

    Äänestä

  • ydatanthrakas kirjoitti:

    oli just 2 päivää sitten 3 ja kaikki muut verenrasva arvot ihan o.k,hemoglobiini oli 161 ja verensokeriarvo (paasto) 5,2,myös verenpaineeni vaihtelee 110-130 /75.80 eli ihan hyvät kaikki.
    Olen 43v mies liikun säänölisesti,mutta se omapainoni on 102kg vaikka en näyttä "lihavalta" (ulönäköisesti) mulla on ylipaino,lihakset painaa tietysti enemän kuin "laski" mutta siltti haluaisin laihtua ainäkin viela 10kg.Ja kuten sanoin jo,laihtuin 2 Kkssa VHH ruokavaliolla 8kg.
    Ehkä kaiken parasta olisi jos vähenät rajusti HH ja syöt pienempia aterioitta kuin "enen"ja liikunta päälle.
    Minusta fakta on että HH lihoo ja ihminen ei tarvitse niittä olenkaan,

    Hemoglobiinisi on aivan liian korkea! Joko on ehdotettu Marevania? Nyt proteiinit minimiin, ja nopsaan!

    Äänestä

  • arvot nousevat kirjoitti:

    Kolesteroliarvojen pitää terveellä ihmisellä noustakin jos laihtuu rasvakudoksesta, oli laihdutusmetodi ihan mikä hyvänsä, vaikka söisi sitten pelkkää benecolia. Arvot tasaantuvat sitten, kun laihtuminenkin loppuu. Katsos kun jossain ne läskeissä olevat rasvat tarvitsee kuljettaa lihaksiin ja ihmisellä ne rasvat kulkevat verisuonissa. Silloin kaikki on juuri niin kuin pitääkin olla.

    http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?t=699&highlight=kolesterolit

    Tuolla on pitkäaikaisempaa seurantaa asiasta ja juuri kuten sinulla mammmaaakin kävi, aluksi arvot nousevat ja sitten paranevat hyviksi.

    No niin upouusi ja kiinnostava tieto, että siihen on pakko saada jotain linkkiä: "Kolesteroliarvojen pitää terveellä ihmisellä noustakin jos laihtuu rasvakudoksesta, oli laihdutusmetodi ihan mikä hyvänsä,..."

    Äänestä

  • skäribo kirjoitti:

    linkkien takaa löytyviä tarinoita. Juurihan tuossa kerrottiin linkki:
    http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?t=699&highlight=kolesterolit
    jonka takaa löytyy mm. tekstit:

    "Arvostettu ravintotutkija Sally Fallon sanoo radiohaastattelussa ( www.ndpr.org ) hyvin selkeästi, että korkea kolesteroli on hyvä asia.

    6,1 kokonaiskolesterolina on ilmeisesti ihan ok, HDL - LDL suhteella lienee merkitystä, mutta jopa siitäkin on ristiriitaista tietoa. Olen lukemieni tutkimusten perusteella miettinyt, että onko niin, että korkea kolesteroli ennustaa pitkää ikää ja terveyttä siksi, että koska valtaosalla väestöstä on kehossaan meneillään jonkinasteinen sokereiden, viljojen, viime vuosikymmeninä yleistyneiden kasvirasvojen, lisäaineiden, saasteiden tms aiheuttama tulehdustila, niin ne joilla on riittävästi solujen uudistumiseen tarvittavaa kolesterolia käytössään saavat siitä sairauksia ehkäisevän suojan. Ne, jotka ravinnon hyvän koostumuksen ansiosta ovat vapaampia tästä tulehdusvaikutuksesta eivät tarvitsekaan niin paljon kolesterolia ja kehossa oleva taso luonnollisesti laskee? Vaarallisena ilmeisestikin pidetään kolesterolitason keinotekoista laskemista alas lääkkeiden avulla (blokkaavat kolesterolia valmistavan maksan toimintaa) silloin kun kehon solujen uudistumiseksi sitä kipeästi tarvittaisiin."
    ja
    "Terveellisenä pidetty ruokavalio hapettaa ja nostaa veren pahaa LDL- kolesterolia "
    ja
    "Viime vuosina on suositeltu kaikille vähärasvaista ruokavaliota, mutta sen terveellisyys on asetettu kyseenalaiseksi jo monissa uusissa tutkimuksissa. Harvardin yliopisto vaatii epätieteellisen ravintopyramidin uusimista. Nyt Oulun ylipisto ja Kansanterveyslaitos heittävät vettä myllyyn: Vähärasvainen ja runsaasti kasviksia ja hedelmiä sisältävä ruokavalio tuottaakin vaarallista hapettunutta LDL-kolesterolia. "

    lueppa skäripö sieltä eläkä kysele.

    Äänestä

  • joskus niitä... kirjoitti:

    kuka tai mikä on skäripo, mutta suonet, että vastaan.

    Luin eilen pitkään ja hartaasti Diabetes-lehden lääkäriliitettä. Siellä puhuttiin juuri tuosta tulehduksesta, joka on yleinen runsaasti lihaa nauttivilla. Liha kun "viettää" huomattavasti enemmän aikaa suolistossa kuin kasvikset.

    Sekin on totta, että meillä kaikilla on jo valmiiksi lapsuuden taakka, eli ne elimistön rasitteet, joita olemme lapsuudessa saaneet. Siitä emme ole itse vastuussa, vaan vanhempamme.

    Oletko muuten lukenut tämän päivän Hesarin?

    P.S. Kuka määrää kuka on arvostettu tutkija?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ydatanthrakas kirjoitti:

Minustä VHH dieetti toimii erinömäisesti olen laihtunut 8kg 2Kkssa, uskon että HH lihoo ja niittä ei ihminen tarvitse olenkaan,Proteinilla ja rasvalla ihminen ei liho,yrittän vahentämään viela ne HHn syönti, syön kuitenkiin vihaneksia,hedelmiä,palkokasveja salaateja kun niissä on kuituja,toki niittäkin on HH mutta hitäittä ja hyvin terveelisiä.
Maidossa on myös HH (laktoosia)ja käyttän sitä vain kahvissa.Ei ole enää "makeanälkä"kun joskus oli,ja paino liikunan avulla myös,laskee pysyvästi.
Minustä taas, Suomalaiset syövät liikka HH (perunaa,viljat,sokeria)ja sokeritauti tässä maassa uskalan sanoa että on kansantauti.
Kaikki nämä asiat on VAIN minun mielipiteeni asiasta ja pyydän anteeksi kun kirjoitän huonosti (vieraskielinen)Suomea

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu