Kuinkahan saisi vaimon ymmärtämään että on aika loppu,siis henkisesti.
Kaikki asiat painaa päälle ja on henkisesti aika takkityhjä.
Vaimo vaan kuvittelee että kunhan feikkaa vaan,laiskuuden syytä kaikki.
On ilmeisesti tottunut ettei meikämanneen pienet puhurit vaikuta.
Mutta toisin on.
Kaikki asiat painaa päälle ja on henkisesti aika takkityhjä.
Vaimo vaan kuvittelee että kunhan feikkaa vaan,laiskuuden syytä kaikki.
On ilmeisesti tottunut ettei meikämanneen pienet puhurit vaikuta.
Mutta toisin on.
Vastaukset 6
Vanhimmat
vaimosi on oikeassa. nössö mies
Mikä on tilanteesi, oletko hakenut apua?
Diagnosoimaan en voi ryhtyä, mutta kuulostaa, että Sinulla olisi ainakin burnout, ellei sitten ole kääntynyt pitkittyessään masennuksen puolelle.
Älähän hätäile, tiedän tasan tarkkaan, millaiset tuntemuksesi ovat. Minäkin kun olen niitä ihmisiä, joiden stressin piti mennä ohitse kupposellisella kahvia....ei sitten mennyt.
Tiedän myös, että on hyvät mahdollisuudet parantua, mutta kyllä siinä puolison pitää myös ymmärtää tilanne oikein.
Hakeudu psykologin jutteille, joko julkisen sektorin, tai sitten yksityiselle. Myös puolison on hyvä tulla kuulemaan, missä mennään. Tajuaa, ettei ole laiskuudesta kyse.
Se on itselle kurja tunne kun postikasa kasvaa korkeutta ja koko ajan on tietoisuus, että se pitäisi kahlata lävitse, mutta kun ei vaan onnistu :(
Mutta tulee päivä, kun taas onnistuu, usko pois :)
Kiitos lohdutuksen ja ymmärtämyksen sanoista.
Tuntuu vaan kaikki jopa hyvin pienetkin asiat liian raskailta mielessä ,samoin on tunne että joka puolelta odotetaan jotain ja olen liian väsynyt jopa ajattelemaan niitä asioita,kaikki vaan tuntuu harvinaisen raskaalta ,liian suurelta työtaakalta.
Tuntuu kuin tekisin itselleni ongelman ihan pelkäämällä ennakkoon kaikkea tulevaa.
Kukaan ei voi ymmärtää että joskus jopa kaverin puhelin soitto tuottaa rasitusta kun ei jaksaisi vastata saati sitten puhua.
Mutta kun ei ole sen tyyppinen mies joka turvautuisi apuun sitä vaan odottaa parempaa päivää...
et saa kuin pahemman päivän. Ja pitkäksi aikaa. Varaa aika työterveyslääkärille ja juttele siellä aluksi että miltä tuntuu ja mikä on. Siitä ne paremmat päivät oikeasti alkaa pikkuhiljaa tapahtumaan.
sen tyyppinen ihminen, että olisin uskonut turvautuvani apuun, mutta onneksi tajusin perheeni kärsimyksen ja siksi lähdin apua hakemaan.
Katunut en ole päätöstäni yhtään, päinvastoin.
Olen lisäksi hyvin lääkevastainen ihminen, teki todella tiukkaa tajuta, että lääkkeistä voisi olla apua. Että lääkettä määräämällä ei tarkoiteta väheksyä sitä olotilaa, eikä pelkillä lääkkeillä saa parannusta aikaan. Siis ei ainakaan minun kohdallani. Keskustelut psykologin kanssa, yhdessä sopivan lääkityksen (itselläni hyvin kevyt lääkitys) saivat minut ymmärtämään, että nyt on aika antaa aikaa itselleni, kyllä se sieltä jostain sitten se tomeruuskin taas tupsahtaa ilmoille.
Lääke lähinnä auttoi poistamaan sen möhkäleen, joka oli pesiytynyt rintaani, siis ahdistuksen, joka minulla ainakin tuntui aivan kipuna.
Tiedätkö, että burnout/masennus on usein hyvinkin ahkerien ja tunnollisten ihmisten riesa?
Ei siis laiskojen :)
Itselläni talvi 2004 oli erityisen vaikea, en nähnyt hyvää missään asiassa, kiukuttelin asioista, jotka normaalisti olisivat naurattaneet. Mutta pikkuhiljaa kevään tullen alkoi vähän valostumaan muukin kuin maailma ympärillä. Muistan, miten kerran seisoessani Viipurintien ja Hämeentien risteyksen liikennevaloissa yhtäkkiä tajusin kuinka kauniisti puut vihersivät. Tajusin, etten ollut tavallaan nähnyt edes värejä, ne kuitenkin ovat olleet minulle aina hyvin tärkeitä. Silloin tiesin, että tästä selvitään.....ja selvitty on. Varmaan hymyilin vielä ajaessani "sokkarin katolle" parkkiin ;)
Lääkitykset ovat olleet nyt ollutta ja mennyttä jo jonkin aikaa ja elämä tuntuu taas niin hyvältä.
Minulla kesti tuo masennus reilut 2 vuotta, eli kävin aika syvällä syövereissä. Kuitenkin kaikki asiat olivat kunnossa, hyvä, rakas puoliso, kunnon lapset, ei velkaa, hyvä asunto. Olin vaan yksinkertaisesti tehnyt liikaa töitä jo pitkän aikaa ja lopulta elimistö tuolla tavalla pakotti minut lepäämään.
Toivon todella, että lähdet hakemaan apua, tuossa jo joku mainitsikin työterveyslääkärin, sieltä on hyvä aloittaa.
Älä päästä asiaa liian pitkälle, sillä kyllä tällä elämällä on tapana näyttää ne hymyilevät kasvotkin. Näin voin sanoa aivan vilpittömästi :)
oli minullakin. kaikki tuntui raskaalta ja ylitsepääsemättömältä.
menin lääkriin ja yllätyin kun kaikki johtuikin vain kohoneesta sokeriarvosta, suvussa ei ole kellään sokeritautia, joten en osannut arvaillakaan sellaista itselleni.
Nyt on lievä lääkitys päällä ja kivut loppuneet ja voimat palanneet.
Joten kannatta aloittaa vaikka perusteellisistä verikokeista.