...jos Eläisit periaatteessa kaikkien normien mukaista onnellista elämää. Vaimo 2 lasta... (alle kouluikäisiä). Raha-asiat kunnossa. Ei velkaa, muttei omaa kämpääkään.
Ollaan oltu yhdessä 12 v....naimisissa 6.
Kaikki kunnossa...ja mietin eroa...joka päivä monta kertaa päivässä. Tätä jatkunut useita vuosia...2-3...yksi toiseen rakastuminenkin mahtuu tuohon aikaan...mut nyt tuntuu vain kylmältä...lapsia rakastan, vaimo on kaveri...
Ei me mitään seksiä harrasteta...rakastelusta nyt puhumattakaan. Vaimossa mitään vikaa ole...normaali synnyttänyt nainen...muille tuntuisi kelpaavan...kun peruspositiivinen ja aurinkoinen on. :)))...En ole yhtään mustis...en yhtään...pitäisi olla.
Mistä sen erottaa ystävyydeksi kääntyneen suhteen...ja arkisen rakkauden...Mun mielestä 30 v ihmisen pitäisi tuntea muutakin kuin ystävyyttä...ja ajoittaista läheisyyden kaipuuta...vai olenko ihan väärässä... ?
Olen mies joka tuntee...oikeestaan tosi herkästikin...mutta haluan tuntea myös kotona...rakkautta...mustasukkaisuutta...epävarmuutta...tuntea...vaan...
Kuinka pohjalta ihmiset ovat nousseet...päättää pitää...en aio olla se 50 v katkera mies joka huomaa menettäneensä 20 vuotta elämästään epäröimiseen...olen epäröinyt jo paljon...mieetinyt ja pohtinut...
KIITOS
Ollaan oltu yhdessä 12 v....naimisissa 6.
Kaikki kunnossa...ja mietin eroa...joka päivä monta kertaa päivässä. Tätä jatkunut useita vuosia...2-3...yksi toiseen rakastuminenkin mahtuu tuohon aikaan...mut nyt tuntuu vain kylmältä...lapsia rakastan, vaimo on kaveri...
Ei me mitään seksiä harrasteta...rakastelusta nyt puhumattakaan. Vaimossa mitään vikaa ole...normaali synnyttänyt nainen...muille tuntuisi kelpaavan...kun peruspositiivinen ja aurinkoinen on. :)))...En ole yhtään mustis...en yhtään...pitäisi olla.
Mistä sen erottaa ystävyydeksi kääntyneen suhteen...ja arkisen rakkauden...Mun mielestä 30 v ihmisen pitäisi tuntea muutakin kuin ystävyyttä...ja ajoittaista läheisyyden kaipuuta...vai olenko ihan väärässä... ?
Olen mies joka tuntee...oikeestaan tosi herkästikin...mutta haluan tuntea myös kotona...rakkautta...mustasukkaisuutta...epävarmuutta...tuntea...vaan...
Kuinka pohjalta ihmiset ovat nousseet...päättää pitää...en aio olla se 50 v katkera mies joka huomaa menettäneensä 20 vuotta elämästään epäröimiseen...olen epäröinyt jo paljon...mieetinyt ja pohtinut...
KIITOS
Vastaukset 22
Vanhimmat
Voi elämä! Yritä ihminen asettaa vaakakuppisi oikein. Kaksi lasta eikä elämässä vikaa ja haudot näiden lasten tulevaisuuden suhteen radikaaleja muutoksia ihan vaan omassa pääsääsi? Vuosikausia? Ensinäkin sinun pitää ehdottomasti ottaa asia puheeksi vaimon kanssa. Kertoa rehellisesti jotakuinkin samat asiat kuin tännekin kirjoittaessasi. Ellei suhteessanne tapahdu lämpenemistä, ehdota parisuhdeterapiaa. Itse suosittelen seurakunnan tarjoamaa.
Tunnepuolen juttuihin on vaikea päästä käsiksi, mutta pitkä liitto ei ole rakennettu pelkistä tunneaalloista. Se on päätös. Päätös kestää alamäet. joskus loputtomiltakin tuntuvat. Siihen liittyy myös yritys tunnistaa ja lannistaa alamäet, jotta oma kumppani ja lapset säilyisivät tärkeimpinä kuitenkin. Älä luule, että kirjoitan ylpeänä ja neuvon viisaampana. Päinvastoin, tiedän nyt miten olisi pitänyt toimia.
... sen verran voisin neuvoa, etta ota tosiaan asia puheeksi vaimosi kanssa. Voihan olla, etta hanella on samanlaisia ajatuksia. Tai ainakin han on voinut huomata, etta jotain on vialla... Mutta jos vain mietit ja pohdit tuota asiaa itseksesi, niin voi hyvinkin olla, etta 20 vuoden paasta heraat ja huomaat, etta et ole elanyt niin kuin olisit halunnut. Tai sitten paadyt suhteeseen jonkun toisen kanssa. Ja siita ei hyvaa seuraa. Kokemusta on.
...eroa. Meillä oli mieheni kanssa JUSTIIN samanlainen tilanne muutama vuosi sitten. Asia pitää ottaa puheeksi niin vaikeelta kun se tuntuukin. Kuulostaa ihan vaan perinteiseltä kyllästymiseltä. Yritä edes, niin ei sitten tarvi miettiä, että olisko voinut jotain tehdä toisin jos kumminkin päädytte eroon. Tehkää jotain uutta erilaista, menkää treffeille vaikka, siis keskenänne. Järjestäkää yhteistä aikaa ilman lapsia. Eroa jos haluat, mutta älä turhaan.
Heips,
Muistathan sen, että parisuhteen hoitaminen on aina kahden kauppa. Mitä sinä olet tehnyt näiden viime vuosien aikana parisuhteenne eteen? Mikäli suhdetta ei hoida eikä ole yhteisiä harrastuksia ym. ajaudutaan väistämättä hiljalleen kauemmas toisistaan.
Mitipä teidän suhteen alkuaikoja. Mihin se kaikki on kadonnut? Ajan puutteeseen, lapset tiellä, ...? Uskallan väittää, että kaikki ne tunteet ym., mitä aikanaan koitte on siellä jossain. Ne ovat vain hautautuneet arjen askareiden alle.
Voiko olla niin, että et voi hyvin jostain aivan muusta syystä, mutta peilaat sen tähän avioliittosi ja/tai vaimoosi. Siis ikäänkuin "vika olisi hänessä". Esimerkkinä voin kertoa, että minun ex-mieheni halusi erota, koska hän koki olevansa tyytymätön liittoomme ja aina pahalla tuulella ym. Erosimme. Kului aikaa vuoden verran ja ex-mies kertoi, että ei siinä avioliitossa se vika ollutkaan vaan hänenssä ja hänen työn & opiskelun aiheuttamassa stressi. Sama olo oli kuulemma jatkunut eron jälkeen.
Toivon, että löydätte teille oikean ratkaisun. Älä kuitenkaan lähde soitellen sotaan. Minun mielestä eron tulee olla se viimeinen vaihtoehto, kun kaikki muut keinot on kokeiltu.
Tsemppiä!
Siis; Mietippä teidän suhteen alkuaikoja?
On siellä muutama muukin virhe, vaan eiköhän asia niistä huolimatta tule selväksi.
En tiedä eroanko... Mulla on sama tilanne, 19 v. valittu puoliso, jonka kanssa nyt 11 yhteistä suht onnellista vuotta. Liekö kolmen kympin kriisi tai joku, mutta muutosta kaipaan elämääni... ja tunteita.
Kokemuksesta sanon,ettei ole mitään järkeä jatkaa liittoa jossa ei ole tunteita.Sellaisessa avioliitossa vain katkeroituu ja siitä toipuminen vie kauan.
Itse olen kahdesti eronut,on kestänyt tosi kauan ennen kuin tunne-elämän on tasapainottunut.
Kuka se sanoo että vaikeassa avioliitossa on vain kestettävä?Ei kukaan muu kuin sinä itse!
Ymmärrän se jos on monta pientä lasta,silloin kannattaa tehdä kaikensa avioliiton eteen.
Parempi elää yksin tasapainoisena ja onnellisena kuin vaikeassa suhteessa.
Ero ei ole koskaan helppo,aina siitä on hinta maksettava.
Kanattaa hoitaa ihmis-suhteita hyvin,että saa tukea ertilanteessa.Ystävät ovat siinä tilanteeessa kultaakin kalliimpia.Uskon edellen löytäväni mukavan ja rakkaan ihmisen,jonka kanssa jakaa elämän arki ja juhla.
Sitä toivon sinulekin!
Kirjoitit juuri niin kuin asia on!itselläni on "sisälläni" tehty aikaa sitten,mut lähteminen ...yhden lapsen kans pelottaa ,lapsi ns.jo teini.Meillä ollut pitkä liitto,tunteet kuolleet puolin ja toisin vuosia sitten.On ahdistavaa kun ei ole ketään keltä voisi kysyä neuvoja...joka antaisi voimaa ja rohkeutta,masennuksesta olen kärsinyt kauan,entä jos sekin vielä pahenee?mut näin ei voi jatkua tiedän sen,en jaksa henkistä alistamista,mitätöintiä,itsetunto on kadonnut.Miten rahallisesti selviän?tulot pienet. Joku kertokaa mistä aloitan??
asiasta, vaikka tuntuisi vaikealta. Pari- tai perheterapia tai avioliittoleiri tms. voisi avata asioita ja antaa uusia näköaloja suhteeseen. Pitkässä suhteessa tulee joskus vastaan kyllästymistä, mutta asiat voidaan selvittää, jos molemmat haluavat. On kyse PARIsuhteesta. Asianne tuntuvat muuten olevan kunnossa, joten kannattaa yrittää. Ei ruoho välttämättä ole vihreämpää muualla. Onnea suhteen selvittämiseen!
Oli kuin itseni kirjoittamaan tekstiä sillä erotuksella,että olen nainen!
Olemme olleet aviossa jo 19v.,mutta jo 10v. olen eroa miettinyt,lähes päivittäin! LAsten vuoksi yrittänyt jayrittänyt,hammasta purren.Nyt olen päätynyt eroon.Asioista puhuminen ollut aluksi kipeää ja tosi vaikeaa,mutta pakkohan asioista puhuakin on.Jonkinlaiseen sopuun kai pääsemme,toivon niin.
En odota ihmeitä tulevaisuudelta.En vain enää kyennyt elämään saman katon alla,kun ei ole enää mitään tunteita,ei edes vihaa enää...ihan kuin ilmaa koko mies.
Kovat ajat edessä myös sinulla,jos eroon päädytte.Mutta luulen,että se kuitenkin voi teidän kaikkien kannalta ola paras ratkaisu, jos sinua noin paljon ahdistaa.Toivon voimia sinulle!
Kuin oma viestini..sillä erotuksella että olen nainen.
Joka päivä ero mielessä, joka päivä ajattelen ,josko hän löytäisi uuden.
Ahdistaa oma saamattomuus :(
Kaveri tunne tasolla munki puolesta. Mies sanoo rakastavansa :(
Jotenkin kaikki on muka kunnossa, mutta mitään puhuttavaa ei kuitenkaan ole.
Kuitenkin mietin ettei toisessa ole mitään vikaa, eikä ole mitään syytä erota...MUTTA..
Ihan kamalaa..olisko tää sitten sitä 30 kriisiä..en usko, viimoset 2-3vuotta mullakin nää ajatukset..
kannattaisi keskutella vaimon kanssa ja käyttää vaikka avioliittoneuvolaa hyväksi. Jos kuitenkin kaiken yrittämisen jälkeen vielä tuntuu ettei suhde toimi, sitten ero.
Ero on aina vaikea molemmille osapuolille ja lapsille pitää muistaa sanoa ja sanoa ettei syy ole heissä.
Minä olen sitä mieltä ettei yhdessä oloa kannata jatkaa lasten takia. Lapset ovat erittäin herkkiä ja vaistoavat jos kotona ei ole kaikki hyvin. Joten heidänkin kannaltaan ero on parempi kuin "kylmyys" kotona, ja lapset ovat erittäin sopeutuvia. Ja kun vielä lasten suhde molempiin säilyy niin kaikki menee kyllä heidänkin kannaltaan hyvin.
Voimia ja oikeita ratkaisuja Sinulle.
Ja hienoa että Sinä miehenä uskallat kirjoittaa.
Oon samanikäinen mies. Avioliitto meille meni samanlaiseksi eli kaveruutta ja arkistarakkautta. Ei intohimoa, ei seksiä. Ei suudeltukaan enää vuosiin vain pikku suukkoja.
Ei ollu lapsia mikä helpotti ratkaisua. Päädyimme yhteisymmärryksessä eroon.Tässä iässä, elämässä ja suhteessa on oltava paljon enemmän kuin kaveruutta.
Neuvoni on: Eroa.
Kuulostaa normaalilta kolmenkympinkriisiltä.. Tässäkö tämä nyt oli? Miksen ole onnellinen? Missä suuret tunteet?? Mielestäni ei ole "ystävyydeksi kääntyneitä suhteita" ja "arkista rakkautta", kestävimmissä avioliitoissa puoliso on myös paras ystävä ja rakkaus mielestäni on parhaimmillaan ollessaan arkista, jokapäiväistä.
Mene terapiaan, joko yksin tai vaimosi kanssa. Et voita mitään eroamalla, teet vain 3 (syytöntä) ihmistä onnettomaksi. Mitä teet mahdollisen eron jälkeen? Rakastut, tunnet hetken mustasukkaisuutta ja epävarmuutta, kunnes arki taas tulee suhteeseen, etkä enää tunne, uusi eroko? Ja sen jälkeen taas uusi suhde?
Kuka sinut huolisi? Joku vielä peruspositiivisempiko? Älä unta näe!
Sähläisit pienten lasten, ex:n ja uusien muijien kanssa loppuelämäsi.
Uuudet suhteet eivät ainakaan tilastollisesti onnistu senkään vertaa, kuin ne aidosta rakkaudesta solmitut.
Käypä huviksesi muutaman kerran kapakassa katsastamassa valinnanvaraa, ja mieti, onko siellä ketään, jonka kanssa voisit edes kuvitella pysyvää suhdetta?
Näytätkö itse sellaiselta? Kyllästynyt keski-ikää lähenevä mies.
Aiotko panna lastesi onnen oman saamattomuutesi edelle?
Lapsillasi on koti, jonka he kokevat onnelliseksi. Heillä on hyvä lapsuus. Eronne olisi samalla heidän lapsuutensa loppu, sillä he miettisivät koko elämänsä syytä siihen, miksi te erositte.
Hankkiutukaa avioliittoleirille ensi tilassa!
lapset sitä lapset tätä. Eikö lapset ole onnelisia, jos vanhemmat ovat sitä?
Toki lapsia pitää ja tuleekin ajatella, mutta myös oma hyvinvointi pitää ottaa huomioon.
Alkuperäinen totesikin, että hänellä on "hyvä"liitto.
Mutta hän ei ole onnellinen/tyytyväinen.
Avioliitto neuvoja on hyvä vaihtoehto, mutta jos ei kertakaikkiaan tunne kuin kaveruutta, miksi pitäis pakottaa itsensä olemaan liitossa?
Kysehän on nyt pakkotilanteesta ja siitä ettei toista halua loukata, kun ei oikeen vikaakan löydy, paitsi ne kuolleet tunteet.
Todellisuushan on sitä että puolisoaan loukkaa koko ajan, kun ei kerro totuutta.
Se miten keskustelun saa avattua on hankalaa(sen vuoksi avioliitto neuvoja!)
Mutta yksi "hyvä" avaus on, kuule mitä mieltä olet
meidän suhteesta? Tai oletko onnellinen?
Tai minusta tuntuu, etten ole onnellinen ja meidän tulisi keskustella.
Joskus riittää pelkkä välimatka huomaamaan,kuinka tärkeä toinen olikaan. Suosittelen alkuperäiselle avioliitto nevojaa, jos et saa keskustelua avattua oikeaan suuntaan, jos keskustelu onnistuu, niin ennen eroa suosittelen erikseen asumista 1-2kk ennen lopullista päätöstä.
Tuolle uusex ihmiselle, tämä alkuperäinen ei ollutkaan etsimässä uutta heti tilalle.
Ja sieltä kapakasta ei kai kukaan sitä oikeaa onnea löydä....
Tilastot ovat erit kuin käytäntö ;o)
Lapsuus ei todellakaan lopu eroon! Tiedän se erolapsena itse. Kun vanhemmat ovat kykeneviä hoitamaan eron rauhalliseti, lapsetkin toipuvat hyvin.
Kiitos sinulle kirjoituksestasi! Tuntuu hyvältä,että joku jaksaa puolustaa myös meitä eroa haluavia.Meillä on kuitenkin aina painava syy eroon,syitä on monenlaisia.
Itse päädyin eroratkaisuun miehen henkisen väkivallan vuoksi.En jaksa enää olla mikään kynnysmatto,joka huomataan sitten kun halutaan seksiä ym. tyydykettä.Kaikki asiat piti ensin mieheltä kysyä ja saada hänen hyväksyntä,kotitöihin hän ei koskenut-ei ehtinyt eikä jaksanut työltään perheeseen panostaa.
Nyt kun ilmoitin haluavani eron,on mies täysin muuttunut ja haluaa jatkaa.Omalta osaltani olen kuitenkin päätökseni tehnyt ja tunteet on tässä kylmässä suhteessa jo aikaa sitten kuolleet.Olen hampaat irvessä aikani yrittänyt,juuri lasten vuoksi.Rehellisesti sanottuna,lapset ovat varmasti nyt paljon onnellisempia,kun näkevät kuinka minulla on huojentunut olo,kun vihdoin tämä piina loppuu!Mieluummin olen yksin onnellinen kuin onneton kaksin miehen kanssa,jota kohtaan en tunne yhtään mitään enää!
Niin hyvää liittoa e olekkaan että ei joskus tulisi arki vastaan.
Jos sitä ymmärrä, on vähän tyhmä.
Saahan sitä intohimoa (persettä) säännöllisesti vaihtamalla, mutta siitä ei takuulla tule onnelliseksi!
Erolapset eivät aina automaattisesti ole "asiantuntijoita", kuten eivät eronneet itsekään. Mieluummin päinvastoin.
Firmansa konkkaan ajanut Tj ei ole haluttua kamaa työmarkkinoilla.
Lapsi taas ei ymmärrä mistä on jäänyt paitsi kun koko lapsuus on pilattu vanhempien toimesta.
Itse olen onnellisesta perheestä jasäälin suunnattomasti kaikkia muita jotka eivät sitä ole saaneet kokea.
Neuvonta ei taida riittää? Leiri sen olla pitää. Muutama viikko vain toistensa uudelleen löytämiseen!
Niin että kynsin ja hampain pidä kiinni, käy leirit ja neuvojat JA OLE NYT PERKELE ONNELLINEN....
Aina se ei mene niin.
Eiköhän ap kirjoittajan vaimo ansaitse miehen joka oikeasti rakastaa ja kunnioittaa häntä?
Erolapset ei välttämättä ole hyviä neuvojia, mutta heidän kokemuksen perusteella ,he ovat pärjänneet ja ovat olleet onnellisia lapsia ,siinä missä muutkin.
Tuo perse kommmentti oli outo. En minä ainakaan uutta munaa kaipaa, kun ei tehny sitä vanhaakaan mieli. Minulle seksi ei ole pääasia. Samalta se tuntuu, oli tekijä kuka hyvänsä ja sen vuoksi tuskin kukaan eroa hakee. Eiköhän ne eron syyt ole kuitenkin syvemmällä.
Ap kirjoittaja ei ollut uutta hakemassakaan vaan ilmeisesti etsimässä itseään ja omia tunteitaan.
Kun erotaan se ei automaattisesti tarkoita, että ollaan haku päällä uutta hakemassa.
Kun eroni on selvä, laitan kädet ristiin kyynärpäitä myöten ja nautin olostani. Saan tulla ja mennä ilman että tarvii pelätä ,mitä oven takana on kun tulee kotiin.
liitoasi ennen kuin lähdet muualle. Eronne vaikuttaa niin paljon myös lastenne tulevaisuuteen, että kannattaa yrittää.
Yrittäkää parantaa keskinäisiä suhteitanne. Panostakaa itseenne. Lähtekää kahdestaan jonnekin tai ainakin viettäkää iltoja yhdessä ja tehkää erilaisia asioita ja OLKAA YHDESSÄ
syyllistäkö ihmistä, joka kamppailee omien ongelmiensa kanssa, lasten tulevaisuudella..Eikö me vanhemmat olla täällä minkään muun asian takia kuin lasten? Elämmekö elämäämme vain lasten ehdoilla? Eikö omat tunteemme, asiamme ole meille jokaiselle tärkeitä? Vastuu lapsista, tottakai kuuluu vanhemmille, mutta lapsilla syyllistäminen, ei niin se ei saa olla..Jos minä voin hyvin, niin ympärilläni(lue, lähimmät) olevat ihmiset voivat myös niin..;)
Parempi muuttaa vaikka muualle ja katsoa onko kivaa olla yksin tai lasten kanssa..Kun tulee joulu se ainakin saa tunteet pintaan! huomaakin että tulipa tehtyä sitä ja sitä perheen kanssa...Sitten tulee ikävä kaikkea.....ei se ero aina ole sitä et hei nyt mä haluun erota! Menkää parisuhde terapeutille..
siellä te saatte puhua suunne puhtaaksi..miksi olet päätymässä eroon...