Olispa kiva keskustella aiheesta "ei lapsia kiitos" ilman provokaatiota ja haukutuksi tulemista. Olen 30 nainen, sinkku tällä hetkellä varmaan monestakin syystä mutta yksi lienee se että en halua lapsia. Ei, ole ole lasten vihaaja, kylmä tai tunteeton, en myöskään itsekäs uraohjus. Yksinkertaisesti mulla ei ole koskaan ollut halua tai tarvetta hankkia lapsia, tän olen jo tiennyt 13 v lähtien. Olen työssä käyvä, koulutettu, kiva, nätiksikin haukuttu mutta en ole törmännyt todellakaan mieheen jolla olisi samanlaiset aatokset lasten hankinnasta, tai tässä tapauksessa hankkimattomuudesta.
Missä ne miehet on jotka haluaisi hyvän parisuhteen jossa vois tehdä asioita yhdessä, ilman perheen perustamisen painetta? Ja nyt en puhu reppanoista jotka ovat itse lapsen tasolla = huollettavia ja äidin tarpeessa.
laittakaa edes yks rivi te miehet jos ajattelette samoin. Olis vaan kiva tietää onko olemassa aikuisia miehiä jotka ei suunnittele elämää ydinperheen varaan.
Missä ne miehet on jotka haluaisi hyvän parisuhteen jossa vois tehdä asioita yhdessä, ilman perheen perustamisen painetta? Ja nyt en puhu reppanoista jotka ovat itse lapsen tasolla = huollettavia ja äidin tarpeessa.
laittakaa edes yks rivi te miehet jos ajattelette samoin. Olis vaan kiva tietää onko olemassa aikuisia miehiä jotka ei suunnittele elämää ydinperheen varaan.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Olen itse 30 nainen ja erosin menestyneestä avomiehestäni vain ja ainoastaan sen vuoksi, ettei hän halunnut lapsia.Koska itse näin itseni ehdottomasti perheenäitinä, vaikka sitten adoption kautta, jos niitä ei luonnostaan tule, oli pakko tehdä ratkaisu ja erota.
Kannattaa tuoda ilmi jo tutustumisvaiheessa tästä päätöksestäsi, niin johan sinullekin näitä miehiä on tarjolla. Itse olen ollut yksin jo toista vuotta ja edelleen etsin sitä perhettä haluavaa miestä.Vähissä ovat,sillä monen 30 miehen lapset on jo tehty eli ovat siis "toisella kierroksella".
Joo kyllä se näin on että tämä maailma ei kuole sukupuuttoon vaikka mää jätänkin sen homman muille.
On ikävää, että yhteiskunta ja niin monet ihmiset suhtautuvat vapaaehtoiseen lapsettomuuteen edelleen vanhoillisen ahdasmielisesti. Erityisesti lapsettomat naiset saavat tämän varmasti kokea usein tukalana. Olen 22v mies enkä pidä erityisemmin lapsista eikä aikomuksenani ole koskaan ottaa vastuulleni pentua. Maailmassa on miljoona muutakin tapaa toteuttaa itseään ja olla kumppaninsa kanssa kuin olla vain äiti tai isä ja kuluttaa itsensä ja suhteensa loppuun. Ikäisilläni pinnallisilla naisilla tuntuu kaikilla olevan vauvakuume ilman että heillä kuitenkaan on minkäänlaista käsitystä vastuusta, ja se on yksi syy miksi pidänkin vanhemmista naisista, toki en yh:ista. Enemmän käsittääkseni naiset valittavat, että miehet eivät halua lapsia, joten kyllä ajatuksia löytyy molempiin suuntiin.
näin on
Itse en halua lapsia vielä ainakaan vuosiin. On niin paljon mitä vielä haluaisi tehdä, mitä lapset vain häiritsevät. Siksi myös YH:t eivät tule partnerina kysymykseenkään. Ehkä niitä vanhuuden päivillä voisi kiva olla olemassa mutta siihen on vielä jonkin verran aikaa. Tietty jossain välissä tulee vastaan, että potentiaaliset partnerit -- jos nyt ikinä yhtäkään sellaista löytäisi -- eivät voi enää lapsia saada, mutta kyllähän noita adoptioidakin voi, joskin epäilen, että niin kovasti koskaan tekisi lapsia mieli.
Sieltä toiselta kierrokselta mies jolla lapsi(a) edellisestä suhteesta. Monella on ruusunpuna kadonnut linsseistä eikä enää ole tarvetta leikkiä lapsiperhettä. Ja useitakin miehiä kuuluu tuttavapiiriin jotka ovat niin vähän tekemisissä lastensa kanssa ettei heitä voi kukaan isiksi ajatellakaan. Ei pitäisi siis lasten häiritä liikaa uutta suhdetta..
Taas tyypillinen tyrkky vastaus, vaikka aloittaja kertoi jo otsakkeessa, että EI LAPSIA!
Miksi ne pitää jossakin muodossa huolia? Ja sitäpaitsi kuka idiootti menee kimppaan miehen kanssa, jolla on jälkikasvu odottamassa jatkuvia huomionosoituksia. Ne lapset on osa miestä, oli kuinka eronut tahansa. Ja väistämättä uusi "mami" joutuu huoltamaan tuon miesparan pikkuisia, aina kun tämä "yrittää olla mahdollisimman vähän tekemisissä lastensa kanssa". Niin ja mitä taas kertoo miehestä se, ettei halua nähdä lapsiaan. Joten terveintä kiertää kaukaa moiset luopiot.
taidetaan olla niin mukavuudenhaluisia, ettei edes viitsitä vaivaitua etsimään vastakappaleita. Olisi niin kova homma ja pitkä pettymysten tie edessä, kun niitä lapsia haluavia naisia on kuitenkin vähintään tuollaiset 95 prosenttia.
Pitäisi siis treffata 100 sopivan ikäistä naista, jotta törmäisi edes viiteen kaltaiseesi tapaukseen ja löytyiskö sitä sopivaa edes niistä viidestä?
Itse olen noin 25v nainen enkä ole kokenut missään vaiheessa minkään näköistä vauvakuumetta tai ylipäätään mitään tarvetta saada lapsia...mitä mä niillä tekisin? Eräänkin miehen kanssa seurustelu suhde loppui kun hän varsin alkuvaiheessa alkoi haaveilla lapsista...siis ei!!
Mitä mä haluan on mies, 3 koiraa, kaneja, omakotitalo, iso piha, city maasturi ja urheiluauto! Että näin:D
Itse suorastaan vihasin nuorempana lapsia. Oma vauvakuumeeni tuli vasta yli kolmekymppisenä ja sitten tulikin niin voimakkaana että huh huh.Syynä oli tapaamaani mies, jonka halusin lasten isäksi.Adoptio ei tietääkseni ole enää mahdollista yli 40 v(korjatkaa jos olen väärässä) joten rajalliset ovat nämäkin, kun joku tuosta ikäasiasta mainitsi.
ei kuitenkaan luojan kiitos koskaan tule.
ikinä saamaan mitään noista. hähähähähähähähähhhääää.... todella ylimielinen ja itteensä täynnä oleva tyhjäpäinen ämmä
säännöistä vastaa se maa, joka antaa lapsen adoptioon, mutta yleisesti ottaen yli nelikymppisenä alkaa olla jo aika vaikea saada adoptiolasta, ja ainakin vauvan/pikkulapsen saaminen on epätodennäköistä. Isomman lapsen saattaa saadakin, esimerkiksi Venäjältä, mutta siihen taas harvemmalla on halukkuutta.
Lisäksi, jotta kelpaisi adoptiovanhemmaksi, pitää olla ollut avioliitossa jo X vuotta, eli ei auta jos tapaa jonkun sopivan 39-vuotiaana... (poikkeuksena maat, jotka antavat adoptiolapsia myös yksinäisille naisille, esim. muistaakseni Kiina, mutta avopareille ei ainakaan muutama vuosi sitten myönnetty adoptiolapsia lainkaan).
Moni mies niitä kuitenkin hankkii. Syynä on naisen painostus tai halu sitoa nainen kotiin. Miehen aloitteesta lapsia ei yleensä tehdä (pedofiilit ja kaappihomot poislukien).
väitteesi, että pedofiilit ja kaappihomot haluaisivat lapsia (noin ainakin lauseesi lopun tulkitsin)??
Aika harvoinhan sitä tapaa miehiä, jotka eivät halua perhettä/lapsia. Mielestäni se on ihan normaalia ja aivan inhimillistä. Kukapa sitä haluaisi elää yksin koko elämäänsä tai sitten parisuhteessa, joka 10 vuoden päästä alkaa jo tylsistyttämään, kun kaikki on jo yhdessä koettu ja nähty. Lapset tuovat kummasti piristystä elämään ja sitä tutustuu mitä kummallisimpiin asioihin, kun lapsen kanssa liikkuu maailmalla.
Mutta siis asiaan eli itselläni on hyvin laaja ystäväpiiri ja jokaikinen mies tässä porukassa on sellainen, joka haluaa lapsia. Osalla siis onkin jo perhe. Mutta nekin, jotka ovat sinkkuja, haaveilevat lapsista ja vaimosta. Eli vaikeeta on löytää semmoista hemmoa, joka ei loppupeleissä halua omaa jälkikasvua. Tai jos löytyy, niin tyyppi on outu hihhuli, joka on täysin järjetön eli sen kanssa ei sitten parisuhteesta tule mitään.
Eli ei kannata kriteeriksi vetää lapsettomuutta. En usko, että on kovin monia, jotka eivät tosipaikan tullen haluakaan perhettä. Miehillehän tietysti asia on helpompi, koska he voivat hommata lapsia vaikka 6-kymppisinä.
Lapset ei kiinnosta, mutta ei toisaalta kiinnosta naisetkaan. Molemmat aiheuttaisivat vain turhaa stressiä, rahanmenoa sekä rajoittaisivat elämääni.
Se on luonnon laki, luonnossakin alfa-urokset lisääntyy ja muut katselevat vierestä - ja vaikka ihmisten maailmassa mies ei itse välttämättä haluaisikaan lapsia, niin suvun paineet ohjaavat haluamaan niitä.
Jos siis haluat lapsettomuuteen tyytyvän miehen, niin kannattaa katsella ns. hihhuli-miehiä, viherpiiperöitä, eko-anarkisteja ja yms. erityyppisiä luusereitä...
Niillähän niitä vasta onkin paitsi joillain harvoilla jotka eivät ole saaneet yrityksestä huolimatta.
Monilla se menestys loppunut eroon ja elareihin.
Moni mies varmaankin haluaa mutta ei halua hoitaa lapsia kotitöistä puhumattakaan. Kyllä mies mielellään siittää mutta muu onkin sitten naisen harteilla. Luusereista saakin paremmin kotona viihtyviä lasten hoitajia kuin menestyvästä miehestä. Menestyvän miehen muija jää äkkiä entistä enemmän yksin pirttiin mukuloiden kanssa. Menestyjä mies viihtyy muualla paremmin kuin kotona.
Itse tunnen useamman akateemisen parin joilla ei ole lapsia, eivätkä aio hankkia. He viettävät kuitenkin rikasta elämää. Reissaavat ulkomailla ja kuluttavat kulttuuria ja ovat yleensä aktiivisia toimijoita yhteiskunnassa ja eri järjestöissä. Ja se, että ihminen on arvoiltaan vihreä tai ympäristöaktivisti, ei tee hänestä luuseria. Turhaan sitä eläinoppia alkaa ihmisiin vertailemaan, vai oletko sitä mieltä, että ihminen tosiaan on eläin? Luusereita löytyy ihan hyvin tuolta lähiöistäkin, ja vielä perheellisiä ihmisiä.
Vaikken ole minkään sortin maailmanparantajatyyppiä, niin jos ei hankkia lapsia eikä autoa, niin se on kyllä sen verran jämärä päätös, että sen rinnalla joku jätteiden lajittelu on pelkkää pikkunäpertelyä. Vakavasti ottaen ei minulla ole mitään lapsiperheitä vastaan, mutta ei minua myöskään kiinnosta seurata orjallisesti jotain perinteistä mallia. Taitaa olla niin, että vapaaehtoisesti lapsettomat pariskunnat joutuvat perustelemaan omaa valintaansa melkein kuin raittiit juomattomuuttaan tai sinkut omaa siviilisäätyään.
Vapaana poikamiehenä sitä voi tehdä juuri mitä haluaa ja jos haluan perustaa perheen minulle kyllä riittää yksi fiksu nainen ja pari kissaa. En kyllä koe mitään erityistä tarvetta siirtää omia geenejäni eteenpäin ja tietysti miehenä sitä ehtii tulla isäksi vaikka 60-vuotiaana. Kaipa se akateeminen koulutus vaikuttaa osaltaan siihen, että sitä ajattelee tekojensa seurauksia ennen kuin toimii. Nykyisessä elämäntavassani on myös se hyvä puoli, ettei minun tarvitse useinkaan tyytyä laihoihin kompromisseihin, mitä nyt työelämä rajoittaa harrastustoimintaa.
Tuo voisi olla mun kirjoittama. Ihanaa, että sun kaltaisia MIEHIÄ on olemassa. Mä oon siis nainen.
Minulle on ollut jo nuoresta tytöstä alkaen selvää etten halua lapsia. Onnekseni kohtasin miehen joka myös oli samaa mieltä. Olemme olleet jo vuosia naimisissa ja olen ehdottomasti sitä mieltä että lapsettomalla parisuhteella on täydet mahdollisuudet olla aivan yhtä onnellinen ja antoisa kuin parisuhteella jossa lapsia on.
Itse asiassa usein on niin että nimenomaan ne lapset ovat se asia joka parisuhteen onnen tuhoaa.
Lapsista tulee kamala riita jos ne jää liikaa toisen harteilla ja toinen ei kanna yhtä paljon vastuuta niiden hoitamisesta.
Lapsiin pitää olla kummankin valmis sitoutuun yhtä paljon ettei sellaiset erimielisyydet kaada koko parisuhdetta.
Kerran mieheni väläytti huumorilla jotain lapsen teosta ja minä tokaisin piruuttani että voin suostua vain jos hoidat sen. Mies vastasi että en hoida ja se asia oli sitten loppuunkäsitelty.
Minä en ala pirtissä yksinäni paimentaan mukuloita kun mies huitelee ties missä. Vapaa haluan olla menemään ja tulemaan ilman mitään kahletta jalassani. Kyllä se varmaan miehelleni olisi sopinut että muija hoitaa mukulat pirtissä ja hän itse elää kuten lapseton.
itsellänikin vain meni vuosia "miekkaillessa" tästä asiasta ystävien,tuttujen ja ties kenen kanssa.nyt lopuksi lähimmät ystävät ovat kuitenkin uskoneet että olen asiastani varma joten eivät ole enää viimeaikoina asiasta maininneet.keskusteltuani asiasta olen saanut ymmärtävää palautetta. vaikka silloin tuntui hetken että nyt en usko korviani niin nyt kuitenkin on asiat niiltä osin kunnossa.en vain ole onnistunut löytämään sitä samoin ajattelevaa naista joka jakaisi ajatukseni ja tilanteen.ehkä sekin "vahinko" ;) sattuu vielä joskus. ja hyvää jatkoa kaikille asiasta kiinnostuneille!
Sun kaltaiset naiset on helmiä....
Hassu juttu, sillä olen n. 15-vuotiaasta lähtien ajatellut, etten halua lapsia. En tiedä mikä tämän on aiheuttanut, mutta ehkä en halua ottaa vastuuta ja nähdä vaivaa pienen ihmisen kasvattamisesta ja huolehtimisesta. Aikaisempien töitteni puolesta jouduin olemaan lasten kanssa paljon tekemisissä, joten sieltäkin näki ne hyvät ja huonot puolet. Tulen kyllä hyvin toimeen lasten kanssa, mutta en halua niitä omalle kontolleni. Lisäksi minulla on kummilapsi, joten pääsen sitäkin kautta osallistumaan tähän lapsen kasvattamiseen. Sukulaisillani ja muutamilla ystävilläni on lapsia, joten sielläkin tulee oltua tekemisissä naperoiden kanssa.
Monet kyllä kyselevat ja ihmettelevät, että milloin aion asettua aloilleni ja vakituiseen parisuhteeseen. Ystävät kun eivät käsitä sitä, että sellaiset naiset ovat harvassa, jotka eivät halua lapsia. Ei ole vaan sitä sopivaa ei lasta haluavaa naista tullut vastaan. Edellinen kumppanini ei kyllä itsekään halunnut lapsia, mutta hän osoittautui myöhemmin hieman epävakaaksi ja niin vaikeaksi luonteeksi, ettei tehnyt mieli enää jatkaa.
Onhan tämä eläminen aika itsekästä elämää. Voin sijoittaa rahani täysin itseeni ja mennä minne halua milloin haluan. Voin nauttia musiikista ja elokuvista, hyvistä kirjoista, ruuasta ja kaikesta mukavasta tinkimättömästi vapaa-ajallani. Tosin, siihen kumppaniin voisin tietenkin sijoittaa rahaani ja kiinnostustani sekä aikaani. Toisaalta sinkut voivat olla hyvinkin ranttuja ja tottuneet omiin ympyröihinsä, ettei to kumppanin löytäminen kovin helppoa ole.
Asian vierestä: miten joku voi sanoa inhoavansa lapsia? Meinaan vaan, että kun jokainen meistä on ollut lapsi itsekin. Unohtavatko ihmiset niin nopeasti, että millaista oli olla lapsi? Vai onko omassa lapsuudessa ollut niin paljon vihaa ja pahaa mieltä, että on jostain syystä vanhemmiten on alkanut inhoamaan/vihaamaan lapsuuttaa eli siis lapsia.
En vain tajua! Jos kaikki inhoaisivat lapsia, ei ketään meistä olisi täällä - ei edes niitä inhoajia.
Onko jotenkin lasten viattomuus ja spontaani tunteiden osoittaminen jotenkin pelottavaa? Lapset kun käyttäytyvätkin välillä arvaamattomasti eli onko kyse oman maailman hallittavuudesta tai siis hallitsemattomuudesta?
Vai onko kyse vain siitä, että näiden ihmisten maailmaan ei mahdu erilaisia ihmisiä (vain hyvin käyttäytyviä (!) aikuisia), ei erilaisia ääniä, maailman tulisi olla hiljainen ja varattu vain aikuisille.
Niinhän se kuuluisassa lastenkirjassakin meni: ihannekoulu on se, missä ei ole lapsia ollenkaan.
Oon kanssanne täysin samaa mieltä. Mul oli tyttöystävä, mut suhteest ei tullu mittää, just tost jutust. Me erottii 8-kertaa vuoden seurustelun aikana. Nyt mä oon jo yli puoltoista vuotta yksin ja kuolen varmaan koht tylsyyteen. On tosi ikävä häntä. Mut mä pidin vaan puoleni. Makunsa kullaki. Jotkut haluu mukuloita, jotkut ei. Mä EN haluu ja ymmärrän kaikkia, jotka ei haluu. Se on mielestäni iha normaalia, eikä ketään saa pakottaa!
Tuntuu, että lapsia hankkivat ne, jotka kaikkein vähiten sopivat vanhemmiksi, eli aggressiiviset, ailahtelevat, ryyppäävät ja sekoilevat naiset ja miehet. Itse olen rauhallinen, hyväntahtoinen, tunteellinen ja empaattinen mies. Ehkä juuri sen takia olen monesti tarkkaan pohtinut, onko minusta täyttämään se valtava vastuu, joka vanhemmuudesta syntyy? Suurin osa ihmisistä tuntuu olevan laumaeläimiä, jotka suorittavat koko elämänsä sen mukaan, miten muutkin tekevät: suorittavat töissä, suorittavat parisuhteessa, suorittavat kavereiden kanssa, suorittavat lasten kanssa, suorittavat harrastuksissa, jne...
Olen kaikki tai ei mitään-ihminen, niin seurustelun kuin lasten hankinnan suhteen. Jos seurustelen, niin vain sellaisen naisen kanssa, joka herättää kaikki tunteeni. En ole vielä "virallisesti" seurustellut, vain tapaillut joitakin naisia.
Kaikki tai ei mitään-luonteestani johtuen olen melkein joka asiassa ikäisiini ja muutenkin muihin ihmisiin nähden "vastatuulessa":
- käytän alkoholia harvoin
- en koskaan aloittanut tupakanpolttoa. Miksi aloittaa, siinähän ei ole mitään järkeä (tupakana ainoa tehtävä on toimia sosiaalisena "liimana", porukka kerääntyy ulos rinkiin ja tupakka on jonkinlaisena "muurina" ihmisten välissä, vähän niinkuin jos normaalisti koko ajan riitelevä pariskunta tai perhe pystyy istumaan tuntikausia hiljaa samassa huoneessa tuijottamalla televisiota. Heti kun telkkari sammuu, kaikki häviävät omiin huoneisiinsa.
- ihastun todella harvoin, mutta sitten kun ihastun, koko maailma on sekaisin. Ja tunne kestää todella kauan, yleensä vuosia. Ja sitä naista on todella vaikea unohtaa, vaikka olisikin jo tullut ilmi, ettei ollutkaan sellainen, kuin luulin.
- en ole laumaihminen, vaan selkeä erakkoluonne. Minussa ei ole sitä ryhmäkuria, joka vaaditaan, jotta tulisi toimeen isossa porukassa. Siinähän vaaditaan, ettei kukaan erotu joukosta liikaa tai sitten on se yksi tyyppi, laumanjohtaja. Mulla menee aina sukset ristiin sen laumanjohtajan (yleensä miehen) kanssa, kun pitäis aina mennä sen tahdon ja päähänpistosten mukaan. Silloin tällöin jaksan viihtyä porukassa, yleensä viikonloppuisin humalassa.
äärimmäisen suloisia ja hellyyttäviä. Oikeastaan pelkään lapsia sen takia, että ne herättävät mussa niin voimakkaita tunteita. Mulla ei ole sisaruksia, niin kynnys ottaa kontaktia lapsiin on hirvittävän korkea, koska olen kasvanut ja leikkinytkin lapsuuteni yksin.
Luulisin, että keskivertomiehiin ja varmasti myös moniin -naisiin verrattuna mulla on harvinaisen voimakas hoivavietti. Olen viime aikoina miettinyt jotain lapsiin tai nuoriin liittyvää ammattia, mutta tutkintoa siihen ei ole ja voi olla, ettei ole rohkeuttakaan, koska olen aika ujo perusluonteeltani ja kuten jo sanoin, erakkoluonne, vaikka toisaalta olen todella riippuvainen ihmisten seurasta, en viihdy yksin pitkiä aikoja...
... olenkohan jotenkin ristiriitainen persoona muiden mielestä?
Kirjoitin ensin ylioppilaaksi, sitten valmistuin yo-merkonomiksi ja nyt olen ollut palkkatyössä kaupallisella alalla kohtalaisen suuressa kaupungissa pari vuotta. Tunnen olevani täysin väärässä työssä. Pääni on ihan sekaisin, en tiedä, mitä haluan tulevaisuudelta.
Olen myös 30wee nainen enkä ole eläessäni halunnut itselleni lasta. En näe itseäni äitinä. Ja tämä ei todellakaan johdu siitä että "vihaisin" lapsia, pidän niistä pienistä ihmisistä. On monestakin kokemusta, ystävien ja sukulaisten pienokaisista. Mutta siltikin, ei minulle. Onnekseni en ole, toistaiseksi, joutunut perustelemaan valintaani monillekaan ihmisille. Ihmettelen kyllä välillä miksi sitä pitäisi perustellakaan, omahan on päätökseni. Mutta samalla ymmärrän myös sitä, että se poikkeaa ns. normista. Kukin tavallaan, sanon minä.
Elikkä samanlaisia mietteitä täälläpäin. Suurinosa kavereista on naimisissa, vähintään kaksi lasta, parhaimmat odottaa kolmatta, elävät mukavaa perhe-elämää. Mun ajatus olla hankkimatta lapsia on vaan voimistunu kun katsoo sitä unelma perhe-elämää,ei sopis mulle, niin miksi kiusata itseään ja hankkia "ei toivottuja" lapsia. En vihaa lapsia, mutta mulle vaan riittää muitten lapset. ja kyllä: leikin ja tuun hyvin toimeen kavereiden ja veljen lasten kanssa. Niinku joskus kuullu sanottavan "lapset on kivoja niin kauan ku ne ei oo omia". :)
Kaikki muuttui...
Halusin lapsia varmaan 15 ikävuodesta aina 21 ikävuoteen...
Kun niitä alkoi tulla...Muiden lapsia..Ihmiset jaksoivat nillittää,
että kyllä se siitä sitten kun se on oma.. Niin asia on ihan eri..
Kun lasta kasvattaa noin 2 viikkoisesta aina 18 vuotiaaksi, en suoraan
sanoen tiedä kuinka tuo oma eroaa tuosta.
Olessani 21 törmäsin taas naiseen joka oli lapset hommannut
ties mistä syystä.Vuodesta 2004 vuoteen 2011 seurasin 6, 12 ja 13 vuotiatten lasten kasvua. Minulla on ollut 16 eria lasta milloin mitenkin kasvatettavana..Aluksi luulin erotessani,
että haluan oman lapset lapsia etc.. Mutta noin vuosi sitten
tajusin, että rakastan elämääni tällaisenaan.
Matkustan,talous on kunnossa ja auto saa olla kaksipaikkainen.
Tilaa on kolmessa huoneessa riittävästi yksin asuvalle,
mutta pientä lasta/lapsia sinne ei mahdu.
Nykyään ja jo aikaisemminkin pikkulasten kitinä nostaa jo verenpaineen katkeamispisteeseen. En ole ilkeä lapsille,
enkä aikuisille mutta asiat ovat vain liian hyvin,
että haluaisin niitä ehdointahdoin huonontaa.
Eikä ne oman elämän alkumetrit olleet niin hienoja,
että pitäisi joku muu saada tänne kärsimää kokonaisen
ihmiselämän ajaksi. Nainen pysyy tasaisena
kun raskaus ei sotke pysyvästi hormooni toimintaa sekin on nähty,
että ihmisestä tuli pysyvästi toinen. Enkä tarkoita äiti juttua vaan koko aivotoiminta muuttui tai loppui. Sterilisaatiota ei oo tarvinnut miettiä kun en pahemmin enää tunke itseäni naisiin jotka lapsen haluaisivat,
mutta parhaiten tuosta on vuosien saatossa selvinnyt
kun on jättänyt koskematta tai käyttänyt kortsua.
Kiitos, mutta kiitos ei lapsille. Nautin omasta RAUHASTANI. =)
Ja avan oikein myöskään siskoni ei koskaan sellaista halunnut tai hankkinut.
Eli näytti riittäneen hänelekkin jo oma lapsuus.
En tiedä miten nuo lapsen tasolla olevat reppanat liittyvät asiaan.
Hekö eivät halua lapsia?
Joo niin... 2006 eli vastausta odottakaamme 6 vuotta, kun kysymyskin näin ajallaan.
olen 35v mies, lapseton ja sinkkukin vielä, satakunnasta, vink vink... No niin eteteenpäin lapsia ei ole siunaantunut, asun yksin tai lemmikkejä on kaksi. Asun omistus asunnossani jossa olisi tilaa kumppanille. Niin lapsia ei ole ja hyvin on pärjännyt ilmankin, elämä on huoletonta ja vapaanpaakin kun ei ole lapsia. EN OLE LAPSIA VIHAAVA kuitenkaan, pieni kommentti ettei tarvi kenenkään ruveta moralisoimaan tekstejäni.
Naiset ottakaahan yhteyksiä.