pännii.Tää meidän avioelämä.Ollaan me vaimon kanssa kumma pari.Naimisissa oltu 20 vuotta eikä olla tähän päivään mennessä opittu riitelemään.Tai paremmin oikeastaan sopimaan riitojamme.
En nyt osoita kumpaakaan sormella,molemmat ollaan samanlaisia jullittelijoita ja suututaan yhtä helposti pikkuasioista.
Ja sitte kun niistä me raukat ei osata kunnolla puhua eikä sopia,niin jutuista tuppaa kehittymään parhaimmillaan joskus kuukaudenkin mittaisia liki puhumattomuusjaksoja.
No,silloinhan ei tietty ole minkäänlaista kanssakäymistä.Tullaan ja mennään niinkuin sinkkuina eleltäis.
Seksiä,halia,pusuja tekis mieli,mutta ei sitte yhtään muka kehtaa lähestyä toista.No,miehenä siinä sitten tumputtelen suuremmat vitutukset pois,ja odottelen parempia aikoja.
Enkä nyt siis tosiaankaan kaada tätä vaimoni syyksi,tiedän että olen ihan yhtä suuri paskapää kun hänkin,jollen suurempikin.
Mites muilla riidellään???
En nyt osoita kumpaakaan sormella,molemmat ollaan samanlaisia jullittelijoita ja suututaan yhtä helposti pikkuasioista.
Ja sitte kun niistä me raukat ei osata kunnolla puhua eikä sopia,niin jutuista tuppaa kehittymään parhaimmillaan joskus kuukaudenkin mittaisia liki puhumattomuusjaksoja.
No,silloinhan ei tietty ole minkäänlaista kanssakäymistä.Tullaan ja mennään niinkuin sinkkuina eleltäis.
Seksiä,halia,pusuja tekis mieli,mutta ei sitte yhtään muka kehtaa lähestyä toista.No,miehenä siinä sitten tumputtelen suuremmat vitutukset pois,ja odottelen parempia aikoja.
Enkä nyt siis tosiaankaan kaada tätä vaimoni syyksi,tiedän että olen ihan yhtä suuri paskapää kun hänkin,jollen suurempikin.
Mites muilla riidellään???
Vastaukset 7
Vanhimmat
on viime aikoina riidelty kun halut ei kohtaa. Mieheni suuttuu joka kerta, jos en anna (lue ei haluta). Ja minua ahdistaa se tavattomasti. Kuitenkin väittää, että ei halua jos minä en halua. Minun pitäisi aina ymmärtää häntä, jos lerpahtaa kesken kaiken...
halut aina meilläkään kohtaa,mutta onhan se niinkin että taukoja tulee muutenkin välillä ihan luonnollisista syistä.
Sehän noissa riidoissa on yksi puoli ettei uskalla kunnolla lähestyä toista vaikka mieli tekisikin,siis lähestyä,vaikka ilman panotouhujakaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000013&posting=22000000020564177
Me emme myöskään osaa sopia molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Minä olen aina se jolla alkaa keittämään ja mies on kuin ei mitään tapahtuisi. Hän ei osaa osoittaa tunteitaan ja puhuu aina vain säästä ja tyhjänpäiväisistä asioista. Osoitan lopulta suuttumuksen mykkäkoululla, mutta sekään ei auta. Mies ei ikinä kysy, mikä sulla on, eikä tunnu välittävän mistään. Arki on kamalaa työssäpuurtamista ja viikonloppuja emme yhdessä vietä. Jopa mökilläkin touhuilemme omia juttuja eikä toistemme kanssa juuri keskustella. Säälittää vain näyttää teinipojallemme tällaista perhe-elämän mallia. Meissäkin on molemmissa tietysti vika, mutta miten teihin miehiin saa yleensä yhteyden henkisellä tasolla? Koska jos henkinen yhteys on kunnossa, silloin taatusti sujuu myös SEKSI!
se henkinen yhteys kun jollain lailla toimisi.Tässä parinkymmenen vuoden aikana meillä molemmilla ilmeisesti arvot ja arvomaailma on sen verran muuttunut että välillä se kuilu tuntuu olevan hiukka liian suuri,ettei edes jonkinmoista siltaa vois rakentaa.
Joskus jutut tuntuu toimivan,mutta aika usein ei.Silloin kun ei mitään kummempaa ole,homma menee omalla painollaan eteenpäin,mutta auta armias jos jotain tulee,niin pari viikkoa sitä sitten hiippaillaan pitkin seiniä.
Ei huudeta,ei lyödä,ei tapella.Ja usein kun jälkeen päin miettii näitä asioita niin ne olisi voinut kuitata hymyllä ja olankohautuksella.
Ja loppujen lopuksi se seksi ei ole niin kauhean iso juttu.Tuntuu siltä että kiva olisi jos saisi parisuhteen siihen kuosiin että voisi toisen kanssa vaikka vapautuneesti nauraa yhteisille jutuille.
vielä. On hyvä, että olet alkanut ottaa ohjat omiin käsiisi.Sillä jompikumpi vaan, kummalla on se pahempi olo, alkaa miettiä ratkaisuja siihen pahaan olotilaan. Meillä se olin minä, nainen:)
Oli meilläkin aika, kun oltiin niin kylmiä ja juttelu oli kinaamista ja "minä olen oikeassa"- taistelua. KUNNES eräänä päivänä istuimme taas tuppisuina ja kiukkuisina ruokapöydässä ja katsoin miestäni ja itseäni,ikäänkuin ulkopuolisena, JA aloin nauraa sanoen; VOI MEITÄ! Katso nyt meitä, kyl me ollaan hulluja ja tyhmiä mököttäjiä! Siihen mieheni vaan hieman ivallisesti, et nii-i, ja hymyili jo hiukan!
SIITÄ LÄHTIEN ollaan menty vain parempaan suuntaan. Aloin myös kysyä USEIN mieheltäni, voinko auttaa sua jotenkin jossakin työssä, tarvitko apua."Itse asiassa,joo tarvin", oli vastaus usein. Myös hän alkoi pikkuhiljaa tehdä mulle mukavia asioita, joista pidin. Aamuisin kysyi:juotko kahvia, voin keittää. JA muistin aina kiittää , VOI ku ihanaa et keitit kahvia!
Myös seksi alkoi aivan eri tavalla kiinnostaa! Viime viikonloppunakin ensin lauantai-iltana muhinoitiin ja sitten vielä heti aamulla, oi että ku tuntu hyvälle.(vieläkin vatsanpohjassa tuntuu kun ajattelen sitä)Ollaan oltu 24v aviossa!
Ja huumoria ei saa unohtaa! Meillä on nyt hauskaa keskenämme, ennen ei ollut! Luetaan vitsejä toisillemme, vitsaillaan eri tapahtumista yms. OTA ROHKEASTI ASKEL MUUTOKSEEN! Se kannattaa! Tsemppiä ja onnea!
on hyvä lääke moneen asiaan ja parisuhteessa arvokas asia. Meillä sitä oli ja hellyyttäkin löytyi, riidellä voitiin (sitä piti opetella), mutta silti mies valitsi toisen naisen seksiä saadakseen, sen lisäksi mitä meillä oli. Siis ei se niin yksinkertaista ole, mikä kullakin mättää ja mitä haluaa kokeilla. Ehkä vaimollasi on vaikeuksia tunnistaa tunteitaan? Hyvää jatkoa kuitenkin