Oikeastaan me menemme avioliittoon melko olemattomalla valmistautumisella. Joku tuolla kirjoitti avioliittokoulusta, mutta mielestäni kotityöt on vain osa.
Häitä kyllä valmistellaan jopa vuosikausia. Mutta miten otamme selvää ja keskustelemme etukäteen suhteen hoitamisesta, velvotteista, omaisuus kysymyksistä jne. enemmän pitäisi panostaa siihen häiden jälkeiseen arkeen ja sen sietämiseen. arkielämähän on aikas samanlaista päivästä toiseen . Ja mahdolliset syntyvät lapset muuttavat aivan varmasti sitä arki elämää.
Kysessähän ei oikeastaan ole vain kahden liitto vaan valitettavasti/onneksi mukana tulee toisen suku, ystävät, mahdolliset lapset ja entiset puolisot (halusi tai ei niin nä,mä tulee olemaan osa arkielämää. Ei kai kukaan pari asu eristäytyneenä.
Toisaalta parin pitäisi pystyä tekemään heitä itseään koskevat päätökset itsenäisesti ilman anoppien ja appien sotkeutumista asiaan.
Häitä kyllä valmistellaan jopa vuosikausia. Mutta miten otamme selvää ja keskustelemme etukäteen suhteen hoitamisesta, velvotteista, omaisuus kysymyksistä jne. enemmän pitäisi panostaa siihen häiden jälkeiseen arkeen ja sen sietämiseen. arkielämähän on aikas samanlaista päivästä toiseen . Ja mahdolliset syntyvät lapset muuttavat aivan varmasti sitä arki elämää.
Kysessähän ei oikeastaan ole vain kahden liitto vaan valitettavasti/onneksi mukana tulee toisen suku, ystävät, mahdolliset lapset ja entiset puolisot (halusi tai ei niin nä,mä tulee olemaan osa arkielämää. Ei kai kukaan pari asu eristäytyneenä.
Toisaalta parin pitäisi pystyä tekemään heitä itseään koskevat päätökset itsenäisesti ilman anoppien ja appien sotkeutumista asiaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä ainakin sain anopin kaupaan päälle. Hän puuttui aivan liikaa elämän ratkaisuihin.
Olen hiljattain lukenut juuri jostakin, että on surullista katsottavaa kun nuoret, etenkin naiset, suunnittelevat häitään jopa vuosikausia.
Jokainen asia niistä muutamasta tunnista aivan pilkuntarkasti. Mitään ei jätetä huomioimatta, mietitään viikkotolkulla jotakin kakkukoristetta tai lautasliinojen hieroglyfejä.
Jos mies sitten jossakin välissä tätä kouhotusta ottaa puheeksi vaikkapa avioehdon laatimisen tai muut arkipäivän järjestelyt, parkuu nainen jo täyttä päätä, että se mies ei rakasta minua!?
Todellisuudessa se mies nimenomaan rakastaa sitä naista, se nainen taas rakastaa vain ja ainoastaan sitä tulevaa hääpäivää.
Jos nuoret naiset käyttäisivät yhtä paljon energiaa normaalin arjen kohtaamiseen, kuin he käyttävät sen muutaman tunnin järjestämiseen, niin moni ihmissuhde voisi olla paljon parempi.
Tätä palstaa lukiessa minua on erityisesti kiukuttanut, toisaalta naurattanut nuo iänikuiset kyselyt, että rakastaakohan avokkini minua, kun ei puhu mitään häistä tai jotain muuta yhtä hullua.
Sanoisin, että jos ei tuollaisia asioita edes pysty tulevan puolisonsa kanssa puhumaan/häneltä itseltään kysymään, niin jo on hataralla pohjalla koko mahdollinen liitto.
Upea kirjoituksesi sai minut hyvälle tuulelle:)
Onhan tuossa kirjoituksessasi perääkin, mutta tosiasia on myös se, ettei kaikkeen yksinkertaisesti voi valmistautua. Okei etukäteen voi keskutella vaikka siitä, millaisia haaveita on, haluaako lapsia vai ei jne. Sitten monet parit asuvat ennen avioliittoa yhdessä ja tätä kautta näkevät, toimiiko suhde lainkaan...mutta sitten on myös paljon sellaista mihin ei ihan oikeasti voi valmistautua. En usko että kukaan joka ei ole kokenut lapsiperheen arkea todella tietää mihin päänsä pistää siinä vaiheessa kun alkaa lapsia hankkia...Vaikka kuinka asioista keskustelisi etukäteen niin taatusti tällaisessa arjessa on paljon enemmän haastetta kuin sitä edes tajuaisikaan..
sitä paitsi ainakaan ei voi väittää että nykyään valmistauduttaisiin jotenkin aiempaa vähemmän. Ennenhän mentiin naimisiin niin että tuskin tunnettiin toista ja nykyään sentään monella parilla on vuosien yhteiselo takana.
Tuskimpa tulevaan elämään voi koskaan valmistautua niin, ettei mitään yllätyksiä tulisi. Elämä kun on usein kuitenkin todellisuudessa paljon monimutkaisempaa kuin mitä nuorena kuvittelee. Ja vaikka esim. suhteen hoidosta sitten etukäteen keskustellaankin on kyseessä kuitenkin teoreettiset keskustelut, jotka eivät mitenkään voi huomioida kaikkia suhteen koukeroita kuten sitä miten suhdetta hoidetaan kun yksi lapsi on vatsataudissa, toinen sylivauva, kolmas on vilkas, asuntolainaa on kilokaupalla ja molemmat tekevät pitkiä päiviä tahollaan (vaikka toinen sitten kotona)...se on sitä arkea, eikä siihen aina oikein teoreettisesti viisi vuotta aiemmin käydyt keskustelut auta..
en siis usko että elämään voi ikinä mitenkään kovin hyvin valmistautua...kuten joku viisas on sanonut "elämää voi ymmärtää vasta jälkikäteen ja kuitenkin sitä on elettävä eteenpäin."