Onko tämä nyt sitten sitä maailmanparasta Suomirokkenpillyä?
Laitoin soimaan levyn five minutes to live ja kun se oli ehtinyt pyörähtää 10 sekuntia, vaimoni sanoi että nyt ei jaksa muuten tämmöstä kuunnella yhtään. Ja hänkin on juurevan musiikin ystävä.
Tavallaan hyvin tehtyä musiikkia mutta soundit on niin puuroa että tuntuu sille että miksaajana on ollut tyyppi joka on halunnut nostaa jokaisen soittajan etualalle. Läskibasso jyskää aivan liian etualalla, rummutkin on liian esillä ja niissä rummuissa ne lehmänkellot on aivan turhia.
Yritetäänkö tuolla miksauksella sitten peitellä keskinkertaista huonompaa laulajaa vai onko kysymys vain siitä että ei osata miksata. Kitaraa voisi nostaa niiden ihan kohtuullisten soolojen ajaksi enemmän taas esille.
Sitten on taas kappaleita joissa tuntuu että soittajilla on kiire johonkin, ghost memories, voisi aivan hyvin olla hitaammallakin temmolla kuten "jazzpala" you don´t owe me a thing. Tuossa kappaleessa on myös se ongelma että jos yritetään tehdä jatsia niin kitarasta soundit sitten sen mukaisiksi, delayta on aivan liikaa, myös tonenappulaa olisi voinut ruuvata pienemmälle. Laulu, kaikella kunnioituksella Haajan Vesalle, ei läpäise minkään maailman seulaa, vaikea laji se on, myönnetään. Mutta kun sillä liioitetulla kaiulla ei pysty peittämään hänenkään vajavaisuuksiaan. Kaikua pitää olla, mutta ei niin paljon että kaikki menee puuroksi.
Arizona express lienee levyn paras kappale, laulussa ei kaikua juuri laisinkaan ja melodiakin sellainen että siitä jotenkin selviydytään, pientä falskiutta ilmassa mutta paras levyn suoritus. Bassokin on hieman alemmalla tasolla kuin muissa kappaleissa, aivan positiivista.
Niin, nyt meni monella herne nokkaan "tee itse paremmin". En itse parempaan pysty mutta en tee kyllä levyjäkään, on itsekritiikki kohdallaan. Ken levyntekoon ryhtyy, kritiikin kestäköön.
Laitoin soimaan levyn five minutes to live ja kun se oli ehtinyt pyörähtää 10 sekuntia, vaimoni sanoi että nyt ei jaksa muuten tämmöstä kuunnella yhtään. Ja hänkin on juurevan musiikin ystävä.
Tavallaan hyvin tehtyä musiikkia mutta soundit on niin puuroa että tuntuu sille että miksaajana on ollut tyyppi joka on halunnut nostaa jokaisen soittajan etualalle. Läskibasso jyskää aivan liian etualalla, rummutkin on liian esillä ja niissä rummuissa ne lehmänkellot on aivan turhia.
Yritetäänkö tuolla miksauksella sitten peitellä keskinkertaista huonompaa laulajaa vai onko kysymys vain siitä että ei osata miksata. Kitaraa voisi nostaa niiden ihan kohtuullisten soolojen ajaksi enemmän taas esille.
Sitten on taas kappaleita joissa tuntuu että soittajilla on kiire johonkin, ghost memories, voisi aivan hyvin olla hitaammallakin temmolla kuten "jazzpala" you don´t owe me a thing. Tuossa kappaleessa on myös se ongelma että jos yritetään tehdä jatsia niin kitarasta soundit sitten sen mukaisiksi, delayta on aivan liikaa, myös tonenappulaa olisi voinut ruuvata pienemmälle. Laulu, kaikella kunnioituksella Haajan Vesalle, ei läpäise minkään maailman seulaa, vaikea laji se on, myönnetään. Mutta kun sillä liioitetulla kaiulla ei pysty peittämään hänenkään vajavaisuuksiaan. Kaikua pitää olla, mutta ei niin paljon että kaikki menee puuroksi.
Arizona express lienee levyn paras kappale, laulussa ei kaikua juuri laisinkaan ja melodiakin sellainen että siitä jotenkin selviydytään, pientä falskiutta ilmassa mutta paras levyn suoritus. Bassokin on hieman alemmalla tasolla kuin muissa kappaleissa, aivan positiivista.
Niin, nyt meni monella herne nokkaan "tee itse paremmin". En itse parempaan pysty mutta en tee kyllä levyjäkään, on itsekritiikki kohdallaan. Ken levyntekoon ryhtyy, kritiikin kestäköön.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Vielä lisäyksenä.
Kuuntelin levyä lisää ja taisin ymmärtää mistä se puuromainen soundi johtuu, kaiun lisäksi.
Ääni tulee kuin entisaikojen paikallisradiosta, niin kompressoituna että hirvittää. Kun jokin soitin puskee etualalle (mitä kaikki yrittvät tehdä kokoajan), muut vaimenevat kuin taikaiskusta => jatkuvaa pumppausta. Hieman rasittavaa kuunneltavaa...
Olisipa mielenkiintoista kuulla nämä levyt erilaisella miksauksella ja kaiulla (ja laulajalla), voisi olla aivan huippukamaa, sittenkin.
Yleensäkään mitä järkeä on tehdä levyjä tai musiikkia joka kuulostaa vanhalta sekä tekniikkansa ja toteutuksensa puolesta.
En usko että 50-luvunkaan tekijät enää tyytyisivät vanhaan tekniikkaan.
Mutta omalla museoalallaanBarnshakers on taitava bändi.
On se nimenomaan taitava bändi, mutta studiopuolella olisi toivomisen varaa.
Kannattaa ehkä ottaa yhteyttä itse bändiin ja neuvoa heille,että miten tehdään parempaa musiikkia.Barnshakersin jätkät tuskin tälläisiä paskapalstoja lukevat,joten turhaan tänne kirjoittelet.
Kuka on pakottanut niitä levyjä ostamaan?oma moka.
Opettele ostamaan sellaisia levyjä joista pidät,ei sinun tarvitse alkaa maailmaa vääntämään mieleiseksesi.Rockabillyä riittää Hakilla ja Hakosella niin että hyllyt notkuu.
"Kuka on pakottanut niitä levyjä ostamaan?oma moka."
Kuka sanoi että olen levyn ostanut? Lainasin kirjastosta.
"Barnshakersin jätkät tuskin tälläisiä paskapalstoja lukevat,joten turhaan tänne kirjoittelet."
No mitä helvataa tälle rockabillypalstalle saa kirjoittaa? Sitä miten tukka laitetaan ja kuka kävi missä bileissä ja juotiinko paljonkin?
Ei ollut tarkoitus parantaa maailmaa vaan herättää keskustelua tälle kuoleelle palstalle. Mielestäni aihe oli hyvä, bändi josta puhutaan vain hyvää, mutta parantamistakin olisi vielä.
Pitääkö tästä nyt päätellä että keskiverto rockabilly harrastajalle riittää kunhan kolme sointua rullaa ja mielellään oikeassa järjestyksessä, kaikki tuon jälkeen onkin jo aivan maailman paras juttu, ja mielellään kännissä dodge dartin takapenkillä.
No, annetaan olla... hyvää musiikkia on niin paljon, mutta mitä sitä siitä puhumaan.
taidat olla aika tyhmä.
Voisitko perustella hieman kannanottoasi.
Kylläpä Eddiellä murrosikä aiheuttaa pahoja mielialan heilahteluja - on niin ärhäkällä päällä. Oletko rikkonut säästöpossusi ja tuhlannut keskiolueen äidin antamat rahat jotka piti säästää Dodge Dartin ostoon?
Toi on muuten ihan totta mitä kirjottelit.
Kuuntelen samaa levyä luureilla ja noi mitä sanoit kuuluu ainakin luureissa tosi hyvin. Enpä ole aikasemmin kiinnittäny mitään huomiota asiaan.
No, kukaan ei ole täydellinen.
Mä ihmettelin ihan samaa hommaa. Koneella kuuntelin tota levyä winampilla, kattelin sitä kuvaajaa missä näkyy ne taajuudet. Joku on varmaan kännipäissään miksannu kun alle 500Hz taajuudet on korostettu 15dB, kaikki peittyy sen läskäribasson kuminan alle.
Onneks tossa winampissa on ekvalisaattori niin vaimentaa niitä alempia taajuuksia ja nostaa siitä 1kHz kohdilla yllemäs niin saa sen laulajankin esille sieltä.
Se pumppaus johtuu varmaan siitä että ainakin mulla kuulokkeissa noi bassot rytisee niin kovasti että se jotenkin menee lukkoon se kuuloke, siis ei pysty antaan enempää ääntä, se basso vie kaiken potkun.
En tiä mitä ne on tolla meinannu oikeesti, varmaan uskoneet tulevansa diskotähdiksi kun o tanakammat soundit.
Kannattaa varmaan teidän jatkaa sita jo hyvin alkanutta runkkaajan uraa kun ei nää kriitikon hommat oikein tunnu toimivan..olette näköjään just ymmärtäneet mistä rokkabilissä on kyse..kyllä pitää kaikki levyt tutkia tarkkaan oikein tietsikalla ja mitäs jos oikein kirjaisi mustalle listalle ne lätyt joissa matalat herzit on korostettu ihan peräti päätähuimaavalle dB tasolle.On toi kyllä hirmuista.Olis semmoinen varoitustarra oikeesti paikallaan..tämä levy sisältää liikaa bassoa,varokaa!
Voi rakas Sepi -silittää päästä-
Kun mitä ilmeisimmin edustat perinteistä rockabillymusiikin harrastajaa, on sinulle nämä musiikin tekoon liittyvät asiat varmasti liian vaikeita ymmärrettäviksi. Syytönhän sinä olet, ehkä syyllisiä pitäisi etsiä vanhemmista ja heidän luovuttamastaan geeniperimästä.
Onneksi huomenna on taas perjantai ja saat janoosi juoda taas sen mäyräkoirallisen mallasjuomaa. Jos joku kavereistasi olisi hieman kuivemmin suin niin pääsisitte ehkä sillä Caprice pakettiautolla vaikkapa Orimattilaan, etelävaltioiden liput liehuen avoimista ikkunoista, katsomaan Roy Bauhaus & His Rockenrolla orkesteria. Ja kyllä, ne katseet mitä matkalla saa osakseen, ovat aivan kateutta, että toiset sitten uskaltaa.
Niin, tuo orkesterihan osaa jo kolme sointua ja mitä siitä muusta on väliä, meininki on tärkeintä. Pojat päättivät jo puoli vuotta sitten että rockabillyorkesteri pitää perustaa. Ja kun kaikilla musiikkinumerot olivat koulussa olleet yli viitosen, asiahan oli siis sillä selvä.
Laulajaksi otettiin Kake, hänellä kun on komein letti, melkein kuin Elviksellä. Kitarassa on Jape, sen vuoksi että hänen isällään oli joskus ollut Landola. Rumpuihin tuli Ludu, hänellä on tapana rummutella bussimatkoilla edessä olevaan selkänojaan. Basistin löytäminen oli jo vaikeampaa, mutta naapurin Kole siihen saatiin kun luvattiin porukalla tilata Harley Davidson bassokitara thomannilta, ihan Saksasta asti.
Keikalla pojat soittaa kaikki kolme sointua, E ja A, H7 on sen verran hankala sormille että tuo on korvattu D:llä. Kuulostaa tietysti vähän erilaiselta, mutta fiilishän se on tärkeintä. Kappaleet ovat stray catsia, matchboxia ja crazy cavania, tietysti omina jännittävinä sovituksina. Ja ne sanoitukset... Aivan kuin hurriganes 1974, juuri kun routarunnoja tuli kauppoihin. Fiilistä, fiilistä!
Ja pojilla on autenttinen fiilis, treenaaminen on jätetty lahjattomille, kyllä sitä keikalla ehtii. Ensimmäinen setti on hieman vaisumpi mutta toisella alkaa jo väkijoukko liikkua musiikin tahtiin, väliajalla nautitut terästetyt juomat alkaa vaikuttaa. Meno on aivan katossa eikä kukaan edes huomaa kun kitaristilta päästyy vatsahapot valloilleen kesken kitarasoolon. Lopulta keikka päättyy ja encorea vaaditaan, lavalle ei orkesteri kuitenkaan enää tule kun kaikki osatut kappaleet on jo soitettu ja takahuoneessa oleva 24-pack mallasta odottaa.
Orkesterin ensimmäistä levyjulkaisua "bob rock jeah" myydään järjestäjien toimesta, kauppa käy kuin häkä. Kansikuva on otettu Kaken mummon pihalla, ihan oikean traktorin edessä jotta saataisiin autenttinen tunnelma. Soittajat ovat vääntäytyneet kuvassa jännittäviin asentoihin ja koetavat hymyillä ujosti. Levyllä on materiaalina omaa tuotantoa, kappaleina mm. levyn nimikappale, "granmamas traktor", "good old caprice" ja "koff 24". Kaikki omaelämänkerrallisia kappaleita, sanoituksissa on apuna käytetty Japen siskolta lainattua lukion englanninkirjaa.
Keikan loputtua lähdette tietysti capricella kotiinpäin. Onneksi on se iso takaosa sillä osa kulkijoista on jo niin väsyneitä että siellä kelpaa makailla kotimatka.
Seuraavana aamuna tietysti vähän päätä kivistää, vaatteet on likaiset kun tasapainoaisti petti jossakin vaiheessa vieraalla paikkakunnalla, muutama mustelmakin tullut jostakin kun pihalla tuli koeteltua voimia paikallisten edustajien kanssa.
Mutta hei, se fiilis! Bob rock yeah soittimeen ja taas jaksaa yhden päivän eteenpäin.
Kokeilin tuota ja totta, äänet paranee kummasti.
Mutta tuntuu että levy olisi ensin äänitetty ja sen jälkeen nostettu KAIKKI bassotaajuudet taivaisiin. Nyt nuo noin 200Hz taajuudet peittää ryminällään kaikki nyanssit alleen.
En tiedä miten nuo levyt on äänitetty, kertaotolla vaiko soitin kerrallaan. Jos moniraitatekniikkaa on käytetty, tuon miksaaminen ja taajuusvasteen korjaus paremmin olisi ollut helppoa.
mun mielestä yks parhaita levyjä. ja biisi bobbin´ in roswell kolisee kuin halko. =)
Kuuntelimpa pitkäst aikaa tuon five minutesin...ei mun sterkoissa kyllä mitenkään ertyisen puurolta kuulostanu!Päinvastoin kun kaikki soittimet oli hyvin balanssissa ja niiku kuulosti siltä kuin livenä.Ja laulun kaiutki vaihteli eri biisien välillä,kait vähän tyylin mukaan?Kyllä on vesa Haaja tasokas solisti,fiiliksellä vetää ja puhtaasti.Vähän ihmettelin tuota aikaisempaa kommenttii että peitellään kaiulla virheitä laulussa.Vaan kait niitä epäpuhtauksii kuulee jos haluaa,sounditki kyl riippuu niistä laitteista millä kuuntelee.Vaan mulle kuullostaa hyvälle,on tää vaan loistava orkka,ja kelpaa viedä ulkomailleki!!
Suomessa on kyllä paljon loistavii orkkii joita kelpaa lähettää näytille ulkomaan pileisiin!!!
"Kyllä on vesa Haaja tasokas solisti,fiiliksellä vetää ja puhtaasti"
Niin, rockabillyä koko ikänsä kuunnelleet eivät ilmeisesti sitten pysty kuulemaan enää niitä epäpuhtauksia... Vesa Haaja ei vedä puhtaasti ja äänessä on pirusti puutteita. Olisi jännä kuulla kun joku Ressu Redford tai Jari Sillanpää vetäisi samaa tavaraa. Siinä kaksi suomalaista mieslaulajaa jotka vetää ihan oikeasti puhtaasti.
Ressu "rockabilly" Redford !!
Tosin mieheltä on tähän mennessä taittunut kaikki muukin niin miksei tuo pystyisi kiekumaan nuotilleen jossakin lato-orkesterissakin.