Pitäisikö siis kertoa. Ajattelen toista miestä päivittäin, lähes pakkomielle, koska emme ole tavanneet vuosiin. Tekstailleet olemme, mutta siitäkin aikaa. Olen ajatellut kertoa miehelleni helpottaakseni omaa oloani ja vaikuttaakseni kodin ilmapiiriin joka tällä hetkellä on salaisuuden verhoama omalta taholtani. Olen masentunut tilanteestani, se näkyy päivittäin. Onko kokemuksia siitä kun olette kertoneet partnerillenne, ei siis fyysisestä uskottomuudesta vaan tunteista toista kohtaan? Tuliko minkälainen sotku vai selvitittekö asiat? Kaipaisin kokemuksia todella!
erillailla
pettäjä
111009
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kertoa tunteistaan toista kohtaan kumppanilleen. Se on kuule niin, että omat omat tunteet on selvitettävä ihan itse.
Mielestäni on väärin kaataa omaa epävarmuuttaan, ahdistustaan, sekavuuttaan tai mitä se sitten lieneekään, kumppaninsa niskoille. Kyllä noista tunteista ja niiden aiheuttamasta haikeudesta on selvittävä itse, eikä aiheutettava niillä tuskaa toiselle.
Itse samassa tilanteessa, suurin piirtein, mutta en tule sitä koskaan kertomaan...
... vähän tyhmä?
Koeta nyt päättää mitä haluat!
Kohta se voi olla, että joku muu tekee sen ja sulle ei jää kun luu käteen.
Elämääskö pakenet? Sinähän annat sen juosta pois käsistäsi.
Herää jo niiltä päiväuniltas hölmö.
Kyllähän se on kiva kun tunteet soutelee ja "mukamas" rakkaus saa olon niin utuiseksi.
Vaan mitäs sitten kun sen toisen kanssa koittaakin arki?
Aiotko yrittää paluuta? Sen kun näkisin niin nauraisin!
Huolehdi siitä joka on lähellä vai kuvitteletko onnistuvasi paremmin sen etärakkauden kanssa, jota et enää edes tunne kunnolla... Jessus miten typerä ihminen!
olen vain, mutta fiksumpi kuin sinä
Tuohan on pahempaa kuin vieraan paneminen, joka voi aina selittää olleen "vaan seksiä".
Minullakin joskus pyöri mielessä eräs Anne jonka kanssa aloin seurustella, mutta nainen oli muuttamassa jenkkeihin ja suhde katkesi tämän takia.
Ei tullut mieleenikään alkaa tilittämään nykyiselleni, että jotenkin jäin Annea kaipaamaan.
Parempi kun kärvistelet asian kanssa ihan itseksesi. Kokemuksesta voin sanoa, että se menee ohi.
kärvisteltävä on :) keskityttävä muuhun ja jatkettava eteenpäin, mutta ihailen kyllä niitä jotka sen tosta vaan pystyvät tekemään, eivätkä jää kiinni menneeseen.
Toinen vaihtoehto on kaataa koko homma jonkun muun niskaan, mutta silloin on turha odottaa sieltä ymmärrystä tai lohtua.
Mietippä itse miltä tuntuisi jos sinun kaverisi alkaisi sinulle haikailla jonkun exänsä perään, et taitaisi olla kovin empaattinen, vaan pikemminkin loukkaantunut.
Ei se helppoa ollut, mutta minkäs teet.
olet jäänyt kiinni menneeseen. Sinulla on pakkomielle , jota et edes kunnolla yritä purkaa. Kun et mieti, hehkuttele, haaveile jne. vaan elät tätä elämää ja tätä arkea oman perheesi kanssa kyllä se ihastuskin siitä haalistuu. Kokemusta on ! Sinulla täytyy vain olla riittävästi tahdonvoimaa , vai onko sinulla oikeasti sitä tahtoa päästä unelmoinnistasi ?
Minulla on teini-ikäinen poika ja hänen tyttöystäväkuvionsa vaikuttavat aika lailla samanlaisilta kuin sinun haikailusi. Vaikutat siis aika teiniangstiselta. Se peili olisi hyvä ottaa nyt käyttöön ja alkaa kasvaa aikuiseksi.
vastaan kriittistäkin mielipidettä, en ole teini, kyllä mun lapset on pitänyt huolta siitä aikuisuuteen kasvamisesta ja vastuunottamisesta. Enhän näitä asioita pohtisi jos ne olisivat mulla teinitasolla, enköhän silloin toimisi erillailla, impulsiivisesti. Mietin myös sitä, että kun joskus tapasin sen toisen miehen, en siis seurustellut silloin, minulla oli varmasti elämässä jokin kriisiasia mikä sai minut niin kiinni häneen, en kyllä tiedä sitä mutta näin täytyy olla, koska hän ei kuitenkaan ollut minulle aina edes ystävällinen, myöhemmin kyllä sitten. Ehkä tästäkin kokemuksesta ja pohdinnasta voin todellakin oppia jotain itsestäni.
niin, että vaikka olisi jo aikuiset lapset ,itse ei ole jollakin psyyken alueella kypsynyt murkkua pidemmälle. Olet siinä oikeassa , että nyt sinulla on kasvun paikka. Tilanne pakottaa sinua pohtimaan itseäsi ja tunteitasi. Kehitystä osoittaa esim. se, että tiedostat juuttuneesi ihastukseesi, että siitä on tullut pakkomielle, joka itseasiassa raastaa sinua eikä tee sinua onnellisemmaksi. Sinulla taitaa olla yksi niistä parisuhteen kriiseistä, jossa tulisi puolison kanssa käydä taas uudelleen läpi suhdettanne ja keskinäisiä tunteitanne. Luulisin ,että kyseessä on se keski-ikäisen, lapset jo itsenäistymään saattaneen vanhemman tyhjyydentunne. Sinun pitäisi saada jotain tilalle, kun lapset alkavat itsenäistyä ja tunnet tarvetta ottaa välillä etäisyyttä puolisostasi.
Miten olisi opiskelu, uudet harrastukset...
Et selvästikkään halua rikkoa perhettäsi alkamalla sivusuhteeseen täyttääksesi "tyhjiön".
Toivon ,että pääset irti pakkomielteestäsi, sillä jo tuo sana "pakko" osoittaa, että se on pakoa ja jotain hallitsematonta, joka tulisi saada kontrolliin.
tunteiden tasolla minullakin koko homma oli. pakoa todellisuudesta. mutta sitten jokin pysäytti ja elämä alkaa kirkastua pikkuhiljaa.