Miksi ihmiset eivät halunneet olla 80-luvulla työttöminä? Silloinhan ansiosidonnaisen päivärahan määrä oli paljon suurempi ja sitä taisi saada lähes rajattomasti.
80-luku vs.
nykypäivä
211373
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Eivät ihmiset ole nytkään työhaluttomia, vaan palkallista työtä ei yksinkertaisesti ole. Itse olen ollut työelämässä 1980-luvulla ja silloin suorastaan huijattiin työhaastatteluissa, jotta saataisiin hakija töihin. Kun hain uutta työpaikkaa, riitti yksi hakemus ja yksi haastattelu. Se oli siinä. Riippui minusta itsestäni, suostuinko ottamaan paikan vastaan.
Jos palkallista työtä olisi saatavilla oikeasti, niin ihmiset hakeutuisivat työhön riippumatta siitä, kuinka isoja työttömyyspäivärahat olisivat. Työttömyysetujen kaventaminen johtuu ihan muista syistä kuin työttömien työhaluttomuudesta, syynä on hyväosaisten ahneus. Halutaan kaikki mahdollinen itselle, myös työttömän osuus.
" Eivät ihmiset ole nytkään työhaluttomia, vaan palkallista työtä ei yksinkertaisesti ole. Itse olen ollut työelämässä 1980-luvulla ja silloin suorastaan huijattiin työhaastatteluissa, jotta saataisiin hakija töihin. Kun hain uutta työpaikkaa, riitti yksi hakemus ja yksi haastattelu. Se oli siinä. Riippui minusta itsestäni, suostuinko ottamaan paikan vastaan. "
^juuri näin.kouluttamatonkin sai duunia samantien,oli valinnanvaraa;sisälähettinä kahdessa paikassa,varastotyössä,kaupan lihamyyjänä ja vielä päälle lähes vuosi rakennusvirastolla ennen kuin kävin intin&ammattikoulun(aika vanhana) 90-luvulla.
ajat ja asenteet ovat muuttuneet.nykyään on synti olla työtön aikana jolloin duunia ei yksinkertaisesti ole/saa.
globalisaatiota ei oltu vielä keksitty.
Niin, globalisaatiosta ei puhuttu vielä mitään. Ja meitä ei oltu vielä pantu 'EU-kuntoon'. Muistan itse sen, kun keväällä alkoi olla lehdissä kirjoituksia siitä, että Suomea pannaan EU-kuntoon, niin syksyllä räjähti suurtyöttömyys.
Taitaa unohtua se, että Neuvostoliitto oli vielä (jotenkuten) pystyssä 80-luvulla ja idänkauppa samoin. Suomi syöksyi lamaan 90-luvun alussa kun N-L romahti ja sen mukana helppo ja tuottoisa idänkauppa, joka veti kaiken huononkin tavaran jota Suomessa tehtailtiin. Sen jälkeen on ollut tullut vielä Kiinat ja muut halpatuottajat, eikä Suomessa enää kannata pitää yksinkertaista valmistavaa teollisuutta, joka tarjoaisi yksinkertaisia liukuhihnatyöpaikkoja kouluttamattomille ihmisille.
Työttömyyden ollessa matalimmillaan vuonna 1990 juuri ennen lamaa,oli idänkauppa jo käytännössä romahtanut.
"ennen lamaa,oli idänkauppa jo käytännössä romahtanut."
Juuri siksi se lama tulikin! Tosin pienellä viiveellä clearing-systeemin takia. Idänkauppaahan ei käyty kovassa valuutassa, vaan ikäänkuin vaihtokauppana Suomi sai lähinnä öljyä. Clearing ei ole helposti selitettävä asia, mutta siellä ne laman juuret pitkälti oli. Ja siis N-L romahduksessa.
Siihen aikaan ainakin julkinen sektori työllisti kivasti velaksi. Nyt sitten maksellaan niitä ja me nuoret vielä joudumme maksamaan suurten ikäluokkien eläkkeet, koska nekin onnistuivat hassaamaan. (eläkkeen säästää jokainen itselleen).
Mitenkä lie noiden eläkkeiden maksun kanssa. Suuret ikäluokat ovat kyllä osansa maksujen osalta hoitaneet ja lisäksi siinä ohessa mahdollistaneet sen, että nykypolvella on ollut mahdollisuus opiskella ja saada kaikki mahdolliset tuet.
Eläkesäännöksiä on muutettu niin, että vuoden 1994 jälkeen myönnetyt eläkkeet ovat satoja euroja pienempiä kuin olisivat, jos ne olisi myönnetty saman suuruisten tulojen perusteella ennen 1994. Ja 2000 luvun alussahan muutettiin eläkelakeja jälkeen siten, että eläkkeet heikkenevät lisää... Ja kai parin vuoden päästä taas jälleen tehdään lakimuutoksia... Joten ei taida olla syytä kantaa asiasta kovin suurta huolta.
Kuten sanoit eläkkeitä leikataan ja suuret ikäluokat ehtivät jo pohjaeläkkeet kerätä ennen 1994:aa. Lisäksi pistivät casinovuosina eläkesäästöt menemään ja nyt mediassakin puhutaan, että eläkepommi... ei pitäisi olla mitään eläkepommia, koska ne rahat pitäisi olla säästetty jo..
Suomen valtionvelka oli aivan naurettavan olematon,jotain 2 miljardin euron luokkaa vuonna 1990,nyt ollaan jossain 60 miljardin euron paikkeilla.
Se oli "julkista" tai "julkisen talouden" velkaa sen vuoksi, että kaikki ulkomainen valuutta ja lainaraha kulki Suomen pankin kautta aina 80-luvun lopulle saakka. Tämä porvareiden "sosialismiksi" kutsuma rajoittava piirre purettiin 80-luvun lopulla Suomen taloudesta ja ulkomainen raha suorastaan virtasi sisään ovista ja ikkunoista samaan aikaan. Siihen kun lisätään vielä kymmenien miljardien vastikkeettomat pankkituet valtion taholta, jolla korjailtiin Kokoomuksen ja kumppaneiden "rakennemuutosta", niin johan siinä sitten alkoi syntyä sitä valtionvelkaa pakostakin.
Hauskaa sinänsä tämä porvareiden nurinkurinen logiikka syyttää julkista taloutta; kouluja, sairaaloita, sosiaalisektoria ym. kulujen aiheuttamisesta, vaikka juuri niitä supistamalla maksettiin porvareiden rellestys taloudessa. Tai ehkäpä se onkin juuri se syy: kansa on niin tyhmää, että maksatetaan sillä virheet kahteen kertaan. Todetaan vielä, että ei se velka ole kauhistus vaan se, pystyykö sitä hoitamaan. Maailman suurin talous ja porvareiden kultamaa, USA, on nimittäin velkaantunein kansantalous, mutta niin kauan kuin likviditeettiä ja luottoa löytyy, veln määrällä ei ole paskan haileeta. Eipä tässä markkinataloudessa mikään pyörisi ilman luottolaitoksia ja lainanottoa - ja porvareidenhan mukaan valtiot ovat yritysten tapaan liikeyhtiöitä. Mutta mitenkä muuten porvari saisi tahtonsa lävitse, jos ei olisi kunnon keppihevosta, jolla ratsastaa?
Itse olen syntynyt ennen suuria ikäluokkia, enkä ehtinyt kerätä niitä ennen vuoden 1994 suuria eläkkeitä. Ne ennättivät kerätä ne, jotka elivät sodan kauhut ja rakensivat sen jälkeen tämän maan ilman mitään tukia ja nykyajan mukavuuksia.
Koska eläkelait tulivat voimaan vasta v. 1967, niin sodan kokenut sukupolvi ei ennättänyt kerätä täysiä työvuosia, joten ne suuret eläkkeet jäivät tavalliselta tallaajalta saamatta. Joten ihan suotta olet kade.
Suuret ikäluokat pääsääntöisesti ovat vasta muutaman vuoden jälkeen jäämässä eläkkeelle ja näin saavat näitä heikennettyjä eläkkeitä. Suurilla ikäluokilla tarkoitetaan heti sodan jälkeisinä vuosina syntyneitä, kai lähinnä 1946-1950 syntyneitä.
Niin, sodan jälkeinen sukupolvihan maksoi suuret sotakorvaukset, joten eivätköhän he ole maksaneet puolestamme ihan riittävästi. Suotakoon heille heidän eläkkeensä.
Tosin 90-luvun alun pankkituet ylittivät suuruudessaan sotakorvaukset.
Pankkituet ehkä ylittivät markkamääräisesti, mutta tuskin suhteutettuna sodanjälkeiseen ja pankkatukien aikaiseen maksukykyyn.
Pankkituista kannattaa syyttää poliittista eliittiä. Olikohan se Ahon hallitus ja Viinanen valtiovarainministerinä, jotka niistä päätti? Siis poliittinen oikeisto.
Pankkituet olisi voinut hoitaa niin kuin esim. Norjassa tehtiin: valtio otti pankkitukia vastaavan osuuden pankkeista haltuunsa. Johan pankeilta löytyi takaisinmaksuhalukkuutta, mitä ei suomalaisilta pankeilta ole löytynyt miljardivoitoista huolimatta.
Kaikkein kauheimmassa asemassa ovat ne yrittäjät, jotka pankkien ja Viinasen huijaamina erehtyivät ottamaan valuuttaluottoa ja joutuivat loppuiäkseen velkavankeuteen. Härskimmin toimivat tässäkin pankit: paitsi että kuppasivat yhteiskunnalta minkä pystyivat ja samoin samoista veloista velallisiltaan kaiken minkä irti saivat. Moni menetti kotinsa pilkkahintaan...
Onkos muuten mitään tietoa siitä, miksi juuri Suomessa päädyttiin vastikkeettomaan pankkitukeen, eli rahaa äyskäröitiin miljardikaupalla konkurssikypsiin pankkeihin, jotka olivat antaneet luottoja varsin heppoisin perustein. Käytännössä siis verorahoja annettiin suoraan virheet tehneelle omistavalle portaalle, eikä niitä miljardeja koskaan peritty takaisin. Tuskin edes nähtiin Suomessa tuon jälkeen.
Norjassa yhteiskunta eli valtio lunasti/otti pantiksi tuon osan pankeista ja myi sen myöhemmin, takaisin, eli kyseessä oli paremminkin laina. Aika erikoista, että tuollainen Suomen malli meni läpi kuin vettä vaan. Härskeintä tässä on kuitenkin se, että porvarimediat ovat viimeiseen asti kirjoittaneet vain yleisestä velkaantumisesta (kaikkien vika = ei kenenkään vika), vaikka kyseessä oli oikea vuosisadan kupru, jolla puhallettiin tuhkatkin pesästä :P
Sehän on selvää, miksi tähän päädyttiin. Suomessa oli oikeistohallitus, pääministerinä kepulainen ja valtiovarainministerinä kokoomuslainen. Eihän pankkien vastikkeettomalle tukemiselle muuta syytä tarvitse hakea. Kamut kun ovat pankkien johtokunnissa...
Suurimmillaan vuosin 1946-1949 sitoivat sotavelat noin 16 % valtion menoista.90-luvun alun lama pankkitukineen ja kansantuotteen romahduksen aiheuttama julkisen talouden ylivelkaantuminen on/oli meille suomalaisille huomattavasti suurempi taakka.
Lisäksi sotakorvausten ansiosta Suomeen syntyi paljon uutta teollisuutta,joiden ansiosta Suomesta kehittyi moderni teollisuusvaltio.
Sotakorvaukset loivat vuosikymmeniksi suomalaisille työpaikkoja jossa rikastuivat!
Aivan! Sotakorvaukset loivat pohjan idänkaupalle, joka oli Suomen taloden selkäranka aina 90-luvun alkuun asti. N-L meni kaikki mitä vaan Suomessa tehtiin, ja työpaikkoja tehtaissa riitti, senkun käveli sisään heti kun ikä riitti. Eipä onnistu enää. Nyt toimii lähinnä kaukoidänkauppa toiseen suuntaan, kaikki työttömätkin (ja varsinkin ne) ostaa halpaa kiinalaista roinaa ja ihmettelee kun suomalaiset yritykset ei enää tarvitsekaan yksinkertaisia tehdastyöläisiä pilvin pimein. Eipä olisi työttömyyttä jos maailma suostuisi ostamaan suomalaisia tavaroita moninkertaisella hinnalla kiinalaisiin. Mutta kun ei suostu.