Moi!
Olen koittanut vaalentaa hiuksiani pitkän aikaa, lopputulos on kuitenkin jatkuvasti sama inhottava oranssi, joten päätin sitten, että värjäänkin hiukseni kirkkaanpunaisiksi. Ongelma on se, että tiedän saavani haluamanilaisen tuloksen shokkivärillä, jossa pysyvyys on kuitenkin tosi huono. Olen aiemmin käyttänyt shokkiväriä kun värjäsin hiuksiani pinkiksi, ja koko ajan sai olla lisäämässä. Kaiken lisäksi kun tukka kastui, oli väriä vaatteissa ja joka puolella. Kysyisinkin että tietääkö kukaan ns. kunnon hiusväriä, jolla saisi mahdollisimman kirkkaan punaisen? Olen kokeillut muistaakseni Feria.väriä, joka näytti paketissa punaiselta, mutta lopputulos oli tummanruskea. Kampaajalle ei opiskelijalla ole varaa, onhan mulla myös sisko kampaaja, mutta hänen käsittelyistä jäänyt kauheat traumat, kun hän on aina tehnyt sen mukaan mikä HÄNEN mielestä on hyvä, kysymättä minulta.
Kiitokset jo etukäteen!

Vastaukset 4
Vanhimmat
No mä oon ostanut aina niitä swarckofin(en osaa kirjottaa sitä oikein)live color värejä...on tosi hyviä...ja sillä on hyviä punaisen sävyjä....ja jos haluat että se punainen väri pysyy..niin suosittelen että ostat punaisille hiuksille tarkotettua hoitoainetta ja shampoota(esim sunsilk)ja sit lisäks vie parturikampaamo liikkestä sellaista värivaahtoa....mul ainakin pysy tosi hyvin se punainen noilla keinoilla...mutta sitten kun laitat sitä värivaahtoa hiuksiin,niin kantsii ostaa muovihanskat,jää meinaan tosi nopeasti käteen kiinni...siellä varmasti osataan neuvoa tarkemmin...ja sit siellä neuvottiin huuhtelemaan sen viileällä vedellä poijes...mutta sitä ei oo pakko huuhdella...värivaahto maksoi jotakin 15 euroa...
Täytyy koittaa, toivottavasti onnistuu. Mietin myös et jos ostan tollasen ja korostan sitä sitten sillä shokkivärillä, ja jätän vaahdon ostamatta. Shokkiväri kun maksaa vaan 8,50.
Punatukkaiset jätkät on aivan hintin näkösiä, koska se on hintin tunnusmerkki!
Jos siis värjään hiukseni punaiseksi, tuleeko minusta hintin näköinen?? Sehän kuulostaa kivalta, kun ei kukaan ole vielä jätkäksi kutsunut! :D