Kusinen lista

Aivan kaikenlaista on sattunut karaokeharrastukseni aikana. Mutta tämä voitti kaiken. Hain listan pöydältä ja istahdin pöytään valitsemaan ja selaamaan laululistaa. Ihmettelin kaverille, että missä haisee kusi ja luulin jo istuneeni tuolille, jolle joku oli laskenut alleen? Mutta kun aukaisin vihkon viimeisen sivun niin sitä itseään suunilleen lainehti muovisen kannen välistä. Vahinko näyttää jollekin sattuneen tai liekö suivaantunut karaokesta. Olkaa varovaisia listojen kanssa:)
121624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

En väheksy tapahtumaa ja kokemaasi!
Laittoi vain hymyilyttämään, että jos tosiaan on ollut jonkun provokaatio karaokea kohtaan, niin on ainakin haisevan vastalauseen tehnyt. Eipä tuo, kuulin tuossa joitakin aikoja sitten, että eräässä kuppilassa karaokevihon oheen oli vipattu käytetty tamppooni, että näinkin voi sattua.

Äänestä
  • Voi hyvät hyssykät, menin kyllä sanattomaksi, tosin siitä, että edelläkerrotut tilanteet tuntuvat niin uskomattomalta! Tais tulla esiintymispelko, eli kusisen paikan etuaikainenlaukeaminen toiselle. Hätä kun ei lue lakia, eikä laki oikeesti tunne hätää. Toi tampoonijuttu on kanssa jotain naurettavaa. Sen mä ymmärrän joten kuten kun karaokeiltaa viettäessäni yksi laitapuolen mies jutellessaan mun kanssa pudotti vahingossa taskustaan käytettyjä pikkuhousun suojia ja terveysiteitä. Oliskos jollakin tullu tampoonin kanssa liian kiire kotiin, että jäi virikevehje vihkon väliin. En jaksaisi yhdistää noita karaokeen, vaikka todellisuudessa näin taitaa olla, jotain mielenosoistusta - yleisöltä tai laulajilta. Ei he... Ei paljoo tee mieli laulaa --- Kenen noista pitäsi ottaa itteensä, olisivat edes sen verta kertoneet! Thlena.

    Äänestä

Mitä tästä opimme? Muistetaan pestä kätemme kunnolla karaokeillan päätteeksi. Infektiovaara jos omissa käsissä vielä ihorikkoa.

Äänestä

En ihmettele yhtään asiaa!
Ihan tuollaista ei ole itselleni sattunut,
mutta kaljalla ja muilla juomilla listat pestään
lähes joka ilta ja vielä ehkä pizzat mausteineen
myös paluupostissa.Usein myös tuhkakuppina.
Onko kukaan koskaan korvannut aiheutettua vahinkoa?
Minulle ei ainakaan!Kustannuksia tulee jos lasketaan
työtunnit ja palkka listojen uudelleen kokoamisesta!
Pitäisikö ottaa käytäntöön palvelun hinnoittelussa
puhdistus ja listojen uusinta korvaus?
Kyllähän niissä tunti ainakin menee ja materiaalit
päälle?30€ lisä olisi varmaan käypä?
Listoihin voi tietysti laittaa huomautuksen,että
huolimattomuudesta tai tahallisuudesta johtuva
listan vaurioituminen voidaan periä käyttäjältä.
Yksi vaihto-ehto olisi listalainaus eli käyttäjä
kuittaisi listan ja olisi siitä vastuussa niin kauan kuin on palauttanut!
Korvausvastuu olisi lainaajalla.
Kyllä esim.1500 biisiä käsittävän listan arvo
on yksittäin koottuna ihan sievoinen summa.
Olisiko 4-5 tunnin työ materiaalit eli
n.150-200€.
Ehkä pysyisi paremmin puhtaana ja osattaisiin
arvostaa toisen omaisuutta ja yhteiseen käyttöön
tarkoitettuja tarvikkeita!

Äänestä
  • Musta olis ihan hyvä keino ottaa karaoken laulamisesta pieni palkkio. Vaikka 2 euroo, ei per laulu vaan,/ laululipuke tai nimi. En tiedä riittääkö se, mutta tuntus että ne joilla ei oo varaa kustakaan muualle kun vihkojen väliin, ei kulmilla pyöris. Taso nousis ja lopulta tämä pikkurahastus tehdystä työstä tulis ravintoloidekin imagon nousuksi. Itse maksaisin mielelläni. Toiseksi jotkut ravintolat ovat alkaneet ottaa karaokeiltoina sisäänpääsymaksun, mutta se pitäis tietty osittaa jotenkin. Meni se raflalle tai karaokenvetäjälle,ihan oikein. Taitelijoita kun me laulajat ei olla, taitavia kyllä. Jokainen tosi karaokenharrastaja ei varmaan tästä ajatuksesta suivaantuis. Yleisönkin kiinnostus olisi erilaista, kun tietää että paikassa lauletaan karaokea ja siitä saa vähän maksaakin. On vielä sellaisia ihmisiä jotka haluavat tulla kuulemaan laulua ja esityksiä. Mutta kusen haistessa ei sisälle taija tulla kun ne joilla ne on jo valmiiksi pöksyissä. Tää ei oo mikään valmis esitys kuten näkyy, mutta vois jostain päin alkaa kehittää karaoken kunniaan nostoa, samalla. Ravintoloillekaan tommoset vandaalit tai heikkokuntoiset ole varmasti mitään kannattavia asiakkaita. Sotketaan siinä sivussa paljon muutakin. thlena

    Äänestä

  • Tämä nyt ei suoraan liity ed. kirjoitukseen. Mainitsen tässä vain, että olen jokusen kerran joutunut jopa henkilökunnalle ärähtämään, kun ne pyyhkivät karaokevihoilla pöytiä puhtaiksi! Siis hei haloo - ei ne mitään Vileda-liinoja ole.

    Äänestä

...ihmiset kuvittelevat, että karaokejuontajan työ olisi erilaista kuin muiden. En usko että missään muualla törkeällä ja rumalla käytöksellä voisi saada aikaiseksi mitään hyvää.

Tuskin kukaan menee toisen työpaikalle tekemään vastaavanlaisia ääliömäisyyksiä, eikä missään muualla mennä toisen työpaikalle kiukuttelemaan, huutamaan ja riehumaan.

Taidanpa kyllä seuraavalla keikalla kysellä ääliömäisesti käyttäytyviltä "ihimisiltä" missä ovat töissä ja menen vierailulle ;o)

Eiköhän jokaisen pitäisi käyttää edes sitä vähää mitä korvien väliin on annettu, vaikka sinne olisikin tunkenut muutaman promillen verran ilolientäkin. Eikös ne tavat ole juurrutetut niin syvälle että niiden pitäisi nousta pintaan tilanteessa kuin tilanteessa. Jos ei hallitse itseään, pitäisi varmaan sitten harkita kuinka paljon on varaa "törppöillä"

Ja tuosta kyseisestä tapauksesta, eikö siellä hekilökunta katsele mitä tapahtuu. En taitais tykätä olla keikalla siellä ;o)

Äänestä
  • Keikkapaikalleni "paukahti" eilen suomalaisia vähemmistöläisiä, vahvistettuna Ruotsin "serkuilla" suoraan ovesta vaatimaan listan keulille pääsyä ja jo heti ennakkoon "volyymia ja kaikua kunnolla..."

    "Ja sitten äänenväriä pitää myös sääjellä..."

    Ravintola ei ottanut koko lössiä sisään, heidän häirikkökäyttäytymisen takia, joten laulut oli sitten laulettu jo ennen aloitusta.
    Mitä tekivät nämä vähemmistöömme kuuluvat nuoret?
    Menivät ovesta ulos haistatteluja nakellen ja ulospäästyään potkivat keikka-autoni takaoven sisään.

    PERKELE! Etten paremmin sano...yksikään Romaani ei enää laitteitteni välityksellä laula...menköön vaikka keikkapaikka, mutta mittani on nyt täysi!
    Tämä ei ollut ainutalaatuinen eikä ensimmäinen kerta, kun vähemmistöläiset ottavat tai pyrkivät ottamaan yliotteen ja omankädenoikeuden käyttöön.
    Mun puolesta hankkikoon omat karaokevälineet vaikka "omakustannushintaan" kunhan vain pysyvät mun tontiltani pois. Ja minä kun en edes aiheuttanut heidän "ulostamistaan" ravintolasta!
    Onko jollakin toisellakin mitta täysi? Olisi kiva tietää.
    "VELEKKU"

    Äänestä

  • Velikulta kirjoitti:

    Keikkapaikalleni "paukahti" eilen suomalaisia vähemmistöläisiä, vahvistettuna Ruotsin "serkuilla" suoraan ovesta vaatimaan listan keulille pääsyä ja jo heti ennakkoon "volyymia ja kaikua kunnolla..."

    "Ja sitten äänenväriä pitää myös sääjellä..."

    Ravintola ei ottanut koko lössiä sisään, heidän häirikkökäyttäytymisen takia, joten laulut oli sitten laulettu jo ennen aloitusta.
    Mitä tekivät nämä vähemmistöömme kuuluvat nuoret?
    Menivät ovesta ulos haistatteluja nakellen ja ulospäästyään potkivat keikka-autoni takaoven sisään.

    PERKELE! Etten paremmin sano...yksikään Romaani ei enää laitteitteni välityksellä laula...menköön vaikka keikkapaikka, mutta mittani on nyt täysi!
    Tämä ei ollut ainutalaatuinen eikä ensimmäinen kerta, kun vähemmistöläiset ottavat tai pyrkivät ottamaan yliotteen ja omankädenoikeuden käyttöön.
    Mun puolesta hankkikoon omat karaokevälineet vaikka "omakustannushintaan" kunhan vain pysyvät mun tontiltani pois. Ja minä kun en edes aiheuttanut heidän "ulostamistaan" ravintolasta!
    Onko jollakin toisellakin mitta täysi? Olisi kiva tietää.
    "VELEKKU"

    .... älä hyvä mies yllytä mihinkään. Minä ainakin haluan että minun keikkakamani pysyvät siellä missä ovat eikä kukaan vie niitä ;o)))

    Äänestä

  • SKK kirjoitti:

    .... älä hyvä mies yllytä mihinkään. Minä ainakin haluan että minun keikkakamani pysyvät siellä missä ovat eikä kukaan vie niitä ;o)))

    Trakoitin, ettei noihin voi luottaa ja minä kun on niiden kanssa aina ennen pärjäillyt ja niellyt mitä on tullut.
    Nyt vain riitti.
    Toki uskon, etten keikkapaikkaani menetä, sillä samoilla linjoilla on ravintolakin.
    Nyt ravintolallakin on syytä olla laskematta heitä sisään, ilman tasa-arvoloukkausta.
    "VELEKKU"

    Äänestä

  • SKK kirjoitti:

    .... älä hyvä mies yllytä mihinkään. Minä ainakin haluan että minun keikkakamani pysyvät siellä missä ovat eikä kukaan vie niitä ;o)))

    Tarkoitin "omakustannushinnalla..." kotikaraokelaitteita. Liikkeillä on vartijansa, turvaporttinsa ja vakuutuksensa, joten "asioikoon" niissä ja pysyköön toisten keikkapaikoilta pois!

    Enkä usko, että he enää kovinkaan hanakasti sortuva ammattilaitteitten "omakustannushankintaan"
    Ovat sentäs jääneet noista tempuistaan kiiinnikin.
    "VELEKKU"

    Äänestä

  • Velikulta kirjoitti:

    Tarkoitin "omakustannushinnalla..." kotikaraokelaitteita. Liikkeillä on vartijansa, turvaporttinsa ja vakuutuksensa, joten "asioikoon" niissä ja pysyköön toisten keikkapaikoilta pois!

    Enkä usko, että he enää kovinkaan hanakasti sortuva ammattilaitteitten "omakustannushankintaan"
    Ovat sentäs jääneet noista tempuistaan kiiinnikin.
    "VELEKKU"

    Jouduin tuossa jokunen vuosi sitten vääntämään muutaman keikan eräässä raflassa - siisti paikka kaikinpuolin ja mukava porukka tiskin takana. No alkuun illat menivät melko mukavasti, sitten alkoi tulla ensin pari näitä vähemmistöryhmään kuuluuvaa, sitten muutama lisää jne. ja muutaman viikon kuluttua tilanne: Tarjoilijatyttö, minä ja 50
    näitä tiettyyn väestöryhmään kuuluvaa, kaikki muut asiakkaat äänestivät jaloillaan! Arvatkaas, liikuinko laitteiden luota puolta metriä kauemmaksi?? Sitä kesti vajaan kuukauden, sitten oli pakko viheltää peli poikki!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jurnuttaja kirjoitti:

Aivan kaikenlaista on sattunut karaokeharrastukseni aikana. Mutta tämä voitti kaiken. Hain listan pöydältä ja istahdin pöytään valitsemaan ja selaamaan laululistaa. Ihmettelin kaverille, että missä haisee kusi ja luulin jo istuneeni tuolille, jolle joku oli laskenut alleen? Mutta kun aukaisin vihkon viimeisen sivun niin sitä itseään suunilleen lainehti muovisen kannen välistä. Vahinko näyttää jollekin sattuneen tai liekö suivaantunut karaokesta. Olkaa varovaisia listojen kanssa:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu