Osaako joku kertoa tai perustella sitä että naisten täytyy aina jotenkin saada nöyryyttää, haukkua tai osoittaa muutoin toinen ihmisenä huonoksi? Etenkin kun kyse on naisista keskenään?
Olen ollut itse jonkun aikaa kakkosena, mutta mieleeni ei koskaan tullut mitenkään pitää ykköstä huonompana tai kelvottomampana ihmisenä. En sietänyt sitäkään, jos mies yritti puhua ikävää vaimostaan.
Heidän tilanteensa oli ns. ajolähtötilanne. Kumpikin odotti vain liikkeelle sysäävää ilmiötä, että olisivat eronneet. Yksinkertaisesti he eivät tulleet enää toimeen keskenään. Voi sanoa että kummassakaan ei ollut vikaa, tai molemmissa oli vikaa. Joskus vain ei persoonat sovi toisilleen.
Ymmärtääkseni pettäjällä on usein jotenkin paha olla, tai hän etsii vastauksia johonkin, eikä itse aina edes tiedä mihin. Ei siinä kumppanissa tarvii olla sen kummempaa vikaa. Muistakaa että kun mies kertoo jotain, se on aina hänen tulkintansa.
Mitä hyötyä on siis mollata toisiaan? Eikö olisi parempi keskittyä miettimään sitä, kuinka itse saa itsensä kasaan ja voimia eteenpäin? (Ps. Olen itse tällä palstalla siksi, että ystävääni petettiin. Yritän ymmärtää näitä ilmiöitä.Kokemus kakkosena olosta on muistissa - ihmisten reagoinnit yms. Nyt olen kihloissa tämän miehen kanssa)
Olen ollut itse jonkun aikaa kakkosena, mutta mieleeni ei koskaan tullut mitenkään pitää ykköstä huonompana tai kelvottomampana ihmisenä. En sietänyt sitäkään, jos mies yritti puhua ikävää vaimostaan.
Heidän tilanteensa oli ns. ajolähtötilanne. Kumpikin odotti vain liikkeelle sysäävää ilmiötä, että olisivat eronneet. Yksinkertaisesti he eivät tulleet enää toimeen keskenään. Voi sanoa että kummassakaan ei ollut vikaa, tai molemmissa oli vikaa. Joskus vain ei persoonat sovi toisilleen.
Ymmärtääkseni pettäjällä on usein jotenkin paha olla, tai hän etsii vastauksia johonkin, eikä itse aina edes tiedä mihin. Ei siinä kumppanissa tarvii olla sen kummempaa vikaa. Muistakaa että kun mies kertoo jotain, se on aina hänen tulkintansa.
Mitä hyötyä on siis mollata toisiaan? Eikö olisi parempi keskittyä miettimään sitä, kuinka itse saa itsensä kasaan ja voimia eteenpäin? (Ps. Olen itse tällä palstalla siksi, että ystävääni petettiin. Yritän ymmärtää näitä ilmiöitä.Kokemus kakkosena olosta on muistissa - ihmisten reagoinnit yms. Nyt olen kihloissa tämän miehen kanssa)
Vastaukset 4
Vanhimmat
mikä johtaa pettämiseen/pettämisiin heidän suhteissaan. Jokaista pitäisi yrittää ymmärtää ... kuitenkaan petettyä osapuolta ei voi vaatia olemaan, niinkuin mitään kummallista ei olisi tapahtunutkaan. Tiedätkö, että petoksen ilmitulo sattuu sydämeen ... kovasti :(!
ymmärrän että hirvittävää tunnemyrskyähän siinä käudään. En tarkoita ettei omia tunteitaan voi näyttää, mutta ei se tarkoita haukkumisia ja parjaamisia.
Ajattelen näin koska ystäväni tapauksessa tuo kakkonen on herjannut pahasti, ihan jo muillekkin. Ystäväni provosoitui pahasti ja kävi vastahyökkäykseen. Miehen kommentti oli että hän tuntee olevansa jo ulkopuolinen koko riidassa, hän teki virheen ja haluaa unohtaa tuon kakkosen. Yritän nyt joten päästä ymmärrykseen asiasta.
Ajattelen näin että toista loukataan siksi, että tuo toinen provosoituisi ja alkaisi käyttäytyä mahdollisimman inhottavasti ja näin haukkuja pääsisi osoittamaan olleensa oikeassa ja niskan päällä. Tuo johtaa vain vihan lisääntymiseen, oma olo vain pahenee eikä parane. Ehkä olen väärässä?
osapuolelle, jonka moraalikäsitykset ovat erillaiset pettäjän kanssa, voi olla akuutissa tilanteessa hyvin rankka kokemus ... sitä voisi kuvailla, että se on kuin kuolema tai melkein pahempi. Siinä tulee ensimmäisenä tunteena esille viha, ja raivo ... joskus silmitönkin. Toisen ihmisen se lamaannuttaa totaalisesti (shokissa), toiset taas saavat siitä ylimääräisen energialatauksen (elimistössä samanlainen reaktio, kuin silmitön pelkotila) ja eivät pysy hetkeäkään paikoillaan, jotteivat romahtaisi. Tunteitaan, niinkuin itsekin sanoit, pitää käydä läpi prosessinomaisesti, mutta se vie kauan ... petos rikkoo aina jotain petetyn osapuolen sisältä ja se haava ei kaikilla umpeudu koskaan.
Ja toisaalta taas, ei haukku haavaa tee :)! Saattaa olla paljon vaarallisempaa, kun ihminen on näennäisen tyyni ottaessaan tälläisen tiedon omalla kohdallaan vastaan ... on kuin ei mitään ihmeellistä olisi tapahtunutkaan ... se voi kostautua myöhemmin, vihan ja raivon patoutuessa sisälle saadakseen purkautua tilaisuuden tullen silmittömänä, jäätävänä raivona joko puolisoaan tai kakkosta kohtaan!
Asiallinen keskustelu auttaisi usein enemmän kuin ihmisten mieluummin harrastama kiukunpurku asiattomuuksiin.
Nykypäivänä tuo kakkosen huorittelu on niin yleisesti hyväksyttyä että kiven saa heittää päähän jokainen kadunkulkijakin jolle tilanne ei edes kuulu. Sen sijaan keskutelua osapuolten välillä harvemmin tapaa.
Siitä on kuitenkin monenlaista apua joka osapuolelle.
Kun tajuaa nähdä omia tunteita loukanneenkin vain toisena ihmisenä. Ei vihollisena. Ei huonompana ei parempana.
Kulttuurimme on kuitenkin muokannut nykyisestä parisuhdekäsityksestämme sen mikä se on. Jos kaikki ihmiset eivät tätä pysty noudattamaan ei se tee heistä viallisia tai tuomittavia. Olisi osattava katsoa laajemmin kivusta ja surusta huolimatta.
Pettäjälle asiallinen keskustelu pelkkien syytösten sijaan tarjoaa peilin josta katsoa suhteen ja toimien todellisuutta eikä vaan keskittyä itsesyytöksiin, joita jokaisella pettäjällä, jotka ei todella satu olemaan mieleltään syvällisesti sairaita varmasti on.
Petetylle keskustelu tarjoaa samaa, samalla myös lääkettä omille loukatuille tunteille. Ei se "kakkonen" ole mikään ylihieno parempi joka korvaa mennen tullen kaiken yhteisen ajan.
"Kakkoselle" keskustelu tarjoaisi mahdollisuuden olla ihminen ihmisten joukossa, ei pelkkä syntipukki kaikkiin suhteen säröihin.
Harvemmin ihmiset syvällä sisällään tahtoo toisilleen pahaa. Vaikka pettäminen loukkaa kaikkia osapuolia syvältä sisältä niin vielä pahemmin sen tekee eristäytyminen loputtomiin riitakuvioihin.
Kuinka usein kuullaan: en halua puhua sen kanssa joka sekaantui puolisooni, en tahdo että hän on edes olemassa tai en tahdo tietää mitä rakkaani puoliso tuntee. Kuitenkin kaikki sanovat että tahtoisivat käsittää miksi. Tahtoisivat surun ja kivun menevän ohi. Eikö se olisi helpompaa kun kunnioittaisi omien vihantunteidensa lisäksi myös
kanssaihmisiä ja toisten tunteita?
Minusta on outoa että sekä ykköset että kakkoset väittävät rakastavansa samaa ihmistä, että he loukkaantuvat sen vuoksi, ja kuitenkin he tahtovat pysyä välinpitämättöminä ihmiseen jolla on jonkinlainen merkitys tähän rakkaaseensa. Eikö se herätä ollenkaan kiinnostusta ohi omistussuhteen, ohi rajojen loukkauksen ja itsetunnon kolhujen?
Eikö asiat olisi helpompaa selvittää jos tutustuisi ihmiseen vihaamisen sihaan?