mua vähän mietityttää, miten suhde, joka on alusta saakka ollut kaukorakkautta,kestänyt kesästä keikahtaakaan, kun pari muuttaakin yhteen. Kun toinen jättää työpaikkansa, perheensä, tuttavansa, ystävät, koko siihen saakkaisen elämänsä, kaiken liki 1000km päähän, muuttaa uudelle paikkakunnalle, josta ei tunne oikeastaan ketään muuta kuin sulhasensa/morsiamensa.
Käsittääkseni sitten kun suhde on muuttunut kaukosuhteesta lähisuhteeksi se vasta punnitaan. Siihen saakka arki ei ole mitenkään päässyt suhteeseen iskemään, on kaivattu, ikävöity, soiteltu, laiteltu tekstaria ja sähköpostia. Sitten kun se heila onkin yht'äkkiä siinä eikä lähdekään viikonlopun jälkeen pois. Mitä sitten, kuinka suu pannaan?
Itse vuosien takaa muistan, että oli todella hankala tottua siihen,että toista ei tarvinnutkaan ikävöidä suurinta osaa ajasta, eikä ollut satojen kilometrien välimatkaa "muuttua" sellaiseksi mitä odottettiin, ja paluumatkalla taas "palata" entiselleen. Merkittävää oli, että tuo suhteeni toimi niin kauan kuin oli välimatkaa, sitten kun neljän vuoden päästä muutettiin yhteen ei enää kauaa mennytkään kun homma repesi johonkin.
Oliko tuo suhteeni poikkeuksellisen hataralla pohjalla kun ei kestänyt jokapäiväistä yhdessäoloa, vai noinko noissa loppujen lopuksi tuppaa käymään ?
Käsittääkseni sitten kun suhde on muuttunut kaukosuhteesta lähisuhteeksi se vasta punnitaan. Siihen saakka arki ei ole mitenkään päässyt suhteeseen iskemään, on kaivattu, ikävöity, soiteltu, laiteltu tekstaria ja sähköpostia. Sitten kun se heila onkin yht'äkkiä siinä eikä lähdekään viikonlopun jälkeen pois. Mitä sitten, kuinka suu pannaan?
Itse vuosien takaa muistan, että oli todella hankala tottua siihen,että toista ei tarvinnutkaan ikävöidä suurinta osaa ajasta, eikä ollut satojen kilometrien välimatkaa "muuttua" sellaiseksi mitä odottettiin, ja paluumatkalla taas "palata" entiselleen. Merkittävää oli, että tuo suhteeni toimi niin kauan kuin oli välimatkaa, sitten kun neljän vuoden päästä muutettiin yhteen ei enää kauaa mennytkään kun homma repesi johonkin.
Oliko tuo suhteeni poikkeuksellisen hataralla pohjalla kun ei kestänyt jokapäiväistä yhdessäoloa, vai noinko noissa loppujen lopuksi tuppaa käymään ?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itseltäni ei löydy kokemuksia kaukosuhteista,mutta siskoni eli kaukosuhteessa 2 vuotta, ja sitten tuli yhteenmuutto.Siskon mukaan hän muutti saman miehen luokse asumaan,jonka oli tuntenut nuo 2vuotta,mutta silti sieltä tuli arki-minä esiin,eli arki olikin hieman erilaisempaa kuin oli kaukosuhteessa uneksinut. Monesti kaukosuhteissa meneekin just niin että kun muuttaa yhteen niin ei odotukset olekaan niin hienoja kuin oli odottanut.Vaikka olen vasta 16vuotias luulenpa että en itse pystyisi kaukosuhteeseen,kyllä se niin paljon vaatisi luottamusta ja todellista rakkautta että todellakin kestäisi ne kilometrit välillä.Tosin eihän sitä tiedä jos se oikea sieltä 200km päästä löytyisi,ainakin isosiskoni asuu nyt onnellisesti miehensä kanssa,aikas hyvin kaukosuhteessa eläneiltä.
ikävä tietysti jatkuvaa...
Just noita asioita olen itsekkin miettinyt,miettinyt ja miettinyt...
Kuinka suhde muuttuu???
-arki?
-raha-asiat?
-seksi?
JNE..MUTTA
Kun se ikävä kuiteskin jossain vaiheessa ajaaa yhteen,miten suhteen sitten käy?
Meillä välimatkaa 600km ja nähdään kerrankuussa mut sit ollaan aina melkein viikko yhessä. Meillä pelannut tämä hyvin ja siksi kait en raski tästä luopuakkaan kun vähän moietityttää miltä arki taas maistuu (tiedän vanhastaliitostani)...
Mielenkiinnolla jään odotteleen mitä kommentoivat yhteen muutosta...Tietysti et on ihanaa (aikansa)... ???
Itse olen ollut kolmesti kaukosuhteessa.. ja mites niissä onkaan käynyt, ei oo toiminut. Välimatkaa on ollut seitsemästä kymmenestä yli kolmeensataan kilometriä. Luottamusta se vaatii valtavasti mut vaikka luottaakin ni se ei aina riitä. Itse oon pitänyt siitä että on ollut paljon omaa aikaa mutta toisaalta ahdistanut se ettei toista oo voinut nähdä silloin ku ikävä on ollut suuri. Ja muutenki ne arkiset askareet, spontaanit tapaamiset ym. ei oo ollu mahdollisia. Yleensä nähnyt vaan v.loppusin tai sit useamman päivän.. niin jotenki sitä koittaa siihen lyhyeen aikaan tunkea niin paljon kaikkea tekemistä ym. ettei se tavallaan tunnu normaalilta suhteelta.
En toki halua yleistää.. kyllä mä tiedän pareja joilla kaukosuhde on toiminut niin pitkän välimatkan aikana kuin sitten yhdessä asuessakin. Enkä pidä sitä täysin mahdottomana että itselläkin sellainen vielä voisi onnistua. Mutta kyllä mä jatkossa tahtoisin samalta paikkakunnalta tai ainakin jostain kohtuu läheltä kumppanin niin se arki ois läsnä jo ennen yhteen muuttamista.
Se onkin hyvä kysymys, että mitä sen jälkeen, kun ollaan muutettu yhteen. Itselläni oli monen vuoden kaukosuhde mieheeni, ennen kuin muutin hänen kotimaahansa. Kaukosuhteella oli paljon hyviä puolia: seksi oli hot hot hot ja sitä oli monta kertaa päivässä, sain paljon romanttisia kirjeitä, joita on vieläkin ihana lukea ja yhdessäolo oli aina aivan ihanaa! Kuitenkin minusta tuntui aina, että puolet minusta puuttuu. Koko ajan on ikävä ja niistä yhteisistä hetkistäkään ei osannut oikein nauttia, koska kohta piti taas erota. Päätimme siis, että siitä tulee loppu ja muuttaisin mieheni kotimaahan. Sitä ennen kesti ainakin 1,5 vuotta ennen kuin sain kaikki asiat järjestettyä niin, että voisin muuttaa (työt, kielikurssi, raha-asiat jne.) Nyt ollaan asuttu 3 vuotta yhdessä ja voin sanoa, etä en kadu päätöstäni....ainakaan vielä. Raha-asiat olemme saaneet hyvin sovittua -kuka maksaa mitäkin, miten pärjätään jne. Arki on samaa kuin missä muussa tahansa suhteessa näin monen vuoden jälkeen. Meillä on edelleen hauskaa yhdessä, niin kuin aina silloinkin, kun nähtiin pitkän väliajan jälkeen. Matkustelemme paljon yhdessä (jäi jotenkin päälle se turistina olo) mutta kotonakin on ihanaa vain OLLA. Seksi ei tosiaankaan ole niin hyvää, mitä se oli aiemmin, mutta en menisi sanomaan, että se olisi mitään huonoakaan. Enää ei olla vaan niin kiimaisia kuin silloin.
Uusina ongelmina ovat seuraavat asiat:
Vietämme nyt joulut erikseen omien perheidemme luona, mutta miten sitten kun on omia lapsia? Ei käy niin kuin monilla perheillä, että 24.12. toisen vanhemmilla ja joulupäivänä toisen. Missä vietetään häät tai lasten ristiäiset? Entäpä sitten kun omat vanhemmat ovat niin vanhoja, että eivät pärjää yksin?
Mutta toisaalta....kaikki on mennyt omalla painollaan tähänkin asti, joten eiköhän ne mene jatkossakin. Mikään aika ei ole hukkaan heitettyä aikaa vaikka suhde ei lopulta sitten toimisikaan. ikäväähän se on, mutta mitä siinä menettää, että on saanut olla yhdessä ihanan ihmisen kanssa? That's life.
onhan se ihan eri juttu olla toisen kanssa jatkuvasti yhdessä.Eikä se arki enää välttämättä niin ihanaa olekkaan ja sillon ne toisen huonot puolet vasta kunnolla paljastuu..
Luulen kanssa että moni suhde tyssää siihen.
Olihan siinä alkuun totuttautumista uuteen elämään kun tosiaankin kaikki entinen elämä jäi taakse. Kaukoilimme 2 vuotta ja sitten muutimme yhteen. Kohta on asuttu vuosi kimpassa ja hyvin menee. Itselläni meinasi olla alkuun outoa kun elämässä ei yhtäkkiä ollut yhtään tuttua rutiinia, mutta hiljalleen se elämä on asettunut uomiinsa ja tässä elellään mukavasti.
Alkuun molemmilla oli kyllä oma totuttelemisensa siihenkin että kodissa asuu myös joku toinen, en vain minä yksin...
miksi pitää heti muuttaa yhteen? Eikö voisi muuttaa samalle paikkakunnalle mutta ereihin asuntoihin? Näin arki tulisi vastaan pala palalta ja suhde pääsisi kehittymään ns. normaalissa tahdissa.. Näin itse ajattelen asiasta:)