positiivisa kokemuksia pettämisestä? Eli vaikkapa rakastuukiin uudelleen omaan puolisoon, tai syrjähyppy oli kiva kokemus ja palaa tyytyväisenä entiseen elämään. Petetty puoliso ei ota asiaa kuolemanvakavasi, ja jatketaan yhtiseloa? Onko jollakulla jopa "lupa" pettää. Onko jonkun parisuhde paranutnut jommankumman pettämisen jälkeen, eli aletaan kattomaan toista ihan eri silmällä, eikä pidetä toista itsestäänselvyytenä. Pettäjä ei kieriskele lopun ikäänsä itsesyytöksissä ja loppujen lopuksi 10v jälkeen tunnusta puolisolleen seikkailuaan? Tämmösiä pohdiskelen koska jos mun mies pettäis mua, niin ottaisin asian todennäköisesti aika rennosti. Jos jotakuta kiinnostaa mun tilanne enemmän niin tuolta aikaisemmasta ketjusta "pettääkkö vai ei " (nimim j.) löytyy vähän selostusta omista tuntemuksistani miestäni kohtaan nimimerkillä pisara2.
Onko kenelläkään
pisara2
191295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
silloin tällöin toiseen tekee terää. Ihan oikeasti. En kuitenkaan sano sitä henkiseksi pettämiseksi kuten täällä on tapana.
Ajattelen juuri kuten sinä: Jos mieheni pettäisi minua niin en todellakaan ottaisi sitä kuolemanvakavasti. En ainakaan nyt, kun uskollista yhteiseloa on kertynyt jo 20v. Välillä jopa toivon, että mieheni olisi enemmän kiinnostunut muista ihmisistä, myös naisista! Sitä en hänelle kuitenkaan paljasta :)).
ei rakastuminen. Sanoilla saivartelua ehkä, mutta minusta rakkaus on pitkäaikainen ja kestävä tunne, ihastus taas tuota piristävää hetken huumaa. Muuten olen kyllä kanssasi samaa mieltä :)
on iloinen poikkeus!
Tiedän monta tapausta, joissa pettäminen on ollut suhteelle hyväksi tai siihen on osattu suhtautua, voisi jopa sanoa, oikein! Eli on suhtauduttu toiseen ihmisenä eikä alaisena, joka on tehnyt hirvittävän rikoksen.
Parisuhteessa olisi muutenkin käyttöä myötäelämisen taidolle. Jos ymmärtää toisen käytöstä edes vähän enemmän kuin vähän niin se auttaa paljon! Itsehillintä ei myös olisi pahitteeksi.
Niinhän se nyt tuntuu siltä, että ottaisit asian rennosti. Ootapas kun osuu kohdalle... pettämisestä ei seuraa mitään muuta kuin pahaa, joko kaikille tai sitten vaan osalle asiaanliittyvistä ihmisistä (esim. pettäjä, petetty, toinen mies/nainen, lapset...).
Myöskin, ilmeisesti itse harkitset sitä pettämistä. No, koitapa vaan kuinka mukavaa se on ja kuinka mukavia ne aina on ne toiset miehet/naiset. Sitten kun arki iskee siinäkin suhteessa vastaan, niin on kiva mennä itkemään puolisolle. Ehkä hän ei otakaan asiaa niin rennosti kuin sinä. Siitä siis seuraa, että sinulla oli hetki aikaa kivaa, ja puolisollesi ja ehkä sinullekin siitä seuraa koko loppuelämän tuska.
Tai ehkä käy paremmin. Mutta haluatko todella riskeerata kaiken? Aika moni tässä maassa toivoo, ettei olisi sitä tehnyt. Ja vielä useampi, ettei puoliso olisi sitä tehnyt.
nyt taas herääkin se ikuisuuskysymys mikä on pettämistä ja mikä ei.
Oletan myös, että aikuiset ihmiset tajuavat, ettei ihastus tai rakastuminen toiseen ole lopullista vain väliaikainen tila. Arki astuu kuvaan ihan aina.
Pettämiseen pitäisi mielestäni suhtautua vähän löysemmin. Sitä on aina ollut ja tulee olemaan. Ei jokaisen kohdalla tietenkään.
edes koikeilla mitään arkea "uuden kumppanin" kanssa. Tämä henkilö jonka kanssa haluaisin seksiä vetoaa minuun vain fyysisesti. Ja hänen elämäntyyli tilanne on sellainen että mikään vakavampi suhde ei ole edes mielessä, kummankaan puolelta. Mua vaan askarruttaa että kuinka monen petetyn kumppanin "tuska" onkin vaan semmosta, joka johtuu huonosta itseluottamuksesta. "Voi voi kun mä en riittänyt sille tai se toinen nainen/mies oli parempi". Höh, onhan se selvä että kun ollaan vuosikausia yhdessä ja saadaan lapsia, niin intohimo väkisinkin nuupahtaa. Enkä tarkoita että pitäis naiskennella villinä ympäriinsä vieraiden kanssa. Haluan toista miestä fyysisesti, ja uskoisin että muutama kerta riittäisi. Mutta esim mun mies on niin tiukkapipo & huono itseluottamus etten voi kuvitellakaan kertoani hänelle. En edes ajattelekaan rikkovani kotia lapsiltani tämän takia. Mutta ärsyttää meidänkin tilanteessa se että olemme kuin työpari joka pyörittää tätä perhettä, mitään intohimoa ei koskaan ole ollutkaan. Ja jos pettäisin ja mies saisi sen tietää niin tuska ei johtuisi siitä että han RAKASTAA minua niin valtavasti. Se tuska olisi semmoista tekopyhää,että kun en ollutkaan täydellinen kiltti pikkuvaimo.
Olen samaa mieltä kanssasi, pettämiseen ei tulisi suhtautua niin jyrkästi.
Pettämistä on ja tulee aina olemaan tässä maailmassa. Siihen ei tarvitse eikä pidä suhtautua heppoisesti, mutta on myös niitä ihmisiä, jotka ottavat omasta virheestään opikseen. Eikä niitä ihmisiä tule loppuelämää inhota. Jos ajattelisimme, että kuoppaan ne, jotka pettävät, niin paljonpa harvenisivat ihmiset tässä maailmasta. Samalla voisimme ajtella, että (jonkun mielestä)kuoppaan rikolliset, kuoppaan narkkarit, kuoppaan alkoholistit... lista olisi loputon!
tuska johtuu suurimmaksi osaksi huonosta itsetunnosta, jota jokainen voisi kehittää jos haluaisi. Vaatiihan se tietysti aikaa ja vaivaa, on helpompaa kieriskellä itsesäälissä ja syyttää toista kuin tarkastella omia tunteitaan ja kuunnella mitä kumppanilla on sanottavaa.
Petetyn "valtava tuska" siis kertoo vain, että oma ego on kokenut kovan kolahduksen toisen teon seurauksena. Rakkaudesta pettäneeseen kumppaniin se ei johdu.
Miksiköhän laitoit valtavan tuskan lainausmerkkeihin? Haluatko kenties sanoa, että petetyn kokema tuska ei ole oikeaa, tai että hänellä ei oikeastaan ole edes oikeutta kokea tuskaa?
Olet kyllä varmasti oikeassa huonosta itsetunnosta, sehän on syypää oikeastaan kaikkeen ihmisten huonoon oloon. Oikeasti vahva ihminen ei tarvitse ketään muita ollakseen onnellinen, eikä kukaan voi häntä horjuttaa. Vaan kuka haluaisi olla sellaisen ihmisen kanssa suhteessa?
Ja kun nyt kerran puhutaan huonosta itsetunnosta, niin minkälainen mahtaa olla sitten pettäjän itsetunto? Kuinkahan moni pettäjä hakee vain pönkitystä omalla huonolle itsetunnolleen? Miksi et, samalla kun syyllistät petettyjä huonosta itsetunnosta, patista myös pettäjiä kehittämään itsetuntoaan?
Ai niin, vaatihan se tietysti aikaa ja vaivaa, ja on paljon helpompaa pönkittää sitä syrjähypyillä kuin tarkastelemalla omia tunteitaan ja kuuntelemalla mitä kumppanilla on sanottavaa.
Pettäjän teot kertovat vain, että oma ego ei kestä ilman ulkopuolista pönkkäämistä. Rakkaudesta on turha puhua niiden yhteydessä.
Olen kyllä samaa mieltä, että turha on syytellä petettyä, jos tällä on huono itsetunto ja paha olla. Häneltä se on petetyksi tulon jälkeen täysin sallittua.
Mutta olen myös sitä mieltä, että kyllä voi pettäjälläkin olla tekonsa jälkeen paha olla ja väittäisin, että joissakin tapauksissa paha olo on suurempi pettäjällä kun petetyllä.
Mutta siitä ei kannata kiistellä kummalla on pahempi. Pahan olon syy lähtee kuitenkin pettäjästä.
Ja sitten on vielä sangen suuri joukko niitä ihmisiä, jotka eivät huonoa omaatuntoa edes pode ja niitä ihmisiä en ymmärrä. Pettämistä voi vaan jatkaa kerta toisensa jälkeen. Se on mielestäni sairaus.
Eli ajattelen siis niin, että kerran ihminen voi erehtyä (pettämään) ja sen voin vielä itsekin EHKÄ anteeksi antaa, mutta kaikki muu touhuilu sen päälle ei enää ole erehtymistä. Kaikki se on liikaa. Se osoittaa vaan sen, että ko. ihminen ei ole tarkoitettu elämään vaan yhden ihmisen kanssa tai ainakaan ei minun.
tapauksessa halua syyllistää petettyjä.
Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei pettäjääkään pidä syyllistää vaan pitää yrittää selvittää mistä pettäminen johtui, miltä se pettäjästä tuntui ja tuleeko se toistumaan. Selvittämällä nämä asiat petetty voi päätellä onko suhteella enää tulevaisuutta.
Haluaisin vain, että ihmiset välillä ajattelisivat miksi toiset antavat anteeksi ja ymmärtävät kumppanin pettämisen useankin kerran ja toiset eivät kertaakaan vaan luhistuvat täysin ja muistelevat pahalla pettäjää vielä kymmenien vuosien päästä erosta. Minusta se on sairasta. En ikimaailmassa haluaisi sellaista ystävääkään, joka jaksaa ikuisesti muistella pahalla.
Vaikka ei muistaisi ikuisesti pahalta, et voi väittää, etteikö se tuntuisi ainakin jonkin aikaa tuskalliselta. Minusta se ei ole minkään huonon itsetunnon asia. Kai jokaisesta tuntuu pahalta, jos rakkain ihminen pettää. Vaikka ei ehkä ikuisesti. Mutta ei kai kukaan halua tuottaa rakkaimmalleen edes hetkellistä tuskaa?
petetyn osapuolen (miehen) tuska olis kyllä aika tekopyhää. Olen puhunut hänelle parisuhteestamme, että olen aika tyytymätön jne, mutta häntä ei oikein kiinnosta. Olen jopa oikein yrittänyt hoitaa parisuhdetta mutta siihen kyllä tarvittais toisenkin osapuolen osallistuminen. Ja enhän minä tähän kolmanteen osapuoleen ole rakastunut, vain ihastunut ja hullaantunut. Onko se muka huonoa itsetuntoa?
väitäkään, ettei pettäminen tuntuisi tai saisi tuntua pahalta, mutta katkeruus lopunikää pettäjää tai pahimmassa tapauksessa kaikkia vastakkaisen sukupuolen edustajia kohtaan kohtaan on kypsymätöntä. Tämä kypsymättömyys on ihmisen suurin tragedia eikä se pettäminen.
Tässä eikä missään muussakaan asiassa kannata jäädä murehtimaan menneitä ja katkeroitua.
Kyllähän kaikki loukkaukset voisi kuitata tuolla tavalla. Jos kaveri sanoo sinulle pahasti, on tuntemasi paha olo huonoa itsetuntoa? jos sinulla olisi hyvä itsetunto, ei loukkaus tuntuisi missään? Kyllä se paha olo pettämisessä tulee siitä, että on rikottu yhteisiä sääntöjä ja lupauksia.
Melkein kuin olisin itse kirjoittanut. Nykyään vaimoni huomioi minua jo aika paljon paremmin kuin mihin olen viime vuosien varrella tottunut. Ilmeisesti hän aavistaa jotain ja koettaa paikata välinpitämättömyyttään minua kohtaan.
Niin. Siis en minäkään kai rakastunut tähän toiseen ole (vielä). Ihastunut vain. Ja haluaisin seksiä hänen kanssaan, vaikka olenkin siitä tähän asti kieltäytynyt. Nykyinenkin tilanne vaatii moraalini venymistä äärimmilleen.
En lähtisi pettämään. Mikäli miehesi suhtautuu asiaan hiukankin negatiivisesti se voi pilata koko suhteen.
Se on aina mielessä ja petettyä luottamusta ei saa koskaan takaisin. Tai oikeammin se on ansaittava uudelleen.
Mikäli taas hän suhtautuu asiaan kevyesti on se minun mielestä merkki siitä, että suhteenne ei ole kunnossa? Ehkä hän itse käy vieraissa?
Olen mies. Minulla oli sivusuhde ja pari muuta syrjähyppykokemusta. Kärähtämisen jälkeen olimme tilanteessa jossa oli kaksi vaihtoehtoa, joko ero tai sitten jatkaminen uusin eväin. Nyt on kulunut noin 7 kk., ja parisuhteemma voi hyvin. Uusi alku edellytti molemminpuolista halua ja kykyä kommunikaatioon. Samalla päätimme jatkaa suhteellisen avoimella pohjalla liittoamme. Ehdotonta uskollisuutta emme odotakaan toisiltamme, edellytämme vain rehellisyyttä ja vastuuntuntoista käytöstä.
Ihastuminen toiseen, vaikka elää pitkässä parisuhteessa on positiivinen kokemus. On erittäin mukavaa muistaa ja maistaa miltä tuntui alun rakastuminen. Katseet, toisen vartalo, suudelmat...
Pieni piru ja enkeli takaraivossa taistelee silti. Petänkö, salailenko, satutanko kumppaneitani ja itseäni? Olenko sen jälkeen enää sinut itseni kanssa. Tunnenkö itseni petturiksi ja petänkö vain itseäni kun kuvittelen tunteen positiiviseksi.
Lisäksi kuvaan astuu pelko vakiintuneen elämän muuttumisesta. Jätänkö turvallisen mutta ehkä vähän harmaan ja haalistuneen kotini ja ryhdyn rakentamaan uutta. Jos, niin kestääkö nykyinen ihastukseni? Ihastunko taas vähän ajan päästä johonkuhun muuhun?