Miehiltä kommentteja. Miten selviätte erosta lapsiinne nähden. Itselläni tämä tuottaa suurimman tuskan.
Kuinka elää sen kanssa, ettei enää päivittän voi pitää lastaan sylissään tai katsela tämän touhua.
Tuleeko harvakseltaan tapahtuva näkeminen tiiviimmäksi laatuajaksi?
Haluan eron vaimostani, en lapsistani enkä toivo heille eron johdosta kärsimystä.
Kuinka elää sen kanssa, ettei enää päivittän voi pitää lastaan sylissään tai katsela tämän touhua.
Tuleeko harvakseltaan tapahtuva näkeminen tiiviimmäksi laatuajaksi?
Haluan eron vaimostani, en lapsistani enkä toivo heille eron johdosta kärsimystä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pyysit kommenttia miehiltä, mutta sanon sanan minäkin, nainen.
Omalla kohdallani näyttää,että lasten isä selviää ja pärjää vaikka ei näekään lapsiaan edes sovitusti, oikein hyvin. Vaikuttaa siltä, että päinvastoin, on kerennyt löytää uuden ihmissuhteen, jossa ei arki vielä loista läsnäolollaan. Lapset on siihen sopineet pari kertaa, ja silloin mies on jaksanut näyttää nuorikolleen kuinka loistava isä hän onkaan, ostaa mitä lapset pyytävät (mikä mainio isyyden mitta se onkaan!!), vie minne lapset haluavat. En tiedä, mitä morsmaikko ajattelee siitä, ettei mies ota lapsiaan useammin luokseen, ehkä hän ymmärtää näitten lapsien olevan menneisyyttä, hänen ja miehensä tulevat tulevaisuutta. Lasten isä kyllä lupaa paljon, mutta käytännön toteutus riippuu niin monesta asiasta, niinkuin nyt siitä, onko lasten tapaamisesta hänelle mitä hyötyä, ja toisaalta siitä, saanko minä mahdollisesti omaa vapaa-aikaa jos hän ottaa lapset luokseen.
Ei siis näytä tahtia haittaavan. Ehkä hän joskus huomaa, ettei lapset enää edes ole tulossa hänen luokseen.
Lähivanhemmalla lapset ovat aina silmissä ja korvissa, eivätkä pääse mitenkään unohtumaan. Sen eteen ei tarvitse nähdä vaivaa, vaan päinvastoin on nähtävä vaivaa, jos haluaa hetkenkään vapaata lapsista. Lasten asiat on pakko hoitaa ja siitä tulee rutiinia.
Etävanhemmalle taas muodostuu omat rutiininsa ja mielenkiinnon kohteensa, joihin lapset eivät kuulu koska eivät ole paikalla. Ensi alkuun etävanhemmalla on vaikeuksia selvitä, löytää arkipäivälle merkitystä, ilman lapsia. Ajan mittaan elämään ilman lapsia tottuu ja se täyttyy muista pienistä jutuista. Lapset eivät enää kuulu arjen pakollisiin kuvioihin. Silloin lapsia muistaakseen täytyy ponnistella ja tehdä tietoisia päätöksiä samoin kuin esim. vanhoja vanhempiaan tai pidettyjä sukulaisia muistaakseen.
On tietoisen ponnistelun tulos, ettei lapsi jää pikku hiljaa vähemmälle. Enkä välttämättä ole siinä vielä voiton puolella. Etävanhemmuuden alkuaikoina tulin epätoivoiseksi, jos puhelimeen ei yhtenä iltana vastattu. Nyt en enää muistaisi soittaa kuin ehkä viikonloppuna, ellen olisi tehnyt tietoista päätöstä ja laittanut hälyytystä. Teille lähivanhemmille tämä on tietenkin käsittämätöntä: miten isä voi unohtaa lapsen niin, ettei lapsi tule mieleen koko iltana tai koko viikkoon.
Tapaamiset joudun lentomatkojen ja majoituksen takia suunnittelemaan ja maksamaan etukäteen, minkä takia niitä ei kovin usein tule peruutettua. Olen joka tapauksessa sellainen tyhjänpäiväinen isä, joka tapaa lastaan enintään kerran kuukaudessa. Syitä tapaamisten harventamiseen tästä olisi vaikka kuinka paljon. Työn takia ei oikein ehtisi silloin, eikä tällöin. Matkat maksavat maltaita, jollei niitä varaa paljon etukäteen, ja sitten osa välttämättä siirtyy tai peruuntuu. Suurin osa vuosilomapäivistä menee pidennettyihin viikonloppuihin lapsen kanssa. Jos matkaan tarttuisi UO, jonka kanssa vapaat pitäisi jakaa, niin voi vain kuvitella, miten se vaikuttaisi lapsen tapaamiseen. Ellen sitten tekisi tietoista valintaa, että lapsi on etusijalla ja se hypoteettinen UO saa rippeet. Lähivanhempana, jollainen olin lyhyen aikaa, en joutunut tekemään mitään valintoja lapsia tavatakseni. Se oli pakko hakea hoidosta joka päivä.
Erohakemuksen postitin heinäkuun alussa. Yhdessä asuttiin syyskuun alkuun. Nyt minä asun omassa asunnossa ja tuleva ex vanhempiensa luona. Alussa toinen esitti uhkauksia, että hän ottaa lapset ja saa yksinhuoltajuuden itselleen. Minä ehdotin yhteishuoltajuutta ja vuoroviikkosysteemiä.
Pikkuhiljaa toinenkin alkoi rauhoittumaan ja alkoi kuuntelemaan minunkin kantaa asioihin. Kävin työharjoittelussa päivisin ja silloin lapset olivat miehellä (lomautettuna) hoidossa. Hain lapset kotiin tullessani ja vein taas aamulla hoitoon. Nyt kun itse olen opiskelemassa toisella paikkakunnalla ja asun viikot asuntolassa (vielä 5 viikkoa), lapset ovat isänsä luona viikolla ja minun luona viikonloppuisin.
Nyt mieskin on taas töissä, joten lastenhoito jää anopin ja appiukon käsiin päivällä siihen asti kun mies palaa töistä. Ehdotin alussa miehelle, että ottaa lapset välillä yöksi tai viikonlopuksikin luokseen, mutta mies halusi että hänen vanhempansa saavat välillä olla rauhassa lasten mekastuksesta. Ovat lapset olleet siellä yötäkin, mutta mielummin aina vain toinen kerralla. Ymmärrän sen kyllä, meidän pojat eivät ole mistään hiljaisemmasta päästä ja jaksavat tapella keskenään...
Nyt mies on vanhemman lapsen lähivanhempi ja minä nuoremman. Silti lapset ovat yleensä aina yhdessä molempien luona. Onneksi asumme niin lähekkäin, että lasten ei ole tarvinnut olla erossa kummastakaan ja tulemme hyvin toimeen keskenämme. Riidellä ei ole tarvinnut lapsista eikä muutenkaan (enää). Ja sopimuksena on, että jos jompikumpi muuttaa pois paikkakunnalta, lapset jäävät jäljelle jäävälle vanhemmalle. Näin varmistuu, etteivät lapset menetä sukuaan (molemmilla vanhemmat ja muuta sukua paikkakunnalla) ja tuttua elinympäristöään.
Yhteiskunta asettaa tämän päivän miehet(isät) yhä siihen muottiin jossa äijät lähtevät eron jälkeen huorille ja jättävät lapset.
Näin ei ole monenkaan laita. Kuulun itsekin tähän ryhmään joka välittää lapsistaan. Inhoan entistä vaimoani, mutta jumaloin lapsiani. Silti yhteiskunta laittaa yhä raamit ympärillemme jossa mies on mulkku sika jolla ei ole tunteita. Se ei pidä paikkaansa.
Maailma on muuttunut lait ja asenteet eivät.
Yhä useampi mies haluaa pitää yhteyden lapsiinsa
vaikka yhteiskunta asianajajineen ja lastenvalvojonineen yrittää ylläpitää vanhaa sairasta myyttiään.
Se asetelma ei muutu elleivät miehet ala sitä
vastustamaan.
ei voi sanokun lyhyesti : samaa mieltä....
Ei ihme, että miehet eivät eron jälkeen halua muuta kuin huoria, sillä jokainen nainenhan on sellainen.
Vaatii suunnatonta kärsivällisyyttä elää harhoissa leijailevan, vaihtoehtohoitoihin uskovan ja "laihdu kilo päivässä-pillereitä" yhä uudelleen tilaavan olionkanssa, kun viimeinenkin järjenhiven kutistuu päivä päivältä.
Sitä häpeää ei moni kestä selvinpäin.
Sitten nämä hyväkkäät ihmettelevät, miksi mies muuttui muutamassa kuukaudessa juopoksi. Kerron vielä kerran; HÄPEÄSTÄ!
Mies haluaa tehdä aina kaiken järkevästi. Miksi järjelliset ratkaisut eivät joillekin kelpaa?
Juuri näille lapsille on erityisen vaikea antaa lähihuoltajuutta.
Kukapa haluaisi lapsensa oppivan luottamaan "syvästi vastuunsa tunteviin" ennustajiin?
Ei ihme, että naisen euro on 80 senttiä. Siinäkin puolet liikaa!
Meillä vuoroviikottelu (paperilla olen se etävanhempi), ollut jo varsin pitkään. Toimiakseen edellyttää tietenkin lapsen tahdon lisäksi hänen vanhempiensa hyviä välejä. Eikä vain sitä, myös mahdollisten uusien puolisoiden hyväksyttävä järjestely, ja osattava suhtautua toisiinsa neutraalisti – tämän osalta olen ollut kai onnekas tai me vanhemmat taitavia.
Lapsella oltava aidosti kaksi kotia vuoroviikottelussa, matkalaukun kanssa ei kuljeta. Ja kotien oltava kohtuullisen lähellä toisiaan, lapsella yksi koulu (tai päiväkoti) lienee sanomattakin selvä asia.
Kustannuksia vuoroviikottelu lisää, lapsella mieluiten oltava tupla vaatteet ja lelut, kahdet sukset ja luistimet, kuin myös fillari tai potkulauta. Vuoroviikottelu ei myöskään välttämättä merkitse ettei etävanhempi maksaisi elareita, riippuu vanhempien maksukyvystä.
Erostamme huolimatta mielestämme tämä tilanne hyvä, eli missä lapsellamme on kaksi kotia, joihin kumpaankin menee mielellään. Ja olemme varmoja, että pojalle tämä muista vaihtoehdoista paras. Lapsella on kaksi kotia missä tasapainoinen arki, rajat ja kasvatusperiaatteet molemmissa samat (juuri tämä vaatii hyviä suhteita exien välillä)… ja molemmissa kodeissa lapsella oma paikkansa.