kakki on...

nyt loppu. Kirjoitin jo tuolla aiemmin tilanteestani. Nyt kaikki sitten loppui, eikä toivoa ole. Ja yllätys yllätys mieheltäni löytyi sitten kuitenkin toinen nainen. Jäi ihan vahingossa kiinni eikä oikein tahtonut myöntää sittenkään.

Olo on hirveä, tärisen, en nuku, en syö, kaikki yököttää. Tänään ensimmäisen kerran en päässyt edes töihin. Tai menin kyllä töihin, mutta sain ihan hirveen paniikkikohtauksen ja lähdin melkein juosten pois.

Menin terveyden hoitajalle ja sain vasta huomenna ajan lääkäriin. Tuli vaan tunne, etten selviä tästä mitenkään. On yhtäaikaa pohjaton sutu, masennus, missään ei pysty olemaan, väsyttää pohjattomasti, muttei pysty nukkumaan. Kotiini en pysty menemään mitenkään majailen ystävien luona. Ahdistaa joka paikassa, ei voi kun kävellä ympyrää. Jopa kävely tuntuu hirveältä ponnistelulta. Miehestäni siis ex-sellaisesta en halua liiemmälti kuulla yhtään mitään vähään aikaan. En tiedä sekava ja sairas olo. Koko maailm sekaisin, enkä mahda millekään mitään. Kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Tämä on hirvein olotila mitä olen koskaan tuntenut....suru on pohjaton.....
202264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Hirveesti kirjotusvirheitä...Mutta oon niin sekaisin kaikesta... Jopa tää kirjottaminen tuntuu työläältä. Paska olo. 15 vuotta valui kuin hiekka sormienvälistä. Älkää hyvät ihmiset koskaan omistautuko toiselle ihmiselle...

Äänestä
  • Olosi on varmaan helvetillinen tällä hetkellä ja on varmaan sitä jonkun aikaa. Hae apua(niinkuin haitkin terkkarilta), pidä huoli että nukut ja syöt ettet pimahda. Mutta sure nyt, älä jätä murustakaan muhimaan sisälle. Ja et halua varmaan kuulla tätä, mutta ajan kanssa olo helpottuu, usko pois, komeusta on tosi syvästä pettämisestä.
    Ja anna tulevaisuudessa kuitenkin mahdollisesti uudelle suhteelle mahdollisuus.

    Äänestä

  • kallista kirjoitti:

    Olosi on varmaan helvetillinen tällä hetkellä ja on varmaan sitä jonkun aikaa. Hae apua(niinkuin haitkin terkkarilta), pidä huoli että nukut ja syöt ettet pimahda. Mutta sure nyt, älä jätä murustakaan muhimaan sisälle. Ja et halua varmaan kuulla tätä, mutta ajan kanssa olo helpottuu, usko pois, komeusta on tosi syvästä pettämisestä.
    Ja anna tulevaisuudessa kuitenkin mahdollisesti uudelle suhteelle mahdollisuus.

    Ihmisiä ei ole tarkoitettu vaihtamaan kumppania. Siitä syystä monet oireilevat. Psyyke ei kestä, eikö se ole varoitus signaali?

    Äänestä

Tuollaisessa tilanteessa on ymmärrettävää, että olet depressiossa ja saat paniikkikohtauksia.
Sairastin monta vuotta vaihtelevalla intensiteetillä masennusta, ahdistusta ja ajoittaista paniikkiä. Olo oli todella huono.
Taustalla avioero ja muutama todella huono parisuhde, sairaslomaa monta vuotta...välillä lääkitystäkin. Nyt elämäntilanne korjaantunut, upea mies, uusi työ jne... Kaikki oireet poissa :-)

Yritän kertoa sitä, että hanki itsellesi nyt apua, kun sitä tarvitset. Pikkuhiljaa alkaa elämä taas voittaa...

Äänestä

Hyvä jos purat tunteitasi vaikka kirjoittamalla.
Älä missään nimessä syyllistä itseäsi.
Ajan myötä exän kohtaaminen on välttämätöntä paranemisesi kannalta.
Jonakin päivänä kun pystyt kohtaamaan exän tuntematta mitään olet voittanut lopulta paljon.
Sitä ennen joudut tuntemaan paljon surua, vihaa, katkeruutta, ikävää... Yritä olla jäämättä niihin tunteisiin vaan ota seuraava vastaan.
Oikotietä ei ole mutta takaan että näiden kautta
kasvat ihmisenä niin paljon että jonakin päivänä
saatat olla jopa kiitollinen tästä kokemuksesta.

Ota kaikki apu vastaan mitä saat.
Hae lisää minkä pystyt.
Lue "erossa mutta elossa" ja muita eroon liittyviä
kirjoja.
Lepää jos voit.
Aseta itsesi nyt kaikessa etusijalle ja sano
muille asioille ei.
Hae sairaslomaa.
Kävele luonnossa.
Ajattele ja pyöri vaikka itsesäälissä mutta
päätä että se menee ohitse.

Äänestä

Hei!

Olin viime talvena tammikuun lopussa vastaavassa tilanteessa kuin sinä nyt. Se aika oli ihan kamalaa; laihduin muutamassa viikossa 8 kg ja pyöritin arkea hyvin konemaisesti ja olin tuskainen. Töissä kävin kyllä koko ajan, mutta tuskin olin kovin tehokas työntekijä kun en aina ole sitä vieläkään. Mutta töissä koin olevani vahvempi kuin siellä kotona, jossa olin vielä muutama kuukausi aiemmin ollut onnellinen... Kerroin heti tilanteestani niin ystäville kuin esimiehellenikin ja koen, että kaikkien heidän tuki on auttanut minua selviämään. Eropäätöksen tein minä maaliskuun lopuussa kun mies ei tiennyt mitä haluaa ja loukkasi suuresti jatkamalla yhteydenpitoa naisen kanssa jonka kanssa petti minua 2 kk ennen kiinnijäämistään. Tuolla alempana on ketju, josta voit lukea kuulumisiamme tänään.

Tänä päivänä olen tyytyväinen tekemiini ratkaisuihin, siihen että näytin kaikki tunteeni miehelleni, myös vihani. Nyt myöhemmin ymmärrän, että toimillani asetin hänelle rajat ja osoitin, että minua ei voi kohdella miten sattuu ilman seurauksia. Samalla vahvistuin itse naisena kun huomasin pärjääväni myös omillani. Heti eropäätöksen jälkeen muutin lasten kanssa pois kodistamme vuokralle ja ostin toukokuussa asunnon naapuripaikkakunnalta lähempää työpaikkaani, remontoin asunnon kesällä sukulaisteni avulla ja elokuussa muutin lastemme kanssa n 40 km päähän miehestä. Koko ajan tein töitä kuolettaakseni tunteeni petturimiestäni kohtaan mutta täytyy sanoa, että välillä myös roikuin hänessä kun en millään ymmärtänyt miten mies voi toimia noin... Nyt syksyllä menin Fisherin eroseminaarin vakaana aikomuksenani selvitä tästä koettelemuksesta ja pian. Eroseminaari jatkuu vielä melkein jouluun saakka ja aion sen myös käydä loppuun kasvaakseni ihmisenä ja työstääkseni monia kipukohtia itsestäni joihin olen vasta nyt 35 vuotiaana joutunut törmäämään.

Pointtini on siis, että puhu ja kirjoita ja lue (mm. Bruce Fisherin Jälleenrakennus kun suhteesi päätty on hyvä) ja selvittele asiat sitä mukaan kuin sinulla siihen voimia ja aikaa riittää. SURE sillä tämä on todella surullista. Tee omia päätöksiä ja toteuta niitä. Koeta löytää juttukaveri ihmisestä joka on kokenut saman. Huomaat, että nämä jutut menee hyvin usein saman kaavan mukaan tai ainakin tämä ihminen ymmärtää näiden tunteiden voimakkuuden eikä hyssyttele, että kyllä se siitä, vaan antaa sinun tuntea tunteesi eikä ole neuvomassa ja syyttelemässä ketään...

Äänestä

Kiitos teille kaikille tuesta. Tuskani on hirveä ja juuri nyt tuntuu siltä, etten pääse tästä koskaan. Lääkärissä kävin tänään ja sain loppuviikon sairaslomaa. Nyt tuntuu, etten mitenkään selviä näin nopeasti työkykyiseksi...Ahdistus on valtava. Kaipaus ja suru rinnassa valtavana möykkynä. Tärisen hervottomana eikä mikään tunnu auttavan. Rauhoittavan napsasin tänään, mutta eipä tuo tunnu paljon helpottavan. Nukkumaan en edelleenkään pysty enkä juuri valvomaankaan. Kotiini en ole pystynyt menemään enkä varmaankaan mene lähitulevaisuudessa. Paikallaan ei oikeen pysty olemaan, muttei jaksa juuri kävelläkään. Ystäviä onneksi on. Elämältä on kadonnut pohja... voi ihmiset kirjoituksenne auttavat vähän aina jaksamaan. Kiitos ja kirjoitelkaa jos viitsitte.

Äänestä

..voi kun voisin jotenkin sinua auttaa tai lohduttaa.

Itsekin olen joskus ollut vastaavissa tunnelmissa. Erona se että silloinen avomieheni kuoli onnettomuudessa. Meillä meni siihen aikaan tosi huonosti ja olimme virallisesti jo eronneetkin vaikka asuimmekin vielä yhdessä. Eroprosessi oli siis todellakin käynnissä, mutta mieheni kuoltua kaikki muuttui tietysti lopullisesti. Mitään paluuta ei siis ollut.

Pariin ekaan yöhön en nukkunut lainkaan. Enkä pystynyt olemaan sekuntiakaan yksin. En hetkeäkään. Enkä tietysti töissä käymään. Sitä tilaa jossa minä olin silloin ja sinä olet nyt sanotaan kriisitilaksi.

Tilanteesi on tietysti erilainen kun siihen liittyy pettämisen tunteita miehesi puolelta, mutta eihän se rakkautta silti vie. Ja eron lopullisuutta vaikka jopa minä mietin siinä sekopäisyyksissäni jotain sellaista että tekisin mitä vain että saisin hänet takaisin. Olin jopa valmis kuolemaan, olisin ehkä kuollutkin jos olisin uskonut taivaaseen ja jälleennäkemiseen.

2 yön valvomisen jälkeen tuli tunne etten pysty olemaan enää muidenkaan seurassa. Piti päästä olemaan yksin vaikka se pelottikin. Menin kotiin, yksin ja olin yksin. Nukuin ensimmäistä kertaa. Ajattelin etten ikinä nouse ylös, voin vaan olla. Sitten päätin että minä jatkan. Oikeastaan muita vaihtoehtojahan ei ole. Elää tai kuolla. Kuolemaan loppuu kaikki (senhän olin juuri selvästi päässyt havaitsemaan), elämä antaa sentään mahdollisuuden, vaikka se sillä hetkellä tuntuu olemattomalta, siihen että JOSKUS tuntuu vähän paremmalta. Muistelin niitä hyviä hetkiä joita olin joskus kokenut. Ne liittyivät entiseen mieheeni, tietysti, mutta juuri ne hetket auttoivat muistamaan että hyvääkin on joskus ollut. Jos kuolen niin ei niitä sitten enää tule. Ja kuolla voin myöhemminkin.

Päätin sitten elää vielä jonkun aikaa. Niin, kyllä, harkitsin itsemurhaa vaikka olin siihen mennessä ollut sitä mieltä että sen typerämpää tekoa ei ihminen voi tehdä. Mutta tulinpa siihen tulokseen edelleen. Etenkin kun ajattelin itselleni rakkaita ihmisiä, miten äitini esim kestäisi ellen minä jaksa.

Ja sitten kun päätin elää niin päätin elää mahdollisimman "hyvin". Päätin etten vaadi alussa itseltäni mitään. Olin itsekäskin. En mielistellyt enää ketään. Ja kun oli tavoite (elää) niin sitten vaan jaksoin. Hetki kerrallaan. Koitin keksiä jotain tekemistä kun kerta olin päättänyt elää.

Ja pikkuhiljaa, alkoi tulla ihan pieniä hetkiä jolloin ei tuntunut musertavan pahalta. Pikkuhiljaa pystyin käymään kaupassa itkemättä. Pikkuhiljaa pystyin katsomaan televisiota ilman että jokainen ohjelma muistuttaen entisestäni sai minut sulkemaan tv:n. Ja tekemällä asioita ilman exääni sain uusia muistoja joihin ei kuulunut exääni.

Aika auttaa. Aina. Usko mua. Kyllä sinä selviät. Ei sinulla ole lopulta vaihtoehtojakaan. Puhu sen verran kuin pystyt. Puhu ystävillesi, pyydä heitä seuraksesi mutta koita olla kokeeksi välillä vähän aikaa yksinkin. Tee sitä mitä pystyt. Ja hakeudu vertaisryhmiin, niistä on uskomaton apu. Porkkanana voisin sanoa että tuosta kun selviät niin selviät mistä tahansa! Aurinko paistaa vielä. Ihan varmasti.

Äänestä

vielä kertoa kuinka hirveältä tämän muun kauheuden keskellä tuntuu, kun mies on kuin kylmää jäätä. Soittaessaan kuullostaa iloiselta eikä tunne mitään vaikka 14v:nen yhteiselämä on loppu. Ihmettelee vaan miksi itken ja olen sellainen kuin olen. Kuinka ennen niin ihana ja sympaattinen ihminen voi muuttua tuollaiseksi, en pysty ymmärtämään. Olisiko järkevää olla vastaamatta koko puheluihin, koska ei niistä ainakaan mieli parane. Tuntuu siltä, että pitäisi vaan hävitä hänen ulottumattomiinsa tai ehkäpä hän sitä juuri toivookin. Tai en tiedä, koska se on hän, joka soittaa. Kyselee aina, että missä olen. En ole kertonut, enkä aio kertoa. Tapahtunutta ei mikään enää voi muuttaa, koska juuri hän itse ei halua. Miksiköhän yritän kuitenkin olla puhelimessä hänelle ihan ystävällinen, en tiedä....rakastan häntä vielä niin paljon, ihan liikaa. Tunteilleni en mahda mitään...vielä, en ehkä koskaan. Tuskani ei ole helpottunut ja yö pelottaa...Tämä on kuolemaakin pahempaa. Suru on syvää ja fyysistä. Hänellä sen sijaan pyyhkii oikeen mukavasti, ei mitään tunteita. En voi käsittää...

Äänestä
  • ensinnäkin jätät vastaamatta hänen puheluihinsa! Jos vastaat, älä ole ystävällinen... huuda, kiroile... tee mitä tahansa jotta tunteesi pääsisivät ulos!
    Sitten mietit, kuinka rakennat itsellesi oman elämän. Mitä sinulla on. Työ? Ystävät? sukulaiset? Harrastukset?
    Älä näytä miehelle, kuinka paljon kärsit, mutta näytä kuinka vihainen olet...
    ( olipa selkeästi sanottu..)
    Siis, sinulla on OIKEUS olla vihainen, mutta sinulla on myös oikeus rakentaa oma elämäsi!

    Jaksamista! KIrjoittele tänne, kyllä me kuuntelemme...

    Äänestä

  • Meillä sama kuvio menossa... ja vaimoni on häiritsevän iloinen ja välinpitämätön.

    Vaimo asuu eri osoitteessa nykyään, mutta tuli muutama päivä sitten hieman tanssailemaan olkkariin. Sanoi pois lähtiessään: "sä olet vain kateellinen kun mulla on näin hauskaa..."

    Tunteet on välillä aika kuumat, tiedän sen, mutta pidä veitset pöytälaatikossa. Jossain vaiheessa arkirealismikin näille meidän vauhtiveikoille iskee päälle - tai sitten ei. Itse en haikaile tunteettoman perään.

    Äänestä

  • Ehkä onnellisuus onkin vain näytelmää, mitä hän esittää. Todellisuudessa hän on hyvin onneton, koska ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.Jotkut vain haluaa näytellä elämässä moniakin asioita, syytä tähän on vaikea sanoa.
    Jaksamista sinulle, kyllä kaikki järjestyy aikanaan ja sinun osasi siinä on ,selviytyjä kaikkinensa.

    Äänestä

  • On paha olla kirjoitti:

    Ehkä onnellisuus onkin vain näytelmää, mitä hän esittää. Todellisuudessa hän on hyvin onneton, koska ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.Jotkut vain haluaa näytellä elämässä moniakin asioita, syytä tähän on vaikea sanoa.
    Jaksamista sinulle, kyllä kaikki järjestyy aikanaan ja sinun osasi siinä on ,selviytyjä kaikkinensa.

    oikein voi uskoa tuohon. Hänellähän on uusi tuore suhde täydellä teholla käynnissä ja tulevaisuus varmasti nääyttää ruusuiselta, kunhan minusta pääsee eroon.

    Ei onneton ihminen pysty esittämään tuollaista roolia. En itsekään pystyisi esittämään yhtään mitään ja olen todella onneton. Surua ja ahdistusta ei pysty esittämään pois. Se näkyy silmistä ja ihan kaikesta. Jos sen pystyisi tekemään tekisin sen itsekin riemumielin, en tosiaankaan nauti tästä olosta.

    Äänestä

Ihan ensiksi, et enää nimitä itseäsi rievuksi. Tämä on käsky!

Nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja alat toimia!
Ihan totta! Tuleen ei pidä jäädä makaamaan.

Lopetat sen ystävien nurkissa olemisen ja menet kotiisi. Muista, että se on Sinunkin kotisi.
Alat järjestellä asioita. En tiedä mahdollisista "kiemuroistanne", mutta jos joudut/haluat muuttaa pois, niin etsit asunnon.
Jos taas jäät nykyiseen asuntoon niin teet sille exällesi selväksi, että hänen on nyt aika muuttaa.
Otat sen exän puhutteluun ja ilmoitat, että nyt sitten menee kupit ja kapot jakoon, siis nyt, eikä vuoden päästä.

Niin kauan kuin laistat yhteiseen kotiinne menoa, teet kaiken aivan liian helpoksi exällesi. On jopa käynyt niin, että kun tarpeeksi kauan on pois kotoa, onkin huomannut, ettei avaimet enää käykään lukkoon ja ex-puoliso on kohautellut olkapäitään, että hän luuli, että toinen on muuttanut.

Jos et pysty menemään yksin kotiisi, pyydä joku ystävistäsi mukaan, mutta asiat kannattaa selvittää. Älä ala kenenkään rievuksi, siitä ei hyvää seuraa.

Tiedän kokemuksesta, kuinka helppoa on antaa periksi ja kuinka toinen osaa käyttää sitä hyväkseen. Tämä tuntuu irvokkaalta, mutta kehotan Sinua kuitenkin pitämään puolesi myös taloudellisissa asioissa.

Isku on kova, mutta usko pois, kun alat toimimaan, se helpottaa, ainakin siksi aikaa kun saat asiasi järjestykseen....tulee toki huonoja hetkiä varmasti vielä, mutta etpähän ole ainakaan pettäjän silmien alla silloin. Omanarvontunne pitää säilyttää vaikka kuinka kirvelee.

Tuolla aiemmin kirjoitit, että olet antanut 15 hyvää vuotta puolisolle ja nyt Sinut sysättiin syrjään, olet sitä mieltä, että ne menivät hukkaan. VÄÄRIN, ne vuodet eivät ole menneet hukkaan, olethan elänyt ne.

Minä olin 13 vuotta miehen pahoinpitelemä, mutta nekään vuodet eivät mielestäni ole menneet hukkaan. Jos ei niitä olisi ollut, en ehkä osaisi antaa täyttä arvoa nykyiselle elämälleni :)

Katsos kun asia on niin, että emme tiedä tulevasta, onneksi, elämällä on taatusti Sinunkin kohdallesi jotain "takataskussa". Olihan minullekin, vaikka olin varma, että ikinä, ei siis IKINÄ, tule miestä, johon voisin luottaa....Tuli kuitenkin ja yhteistä taivalta on takana jo 18 vuotta. Nyt olemme kumpikin jääneet eläkepäiviä viettämään ja elämme todella hyvää aikaa :)

Taistele riepu, aloita vaikka siitä, että alat nimittää itseäsi muulla nimelleä....vaikkapa TIMANTTI, sillä kovassa paineessa syntyvät kauneimmat timantit :)

TSEMPPIÄ! :)

Äänestä
  • Tässä mielestäni ne ohjeet mitä itsekin haluaisin sanoa sinulle Riepu!!!!
    Tsemppiä !!!!

    Äänestä

  • tosi hyvin ja olet aivan oikeassa kaikessa. Aion tuon kaiken tehdä neuvojesi mukaan. Nyt on vain vielä voimaton siis täysin voimaton olo tuohon kaikkeen. Odotan päivää, että saisin itsestäni kaiken revittyä. Kunhan tästä lohduttomuudesta pääsen ja itkemättä pystyn kaiken hoitamaan. Yritän kaikin voimin ottaa itseäni niskasta kiinni ja toivon todella, että se tapahtuu pian. Kiitos kannustavista sanoistasi. Niin ja tuosta rievusta, kyllä, siltä vaan tuntuu vaikken haluaisikaan olinhan joskus tuo timanttikin ja tiedän senkin tunteen. Kiitti ja kirjotelkaa, jos viitsitte.

    Äänestä

  • timantti kirjoitti:

    tosi hyvin ja olet aivan oikeassa kaikessa. Aion tuon kaiken tehdä neuvojesi mukaan. Nyt on vain vielä voimaton siis täysin voimaton olo tuohon kaikkeen. Odotan päivää, että saisin itsestäni kaiken revittyä. Kunhan tästä lohduttomuudesta pääsen ja itkemättä pystyn kaiken hoitamaan. Yritän kaikin voimin ottaa itseäni niskasta kiinni ja toivon todella, että se tapahtuu pian. Kiitos kannustavista sanoistasi. Niin ja tuosta rievusta, kyllä, siltä vaan tuntuu vaikken haluaisikaan olinhan joskus tuo timanttikin ja tiedän senkin tunteen. Kiitti ja kirjotelkaa, jos viitsitte.

    avioliittosi loppumisesta kaikessa rauhassa.

    Se on raskasta, mutta kun käyt kaiken läpi ajan kanssa olet tavallaan vapaa jatkamaan eteenpäin elämässäsi.

    Voimia sinulle.

    Äänestä

tämä aamu alkoi edelleen hyvin vaikeana. Voi ja niin toivoisin jo pääseväni tästä ahdistuksen piinasta. Olen vielä poissa kotoa, vastoin kaikkia hyviä neuvoja. Ensi viikolla joudun kylläkin pakosta jo majoittumaan sinne. Ajatuskin vielä ahistaa kovasti, vaikka aika ajoin yritän kaikkeni, että ajattelisin toisin. Tänään minun pitäisi pystyä sanomaan lääkärilleni menenkö ensi viikolla töihin...Ajatus tuntuu vielä mahdottomalta. Tiedän , etten vielä pysty. Ymmärrän kyllä, että joillekin se työssä olo on terapiaa tälläisissakin tilanteissa, mutta ei...en vaan vielä pysty. En haluaisi mitenkään pitkittää tätä, mutta kyllä kai se pitää kuunnella vaan itseään, että miltä tuntuu ja tehdä niin. Eipä ole olo hirveästi kohentunut sitten alkuviikon, vaikka kuinka yritän itselleni sanoa, ettei ole järkeä nyt rypeä tässä. Alitajunta on aika pirullinen...ei jätä rauhaan. Laihtunutkin olen niin, että pahaa tekee. Yritän ja ystävätkin syöttävät, mutta...tiedätte varmaan. Olen aina lenkkeillyt ja pitänyt vähän huolta itsestäni, mutta nyt ei vaan pysty siihenkään. En haluaisi ruikuttaa, en ole ollenkaan yleensä sellainen, mutta...kyllähän te tiedätte. Halusin vain kirjoittaa tänne miltä tuntuu...Kiitos kun olette olleet tukenani. Sorgen, jos tuli taas kirj.virheitä, kun nuo kyyneleet tuppaa....

Äänestä
  • auttaisi myös se, että muuttaisit uuteen asuntoon kokonaan. Jos se on vain mahdollista.

    Uudessa asunnossa voisit alkaa elämäsi tavallaan alusta.

    Olisi uusi ympäristö, ei vanhoja tuttuja seiniä ja muistoja ympärillä.

    Äänestä

No niin. Perjantai ja ensimmäinen vkonloppu ilman siippaa... Tiedän, ei saa ajatella näin, mutta tämä pää ei jätä rauhaan. Ikävä on kova, mutta huomaan, että myös vihan tunteita alkaa tulla. Tuntuu, että vihan kautta olisi ehkä helpompaa. Sääkin tuntuu tukevan tuntemuksiani ja tuo pimeys... Kuten huomaatte niin itsesäälissä kait tässä pyörii ja piehtaroi, mutta kai kuuluu taudin kuvaan. Vielä tuntuu niin tyhjältä ja surulliselta.

Maanantaina menen kotiini ja näen ex:ni ja pitää selvitellä nämä käytännön asiat... Aion jäädä asumaan kotiini, koska juuri tähän hätään ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Tilanteeni on nimittäin aika paha, koska työpaikkani on määräaikainen ja pahimmassa tapauksessa en löydä uutta työtä ainakaan heti. Tämäkin ahdistaa tämän muun lisäksi, koska olen tässä tilassa ja töitä pitäisi hakea aktiivisesti...hoh hoijjaa.

Olisi mielenkiintoista kuulla sellaisen ihmisen ajatuksia erostaan, joka on ollut se jättäjä ja pettäjä osapuoli. Olisi varmaan helpompi ymmärtää ex:n tämänhetkistä käytöstä.

Toivottavasti, ette jo tympäänny näihin juttuihin. Kirjoittelen vaan, kun en muutakaan nyt pysty. Kirjoitelkaa minulle,jos viitsitte. Ja todella paljon kiitos kaikille kirjoittaneille. Lueskelen niitä aina välillä ja aion ottaa hyvistä neuvoistanne vielä kiinni, kunhan jaksan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


riepu kirjoitti:

nyt loppu. Kirjoitin jo tuolla aiemmin tilanteestani. Nyt kaikki sitten loppui, eikä toivoa ole. Ja yllätys yllätys mieheltäni löytyi sitten kuitenkin toinen nainen. Jäi ihan vahingossa kiinni eikä oikein tahtonut myöntää sittenkään.

Olo on hirveä, tärisen, en nuku, en syö, kaikki yököttää. Tänään ensimmäisen kerran en päässyt edes töihin. Tai menin kyllä töihin, mutta sain ihan hirveen paniikkikohtauksen ja lähdin melkein juosten pois.

Menin terveyden hoitajalle ja sain vasta huomenna ajan lääkäriin. Tuli vaan tunne, etten selviä tästä mitenkään. On yhtäaikaa pohjaton sutu, masennus, missään ei pysty olemaan, väsyttää pohjattomasti, muttei pysty nukkumaan. Kotiini en pysty menemään mitenkään majailen ystävien luona. Ahdistaa joka paikassa, ei voi kun kävellä ympyrää. Jopa kävely tuntuu hirveältä ponnistelulta. Miehestäni siis ex-sellaisesta en halua liiemmälti kuulla yhtään mitään vähään aikaan. En tiedä sekava ja sairas olo. Koko maailm sekaisin, enkä mahda millekään mitään. Kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Tämä on hirvein olotila mitä olen koskaan tuntenut....suru on pohjaton.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu