Mitä mieltä

Eli haluaisin ulkopuolisten mielipiteitä meidän tilanteestamme.
Olen seurustellut reilut pari vuotta. Mies on 25 ja minä 32. Poikaystäväni pitkäaikainen projekti eli oma talo valmistui reilut vuosi sitten. Muutin hänen luokseen asumaan vuosi sitten. Poikaystäväni on suhteemme alusta asti puhunut "meidän talosta" ja yhdessä valitsimme talon sisustuken ym. eli päällisin puolin tilanne on kunnossa. Hän ei koskaan ole käyttänyt taloa minua vastaan eli riitatilanteissakaan ei ole sanonut esim. että "painu ulos täältä, tää on minun talo!"

Kuitenkin olen lukenut paljon kirjoituksia siitä, että toisen taloon ei pitäisi muuttaa, jos talo on ollut hänen oma projektinsa. Erotilanteessa minä kuitenkin olisin automaattisesti se, joka lähtee.Vuokraa en maksa hänelle, hoidamme laskut ja ruokaostokset sen mukaan, kummalla sattuu olemaan tilillä enemmän rahaa. Talon lainanlyhennyksen poikaystäväni hoitaa itse.

Onko tämä järjestely fiksu? Minulle tulee välillä sellainen olo, että olen jollain tavalla ulkopuolinen hänen (meidän) talossaan. Onko tämä turhaa kuvittelua? Pitäisikö meidän asua hänen talossaan loppuelämämme tämän tilanteen mukaisesti vai olisiko viisaampaa esim. ostaa uusi oma talo, joka olisi meidän molempien? Mitä mieltä olette? Kokemuksia?
152253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Maksat siis normaaleja elämiseen meneviä kuluja.
Et maksa vuokraa, et lainanlyhennyksiä.
Asut kuluitta avomiehesi talossa. Poikaystävältäsi voisi olla kohtuullista periä sinulta edes jonkinlaista vuokraa, koska nyt asut hänen talossaan ilmaiseksi. Hän ei varmasti sitä kuitenkaan halua tehdä, vaikka voisikin. Sähköstä, vakuutuksista yms. maksavat yleensäkin vuokralaiset. Jos olette ostaneet huonekaluja yhdessä, niin varmaankin erotilanteessa saat kaikista ostamistanne puolet. Talo on avomiehesi ja sellaisena täysin pysyy, ellet osta siitä puolikasta tai ellette mene ilman avioehtoa naimisiin. Sisustuksen osittaisesta suunnittelusta en laittasi laskua tilanteessasi, nyt tai myöhemmin.... Sinulla on mukavat oltavat, joten älä rasita päätäsi asialla.

Äänestä
  • Olen kyllä tajunnut sen, että ihan mukavat oltavat minulla on enkä siitä valita yhtään. Minua on vaan mietityttänyt se, ettei sen näin pitäisi mennä. Yhdessä jos ollaan, niin yhdessä pitäisi lainat ottaa, talo rakentaa ja maksaa pois se yhdessä. Tietysti voisin ostaa talosta puolet, muttei se silti olisi minun niin paljon kuin hänen, vaikka paperilla olisikin. Poikaystäväni on kyllä ehdottanut, että jos haluan, voidaan rakentaa yhdessä uusi talo. Sitä olen miettinyt. Toisaalta se tuntuu hyvältä ajatukselta, toisaalta tyhmältä, kun on hyvä talo missä nyt asutaan.
    Ja tuosta mahdollisesta vuokrajutusta; siihen en suostuisi, että maksaisin hänelle vuokraa. Silloinhan tavallaan lyhentäisin hänen lainaansa, mutta erotilanteessa minulle ei jäisi mitään. Naimisiin en halua raha-asioiden takia mennä. Sitä olen myös miettinyt, jos ostaisin jonkun yksiön tms. ja maksaisin sitä pois. Mahdollisen eron jälkeen minulle jäisi edes se. Mutta parempi olisi ehkä yhdessä rakentaa/ostaa uusi talo, koska tämä talo ei nyt tunnu kovin minun kodiltani.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Olen kyllä tajunnut sen, että ihan mukavat oltavat minulla on enkä siitä valita yhtään. Minua on vaan mietityttänyt se, ettei sen näin pitäisi mennä. Yhdessä jos ollaan, niin yhdessä pitäisi lainat ottaa, talo rakentaa ja maksaa pois se yhdessä. Tietysti voisin ostaa talosta puolet, muttei se silti olisi minun niin paljon kuin hänen, vaikka paperilla olisikin. Poikaystäväni on kyllä ehdottanut, että jos haluan, voidaan rakentaa yhdessä uusi talo. Sitä olen miettinyt. Toisaalta se tuntuu hyvältä ajatukselta, toisaalta tyhmältä, kun on hyvä talo missä nyt asutaan.
    Ja tuosta mahdollisesta vuokrajutusta; siihen en suostuisi, että maksaisin hänelle vuokraa. Silloinhan tavallaan lyhentäisin hänen lainaansa, mutta erotilanteessa minulle ei jäisi mitään. Naimisiin en halua raha-asioiden takia mennä. Sitä olen myös miettinyt, jos ostaisin jonkun yksiön tms. ja maksaisin sitä pois. Mahdollisen eron jälkeen minulle jäisi edes se. Mutta parempi olisi ehkä yhdessä rakentaa/ostaa uusi talo, koska tämä talo ei nyt tunnu kovin minun kodiltani.

    rakennatte yhdessä oman talon!!!!
    Mä ymmärrän miltä tuntuu asua kodissa joka ei tunnu omalta, ei vaikka olin naimisissa miehen kanssa, ei se tuntunut minun kodiltani (koska sen ex oli asunut siinä samassa talossa, asia erikseen) mutta tiedän miltä se tuntuu kuitenkin.
    Voitte kummatkin huokaista helpotuksesta kaikista tälläisistä kenen koti - ajatuksistanne, kun rakennatte oman kotinne toisaalle, oman talon! (kateeks käy että sulla niin hyvä poikaystävä että ihan tuotakin on jo ehdottanut, pidä kiinni siitä miehestä!) :))

    Äänestä

Asun itsekin avomieheni omistamassa omakotitalossa. Miehelläni oli jo talo ennenkuin tapasimme ja hänen mielestään minun ei tarvitse siitä mitään maksaa. Halusin kuitenkin osallistua maksuihin ja maksan osan laskuista. Kiinteistöön ja lainaan liittyvät maksut hän hoitaa itse.Meillä ei ole tullut ongelmia, olemme sisustaneet kämppää yhdessä ja minusta jo tuntuu että asunto on "meidän", vaikka en sitä omistaisi, se on meidän yhteinen kotimme.Minä omistan puolestaan auton.

Äänestä

tuli ero.naiseni vaati saada omistaa ja en voinut suostua siihen,koska haluan yhteisen lapsemme perivän minut.naisellani oli edellisestä liitosta 3 lasta.naiseni sanoi ettei tuntenut oloaan tasavertaiseksi ja näin ollen tunteet kylmeni minua kohtaan.maksoin yhdessä oloaikana sähköt,vedet,jätemaksut ym.lisäksi annoin avokilleni n.150 ecuu kuukaudessa talousrahaa.avokkini hoiti kotona yhteistä lastamme.

Äänestä

kokonaan miehen. Rupesi rakentamaan sitä ex-avokkinsa kanssa, mutta erosivat ennen perustusten tekemistä. Minä olin mukana loppurakennusvaiheessa ja nyt asutaan täällä yhdessä. Talo on kokonaan miehen, ei meidän. mutta silti minä kutsun tätä meidän kodiksemme. Yhdessä sisustettu ja pihamaata nyt laitellaan. Itse tunsin alussa samoin, mutta nyt annan asian olla. Rakastamme toisiamme ja tarkoitus olisi mennä naimisiin ja perustaa perhe. Tässä talossa minä toivottavasti tulen asumaan mahdollisimman pitkään...

Äänestä
  • Myöskään minä en maksa talosta mitään. Mies maksaa lainanlyhennykset sun muut. Itse maksan ruuat ja yhteisiä laskuja ja tietenkin omani. Pitkään pohdittiin, ennen yhteenmuuttoa, kuinka raha-asiat järjestetään ja hyvin on toiminut... Mieheni sanoi ettei halua minun maksavan vuokraa ym...hän hoitaa asumisen jos minä hoidan ruuat ym... Toimii. Tsemppiä teille!

    Äänestä

muuten ok vaikka asuisitte tässä talossa lopun ikänne ja jos oikein ymmärsin maksat kuitenkin vakuutuksista ja käyttökuluista puolet.nehän sinä joutuisit maksamaan omassa asunnossasikin vaikka yksin asuisit.

Minä en ehkä sitä vuokraa ihan sinun lailla ajattelisi,kun senkin joutuisit maksamaan yksin asuessa,nythän asut ilmaiseksi eli siivellä.

Jos se tökkii ja ajattelet niin et hän lyhentää lainaa sillä niin osta sitten puoliosuus ja lyhennä itse se laina,saat sitten pesämunaa jos ero tulisi.

yksiö muuten hyvä,mut jos olisin miehesi en tykkäis et sulla on ikäänkuin hätävara kun ero tulee ja kuitenkaan et tästä asumisesta maksa latiakaan,se tuntuisi vähän hyväksikäytöltä.

Äänestä

Sekä ap että muut: Ettekö ole ymmärtäneet, että asunto on ihmisen arvokkain omaisuus. Sitä säästetään vuosia ja sen avulla pystyy hankkimaan kaikkea muutakin, koska se toimii mm. investointien takuuna. Lähtökohtaisesti se on tärkein aikuisen ihmisen turva. Minkä ihmeen takia olette valmiita luopumaan sellaisen hankinnasta ja jäämään tulliajolle? Siippanne ei ole suostunut toimimaan niin, vaan kartuttaa rationaalisesti omaa pussiaan.

Se että ette maksa mitään, ei tarkoita ettette helpota hänen kulujaan, omakotitalossa yksin asuminen ei kannata. Joku sankari täällä kertoi antaneensa avokilleen 150 euroa kuussa, koska tämä hoiti heidän yhteistä lastaan kotona. Saisitko samalla hinnalla täysipäiväisen lastenhoitajan?

Älkää naiset alistuko olemaan tyhmiä! Se auton omistaminen ei tarkoita mitään, se on kulutushyödyke, ei kiinteä omaisuus. Hankkikaa oma asunto, vaikka sijoitussellainen ja säästäkää sitä varten. Jos siippa ei tykkää, niin vaaditte yhteisen tai eroatte mokomasta siipiveikosta. Sitä ne nimittäin ovat, koska kustantavat oman omaisuutensa kartuttamisen teidän sinisilmäisyydellänne. Rakkaus on tärkeää, mutta omaisuus pelastaa, kun rakkas loppuu.

Äänestä
  • kuka on kieltänyt ap.tä ostamasta talosta puoliosuutta?Vaan kun ei tuntunut kiinnostavan lainanotto vaan ilmainen asuminen ennemmin.Miks muuten kysyy ollenkaan asiaa.

    Ei siinä nainen taida tyhmä olla eikä mies ainakaan siipiveikko.

    Jos tulet meille 150e kuukaudeks hoitamaan lapsia,niin tervetuloa vaikka heti,paikka on sinun.Tosin en tiedä uskallanko ottaa noin tyhmää lapsenlikkaa,taantuvat vielä minun yks ja kolme v pojat.

    Yksityinen kolmiperhehoito maksaa650e kk ja siinä on kolme perhettä maksamassa kukin saman ja vielä valtio tukee jotta täti saa normaalin kk palkan ja sos menot ja verot.
    kysyn vaan kuka tekee 150e suomessa kuukauden toitä.

    Äänestä

  • hei kuules, olisiko minun pitänyt tehdä omalle ainoalle lapselle se, että omaisuuteni olisi pitänyt jakaa jonkun toisen miehen lapsien kesken ja täten oma lapseni olisi hävinnyt perintötilaisuudessa 75%?avokkini ei olisi suostunut mihinkään avo/avioehtoon.en voisi ikimaailmassa tehdä sitä omalle lapselle.ex-avokkini toiset lapset tulevat perimään oman isänsä aikanaan.tajutkaa jo asia.

    Äänestä

"Sitä ne nimittäin ovat, koska kustantavat oman omaisuutensa kartuttamisen teidän sinisilmäisyydellänne. Rakkaus on tärkeää, mutta omaisuus pelastaa, kun rakkas loppuu. "

Niihän se on rakkaat siskot, että kyllä teette itsellenne hallaa, kun suostutte asumaan miehen talossa `ilmaiseksi`. Ettekö lainkaan huomaa sitä, että teidän rahanne menevät kulutukseen:ruoka, laskut, sisustus jne. jne... (=siitä ei jää mitään jäljelle). Miehen rahat sen sijaan menevät koko ajan oman omaisuuden kasvattamiseen, kun hän ystävällisesti ylläpitää taloa ja maksaa sitä, eikä naisen tartte killinkiäkään laittaa!!! Noinkohan?! Hei haloo!!!

Äänestä
  • kulutukseen kuin omalta osaltani. Maksan omat bensat ja vakuutukset ja puolet ruuasta. Mies maksaa omansa ja asuntolainan. Minulla jää rahaa säädtöön ja jos ero tulee löytyy käsiraha asuntoon. Vaikka en omista kodistamme mitään en jäisi puille paljaille vaikka ero tulisi.

    Äänestä

sun kannattaisi ostaa puolet siitä talosta. en oikein ymmärrä miksi se ei tuntuisi kodiltasi?? jos talossa ei ole asunut kuitenkaan esim.ex puolisoa tai heidän lapsiaan..
äkkiseltään tuntuisi, että kyllä se alkaisi tuntua myös sun kodilta jos omistaisit puolet. jos miehestäsikin se olisi hyvä idea. siis missä mättää..?

Äänestä

Onko mitään järkeä myydä talo, jonka miehesi on rakentanut ja ostaa uusi vain sen takia, että voit puhua "meidän talosta". Varsinkin kun miehesi puhuu nyt jo teidän talosta eikä niinkuin itse sanot, ole mm. riitatilanteissa puhunut omasta talosta. Olethan saanut vaikuttaa sisustukseenkin, sekin todistaa, että miehesi ajattelee talon olevan teidän. Älä siis pohdi turhanpäiväisiä ja hanki sillä teille riitoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tilanteesta? kirjoitti:

Eli haluaisin ulkopuolisten mielipiteitä meidän tilanteestamme.
Olen seurustellut reilut pari vuotta. Mies on 25 ja minä 32. Poikaystäväni pitkäaikainen projekti eli oma talo valmistui reilut vuosi sitten. Muutin hänen luokseen asumaan vuosi sitten. Poikaystäväni on suhteemme alusta asti puhunut "meidän talosta" ja yhdessä valitsimme talon sisustuken ym. eli päällisin puolin tilanne on kunnossa. Hän ei koskaan ole käyttänyt taloa minua vastaan eli riitatilanteissakaan ei ole sanonut esim. että "painu ulos täältä, tää on minun talo!"

Kuitenkin olen lukenut paljon kirjoituksia siitä, että toisen taloon ei pitäisi muuttaa, jos talo on ollut hänen oma projektinsa. Erotilanteessa minä kuitenkin olisin automaattisesti se, joka lähtee.Vuokraa en maksa hänelle, hoidamme laskut ja ruokaostokset sen mukaan, kummalla sattuu olemaan tilillä enemmän rahaa. Talon lainanlyhennyksen poikaystäväni hoitaa itse.

Onko tämä järjestely fiksu? Minulle tulee välillä sellainen olo, että olen jollain tavalla ulkopuolinen hänen (meidän) talossaan. Onko tämä turhaa kuvittelua? Pitäisikö meidän asua hänen talossaan loppuelämämme tämän tilanteen mukaisesti vai olisiko viisaampaa esim. ostaa uusi oma talo, joka olisi meidän molempien? Mitä mieltä olette? Kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu