Meiltä on lähdössä ihana, rakas aupair kotiin vuotensa päätteeksi (voi itkun paikka!) ja haluttaisiin yllättää hänet oikein jysäyksellä, jollain superihanalla lähtiäislahjalla, vaikka maksaisi mitä. Tietenkin lahjojen merkitys on aina henkilökohtaista, mutta jos teille muille kotiin palanneille jokin tietty lähtiäislahja on ollut tosi kiva niin ehdotuksia olisi kiva saada.
Ihana aupair
LiinuPii
71624
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itse olen vielä au pairina, mutta se mikä olisi kiva niin varmasti esim. lupaus maksaa lentoliput sitten kun au pair joskus vaikka puolen vuoden päästä tulisi vierailemaan teillä taas.
Mielestäni olisi ihanaa saada täältä lähtieesä valokuva-albumi, jossa olisi kaikkia kuvia perheesta, lapsista ja kaikista yhdessä kokemista hetkistä. Olisi ihanaa jos perhe olisi valmiiksi kirjoittanu siihen jotain, jotta voisi myöhemmin muistella aikaa. Eihän lahja mikään kovin kallis ole, mutta se olisi ihana muisto ja voihan sen lisäksi jotain muuta ostaa!
Sekä lentoliput että valokuva-albumi. Taidetaankin toteuttaa molemmat, ja ostetaan pari juttua, mitä aupair on tuolla yhteisillä retkillä ihaillut kaupoissa. :) kiitos!
Tuo valokuva-albumi kuulostaa todella kivalle, jos vain koko auppari ajasta kaikenlaisia kuvia. Siihen sitten voi toki lisätä jotakin vielä mukaan, esim jokin kaunis kello.
saa ainakin täällä tehtyä kivan kirjan omilla valokuvilla ja teksteillä
valokuva-albumin vaihtoehtona voisi olla itse koottu koti-dvd (tai ihan vhs) - hyvin tehty video edellyttäisi tietysti sitä, että perhe olisi ottanut kotivideoita koko vuoden ajan. videon toteuttaminen vaatii myös ehkä enemmän vaivaa tai ainakin tekniikkamiestä :) valokuvat ovat toki ihania, videossa vaan yhdistyy lisäksi äänet ja liikkeet (hassut jutut yms jotka tietysti tulevat aupparille mieleen myös valokuvan kautta). videon voisi toki lähettää aupparille edullisesti myös hänen kotiinpalunsa jälkeen postitse tai esim joulutervehdyksenä. kotiinpaluun jälkeen, kun arki alkaa taas painaa päälle, olisi mukava saada postia host-perheeltä jolloin vuoden mukavat muistot pyörisivät välillä mielessä (pyörivät varmasti muutenkin, mutta ainakin siis osoituksena siitä että perhekin ajattelee aupairiaan).
toinen mikä olisi mielestäni todella ihanaa, olisi joku perheen kesken tehty "performanssi" jonka voisi esittää aupparille vaikkapa lähtöä edeltävänä päivänä ja/tai videoida. tällainen voisi olla esim. musikaalisessa perheessä itse sävelletty laulu vuoden tapahtumista/aupairista jossa vanhemmat voisivat soittaa vaikka kitaraa/pianoa ja lapset laulaa tms. varmasti toimii myös uudet sanat johonkin vanhaan tuttuun biisiin. "performanssin" lisäksi olisi tietysti mukava lahjoittaa jotain konkreettista kuten nuo lentoliput tms.
puhut ihanasti aupairistasi. Ihana kuulla että tollaisia perheitä. Lahjaksi olisi hyvä esim.maksat hänen matkan perheesi luokse ensi vuonna tms.kaikkea hyvää.