Parisuhde on

Miksi parisuhde on niin vaikeaa? Miksi kaiken hyvän pitää loppua? Rakastutaan, perustetaan perhe ja tehdään ihania lapsia... Sitten salama iskee kirkkaalta taivaalta kaikki voi olla poissa! Näin käy ehkä minulle...

Kriisistä voidaan kyllä puhua avoimin mielin vaimon kanssa ja kaikki edellytykset olisi selvittää se jos kummatkin sitä haluaisi. Mutta ei... Toinen ei tunne samoin ahdistuksen pyörteissä.

Nykyään ihanoidaan ja haaveillaan "täydellistä" saippuasarja elämästä, missä elämä on seikkailua ja romantiikkaa joka päivä. Onhan se suhteen alussa ja mukavaahan se olisi jos se kestäisi elämän loppuun asti! Minä en ainakaan jaksa uskoa siihen että semmoinen ihanuus kestää kovinkaan montaa vuotta arjen pyörityksessä. Sen jälkeen huuma pitäisi muuttua turvalliseksi oloksi missä kaikilla perheen jäsenillä olisi hyvä olla. Miksi se ei nykyään riitä pitämään perhettä koossa?

Uuden kumppanin etsimen voi olla vain hankalempaa kun edellisen liiton rakkaat lapset tuovat omat kuvionsa parisuhteeseen. Mitä yleensä naiset ajattelevat jos ihastuvat ihanaan mieheen ja tunne olisi molemmin puolista, ja sitten toinen sanoo että minulla on kaksi pientä lasta hoidettavana joka toinen viikko?

Itse kuitenkin rakastan lapsia yli kaiken ja toivon että ne ei haittaisi mahdollista uutta suhdetta.

Toivon kuitenkin että nykyisen rakkaan lapsien äidin kanssa asiat järjestyisi ja meitä odottaisi molemmin puoleinen uusi rakkaus. Mutta kaikkeen pitää varautua, vaikka tosi pahalta se tuntuukin.
4862
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tokihan parisuhde on usein vaikeaa. Ei kenelläkään varmasti mene aina suunnitelmien mukaan ja täydellisesti vaikka se ulospäin saattaisi siltä näyttääkin. Itse olen kokenut 3 eroa, joista yksi on muista poikkeava siten, että meillä on yhteinen lapsi. Nykyään olen siis yksinhuoltaja. seurustelen, mutta asun lapseni kanssa kahdestaan. Vaikeat erot ja myrskyisät riidat ovat vaikuttaneet minuun syvästi ja nykyään uusiin ihmisiin luottaminen ei ole enää helppoa. Lisäksi se, että entisestä liitosta minulla on yksi lapsi, tuottaa jonkun verran konflikteja uusissa "isä-ehdokkaissa". Uudet suhteet ovat siis ainakin minun kohdallani epäopnnistuneet. Täten toivonkin teille, että puhutte asioistanne kun vielä ehditte. Avio -/avoliiton ei ole tarkoituskaan olla koko ajan pelkkää hyvää tai pelkkää onnea. Karikot ja alamäet ovat normaalia ja ne tavallaan testaavat onko teistä pääsemään ne yli ja kestääkö liittonne ne? Mikäli kestää, niin silloin olette varmasti oikeat toisillenne. Joskus taas kannattaa antaa asioiden olla hetken, niin että molemmat annatte toisillenne aikaa ja tilaa miettiä rauhassa asioita. Liiaallinen vatvominen ja väkisin yrittäminen ei auta, päinvastoin. Toiselle tai molemmille voi tulla tukahdutettu olo ja riita vain pahenee. Aika, on kaikista paras lääke, IHAN KAIKKEEN!! Usko tai älä. Ajan kanssa asiat saavat kehittyä omalla painollaan suuntaan tai toiseen. Se ajan määrä on vaikea sanoa, se voi olla muutama viikko tai vaikka vuosi! Riippuen tilanteesta ja asiasta. Joka tapauksessa, tsemppiä!

Äänestä

Omalta kohdaltani sanoisin näin, että riippuu täysin miehestä, miten suhtautuu uuteen ihmissuhteeseen. Minkä painoarvon sille laittaa. Haluaako pitää sen vähän kuin taustalla, sivussa, lasten ja muiden asioiden ohessa. Vai haluaako lapsista huolimatta panostaa myös suhteeseen.

Jos on järkevä suhtautuminen, että lapset ovat tärkeitä ja heille annetaan oma aikansa, mutta myös uusi kumppani on tärkeä, ja suhteeseen haluaa panostaa, niin varmaan pystyisin suhteeseen "lapsellisen" miehen kanssa edellyttäen, että olisin todella ihastunut ja/tai rakastunut.

Teeskentelyä ja itsepetosta olisi sanoa, että lapset eivät vaikuta mitään, totta kai vaikuttavat. Eikä kaikki aina suju kuin tanssi, ongelmia voi tulla. Tietysti voi tulla olipa lapsia tai ei, mutta uuden kumppanin lapset tuovat oman lisähaasteensa suhteeseen. Miehen joutuu jakamaan useamman tahon kanssa, ja jos se hoidetaan järkevästi, se voi onnistua hyvinkin.

Tuosta kuvailemastasi "pieniä lapsia hoidettavana joka toinen viikko" sanoisin, että se on haaste uudelle kumppanille, menot pitää sovittaa sen mukaan ym. Mutta kun asian kertoo avoimesti heti alussa, niin että toinen tietää mihin varautua, aina ei voi tehdä ja mennä miten huvittaa, niin uskoisin asian hoituvan.

Toisaalta voin sanoa, että ei se välttämättä olisi huono juttu, että kumppani olisi "sidottu" joka toinen viikko lapsiin. Se soisi omaa aikaa ja tilaa myös tälle uudelle kumppanille, jos on sen tyylinen, että sitä kaipaa. Eikä tykkää jatkuvasta kiehnäämisestä ja yhdessäolosta. Jos vaikkapa ei asuta yhdessä. Sitten se on rankempaa, jos asutaan yhdessä ja toisen lapset tulisivat viikoksi aina joka toinen viikko. Että näin.

Äänestä
  • Aika paljon testataan uuden kumppanin kypsyyttä tällaisessa tilanteessa. Se että ottaa miehen ja hänen lapset huomioon "koko pakettina" on hyvä asia. Jos haluaa pelkästään pitää hauskaa ja hurvitella, voi unohtaa koko suhteen. Lapset vaativat aikuiselta huomiota, vastuuta ja huolenpitoa. Oli ne omia tai toisen. Ja tuo että joka toinen viikonloppu on lapset, nii on suhteellisen harvoin kun verrataan esim. uusio perheisiin, eli molemmilla osapuolilla on ennestään lapsia edellisistä suhteista ja vielä vaikkapa omia yhteisiäkin lapsia. Siinähän ollaan vanhempina 24/7. Toki omaakin aikaa ja rentouttavaa vapaata saa ja pitääkin olla sopivassa määrin. Mutta se, miten "toisen" lapsiin suhtautuu, on sitten tosiaan niin paljon luonteesta kiinni ja kuten alussa mainitsin, kypsyydestä!

    Äänestä

täydellistä saippuasarjaelämää. Hyvinkin realistisia toiveita naisilla on.
Itse olin yh kun nyk mieheni tapasin, se oli jo ensimmäisellä tapaamisella selvää (niinkuin myös sekin, että miehellä on lapsi). Lapsiperheessä "uutuudenviehätys" ei voi (vai voiko?) jatkua kauaa, arki on hyvin nopeasti edessä. Eikä arjessa ole tarkoitus olla aina elämää suurempia tunteita, välillä on huonoja hetkiä,välillä tasapaksua, välillä aivan upeaa, mutta tärkeintä on, miten asioihin suhtautuu.

Monen asian, mikä toisessa esim ärsyttää, saa käännettyä huumoriksi oikealla hetkellä ja saman taas tapahtuessa, ei enää ärsytä niin paljoa. En tiedä, onko sitten joku oma suojamekanismi, että tätä en halua rikkoa minkään tyhjän takia... Tiedä häntä..

Ja vielä siitä kun miehellä on lapsi.. Kun hän ymmärtää ja jaksaa tätä meidän elämäämme, niin ei ole mitään syytä olla katkera että hänellä on lapsi toisen naisen kanssa. elämä nyt sattui menemään näin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaikeaa... kirjoitti:

Miksi parisuhde on niin vaikeaa? Miksi kaiken hyvän pitää loppua? Rakastutaan, perustetaan perhe ja tehdään ihania lapsia... Sitten salama iskee kirkkaalta taivaalta kaikki voi olla poissa! Näin käy ehkä minulle...

Kriisistä voidaan kyllä puhua avoimin mielin vaimon kanssa ja kaikki edellytykset olisi selvittää se jos kummatkin sitä haluaisi. Mutta ei... Toinen ei tunne samoin ahdistuksen pyörteissä.

Nykyään ihanoidaan ja haaveillaan "täydellistä" saippuasarja elämästä, missä elämä on seikkailua ja romantiikkaa joka päivä. Onhan se suhteen alussa ja mukavaahan se olisi jos se kestäisi elämän loppuun asti! Minä en ainakaan jaksa uskoa siihen että semmoinen ihanuus kestää kovinkaan montaa vuotta arjen pyörityksessä. Sen jälkeen huuma pitäisi muuttua turvalliseksi oloksi missä kaikilla perheen jäsenillä olisi hyvä olla. Miksi se ei nykyään riitä pitämään perhettä koossa?

Uuden kumppanin etsimen voi olla vain hankalempaa kun edellisen liiton rakkaat lapset tuovat omat kuvionsa parisuhteeseen. Mitä yleensä naiset ajattelevat jos ihastuvat ihanaan mieheen ja tunne olisi molemmin puolista, ja sitten toinen sanoo että minulla on kaksi pientä lasta hoidettavana joka toinen viikko?

Itse kuitenkin rakastan lapsia yli kaiken ja toivon että ne ei haittaisi mahdollista uutta suhdetta.

Toivon kuitenkin että nykyisen rakkaan lapsien äidin kanssa asiat järjestyisi ja meitä odottaisi molemmin puoleinen uusi rakkaus. Mutta kaikkeen pitää varautua, vaikka tosi pahalta se tuntuukin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu