On se aivan hullua kun nuoret ahneuksissaan tekevät ja työnantajat teetättävät runsaasti ylitöitä ja toiset vain metsässä kävelevät. Siis irtisanotaan kaikki. Sen jälkeen työpaikat hakuun puhtaalta pöydältä. On se hauskaa jokaisen hyvä kokeilla työttömyyden ihanuus ! Saa maatakin aamulla puolelle päivin. Sen jälkeen voi lähteä ottamaan vähän aurinkoa ennen ruhtinaallisia päiväunia ja sen jälkeisiä päiväkahveja. Voi miten ihanaa! Painakaa pojat, painakaa painakaa ja tytöt myös. Käykö kateeksi, kuuntelen ?!
onko näin
painaa
3310
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä että teitä aamu-unisia laiskottelijoita riittää niin on sitten meille työhaluisille enemmän fyrkkaa jaossa.
Mutta katselepas hieman palkkakehityksiä ja tarkastelepas millaisia liksoja nämä "nuoret ja ahneet" (joihin itsekin kuulun), tuppaavat saamaan. Kuinkas monen alle kolmekymppisen duunarin kaikista työntekijöistä kokonaisuutena katsottuna luulet olevan sellaisessa duunissa, jossa saa jotain huippupalkkoja ja PYSTYY olemaan ahne?
Kyllä se niin on, että 95% liksat ovat tuossa 1000-1500 euron haarukassa. Useimmiten lähempänä tuhatta euroa kuin puoltatoista. Siihen teet toista duunia päälle (useimmiten ei ehdikään) niin muu ei pokkaa kuin verokarhu.
Jos omat ylityösi harmittavat, niin suosittelen kokeilemaan tätä omaa alaani huipulla 1450e/kk, jota itse tienaan. Oletan, että palaisit kiiruulla takaisin omaan vanhaasi kiittäen hommastasi.
Mjahas, vai on se työntekijän ahneutta, että joutuu nälkäpalkalla painamaan päivät pitkät duunia ja sitten vielä pahimmillaan korvauksettomat ylityöt päälle.
Ahneutta on, mutta tuskinpa se suurin ahneus löytyy sieltä rehellisen työn tekijöiden keskuudesta.
Ahneutta etsiessäsi voit katsella sinne terrorijärjestöjen, kuten EK, SY ja vastaavat, suuntaan.