Olen 22 vuotias ja olen seurustellut puoli vuotta poikakaverin kanssa ja asumme myös yhdessä. Minulla vaan on yksi ongelma.. alastomuus.. En tykkää yhtään olla alasti poikakaverini edessä.. Kun on pimeää niin se on ok.. Mut ei valossa. Olen normaali kroppainen..
Meneeköhän se ajan kanssa ohi.. Miten teillä muilla on??
Meneeköhän se ajan kanssa ohi.. Miten teillä muilla on??
Vastaukset 7
Vanhimmat
oman alastomuuden häpeäminen ei kannata. opettele hyväksymään itsesi ja olemaan sinut alastomuutesi kanssa. minä kuljeksin kotona ollessani alasti ympäri kämppää (siis en tietenkään kun on muita kotona kuin poikaystäväni) ja vaikkei vartaloni täydellinen ole, pystyn kyllä elämään sen kanssa..
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että oman vartalon häpeäminen on turhaakin turhempaa. Olen itse saanut sen kokea, kun aloin seurustelemaan nykyisen miehen kanssa, joka sitten saikin nähdä lapsen saaneen vartaloni, ja sattuu vielä olemaan sellainen ihminen, joka tykkää katsella.
No, alussa tuntui vaikealta, eihän tämä keho mikään "täydellinen" ole (tosin, mikä on täydellistä..) mutta tämä on tällainen. Kyllä mieskin sen huomaa jos/kun nainen ei viihdy vartalossaan tai nolostelee, ja taasen jos omassa kehossa viihtyy, näkyy se selvästi ulospäinkin.
Kun nyt kerran olet ihan vakituisessa suhteessa, kehottaisin vaan ottamaan härkää sarvista, ja luottamaan siihen että Sinä olet kaunis! Juuri sellaisena kuin olet! Ja varmasti miehesi on samaa mieltä. Ja eihän sitä nakuilua tarvitse jatkuvasti harrastaa, jos ei hyvältä tunnu. Esim yhteiset peseytymishetket ovat luonnollinen tapa olla yhdessä alasti...;)
Minusta Sinulla ei ole mitään hävettävää alastomuutesi kanssa! Oman suhteeni alussa (olemme nyt seurutelleet 4 vuotta) koin ihan samanlaisia tuntemuksia, en voinut olla alasti jne. Mutta kun oma mies oli niin ymmärtäväinen, ei pakottanut mihinkään, antoi aikaa jne, se auttoi. Mutta kaikista paras lääke meille oli yhteiset suihkuhetket, koska silloin molemmat on ns. "saman arvoiset".
Mutta onnea sinulle uuteen suhteeseen, uskon kyllä että voitat "pelkosi" ;)
mieheni edessä...Ja nukun yleensä vain alkkarit jalassa...mitä sitä turhia kainostelemaan...kaikki in tänne alasti synnytty..;)
Itselläni on melko sama tilanne, tosin me emme asu virallisesti yhdessä ( = samassa osoitteessa ), vaikkakin melko tiiviisti yhdessä, aina jomman kumman kotona.
Itsekään en oikein halua näyttäytyä poikaystävän edessä täysin vaatteita, vaikka öisin, pimeässä taikka hämärässä, olen alkanut alastomuuttakin pikkuhiljaa sietää.
Poikaystävä kyllä jaksaa hokea, että olen kaunis sellaisena kuin olen, ja varmaan sitä tarkoittaakin. Mutta itse en koskaan ole oikein ollut tyytyväinen omaan ulkomuotooni, enkä ole edelleenkään ( Teininä käynyt läpi jonkinlaista lievää syömishäiriötäkin ). Eipä tässä kai muu auta, kuin totutella kauniimpiin sanoihin? :)
Mä oon seurustellut vasta muutaman viikon ja tää on mun eka seurustelusuhde, ja oon kummiskin jo 31v. Mä oon aina ajatellut, et voi kamala sitä ekaa kertaa, kun joku mies näkee mut alasti, ja en oo mikään missimittainen, vaikka en lihavakaan..Jännitin sitä tosi paljon etukäteen. Nyt poikakaveri sit näki mut tässä muutama päivä sitten alasti ja katos kummaa, kyllä ujostutti tosi paljon, mutta silti oli heti sellainen olo, et se hyväksyy mut just tällaisenaan..Jotenkin ihanan vapauttavaa. Oltiin lähekkäin, ei rakasteltu kumminkaan.
Niin varmaa toisilla on helpompaa mitä toisilla olla alasti toisen kanssa.. Kai siihen liittyy kans kasvatuskin.
Mut suosittelen että pikku hiljaa rupeat olemaan poikaäystäväsi kanssa enemmän alasti. Aloita eka siitä että olet sinut itsesi kanssa..