...näin mulle vannoi paras ja rakkain miespuolinen ystäväni jokin aika sitten.Nyt sitten kun tuli tilanne jolloin hänen tukeaan olisin tarvinnut niin hän ilmeisesti jotenkin ahdistui ja sanoi ettei ole oikea ihminen mua lohduttamaan...äitini,maailman läheisin ihmiseni sairastui ja tämä tietenkin herätti minussa kaikenlaisia pelonsekaisia ajatuksia joista en vaan voi olla puhumatta.Toki mulla on pari muutakin ystävää joille asiasta voin puhua,mutta hän oli se jonka eniten toivoin olevan tukenani...muutenkin on paha mieli kun ei tiedä mitä tuleman pitää,en olisi ihan tuollaista reaktiota kaivannut enkä odottanut.Eikö mies sitten vaan tiedä mitä sanoa tai tehdä,en tiedä,mutta kovin pahalta tuntuu...
aina tukenani...
????
7422
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sellaista se on,tyhjän puhuminen.Niin oli minullakin miesystävä,joka vannoi samankaltaista.Jo pelkkä flunssa karkotti hänet kotiinsa,kuulemma jos tarttuu.Saati sitten se,että äitini kuoli,hän vain tekstasi pahoittelunsa.Tosin emme olleet kovin tiiviisti yhteyksissä,alkuun.Olisin kyllä olettanut,että tuollaisessa tilanteessa,ehkä enemmän ollaan `läsnä`.Vaikka kysellään kuulumisia jne.Jo silloin aavistelin,ettei tämä mies ole empaattinen,ei häneltä saa tukea.Olisi tehnyt mieli sanoa,kun hän selitteli...että arveli minun haluavan olla omissa oloissani.Itse olen tunteikas nainen,siksi en voinut jatkaa,hänen teoreettisen ihmisen kanssa.
sukupuoli asiaan mitenkään vaikuta. Mulla on päinvastanen tilanne: naispuolinen kaveri joka puhuu suuria ja kauniita, ja sitten kun kaipaa jotakuta kelle puhua, niin ei oo tyyppi paikalla eikä ehdi.
voi olla että tämä tuli hänelle jotenkin yllätyksenä. Eikä hän oikein tiedä mitä sanoa ja miten auttaa sua. Jos sä juttukaveria/kuuntelijaa tarvitset, niin lulisi sen häneltä onnistuvan. Jos se vieläkin valittelee jotakin, niin kysyt siltä mitä se "aina tukenasi" juttu sitten tarkoitti. Kun et sä muuta kaipaa kuin olkapäätä/kuuntelijaa.
..tämä tuli mullekin,joten varmasti myös hänelle.Jotenkin tuntuu etten uskalla tätä asiaa enää edes ottaa puheeksi hänen kanssaan ettei hän ahdistu...ainako sitten pitäisi vaan puhua kivoista ja hauskoista asioista ja hymyillä,eikö ystävyyteen kuitenkin kuulu toisen tukeminen vaikeinakin aikoina..?Jos tilanne olisi toisinpäin niin olisin hetkeäkään epäröimättä hänen tukenaan kaikin mahdollisin tavoin.Ja olisin ilman muuta olettanut,ilman sitä "olen aina tukenasi" lausahdustakin,että häneen voisin tukeutua aina ja kaikessa.Häntä olen kuitenkin pitänyt monin tavoin läheisempänä kuin muita ystäviäni,ja olin luullut olevani hänelle ihan yhtä läheinen...välillämme on aina ollut jotain vähän enemmänkin kuin ystävyyttä,liekö sillä osuutta asiaan.En vaan tiedä...ahdistavaa.
ystäväsi on ihastunut sinuun, ja haluaisi sinusta enemmän kuin ystävän. ja jos tietää, ettei se ole mahdollista niin pelkää että haavoitat häntä lisää. tulette tilanteen myötä vielä läheisimmiksi,mutta hän ei kuitenkaan voi sinua koskaan saada...
Ehkäpä se on just niitä jotka ei osaa oikein käsitellä näitä huonoja uutisia/negatiivisia juttuja. Kaiken täytyy olla aina niin positiivista ja aurinkoista. Sitten kun toisella on huonoja uutisia kerrottavanaan, niin mies juoksee karkuun jonnekin kiven alle piiloon. Kertooko hän sitten sulle yleensä ne huonotkin jutut? Jos on pahamieli tai jotain muuta? Kyllä sun pitäisi mun mielestä ottaa tämä asia puheeksi. Et sä muuten tule tietämään missä mättää.
..miten sen nyt ottaa,puhutaan kyllä kaikista asioista suht avoimesti,syvällisistäkin.Niin kuin hän joskus sanoikin että välillämme ei ole salaisuuksia..tuskin hänellä on vastaavanlaista tilannetta ollutkaan mistä olisi ollut tarve puhua.Siinä mielessä hän kyllä on maailman ihanin mies että tietää aina miten piristää mua,jos esim.työasiat murjoo niin hän jaksaa aina kannustaa ja piristää mua.Tämä on nyt ensimmäinen ja ainoa asia johon hän näin omituisesti suhtautui.Ja mitä ihastumiseen tulee niin ollaan varmaan molemmat jollain tapaa ihastuneita toisiimme mutta itse ainakin olen entisissä suhteissani saanut niin pahasti nenilleni että minun on vaikea päästää ketään lähelleni..ja sama vika taitaa olla hänellä.Hänestä on vaan vaivihkaa tullut mulle niin läheinen että hänen suhtautumisensa tähän asiaan loukkasi mua ihan tosissaan.Kai tää sitten pitää ottaa jossain sopivassa yhteydessä puheeksi...härkää sarvista vaan.:)