Hei kaikille!
Nyt olis 32-vuotias mies todellakin avun tarpeessa, eli hyviä neuvoja kaivataan...
Eli tilanne on sellainen, että olen ollut 9 vuotta ensimmäisen varsinaisen tyttöystäväni kanssa yhdessä, joista n. 7 vuotta on asuttu yhdessä.
Jo muutaman vuoden ajan on minusta kuitenkin tuntunut, että suhteestamme puuttuu jotain. Ennenkaikkea minua häiritsee oma kokemattomuuteni ja se, että haluaisin oikeasti jo vähitellen mennä naimisiin ja perusta perheen jne. mutta mistä helvetistä tiedän, että olen löytänyt sen oikean, kun kokemuksia ei ole muista???
Nyt sitten on käynyt niin, että olen ajautunut tästä syystä pettäjän tielle, eli minä olen alkanut seurustella n. 10 vuotta nuoremman ja eri kansallisuuttakin edustavan henkilön (on suomessa aupairina) kanssa, jonka sattumalta tapasin eräällä ulkomaanmatkalla. Tätä on nyt kestänyt muutaman kuukauden ja mikä pahinta: avovaimo sai äskettäin tietää asiasta...
eli nyt on tilanne sellainen, että jompikumpi pitäisi valita. Yrittääkö siis lämmittää vanhaa suhdetta ja uskoa toisen lupauksiin paremmasta huomisesta vai ottaako riskin ja aloittaa toisen kanssa puhtaalta pöydältä. Paljon hyvää on kuitnkin ollut suhteessamme, vaikka välillä minusta tuntuu, että yksinkin voisi olla ihan hyvä olla ainakin vähän aikaa. Tässä tietysti on sekin huomioitava, että eihän toi aupair ole suomessa kuin puolisen vuotta, jonka jälkeen olisi kuitenkin edessä jonkinlaisia hankaluuksia...
Suututtaa pirusti kun jäin kiinni! olisin vain halunnut kaikessa hiljaisuudessa katsoa ympärilleni, ennen kuin rupean mitään perhettä perustamaan. Moraalisesti sitten oikein tai väärin, mutta miten ihmeessä muuten olisi ainakaan avosuhteessa ollessani pystynyt luvalla muita naisia tapaamaan.
Mielelläni kuulisin varsinkin muiden samassa tilanteessa olleiden miesten mielipiteitä. Tottakai teen lopullisen päätöksen itse, mutta tavallaan voisi olla helpompaa, jos huomaisi edes jonkun muun olevan samoilla linjoilla minun kanssani.....

Vastaukset 11
Vanhimmat
on yleensä huono juttu vaihtaa kumppania lennossa. Ennemmin tai myöhemmin se kostautuu. On liian rikkinäinen seurusteluun lainkaan, tai alkaa ikävöidä entistä kumppaniaan...vasta erossa sitä tajuaa, kuinka hyvä entisen kanssa saattoikin olla. Sitä ei vain nähnyt arjen harmauden keskellä.
Minä olin kihloissa entiseni kanssa, ja kyllä silloin mietin, että tiedänkö nyt varmasti mitä olen tekemässä kun en muiden kanssa ole ollut. Ehkä se oli myös sitä, että ensimmäisen kanssa uskalsi haaveilla ja lähteä sinisin silmin matkalle kohti tulevaa. Toista se on nykyään. Erosimme kyllä "hyvästä" syystä, mutta en ole enää pystynyt kiintymään keneenkään yhtä paljon kuin entiseen. Rakastin häntä niin, etten ole tuntenut mitään vastaavaa sen jälkeen. Ehkä aikani meni jo, tai sitten ei...mutta kyllä viiltää, kun ystävät ovat jo naimisissa ja heillä on lapsia sen nuoruudenrakkauden kanssa. Ja minulla on vain haavat sydämessä.
Ikäeroa en niinkään miettisi, ennemminkin kulttuurieroa. Tämä riippuu tietysti mistä maasta nainen on. Valitettavasti yksikään tietämistäni suhteista ulkomaalaisen ja suomalaisen välillä ei ole pitemmän päälle toiminut, mutta ehkä näissä on ollut kysymys myös uskonnosta ja siihen liittyvistä arvoista.
Ei ole oikein, että vehtaat avovaimosi selän takana. Avointa keskustelua peliin. Puhukaa suoraan, vaikka se satuttaisi. Se voi myös toimia uutena pohjana uudistuneelle suhteelle. Ero ei todellakaan ole aina, eikä edes yleensä ratkaisu. Olette olleet niin kauan yhdessä...kestää vuosikausia, ennen kuin yllät samaan jonkun toisen kanssa. Eikä se välttämättä onnistukan. Kuitenkin,jos vahvasti tunnet sydämessäsi, ettet ole avovaimosi kanssa onnellinen, etkä hänen kanssaan haluakaan olla, niin toimi vielä nyt kun teillä ei ole lapsia. Nämä ovat vaikeita asioita, mutta joskus se päätös on tehtävä.
Ainankin sen sanoisin, että niinhän ihminen ei voi elää, että miettii kokoajan "onko tämä nyt minulle se oikea". Siinähän tulisi hulluksi. Ehkä se sitten on tarpeeksi oikea, kun suhteessa tuntuu hyvältä, saa olla oma itsensä, saa arvostusta ja rakkautta.
Monesti kun pettää ja sitten aloittaa suhteen tänä kanssa, jonka kanssa pettänyt, suhde ei kestä. Kuten tuossa aiemmassa jo todettiin, liikaa tulee yhdellä kertaa.
Niin.. Onko se ruoho nyt vihreämpää siellä aidan toisella puolella, mene ja tiedä.
Exän kanssa mietin että onkohan tämä nyt se oikea, hän oli ainoa jonka kanssa olin. Pitkään uskottelin itselleni että tämä on hyvä suhde yms yms. Loppujen lopuksi totesin että jos näin kovin paljon täytyy miettiä ja itseään vakuutella niin ei tämä ole se oikea.
Lopetin suhteen.
Nyt olen suhteessa jossa vain tuntuu oikealta, paremmalta. En mieti että onko tämä se oikea, tiedän sen että on. Jotenkin vain se rauhallinen tunne että tämä juttu on hyvä.
Toki edellisen ja tämän suhteen välissä ehdin kokeilla muutamaa ja deittailla ja todeta ettei niistä kenestäkään ole mihinkään. Sitten tapasin tämän jonka kanssa nyt olen ja heti vaan tuntui hyvältä. Suhde on vielä tuore (vajaa 2v) mutta en millään malttaisi odottaa kun vanhana ryppysinä istumme kiikustuolissa :) ja katselemme lastenlasten leikkejä :D
Pointti on se että minusta itselleen ei tarvitse vakuutella että kumppani on oikea, jos tarvitsee se ei ole, ei ainakaan tällä hetkellä. Kerran sitä eletään!!
Heippa!
On olemassa monia erilaisia kumppani vaihtoehtoja, joiden kanssa on samat elämän arvot ja näkemykset ja joiden kanssa luonteet sopivat yhteen. En osaa sanoa, onko olemassa yhtä ainoaa oikeaa. Kaikkien kanssa ei kuitenkaan esim. perhettä perusteta.
Jos lähtee "pettäjän polulle" tai ajattelee sitä, on silloin nykyisessä suhteessa jotain mikä puuttuu tai ei ole kohdallaan. Näin itse näen asian.
Jos on jäänyt kiinni pettämisestä puolisolle, luottamusta ei enää saa kunnolla takaisin ja asia jää kaivelemaan suhdetta.
Mielestäni on hyvä olla kokemusta seurustelusta erilaisten kumppanien kanssa. Siten itselle selviää mitä kumppaniltaan ja itseltään haluaa.
elä ota kumpaakaan. se oikea on vielä löytämättä.
Olen ollut samassa jamassa kolmisen vuotta sitten. Sanon sinulle että mieti nyt ensimmäistä kertaa kunnolla mitä haluat suhteelta. On eri asia saada toimiva parisuhde jossa asiat vaan loksahtaa kohdalleen, ja toisaalta olla syvästi rakastunut ja koko sielullaan suhteessa mukana. Itselleni kävi näin, että olin syvästi rakastunut ensimmäiseen seurustelu- ja seksikumppaniini, mutta suhde ei toiminut. Muutama vuosi meni siihen yrittämiseen mutta sitten ero tuli vääjäämättä. Kuvioissa oli pettämistä ja petetyksi tulemista. MUTTA!! Ruoho ei ollut vihreämpää aidan toisella puolella, samoja tunteita ei enää saanut uusien kanssa kuin mitä vanhan kanssa oli. Entiseen ei ole paluuta koska luottamusta ei enää saa takaisin pettämisen jälkeen. Loppuelämä menee siis puolittaisin tuntein kumppanin kanssa, joka muuten täyttää odotukset perheenperustamisen ym. suhteen.
jos et ole varma nykyistä. Pettäminen kertoo kaiken.
Olet saanut yllättävän hyviä vastauksia. Kaikki ihan oikeaa asiaa. Aika harvinaista näillä palstoilla.
Aloitin lapsuuden ystäväni kanssa yhteiseloa ja uskoin olevani rakastunut ja rakastettu. Ensimmäinen vuosi meni todella hyvin. Toinen jo takkuili. Tyttöystäväni liukeni iltaisin vaikka oli sovittu jostakin yhteisestä menosta. Toki pienellä paikkakunnalla "hyvät kaverit" kertoo kaiken. Sain tietää tulleeni petetyksi mutta en osoittanut mustasukkaisuutta. Se oli virhe. Olin hänen mielestään välinpitämätön kun en ollut mustasukkainen. Se tarina loppui sovinnossa mutta ei ilman kipuja.
Yli vuoden olen ollut kimppakämpässä pian valmistuvan diplomi-ihmisen kanssa. Hienosti on yhteiselo sujunut. Ei taida hänestäkään tulla lasteni äitiä. ( Kun ei vielä ole ) Jotakin takkua on tullut suhteeseen. Olen lähes varma, että olen se toinen mies, joka odottaa kotona. Riita nousee hyvin pienistä asioista ja riidat jätetään selvittämättöminä hautumaan. Varmaankin kyseessä on koulutustasoero vaikka minulla onkin hyvä työpaikka ja melko hyvä palkka.
Olen jo sisäistänyt ajatuksen, että kumpikaan ei tule kysymykseen tulevaisuudessa. Ex olisi halukas yrittämään uudelleen.
Kyllä ihan vieras on parempi uudelleen aloitukseeni. Tällaiseen tulokseen olen mietteissäni tullut.
Noniin ... jos sun tilanteeseen ei ole vielä tullut muutosta, mikä olisi suuri ihme niin pakkaa ihmeessä kamppeesi ja lähde. Sun tarvii iso mies ottaa vastuu omista teoistasi, ja seistä niiden takana. Jos pystyy pettään ei rakasta toista osapuolta riittävästi loppuelämän kestävään suhteeseen. Ajattele mitä tapahtuisi jos toi kaikki sun tekemä oliskin käynyt toisinpäin. anna kaikille rauha , myös itsellesi. Jos oot joskus rakastanut sitä sun kumppaniasi päästä se vapauteen sen ei tarvitse kärsiä sun ajattelemattomuudestasi. Rakkaudettomuus on pahin asia maan päällä. Vuoden päästä kukaan ei enää muista...
paljon asiallisia vastauksia! Tosi kiva, että täällä joskus keskustellaan ihan ihmismäisesti.