Olemme olleet kaukosuhteessa puolitoista vuotta.Kun näemme toisiamme meillä menee hyvin,mutta kun taas palaamme kaukosuhde-arkeemme,me riitelemme puhelimessa jatkuvasti.Tämä ei ole pelkkä kulissi-suhde,rakastamme toisiamme.
Puhelimessa puhumme enemmän syvällisiä ja omat mielipiteetkin tulee esiin.Sitten kun näemme kasvotusten,meillä on hauskaa ja juttelemme vähemmän "syvällisiä".
Haluaisin vain tietää onko kaikilla ollut tällainen vaihe tässä vaiheessa suhdetta,vai mikäköhän mättää?
Puhelimessa puhumme enemmän syvällisiä ja omat mielipiteetkin tulee esiin.Sitten kun näemme kasvotusten,meillä on hauskaa ja juttelemme vähemmän "syvällisiä".
Haluaisin vain tietää onko kaikilla ollut tällainen vaihe tässä vaiheessa suhdetta,vai mikäköhän mättää?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Valitettavasti en hirveän hyvin voi sinua auttaa..mutta pisti silmään heti kun luin että minulla ja omalla rakkaallani on alkanut tuo sama asia tuppaamaan suhteeseen. Meilläkin suhde loistavasti kuosissa vaikka vasta 6kk on seurustelua takanapäin. Kun olemme yhdessä ei mikään oikeen pistä riitelemään mutta puhelimessa kaikesta tulistuu väkisinkin. Olemme yrittäneet miettiä syytä, mutta itse arvelen sen olevan vain kovaa kaipuuta toisen luokse. Kuinkas usein sinä ja rakkaasi näette? Toivottavasti viitsit vastailla ja hyviä hetkiä on edessä vielä monia vaikka välillä jaksaakin masentaa! Usko pois.
Ensinnäkin, mikä on kaukosuhteessa kulissi-suhde ??
Voisitko selkentää.
Rakastatte toisianne. Miksi ette muuta yhteen asumaan ?
Välimatka teillä ? Miten usein näette ? Miten pitkään kerralla olette yhdessä ? Miten usein soittelette ?
Entä ikänne ?
Paljon kysymyksiä, tiedän. Elän itse myös kaukosuhteessa, tosin välimatkaa ei ole kuin n 100 km. Molemmilla kuitenkin elämäntilanteet sellaiset, että kumpikaan ei voisi tässä vaiheessa muuttaa, eikä ehkä vielä olla edes niin pitkällä...
Tätä on jatkunut kohta vuosi. Tapaamme joskus joka viikonloppu, joskus ei sitäkään, sitten vapailla muutenkin, miten sopii. Meillä puhelimessa puhumme ehkä enemmänkin arkisisa asioita, harvoin riitelemme, oikeastaan emme ole riidelleet vielä kertaakaan. Yksi väärinkäsitys tapahtui kerran, joka aiheutti pientä mietintää. Kun näemme kasvotusten kaikki on hyvin, meillä on hauskaa mutta keskustelemme paljonkin, myös syvällisiä. Olemme puhuneet paljon tästä suhteesta, miltä tuntuu, miten jatketaan. Ollaan sovittu että eletään päivä kerrallaan. Kuitenkin se on vaikeaa.
Haluaisi suunnitella yhteistä tulevaisuutta, tavata päivittäin, viettää yhteistä arkea, nukahtaa toisen kainaloon joka ilta. Minulle etenkin illat, yöt vaikeita.
Vaikuttaa siltä kuin te suojelisitte yhteistä aikaa, vaikka mielestäni silloin pitäisi puhua ne itseään askarruttavat asiat läpi. On ihana jakaa huolet ja murheet toisen kanssa silloin kun toinen siinä fyysisesti lähellä. Puhelimessa jää vain ikävä fiilis jälkeenpäin, ei ole ketään jota koskettais, joka ottaisi syliin ja lohduttaisi.
Minä olen miettinyt omassa suhteessani, että onko tämä oikeaa rakkautta. Jos on, niin miksi emme etene jo... Mustasukkaisuuskin herää silloin tällöin, vaikka en yleensä ole juurikaan mustis.
Kaukosuhteessa eläminen on vaikeaa, raastavaa.
Eikö olekkin ?!
Onnea teille.
mutta läpi harmaan kiven..
Olemme 200km välillä toisistamme,iät 22 ja 28.Tapaamme joka toinen viikonloppu,joskus tulee pidempiäkin taukoja,mutta näin ollaan selvitty vaikka ikävä on aina.Yhdessä olemme viikonloput,harvemmin pidempiä aikoja.Yhteenmuuttoa kyllä pohdittu monesti,mutta ei tämän hetkisten elämäntilanteiden takia mahdollista.
Yhdessäolomme on ihanaa ja rupattelut ovat hauskaa jutustelua.Puhelimessa asiat muuttuvat riitelyksi kuten kerroin jo aikaisemmin.Puhelimessa molempien on vaan helpompi sanoa asiat päin naamaa tai kertoa helpommin asioista kuin kasvotusten.Ei mikään hyvä juttu jatkoa ajatellen.
Jos rakas olet sinä niin soita minä pyydän
en jaksa enään ilman sinua tiedät kuka...
Seurustelin 4 vuotta kaukosuhteessa ennen kuin muutin mieheni kotimaahan asumaan. Meilläkin oli puhelimessa usein riitelyä ja kun näimme kasvokkain, oli kaikki pelkästään romanttista, ihanaa ja hauskaa. Riitely puhelimessa tuli aina minun osaltani (nainen). Naiset kun pohtii enemmän asioita kuin miehet. Kaukosuhde oli tosi rankkaa ja minusta tuntui aina, että mieheni oli tosi cool asian suhteen, eli että hän ei ikävöinyt minua yhtä paljon kuin minä häntä tai että kaikki oli hänelle helppoa. se ei kuitenkaan ollut totta, miehet vain käsittelevät asioita eri lailla. Riitojen syynä oli siis turhautuminen. Halusin kait syyttää miestäni siitä, että menin rakastumaan häneen ja olin nyt siinä tilanteessa, että hän oli koko ajan ajatuksissani, mutta ei fyysisesti pitämässä minusta huolta. Älä siis huolestu liikaa -tuskin teillä on mitään ongelmia. Sinun täytyy vain tiedostaa, että mistä riitely todella johtuu. Mutta edelleenkään sitä vähäistä yhteistä aikaa ei pitäisi käyttää riitelyyn. Puhelimessa parempi, kunhan muistaa soittaa vielä ennen nukkumaan menoa uudestaan ja sopia riita, ettei jää paha mieli:)
Saanko kysyä, että kun olet kaukosuhteessa 4 vuotta elänyt, niin kuinka usein tuona aikana näitte miehesi kanssa? Ja mihin kaukomaihin muutit ja mitä ikäluokkaa suunnilleen olet? Sun teksti antoi vähän lohtua omaan tilanteeseen, mutta olisi kiva kuulla vähän lisää:)
ja näimme toisiamme n. 4-5 kertaa vuodessa. Kesäisin 2-3 kuukautta kerrallaan, muulloin 7-30 päivää. Riippui lomista, työtilanteesta jne. Oltiin molemmat opiskelijoita, joten lomiakin oli ihan kiitettävästi.Nyt ollaan kolmekymppisiä. Ja silloin ei ollut edes messengeriä, halpalentoyhtiöitä, kamerakännyköitä jne. joka olisi voinut helpottaa asiaa.
Olen ollut myös n.1,5v kaverini kanssa. Hän asuu
yli sadan kilsan päässä ja on vielä matkatöissä
ulkomailla puolet vuodesta. Aluksi se sopi mulle
hyvin, koska erostani oli kulunut niin vähän aikaa. Nyt en enää tiedä. Ehkä tykkään nyt enemmän ja haluaisin viettää enemmän aikaa hänen kanssaan. Nyt hän on Suomessa kk:n ja tapaamme joka vkonloppu. Se tuntuu ihan kivalta ja se riittäisi mulle, koska tykkään taas tehdä omia juttuja ja tavata kavereita. Meillä oli myös riitoja kaikennäköisistä asioista ja lähinnä se kyllä olin minä,joka riitelin ja ne kaikki tapahtui aina tekstareilla. Joskus olin niin kyllästynyt siihen, etten antanut itsestäni kuulua mitään, jolloin kaverini kyseli, että onko kaikki ok. Sitten kun tapaamme, niin meillä menee hyvin.
Luulen,että loppujen lopuksi tiedämme
toisistamme vielä liian vähän ja ne riidat johtui
myös kaikista oletuksista, koska toisesta ei vielä tiedä niin paljon.Mä olen meistä se,joka
haluaisin keskustella syvällisiäkin asioita mutta
kaveri ei vain ole sitä tyyppiä.
No hauskaa meillä on mutta toisaalta olishan se kiva nähdä se arkikin yhdessä. Ollaan kyllä oltu yhdessä lomalla etelässä ja syksyllä oltiin Lapissa.
Nyt mä luulen, että olen vain jumittunut tähän
tilanteeseen, enkä taida päästää tai en halua päästää irti.