Rakastan häntä enemmän kuin mitään olen koskaan rakastanut tai tulen koskaan rakastamaan. Tänään se kaikki päättyi,ei enää hyvänyönsuukkoja,ei haleja,ei yhteisiä matkoja, ei kosketuksia,ei mitään. Sattuu niin saatanasti,sattuu enemmän kuin mikään.
Kuinka tästä pääsee pois? Aikako kaiken parantaa? Auttakaa mua jaksaa.
Kuinka tästä pääsee pois? Aikako kaiken parantaa? Auttakaa mua jaksaa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Etsi asioita, jotka ovat olivat sinun - ja vain sinun. Kuuntele bändejä, joita hän vihasi, mutta sinä rakastit, katso leffoja, joita hän ei voinut sietää, mutta sinä ihailit. Paskanahan tässä ollaan vuosikausien suhteen jälkeen itsekin, ja kuukausi eron jälkeen, mutta helpostuksen hetkiä (ehkä jopa päiviä) voi löytää.
Tiedän et repii sielun verille, mut kokemusta on ja toivon et
jaksatte hetken aikaa ootella, ihmismielellä on kummallinen tapa korjata itseeänsä.
eihän se helppoa ole ite itkin 3 kk kun vaimo lähti,liki 30 v.jälkeen
ja lähti kauas ja lopullisesti aina taivaaseen asti.
Minä oon jo vähän vanhempi mies , mut se "uusi" onni saattaa olla lähempänä kun luulettekaan ja tulee kun sitä vähiten odotatte.Niin mullekkin kävi.Ja olen taas onnellinen mies.Siispä elkää vaipuko synkkyyteen, elämä jatkuu kaikesta huolimatta.
show must go on...
tiedän että tuntuu pahalta.. sain tietää 3 viikkoa sitten että miehelläni on toinen nainen.. olin raskaana ja jouduin tekemään abortin. kyllä itelläkin on ollut tuskaa kestää tätä elämää.. mutta kyllä uskon että se aurinko paistaa joskus meillekin. koita pärjäillä, niin minäkin koitan. kaikkea hyvää!!
Itken sinun puolestasi. Ja olen kateellinen kun osat olla noin rohkea. Tsemppiä!
Jaksamista sulle!
Miksi se sitten loppui? Kai siihenkin joku syy on?
jo muutama vuosi sitten eronnut lasteni isästä. Silloin en ymmärtänyt, kun kuulin väitteen, että ero on, kuin pieni kuolema. Minulle ero oli silloin enemmänkin onnellinen tapaus (jos ei lasten kärsimystä nyt mieti).
Kun nyt, pian kuukausi sitten, rakastamani mies ilmoitti, ettei halua jatkaa yhdessä, koin sen kuoleman :'(
Yksi neuvo minulla on, jota olen tälläkin palstalla jo useamminkin kertonut. Itseäni helpotti siinä vaiheessa, kun ymmärsin, ettei minun tarvitse luopua siitä valtavasta rakkaudentunteesta häntä kohtaan, vaika hän ei enää minua elämäänsä haluaisikaan. Suurin itkun syy kai sitten oli se, että mietin, kuinka ihmeessä pääsisin eroon siitä niin syvälle juurtuneesta tunteesta. Vieläkin tulee itku, kun esim. kuuntelen jotain juuri meidän tarinaan sopivaa laulua tai jos joku alkaa kysellä enemmän asiasta. Pystyn puhumaan itkemättä, jos saan kertoa juuri sen verran, kuin haluan.
Yksi tärkeä asia on myös se, että yhdessä jutellaan asiat selviksi. Molemmat pääsee sanomaan sanottavansa ja saa vastaukset mieltä vaivaaviin kysymyksiin. Itse edelleen odotan sitä päivää, jolloin saan puhua, puhua, puhua. Kertoa vielä kerran tunteeni hänelle ja saan vihdoin vastauksen eniten vaivaavaan kysymykseeni: Rakastaako hän minua/rakastiko ikinä?
Odottavan aika vain on pitkä, kun toinen osapuoli on luvannut tulla ja tiedän, että pakko hänen on vielä kerran minut tavata. Ei vain ole tarkkaa päivää ilmoittanut ja puhelimeen/viesteihin ei vastaa. Vaikka kuinka kurjaksi tämän lopun tekeekin, niin silti hän on edelleen yhtä rakas minulle. Olen vain niiiin hyvä keksimään päteviä syitä, miksi ei ilmoita mitään, ei vastaa, ei tule jne...
Kun on syntyessä annettu erittäin ruusunpunaiset lasit ja siniset silmät, niin voiko muuta odottakaan.
Voimia sinulle todella paljon! Tiedätkös, mikä myös helpottaa oloa? Puhuminen. Itse olen keskustellut chatissa muutaman miehen kanssa ja heiltä on saanut yllättävän hyviä keskustelutuokioita. Ja tässä kirjoitellessa ei haittaa, vaikka itkukin pääsisi. Ei sillain haittaa selvänsaantia, kuin puhuessa.
puhuminen auttaa.
Entäs jos vastapuoli ei halua puhua?
No, kyllähän se yksin puhelukin vähän auttaa.
että aivan liian usein se asioiden loppukäsittely jää suhteen loppuessa tekemättä. Johtuuko sitten molemmista vai vain toisesta, mutta moni varmasti jää miettimään syitä yms. vielä myöhemminkin.
Sen, jolta ne tunteet ovat loppuneet, on vain niin helppoa jättää ja kadota paikalta. Se jätetty sitten joutuukin vaivaamaan mieltänä jos jonkinmoisilla ajatuksilla :(
Tuo voisi olla minun kirjoitukseni, ihan samat ajatukset pyörii päässä. Olen nyt pari viikkoa ollut kuin kuollut, yrittänyt jaksaa arjessa, työssä, ihmisten kanssa. Vähän väliä itku tulee, pieni muisto, kaipaus, musiikki, elokuvat.... Kaikki muistuttaa jotenkin hänestä. Tiedän, että selviän tästä ajan kanssa, vaikka nyt tuntuu, että elämänhalukin meni siinä samassa. Jaksamista sinulle!
Samoja tuntemuksia mulla on vaikka erosta jo yli 1½ kk, ja luulin jo selvinneeni siitä...
täälläkin. Kaksi viikkoa ihan rikki. Elämällä ei tunnu olevan mitään merkitystä. Karmiva tunne ei tunnu loppuvan ollenkaan. Tämä on hirveää, sanat ei riitä.
ja edelleen...Rakkauteni kuolemasta jo kuusi vuotta. Vielä hän tulee uniini jossa hänelle kerron ettet voi olla täällä, olet kuollut. Herään silmät kyynelistä märkinä. Katson televisiosta jotain ja havahdun silmät kyynelistä märkänä. Istun hiljaa, liikkumatta. Ei voi kukaan auttaa. Taidetaan olla niitä todella tunteellisia ihmisiä. Otan suruunne osaa. En voi saada enää häntä. Elän tällä hetkellä parisuhteessa joka on kaikkea muuta kuin mitä mulla joskus oli. Missing you so much...Everyday we pray for you...