En ole enää vuosiin seurannut aktiivisesti valmispukujen hintoja tai laatuja, mutta aikoinaan Bossin vaatteiden työn laatu yllätti negatiivisesti.
Nyt minulla oli tilaisuus tutustua omaisen Bossin kenkiin ja yllätyin positiivisesti. Toki olen nähnyt paremminkin tehtyjä kenkiä, mutta nämä olivat kuitenkin paremmasta päästä.
Omainen olisi tykännyt ulostetta, jos olisin ruvennutta ottamaan kenkää auki, mutta se mitä purkamatta näkyi, näytti suhteellisen hyvin tehdyltä, eikä esim. tikkivirheitä ollut.
Mitä mieltä te olette nykyisistä sarjavalmisteisista vaatteista, onko työn jäljessä eroa.
Nyt minulla oli tilaisuus tutustua omaisen Bossin kenkiin ja yllätyin positiivisesti. Toki olen nähnyt paremminkin tehtyjä kenkiä, mutta nämä olivat kuitenkin paremmasta päästä.
Omainen olisi tykännyt ulostetta, jos olisin ruvennutta ottamaan kenkää auki, mutta se mitä purkamatta näkyi, näytti suhteellisen hyvin tehdyltä, eikä esim. tikkivirheitä ollut.
Mitä mieltä te olette nykyisistä sarjavalmisteisista vaatteista, onko työn jäljessä eroa.
Vastaukset 20
Vanhimmat
apteekin kautta kotia lepäämään.
Itselläni on kuukauden vanhat Bossin kengät, ja olen kyllä tyytyväinen näihin.
Vapaa-ajan kengissä mun mielestäni Ecco on yliarvostettu. Mukavat, mutta eivät ole minulle oikein kestäneet.
Voiko joku suositella sellaista kenkää, joka sopisi kaupunkiin, jos joutuu vähän edustamaan, mutta myös kävelemään paljon?
Eccosta ja Clarksista. Cameliakin olen käyttänyt mutta näistä kolmesta merkistä itse olen ollut siihen hiukan tyytymätön, kun käyttömukavuus ei ole samaa luokkaa kuin kahdella aiemmin mainitulla.
Eccon on ehkä tehty liian mukaviksi ja siinä kestävyys on sitten hiukan kärsinyt.
Jos laadullisesti hyvännäköistä kenkää kaipaat niin voin suositella joko Church`sia taikka Allen-Edmondsia. Niiltä löytyy hyvälaatusia joko niin sanittuja kovempipohjasia ja korkoisia nahkapohjakenkiä taikka elastisempia kumipohjaisia kenkiä. Kummatki versiot ovat hyviä, oma mieltymys ratkoisee. Allen-Edmondsilla jonkun verran laajempi valikoima helpommin saatavilla.
Tuolta löytyy melko kattava valikoima miesten (ja naisten ym.) kenkiä. Valitettavasti Boss ei näyttäisi kuitenkaan olevan edustettuna.
http://www.shoebuy.com/mens-shoes.htm
Olen tsekkaillut Bossin valmispukuja, ja kyllähän ne erottuvat mielestäni edukseen työn jäljessä, kun vertaa vaikka suomalaiseen Turoon.
Mutta käsittääkseni Bossin tehdaspuvun valmistukseen käytetty aikakin on tuplat verrattuna edulliseen pukuun, kuten Turoon.
Bossin puvut eivät mitään kovin kummoisia kyllä ole, enempi myyvät muotoilulla kuin varsinaisella laadulla. Jossain kehitysmaassa ne kuitenkin tehdään. Luulenpa, että Bossin puvun hinta ilman merkkilisää asettuu melko lähelle esimerkiksi Turoa, kankaat ehkä ovat astetta parempia.
Olen siinä samaa mieltä, etteivät ne välttämättä olekaan kummoisia. Mutta tyylikkäämpiä malliltaan että parempia kankailtaan. Jos muistan oikein, niin tekokuitujakin on sotkettu mukaan (osassa Bossin pukuja).
Se on sitten valmispuvuista esim. Armani ja CK kun alkaa löytyä todella hyvää laatua...
Ei ole valitettavasti enää hyvää kangasta Bossin puvuissa. Minulla meni kaksi pukua rikki vuodessa, toimistokäytössä! Eli surkeaa laatua.
Itselleni Boss sopi kuin nakutettu joten se harmittaa, että puvun hinta todennäköisesti nousee minulle tuplaksi kun joutuu säätäämään. Mutta eihän ole mitään järkeä ostaa suhteellisen kallista pukua vuodeksi kerrallaan? Millaiset Turon puvut ovat, hyviä kokemuksia?
Kenkiä en ole Bossilta kokeillut mutta vaikuttavat vähän samalta kuin monet muut muotimerkit. Ihan ok taso mutta hintaan nähden saisi parempaakin. Itse luotan Church's kenkiin ja olen ajatellut Edmondseja kokeilla (niin ei tarvitse aina kärttää alennusmyyntejä). Taas meni yhdet halvemmat kengät rikki vaikka alle kaksi vuotta käytössä ja ehkä 30 kertaa jalassa. Alan vakuuttua enemmän ja enemmän siitä, että alle 300 euron ei kannata kunnon kenkiä ostaa. Kestävyys siis on vain se perustelu kalliille hinnalle, toki käyttömukavuudessakin on eroa kuin yöllä ja päivällä.
ovat minullakin hankintalistalla. Hieman off-topiccina, onko eri kaupoissa huomattavia hinta-eroja? Kuullut, että ainakin Feressä ja Monofixissa niitä on..
Church'seja ei varmaan alle 500 irtoa mistään, AE:t todennäköisesti halvemmat, vai?
..ei kyllä kuuleman mukaan pärjää laadussa Allen Edmondsille edes vähää alusta vaikka perinteinen valmistaja sinänsä onkin, omistusjärjestelyt ovat vieneet firmaa alaspäin. Viidelläsadalla saa jo niin hyviä kenkiä ettei kannata juuri tinkiä. AE taisi olla Feressä kolmensadan luokkaa.
Itse ostan Church's ulkomailta, ja usein alennuksesta. Hinta on suurimmalle osalle kengistä 420 euroa ja alennuksessa noin 350 euroa.
Laatueroa AE:n en tiedä, ulkopuolisesti pidän enemmän Church's kengistä. Tikkaus yms. vaikuttavat jämäkämmiltä. Näillähän ei kuitenkaan ole mitään merkitystä oikeaan laatuun.
saa nykyään myös hevosennahkaisina. Tällöin hinta kipuaa jo lähelle 500 Helsingissäkin.
Luulin että laatumerkeistä vain amerikkalainen Alden olisi erikoistunut hevosennahkakenkiin.
Allen Edmondseissa olen nähnyt muutaman tikkivirheen, joita ei minusta laatukengissä pitäisi olla. Tämä ei kyllä tarkoita etten saattaisi sellaisiakin ostaa, jos olisi tarvetta.
Tässä välissä sopineen muistuttaa, että vaatturikoulun jälkeen olin vajaan vuoden suutarilla opissa. Ukkini oli alalla ja osasi myös nahan valmistamisen raakavuodasta kiiltonahaksi vanhalla menetelmällä ja myös äitini osasi tehdä miesten saappaat.
Yllättävää kyllä, viimeksi kun katselin kenkäkaupassa kenkiä, oli silkkatyön jälki, jos ei oteta huomioon sitä, että ne kengät olivat lähtökohtaisesti hieman heikkolaatuinen, oli pienellä suomalaisella valmistajalla, jonka nimeä en edes muista.
Mutta mitä katson näkyvissä olevia pareja, en löytänyt työn jälkestä mitään vikaa. Tikkaukset olivat säännölliset, tasaiset ja oikein päätellyt, pohja kiinnitetty siististi, sisäpohjan rakenne hyvä.
Puutetta oli sitten mm. pohjan rakenne vaikutti heppoiselta, korko liian pehmeä ja lesti ainakin minulle liian matala.
Jos samaa valmistaja tekisi samalla pieteetilla kengät niin että käyttäisi parempaa pohjan ja koron rakennetta, mutta tekisi työn yhtä hyvin, kenkä olisi kilpailukykyinen minkä hyvänsä kansainvälisen merkin kanssa.
Kuun puolen välin jälkeen minulla on taas mahdollisuus poiketa siinä puodissa, niin käyn kurkkaamssa sen valmisajan.
Minä en kenkiä ostaessa yleensä kiinnitä huomiota niitten valmistajaan, vaan ensin katselen ulkonäön omasta numerostani. Joillakin valmistajilla ja myyjillä ei ole parhaan näköisiä kenkiä kuin numeroon 46. Sitten jos kenkä näyttää hyvältä, alan tutkia sen valmistustapaa, teknisiä ratkaisuja ja työnlaatua, ja jos ne näyttävät hyviltä, sovitan kenkää ja sen jälkeen arvioin kokonaisuuden.
Kun on itsellään teknistä tietoa ja aikanaan vaimoni oli työssä maahantuojalla, tuli hankituksi sen verran kenkiä, että meni vuosia ettei ostanut uusia.
Nytkin minulla on vaatehuoneen perällä tehtaan laatikoissa muutama pari kenkiä, odottamassa tarvetta.
Sinulla kun näyttää olevan kengän rakenne hallussa, kysyisin seuraavaa: Tulisiko kengän olla kantapäästä sovitushetkellä hieman väljä (siis vain hieman).
Tarkoitan sitä, että kunnon kengässä kantapää käsittääkseni uppoaa kenkään jnkv käytössä ja näin tukevoituu, koska hartsimassa muu aines joka on pinkopohjan ja sisäpohjan välissä mukautuu jalan muotoon. Pitääkö paikkansa?
Tämä riippuu kengästä.
Kengän kannassa on oikeastaan kolme perustapaa millä se voidaan tehdä.
Eräissä kengissä, joita voisi luonnehtia tekotavaltaan parempaan keskiluokkaan kuuluviksi on ollut joskus sellainen rakenne, että koron ja kanna välissä oleva kerros on muokkautunut kenkää käyttäessä jonkin verran.
Todella laadukkaissa kengissä en ole tätä rakennetta huomannut, siis niissä joitten rakennetta olen päässyt tutkimaan.
Periaatteessa kenkä asettuu jalkaan kyllä ajan mittaan, mutta tämä ei tarkoita, ettei sen tulisi lähtökohtaisesti olla niin hyvä alusta asti kuin mahdollista.
Taidan lähipäivinä laittaa tästä vähän enemmän omaan blogiini.
Ok, kiitos infosta. Olisi Petja liikaa pyydetty, jos laittaisit vielä listan asioista, jotka tulisi tarkistaa/testata kenkäostoksilla!?
Minulla kiikarissa lähiaikoina ruskeiden brogue-kenkien hankinta..
Eilen, kesken ravintoillan oivalsi, että tarkoitit tällä kantapään alla olevalla hartsilla "purulaastia".
Korppipurusta, tilalla on käytetty myös kartonkia tai sahanpurua, ja liimasta tai vastaavasta sideaineesta tehdään massa, jolla täytetään kengän pohjan raketeessa olevat kolot, ennen ulkopohjan kiinnitystä.
Ja tämä rakenne, jota todellakin on käytetty ja käytetään varmaan vieläkin, jossakin päin maailmaa, todellakin painuu jalan myötä jonkin verran.
Mutta edelleen, kengän pitäisi olla aina heti mahdollisimman sopivat ja mukavat, eivät saisi puristaa tarpeettomasti, mutta istua napakasti.
Kyllä se täytyy olla tuota "purulaastia", en tiennyt suomenkielistä nimeä sille, kun en ole alan ammattilainen.
Korkkimassaakin lienee käytetty. Jostain minulle on iskostunut käsitys, että perinteiset englantilaiset suutarit käyttäisivät tätä systeemiä (reunoskengän ontto kohta pohjien välissä täytetäisiin tällä massalla). Mutta ymmärtäähän sen, että sen mukautumiskyky on varsin rajallinen.
Samaa massaa taisi ukkini käyttää, sekoitetaan liimasta tai vastaavasta, käsillä olevaan sopivan kimmoisan täytemassan kanssa.
Laitan omaan blogiini vähän kenkäaiheisia juttuja, kunhan ehdin.