Oma rauha vs. yhdessäolo

mulla on melkein sama tilanne. vielä muutama kuukausi sitten vietin paljo aikaa itekseni, koska hirveästi kavereita ei ollu ja viihdyn muutenki hyvin itekseni.. pari kuukautta sitten tapasin kuitenki kauniin ja ihanan tytön kanssa ja ruvettiin viettämään paljo aikaa yhessä. mullaki tulee välillä toi ahistava tunne että pitäis olla vähän aikaa yksin.. sanoinki siitä tytölleni ja hän ymmärsi täysin.. nyt ollaan muutenki nähty harvemmin koulujuttujen takia ja tota ahistusta ei oikeastaan enää tuu. tästä tarinasta ei varmaan ollut sulle mitään apua mutta tulipa nyt kirjotettua.. =)

luulen kuitenki että toi tunne helpottaa pidemmän päälle, sitten ku voi olla _täysin_ oma ittensä tyttöystävänki seurassa.. koittakaa nähä vähän harvemmin, eihän kukaan sitä jaksa jos joka hetki ollaan yhessä..

Näin naisena koen myös tarpeen omaan aikaan ja omaan reviiriin, aviovuosia takana 23 eikä tilanne tältä osin ole merkittävästi muuttunut. Toki hioutumista puolin ja toisin on tapahtunut, ja ei se, että kaipaa tilaa myös itselle vähennä toisen seurasta nauttimista.

Uskon, että suurin osa ihmisistä kaipaa juuri tuollaista yksin oloa. Mitenkäs sitä muuten pystyisi rauhoittumaan ja kasaamaan itseään. Eikä se oman tilan ja ajan ottaminen ole toiselta pois, päinvastoin. Kun välillä lataa akkunsa yksin jaksaa taas nauttia toisen seurasta ja antaa oman osuutensa suhteeseen.

Onneksi meillä ihmisillä on oikeus olla erilaisia, siinä kai se ihmisenä olemisen rikkaus onkin. Ei se mielestäni ole mikään vika, että kaipaa yksin oloa, se on vain osa sinua ja minua.

Se on todellakin vähän vanhanpojan oireilua =)
Itse olen maalaispoika joka muutti kaupunkin.
Maalla minulla oli yli 5km lähimpään naapuriin ja vanhemmat olivat harvoin kotona. Olin siis paljon yksin. Muutin sitten opiskelujen perässä kaupunkiin ja seurusteluelämä virkosi erakkoelämän jäljiltä. Se mikä sinun olisi nyt ymmärrettävä on,että parisuhde on kahden ihmisen ponnistelu. Tuon parisuhteen eteen sinun on tietoisesti uhrattava joitakin elämän yleellisyyksiä,joihin tuo oma rauhakin lukeutuu.

Minulla oli samallaisia ongelmia kun sinulla. Halusin olla omassa rauhassa,mutta silti aina kun rakas oli poissa.oli häntä kova ikävä.
Kun sitten rakkaani ehdotti yhteen muuttamista niin suostuin heti sen enempiä ajattelematta.
Alussa oli vaikeaa,kun oli toinen ihminen kokoajan läsnä,mutta kappas vain!
Kuukauden päästä olin jo huomannut että aloin tottua siihen että hän häärää siinä vieressä.
Siinä tulee mukana paljon hyviäkin puolia,joita ei kukaan koskaan huomaan mainita.Esimerkiksi semmoiset asiat että kotityöt puolittuvat. koti muuttuu viihtyisämmäksi,kun siellä on muutakin kuin omat cd:t rivissä ja videofilmit sotilaallisessa järjestyksessä kaapin nurkassa,jos raha on mielestäsi tärkeää niin voit ajatella että asumiskustannukset puolittuvat.
Tuossa nyt oli vain rippunen jäävuoren huipusta,joten voit kuvitella että hyviä puolia yhdessä asumisessa on PALJON!!!

Kehoittaisin sinua nyt miettimään tarkasti,mistä parisuhteessa on kysymys. Kuinka paljosta olet valmis luopumaan rakkaasi eteen? Jos et ole valmis tekemään uhrauksia niin syynä on joko se ettet rakasta kyseistä naista TAI kyse on siitä että olet hyvin itsekeskeinen ihminen joka ajattelee vain omaa parastaan.
Valitettavasti tuota jälkimmäistä ei nykyään pidetä enää kauhean suurena paheena vaikka minusta se on juuri se asia mikä määrää onko ihminen "mulkku" vai mukava.

varmaankin muutos...ja yhteen on muutenkin hyvä muuttaa ihmisen kanssa, joka ymmärtää, että kaikki me tarvitsemme aikaa ihan vain itsellemmekin:)

Tiedäthän vanhan sanonnan "tottumus on toinen luonto". Jos olet ollut, ja viihtynyt, paljon yksin on luonnollista, että kaipaat sitä edelleenkin. Älä murehdi, voit varmaankin aikanaan muuttaa toisen kanssa yhteen.Todennäköisesti kaipaat silloinkin omaa yksityisyyttäsi, niin kuin useimmat, mutta järjestyyhän sitä "pikku annoksina" yhdessä asuttaessakin.Ja pitääkin.
Juttele asiasta ystäväsi kanssa, jottei hän erehdy luulemaan, ettet viihdy hänen kanssaan.

Suhteessa pitäisi olla sekä omaa rauhaa että yhteistä aikaa - sopivassa määrin. Käytännössä se näköjään tuottaa ongelmia.

Meillä mies on niin omaa rauhaa rakastava, että joskus mietinkin, että sama se olisi mulle olisinko yksin vain ns. parisuhteessa. Mies saisi oman rauhansa ja minä saisin elää! Aika ahdistava tilanne.

Minäkin ajattelin ennen samalla tavalla. Monesta miesystävästäni pidin hyvin paljon, mutta silti en olisi voinut kuvitella yhteen muuttamista. Ajatukset olivat paljolti samanlaisia kuin sinulla.

Sitten löysin miehen, joka antaa minulle tilaa. Olemme asuneet jo pitkään yhdessä, eikä tämä yhdessäolo ole koskaan alkanut ahdistamaan. Täytyy vain löytää oikea ihminen :)

Jokainen ihminen on tietysti yksilö eikä mitään oikein voi yleistää.Minä olen kuitenkin tullut siihen tulokseen,että hyvän ja kestävän parisuhteen perusta on se,että on sekä yhteistä että omaa aikaa.Kumpaakin tasamäärin.Ylitykset jompaan kumpaan saattavat aiheuttaa ongelmia.Siinä minun elämänohjeeni!