Olemme eronneet 4v. sitten.
Poikani oli piirtänyt päiväkerhossa piirroksen jossa oli isä ja äiti pitämässä poikaa kädestä kiinni molemmat ja poika siinä keskellä ja piirroksessa tuli meteoriitti joka tappoi kaikki.
Keskustelin pojan kansssa asiasta että miksi hän piirti siihen isän, äidin ja itsensä ja sen meteoriitin, sanoi että kun se meteoriitti tappaa, meidät kaikki niin me päästään samaan hautaan kaikki ja hän on siinä keskellä sitten.
Aika kuvaava piirros kyllä oli ja kuvastaa sitä mitä poika sisällään tuntee, äidin mielestä ero on mennyt loistavasti ja pojalle ei ole tullut mitään traumoja, itse olen vahvasti toista mieltä ja meinaan psykologin kanssa keskustella asiasta.
Kyllähän erossa aina suurimman taakaan kantaa lapset, valitettavasti monesti tuntuu siltä että lapsillakin on enemmän järkeä kuin meillä aikuisilla ja etenkin kun järkeillään nämä asiat sopivaksi että tullaan itsemme kanssa toimeen, en suosittele eroa kenellekään ensisijaisena vaihtoehtona vaan kolmantena etenkin jos on lapsia ja tuorein tutkimus tukee sitä väitettä että vaikka on riitaisia koti lapsille, niin sekin on parempi vaihtoehto kuin ero.
Poikani oli piirtänyt päiväkerhossa piirroksen jossa oli isä ja äiti pitämässä poikaa kädestä kiinni molemmat ja poika siinä keskellä ja piirroksessa tuli meteoriitti joka tappoi kaikki.
Keskustelin pojan kansssa asiasta että miksi hän piirti siihen isän, äidin ja itsensä ja sen meteoriitin, sanoi että kun se meteoriitti tappaa, meidät kaikki niin me päästään samaan hautaan kaikki ja hän on siinä keskellä sitten.
Aika kuvaava piirros kyllä oli ja kuvastaa sitä mitä poika sisällään tuntee, äidin mielestä ero on mennyt loistavasti ja pojalle ei ole tullut mitään traumoja, itse olen vahvasti toista mieltä ja meinaan psykologin kanssa keskustella asiasta.
Kyllähän erossa aina suurimman taakaan kantaa lapset, valitettavasti monesti tuntuu siltä että lapsillakin on enemmän järkeä kuin meillä aikuisilla ja etenkin kun järkeillään nämä asiat sopivaksi että tullaan itsemme kanssa toimeen, en suosittele eroa kenellekään ensisijaisena vaihtoehtona vaan kolmantena etenkin jos on lapsia ja tuorein tutkimus tukee sitä väitettä että vaikka on riitaisia koti lapsille, niin sekin on parempi vaihtoehto kuin ero.
Vastaukset 14
Vanhimmat
niin,riitaisa koti? mitä se sitten tarkoittaakaan. on lasten kehitykselle toki hyväkin ,että he näkevät vanhemmissaan myös tämän toisen puolen ettei se arki olekaan aina sitä pullantuoksua,vaan joskus myös riidellään ja lujaa.se on ihan o.k. mutta mikäli nyrkit alkavat heilua tai jokin kättä pidempi on varmasti parempi ja turvallisempi lapsille jos vanhemmat asuvat eri osoitteessa.
Jos kaipaa asiallista keskustelua, niin täällä etsitään aina ne ääripäät ja kärjistellään asioita, rakentavaa keskustelua ei tunnu syntyvän millään.
Se on tullut selväksi että mies lyö pääsääntöisesti ja on täys alkoholisti.
Piti oikein Päivi Lipponen kirjoittaa kirjan myös siitä että nainen on väkivaltainen ennenkuin edes ruvettiin puhumaan siitä toisesta osapuolesta ja luulen että hyvin monessa kodissa, mies saa kärsiä henkisestä väkivallasta, eikä vain nainen.
ainakin meillä!!! Aion nuolla vaimoni persettä jotta pysyttäis yhdessä vielä ku lapset on alaikäisiä.
Oletteko ex-vaimosi kanssa väleissä? Onko kiristystä
välillänne?
Jos välit on kireät ja sättimistä tulee lapsen kuullen, voi piirros johtua siitä :(
Hän on siinä keskellä, te pidätte käsistä kiinni(millaiset ilmeet oli piiroksessa? hymyt vai surut) hän ajattelee jos rysähtää kaikki loppuu..
Hän kaipaa molempien vanhempien luona oloa.
Kaikki erolapset toivoo(jos sopuisa ero)että vanhemmat palaisivat yhteen.
Sinunkin poikasi 5v on varmasti pohtinut miksette asu kaikki myhdessä, pieni ei ymmärrä vaikka kuinka selittäisitte ettei se käy :(
Luulen että piiroksessa on juuri se kyseessä, että hän haluaa olla perheenä yhdessä.
Neuvola/perheneuvola on juuri nyt hyvä vaihtoehto lähtä keskustelemaan ,lapsen tasolla erosta.
Voimia teille, muista yhteistyö äidin kanssa!
Vanhempien tulee olla yhtä mieltä lapsen kasvatuksesta vaikkeivat yhdessä asuisivatkaan.
T:Vaimoke
Ja ei pitäsi olla mitään erityistä kitkaa, ex vaimon mielestä oli oikein malli ero, jossa lapsi on voittajana ja pitkään aikaan siis vuosiin ei ole ollut edes riitoja muistaakseni, joskus olen ehkä sanonut myös vastaakin, mutta yleensä kaikki asiat tapahtuu ex vaimon tahdon mukaisesti.
Se mikä huolettaa pojassa erityisesti on se että hän on tosi herkkä poika ja jo tässä iässä puhuu usein kuolemasta ja pelkään vähän koko kuolema asia keskustelua.
Olen tosiaan monesti yrittänyt maanitella häntä sanomaan mitä hän sisällään tuntee että haluaisiko että äiti ja isä asuisi yhdessä ja kyllä hän myöntää että niin olisi hyvä olla, siihen on vähän mitään hankala sanoa ja selittää, kun kuitenkin olen se jätetty osapuoli ja viitsi sanoakaan että äiti heitti pellolle, sanon vaan että ei tultu toimeen ja joskus sitten vanhempana kerron hänelle totuuden.
Nämä asiat on tosi vaikeita ja monisyisiä että ei tiedä että mikä on oikein, itse ajattelin että puhua lapsen kanssa että mitä hän haluaisi ja sitten jos saan sopivan välin puhua ex:n kanssa niin sanoa että rami oirehtii tästä erosta ja haettava ammatti ihmisen apua, me itse olemme kykenemättömiä tämmöisiin asioihin, vaikka miten ammatti ihmisiä oltaisiinkin. Se vaan huolestuttaa kun hälytyskellot soi päässä, olen kylläkin ylihuolehtivainen tietyissä asioissa, mutta en halua lapselleni mitään lapsuuden aikaista traumaa joka sitten vanhemmiten tulee esille ja puhkeaa.
läpi ja päätin myös kommentoida. Olet oikeassa ja aivan syystä huolissaan pojastasi/pojastanne.
Vaikka kuin vanhemmat yrittävät tehdä "hyvän ja sopuisan eron" - se ei takaa, etteikö lapsi kärsi ja unelmoi siitä, että vielä omat vanhemmat isä ja äiti sopivat ja perhe on koossa.
Se vain menee niin. Olen keskustellut lukuisten eronneiden kanssa ja vielä sittenkin, kun vuosia on kulunut ja on uudet perheet ym, lapsi haaveilee yhä alkuperäisestä ydinperheestä.
Ero ei voi tapahtua jälkiä jättämättä lapsen kehitykseen - ei useinkaan ja jäljet/seuraukset voivat ilmaantua vasta vuosien kuluttua, koska lapsi pyrkii "suojelemaan" vanhempiaan. Lapsi ei myös asetu kummankaan puolelle vaan hän "kuluttaa" voimavarojaan lojaalisuudessaan. On pyrittävä tukemaan lasta ja kerrottava realiteetit, ettei "vanha perhe ole mahdollinen". Herkät lapset varsinkin ovat todella riskialttiita ja ei tarvitse ihmetellä pitkiä lasten psykiatrisia jonoja...Ero on vakava paikka - erityisesti lapselle, jolta ei yleensä kysytä mitä mieltä lapsi on erosta. Jaksamista!
minulla/meillä poikien kanssa on erosta jo noin 15 vuotta. Oltiin asuttu erillään isästä,(joka ei muuten suostunut ottamaan poikia luokseen käymään) noin vuosi kun luin eroryhmästä.
Meille, lähinnä vanhimmalle pojalle ryhmä teki todella hyvää. Ennen ryhmässä käyntiä hän ei puhunut isästään ollenkaan. Ryhmän jälkeen keskustelimme, poika (7v)kertoi ettei hän puhu isästä kun ajattelee että minulle tulee pahaolo. Ja lisäksi hän oli "yli"kiltti ja sekin asia ratkesi ryhmän myötä. Ja voitte vain kuvitella pojan hölmistynyttä ilmettä kun hän suuttui ensimmäisen kerran eron jälkeen minulle. Minä istuin sohvalla ja nauroin, selitin sitten hänelle että äitistä on ihanaa kun osaat tuoda tunteesi esiin ja siitä nauru.
Tulihan sieltä ryhmästä toisenlaistakin palautetta, poika on vietävä psykiatrille kun ei suostu piirtämään.
En kyllä vienyt ja hyvin on selvinnyt kohta isä itsekin.
Tuo mitä kerroit kuolemasta puhumisesta jne jne saattaa kyllä johtua lapsen kasvamisestakin.
Mutta jos Sinulla on tuollaisia ajatuksia, niin kannattaa varmaan käyttää jossain, eipähän jää sitten vaivaamaan loppuelämäksi.Ja muistakaa korostaa aina lapselle ettei ero johdu hänestä ja että te molemmat rakastatte häntä.
Ja toista vanhempaa ei saa lapselle haukkua. Meillä isä oli mitä oli, mutta lähes aina osasin onneksi olla haukkumatta lapsille. Ja silloinkin kun lapset olivat isompia ja haukkuivat itse koetin aina sanoa että kyllä isä varmaan muistaa seuraavat synttärit. Ei vain koskaan sitä tehnyt.
Tsemppiä sinulle.
Niin olen huolestunut siitä että poika on sellainen tasapaksu jolla ei ole selkeitä tunne ilmaisuja tai mielipiteitä, siis yli kiltti ja olen yrittänyt tuoda hänestä esille myös sen että saa kiukutella ja sanoa oman mielipiteensä ja sen mitä tuntee sisällä, mutta luulen että kun poika on äitinsä luona aika paljon niin äiti on sellainen tai saanut kasvatuksen jossa mielenilmaisulle ei ole annettu sijaa, niin poika on sitten ehkä omaksunut sen kasvatus mallin jota pojan äiti on saanut omasta kodistaan ja jota pojan äiti kuitenkin vihaa yli kaiken.
Itse hyväksyn ns. ilmasto vaihtelut että on hyviä ja huonoja ´päiviä ja lapsella on oikeus olla kiukkuinen ja räiväkin, se kuuluu lapsen oikeuksiin ja elämään ja tukahdutetut tunteet sitten jossain vaiheessa tulee esille kuitenkin.
Meillä on ex:n kanssa niin suuria näkemyseroja myös pojan kasvattamisen suhteen, että itse luotan enemmän vaistoihini ja siihen mitä itse olen kokenut lapsuudessa ja hyväksyn myös rangaistuksenkin jostakin asiasta.
Poika on niin herkkä että se ei kestä yhtään jos häntä moititaan tai korotetaan vähän ääntä, siinä on työtä että saa hänet hyväksymään sen asian että joskus pitää korottaa ääntä ja se kuuluu jokapäiväiseen elämään.
poikasi on? Erostasi 4v ja jos nickisi 5v. on pojan ikä, niin oliko poika vuoden ikäinen??
Ja kun erottiin niin ikä oli jotain 1,5 vuotta, se oli kaaosmaista aikaa ja näin jälkikäteen sitä ihmettelee että kuinka siitä kaikesta on selvitty.
Jos sinulla ei muuta ole olettamuksesi tueksi kuin yksi piirros, niin peruutappa nyt takaisin kotiin ja hae apua vaikka ensin itsellesi.
Sinun olisi ehkä syytä ymmärtää, että poika ei ole eronnut kenestäkään, vaan sinä olet.
et vaimo ottanut eron...sellainen käsitys aloituksesta tuli...poika prosessoi omalla tavallaan koska näkis et äidin, isän ja hänen kuuluu olla yhdessä...
Mutta monesti yksi piirros kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja siihen pitää suhtautua vakavasti, sen verran kuitenkin tiedän lapsista että ne ilmaisee hyvin usein niitä sisimpiä tunteita piiroksien kautta ja lasten psykologit käyttävät määrittelyssä usein juuri niitä piirroksia joita lapset tekee.
Niin siitä hoitoon hakeutumisesta, käyn säännöllisesti psykologin ja psykiatrin vastaan otolla ja puhutaan myös näistä ero asioista siellä, kuin myös aikoinaan ennenkuin ero tuli, niin varasin ajan perheneuvonnasta meille, mutta ex vaimo ei ollut halukas sinne tulemaan, tai kerran tuli, mutta lopetti sitten käymisen, itse sitä jatkoin käymistä, ex vaimo ilmoitti että siellä laitetaan palasiksi.
Niin monta kertaa yritin liiton aikana saada keskustelu yhteyttä vaimooni ja lasten hoitajaa lapselle että saataisiin puhuttua asioita ja sitä yhteistä aikaa, mutta hän kieltäytyi siitä jyrkästi ja yleensä kun olisi ollut puhumisen aika, niin hän vetäytyi kuoreensa ja vetosi siihen että hänen lapsuutensa oli helvettiä jossa isää syytettiin insestistä, kaikki mitä tein tain tuin ex vaimoa niin hän sen aina ymmärsi väärin minun tarkoitusperäni, kun kuitenkn tarkoitukseni oli osoittaa hänelle, että rakastan ja välitän hänestä sellaisena kuin hän on ja ei tarvitse olla jotain muuta kuin itse on, eli halusin aidon luottamuksen välillemme jossa hyväksytään toisemme niin hyvine kuin huonoine puolinemme, siinä sitten epäonnistuin surkeasti ja itsellä on mennyt 4 vuotta rakentaa tätä omaa identiteettiä uudelleen ja pyrkiä olemaan se oma itsensä, ettei mene liian mielistelyksi toisen suuntaa ja siihen tuntemukseen että yritin tehdä hyvää, niin se aiheutti toiselle pahaa.
Nyt pyrin olemaan oma itseni, vikoinen päivineni ja jos en tälläisena kelpaa kenellekään niin se ei ole minun vikana ja meillä kaikilla on vikamme ja puutteemme, kunhan vaan ne uskalletaan tunnustaa itsellemme, niin ne saattaa korjautua ajan mittaan jollain vailla.
Olin ymmälläni, kun tyttäremme alkoi ottamaan meitä kumpaakin kädestä kiinni ja vetämään käsiämme yhteen aivan tavallisissa tilanteissa.
Syy selvisi kun paljastui, että äiti oli käynyt katsomassa tytön kanssa asuntoja, ja sanonut tytölle, että mitään ei sitten saa kertoa isälle.
Hän jatkoi yhteensaattamistamme loppuun asti. Tippa tuli joka kerta linssiin kun tiesin, että vaimon päätös pitää.
Lapsi ei ymmärtänyt eron syytä ja minäkin hyvin huonosti.
Olen etäisä mutta jostain kumman(?) syystä lapsi on minulla lähes joka päivä.
Äidin puhelut kiusaavat häntä ja usein hän suorastaan huutaa hei heit, että saa puhelun loppumaan.
Ikävä tuottaa lapselle pettymys, sillä en takaisin en ex:ää ota, vaikka sitäkin hän ehdotti.
En ikinä enää suostu niin hirveään henkiseen väkivaltaan.
Näyttää että ei suostu lapsikaan.