Anteeksianto

Heipsan taasen naiset ja naisenmieliset :-)

Naisella on norsun muisti mutta valikoivasti :-) Jos naisen kanssa on kinannut voimakkaasti joskus 6 vuotta sitten, voit olla varma, että nainen muistaa tapahtumat sanatarkasti. Kuitenkaan hän ei samaan aikaan muista esim. sovittuja asioita, tehtyjä suunnitelmia ja päätöksiä, koska hän voi luistaa niistä noin vain räpsyttelemällä bambisilmiä. Jännää mutta totta.
Samoin nainen voi kaivaa kymmenen vuotta vanhat asiat esille jyräämis/polkemistarkoituksessa, mikäli hänestä tuntuu sille. Sillä ei ole merkitystä, onko ne sovittuja asioita vai ei.
Naisella on päässä joku kummallinen kytkin jota kääntämällä voi päättää mielessään, että harjoittaako pitkävihaisuutta vai ei. Yleensä kytkin on ON asennossa :-) Päällepäin voi näyttää, että kaikki on kunnossa mutta pitkävihaisuuskytkimen ollessa päällä, voi sieltä sopivasti tilaisuudentullen kaivaa jonkun asian menneisyydestä. Asian, jonka kaikki muut ovat jo unohtaneet aikaa sitten.
Naiselle on anteeksianto täten hieman harhainen käsite. Anteeksi voi antaa sanallisesti mutta mielestä asia ei sillä poistu.
Naiset, älkää harjoittako pitkävihaisuutta. Niin ja toinen juttu, älkää väittäkö, ettei tässä olisi paljon totuuttakin mukana :-)

Anteeksiantoterveisin, Jyystäjä.
141150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

ratkaisuun: Oletan, että olet vielä nuori ja kokematon, eikä juurikaan kokemusta naisista... (silitys). Kehitä havaintokykyäsi naisista, valitse nainen, joka osaa antaa anteeksi (hali).

Äänestä

ei ole kyllä ainoastaan naisten "vika", mun exä oli juuri tuollainen.

Äänestä

Jälleen osatotuus! Ei paljon. Ei vähän. Älä väkisin yritä ylentää sanojesi painoarvoa. Teksteistäsi voisi päätellä sinulla itselläsi on kytkin palanut on-asentoon. Muistat ja haudot kai joka ikistä asiaa minkä nainen on sinua kohtaan "väärin" tehnyt. Osaatko muuten itse edes pyytää anteeksi? Nykyihmisten "sori!-joo ei se mitään!"-on pelkästään pikainen keino heittää nolo asia pois päiväjärjestyksestä. Jos toinen ei osaa oikeasti ja kunnolla pyytää anteeksi ja pahoitella tekoaan, ei mikään ihme että asia voi jäädä loukatun alitajuntaan jopa vuosiksi.

Äänestä
  • Tämä on totta, että naisilla kestää asioiden käsittely useita vuosia, jopa koko eliniän. Sitä vain ihmettelen, että miksi joskus ei vaan voisi jättää vanhoja asioita taakseen? Miksi pitää velloa menneessä ja märehtiä vuosientakaisia? Tuntuisi pian sille, että elämä saattaisi olla helpompaa jos ei murehdi semmoisia vanhoja asioita, joilla ei ole enää merkitystä. Piilomerkityksetkin ovat jo ehtineet vanheta :-)
    Meillä miehillä ei ole tätä taipumusta ainakaan samassa mittakaavassa.

    Jyystis.

    Äänestä

  • Jyystäjä kirjoitti:

    Tämä on totta, että naisilla kestää asioiden käsittely useita vuosia, jopa koko eliniän. Sitä vain ihmettelen, että miksi joskus ei vaan voisi jättää vanhoja asioita taakseen? Miksi pitää velloa menneessä ja märehtiä vuosientakaisia? Tuntuisi pian sille, että elämä saattaisi olla helpompaa jos ei murehdi semmoisia vanhoja asioita, joilla ei ole enää merkitystä. Piilomerkityksetkin ovat jo ehtineet vanheta :-)
    Meillä miehillä ei ole tätä taipumusta ainakaan samassa mittakaavassa.

    Jyystis.

    Asioiden käsitely kestää tasan siihen sekuntiin kuin siihen tulee selvyys, joskus riittää minuutti ja joskus ei edes elinikä. Miehet kuvittelevat, että naisen pitää prosessoida päässään sukat lattialta pyykkikoriin tai vastaavasti selvittää joku ihmissuhdesotku itsekseen. Kumpikaan ei onnistu, jos mikään ei oikeasti muutu. Ei siksi, että asiat muuttuisivat jonkun muka prosessin kautta, joka veisi aikaa. Sitä ei ole olemassakaan. Jotkut asiat haittaa vaan niin kauan kuin ne on olemassa, sukat ei kulkeudu pyykkikoriin pelkän ajatuksen voimalla, eikä ihmissuhteiden vuorovaikutus muutu sekään yhtään mitenkään, koska sekään ei ole itsestä eikä mistään "asioiden käsittelystä omassa päässä" kiinni. Miksi pitäisi teeskennellä jotakin muuta mitä on? Ei mikään muutu vain siksi, että aikaa kuluu.

    Ei minusta ainakaan mikään ihmissuhdeasia muutu siksi, että sitä itse päässä pyörittelee, vaan siksi, että vuorovaikutus ihmisten välillä muuttuu, koska sehän ei ole aivan itsestä kiinni. Jos joku vihaa sinua ja loukkaa, niin onko asia pois päiväjärjestyksestä, kun odotat vain tarpeeksi kauan ja

    Kuvitteletko, että voit päässäsi vain päättää, että asiat muuttuvat hyviksi tai ihmisten pahat tarkoitukset olemattomiksi vain siksi, että joku on "vanha juttu". Voitko luottaa yhtään sen enempää keneenkään joka loukkaa sinua vain siksi, että aikaa kuluu? Tuskinpa se asioita muuttaa miksikään. Piilomerkityksillä tai merkityksillä ei ole mitään eroa siinä, haluaako joku sinulle pahaa vai ei. Mitä väliä millään ajalla on mihinkään, jos tajuaa, ettei asiat muutu ajan kanssa mihinkään. Ei kukaan ala pitämään kenestäkään siksi, että kuluu aikaa.
    Miten voit sanoa, millä asioilla on merkitystä ja millä ei.

    Kyllä asioita pitää voida jättää taakseen. Mutta jos ongelmat ei selviä, niihin tulee törmäämään aina vastaavissa asioissa joka kerran. Mitään ei voi itsekkään muuttaa paremmaksi, jos ei tiedä, missä on vika, ja missä tekee virheen. Jyystäjä kai kuvittelee, että jos nainen vähän pyörittelee asioita päässään, niin kaikki maailman ongelmat on ratkaistu, eikä mitään ongelmaa koskaan ollutkaan. Asioita ei voi koskaan muuttaa jos ei tiedä missä on vika ja jos yrittää niitä saada pelkällä kuvittelemalla muuttumaan.

    Äänestä

  • Jyystäjä kirjoitti:

    Tämä on totta, että naisilla kestää asioiden käsittely useita vuosia, jopa koko eliniän. Sitä vain ihmettelen, että miksi joskus ei vaan voisi jättää vanhoja asioita taakseen? Miksi pitää velloa menneessä ja märehtiä vuosientakaisia? Tuntuisi pian sille, että elämä saattaisi olla helpompaa jos ei murehdi semmoisia vanhoja asioita, joilla ei ole enää merkitystä. Piilomerkityksetkin ovat jo ehtineet vanheta :-)
    Meillä miehillä ei ole tätä taipumusta ainakaan samassa mittakaavassa.

    Jyystis.

    Mihin perustat väitteesi ettei teillä miehillä muka ole tätä tapumusta ihan samassa mittakaavassa? Oletko elänyt parisuhteessa miehen kanssa tai muuten pettänyt luottamuksen tai aiheuttanut jotain ikävää? Eihän kukaan julkisesti mainosta jos on vanhojen kaivelija ja pitkävihainen katkeroituja. Eiköhän nämä asiat tule esiin ja koettua ihmisten keskinäisissä suhteissa mistä muilla ei ole tietoakaan. Tuskimpa sinä kaikkien miesten toimintaa ja sielunelämää tiedät ja tunnet. Jos esim. yksikään mies ei ole vetänyt sinua turpaan, et voi väittää sen perusteella että miehet eivät ole väkivaltaisia.

    Äänestä

luota olen ikkunasta ulos hypäten lähtenyt karkuun.

Äänestä

Anteeksi voi antaa mutta unohtaa ei koskaan. Ja kun joku "kiva pikku juttu" pälkähtää päähän, se on pakko sanoa ääneen. Ja se pälkähtää usein. :D

Mutta ilman sen suurempaa tappelua niitä pahimpia juttuja ei kyllä tule kaivettua esiin..

Äänestä

kyllähän mä muistan sana tarkasti matsit miesten kanssa jne...mutta pitkävihainen en kyllä osaa olla, toista näillä miehillä kenen kanssa oon matsannut, eivät vieläkään moikkaa minuu v-mäist akkaa, mut ei se haittaa, omapa on mokansa :DDD

Äänestä

Minäkin muistan eräästä exästä lähinnä sen, että laitoin nimeni väärään paperiin ja luottotiedot menivät viideksi vuodeksi. Ne lipevät rakkaudentunnustukset eivät pysy vastapainona.

Äänestä

Jos ne naisesi ovat kaikki noin pitkävihaisia, taidat olla todellinen kusipää. Voihan sulle tavallaan antaa anteeksi, tarkoitan tässä että nainen jatkaa elämäänsä. Mutta nainen ei kokemiaan vääryyksiä unohda. Sinä et aggressiivisuuttasi tai alistamistasi saa anteeksi siinä mielessä, ettei sitä muka muistettaisi. Et myöskään sitä, ettet ole osannut vilpittömästi pyytää anteeksi, keskustellut tyhmistä teoistasi, korjannut ne ja jättänyt sen ehdottomasti viimeiseksi kerraksi.

Ilmeisesti toistat jatkuvasti virheitäsi eri naisten kanssa, uudestaan ja uudestaan. Ei sellasta kukaan katsele, ei mies eikä nainen.

Äänestä
  • No on joku vähän katkera. Mistä tiedät ylipäänsä ap:n tai kenenkään agressiivisuuksista? JA kuka pyytää anteeksi ja mitä????
    Ei kukaan voi olla noin itsekeskeinen, typerä ja omaan napaan tuijjottaja, että kuvittelee kaikesta tietävänsä kaiken. Huhhuh. Vastaa ap:n kirjoitukseen tai vaikene mielummin.

    Äänestä

  • HuhHHuh kirjoitti:

    No on joku vähän katkera. Mistä tiedät ylipäänsä ap:n tai kenenkään agressiivisuuksista? JA kuka pyytää anteeksi ja mitä????
    Ei kukaan voi olla noin itsekeskeinen, typerä ja omaan napaan tuijjottaja, että kuvittelee kaikesta tietävänsä kaiken. Huhhuh. Vastaa ap:n kirjoitukseen tai vaikene mielummin.

    Eihän tuo ollut sinne päinkään!

    Mielestäni pelkkää itsesuojeluvaistoa.

    Ei semmoistakaan viitsi kauaa katsella, että toinen toistaa loukkauksia, sitten pyytelee uudelleen anteeksi. Nimittäin kiinnitin huomioni viimeiseen lauseeseen...

    Ei ole kovinkaan järkevää käytöstä, jos toistaa virheitä koko ajan. Luulisi siinä jo oma huomio heräävän. Ei auta sanoa, että kaikki ovat samanlaisia... tai syytellä toista osapuolta. Voi siis katsoa omaan itseen ja yrittää tunnistaa sen mikä menee pieleen, kun ollaan taas tässä tilanteessa, että pitää pyydellä anteeksi.

    Ihan vain huomiona heitin tämän tähän keskusteluun. Olen asiasta jo kirjoitellut tuolla yllä mainitussa keskustelussa.

    Äänestä

ajattelin heittää...sun tekstejä on ilo lukea...
siispä Kiitos... :)

Se on se ON ja Off...nappi :)

T.T-E

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Jyystäjä kirjoitti:

Heipsan taasen naiset ja naisenmieliset :-)

Naisella on norsun muisti mutta valikoivasti :-) Jos naisen kanssa on kinannut voimakkaasti joskus 6 vuotta sitten, voit olla varma, että nainen muistaa tapahtumat sanatarkasti. Kuitenkaan hän ei samaan aikaan muista esim. sovittuja asioita, tehtyjä suunnitelmia ja päätöksiä, koska hän voi luistaa niistä noin vain räpsyttelemällä bambisilmiä. Jännää mutta totta.
Samoin nainen voi kaivaa kymmenen vuotta vanhat asiat esille jyräämis/polkemistarkoituksessa, mikäli hänestä tuntuu sille. Sillä ei ole merkitystä, onko ne sovittuja asioita vai ei.
Naisella on päässä joku kummallinen kytkin jota kääntämällä voi päättää mielessään, että harjoittaako pitkävihaisuutta vai ei. Yleensä kytkin on ON asennossa :-) Päällepäin voi näyttää, että kaikki on kunnossa mutta pitkävihaisuuskytkimen ollessa päällä, voi sieltä sopivasti tilaisuudentullen kaivaa jonkun asian menneisyydestä. Asian, jonka kaikki muut ovat jo unohtaneet aikaa sitten.
Naiselle on anteeksianto täten hieman harhainen käsite. Anteeksi voi antaa sanallisesti mutta mielestä asia ei sillä poistu.
Naiset, älkää harjoittako pitkävihaisuutta. Niin ja toinen juttu, älkää väittäkö, ettei tässä olisi paljon totuuttakin mukana :-)

Anteeksiantoterveisin, Jyystäjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu