Kun mies

Ihan helvetisti mun elämää. Mä en edes kysy enää keltään apua mitä tehdä kun olen jo alistunut kohtalooni.

Haluan vähän purkaa ajatuksiani.. mies pitää puhelintani omanaan. Ei sitten mitään mahdollisuutta sanoa että älä koske,että se on mun omaisuutta, tms. Meidän kodissamme kaikki minun on myös hänen, ellei enemmänkin. Puhelimessani ei saa olla kuin mieheni ja äitini sekä työnumerot. Puheluerittelytt tarkistetaan säännöllisin väliajoin.

Minulla ei saa olla ystäviä, mies sanoo että vaikka hän on on mieheni, on hän samalla secpuuttuva ystävä elämässäni. Kurjaa, mutta tähänkin olen jo "tottunut."

Palkkani on hänen, kortit, passit, jopa solo-tunnukset ovat hänen käytettävissän. Jos jotain tarvitsen, kysyn häneltä.. Päiväkirja ja sähköpostit, kaikki hänen.

Kaupassa en useinkaan ole saanut käydä yksin, baareihin ei missään nimessä, ei koskaan ikinä!

Töihin hän minut vie, töistä myös hakee. Myös piipahtaa töissäni päivän mittaan.

Olen tilivelvollinen kaikesta, mitään en edes uskaltaisi jättää kertomatta.

Väkivalta on osa suhdetamme ja tulee aina olemaan. Kaiken lisäksi se on vielä pahentunut... En saa olla masentunut saati siten vihainen. Aina tulee riitaa ja se menee lyömiseen asti. Ennen sai olle toistamieltä ja piti osata sanoa ei ja muutenkin vastaan, nyt jokaisesta kieltävästä vastauksesta tulee nyrkkiä. Olen pistänyt monesti merkille,että heti kun yhtään tsemppaan ja koitan puolustautua, sitä lujempaa hän lyö. Nytkin tärisen pelosta kun tätä kirjoitan. Joskus taistelin vastaan, mutta nyt se on turhaa. Edes äidilleni en voi kertoa sillä monesti kun olen niin tehnyt, mies kaataa kaiken syyn niskoilleni, ja saa mies yleensä äidin häntä uskomaan. Sitten minua mollataan kun "olen niin itsekäs eikä mikään ikinä riitä."

Osaan odottaa mitä joka päivä tulee tapahtumaan, tänäänkin mies lähti vihaisena töihin, sanoi lätiessään "katsokin että koti kiiltää ja ruoka on pöydässä kun tulen kotiin" tarkoittaa siis sitä että vaikka niin teenkin, se ei riitä, silti olen tehnyt jotain huonosti. Mutta minun täytyy olla neutraali.

Mies on raiskannut minut jo 4 kertaa. Häpeän asiaa yli kaiken maailmassa, enkä ole kertonut kenellekään. En edes usko että kukaan ottaa vakavasti jos kerron että "mieheni on raiskannut minut." Hän on sitä tehdessään kuin toinen ihminen, alistaa minut niin etten usko olevani edes ihminen. Hän on tosi agressiivinen ja puhuu aivan mahdottomia. Viimeisimmällä kerralla olin jo käsiraudoissa, kuulostaa varmaan tosi likaiselta mutta sitä se on. Asioista ei koskaan olla puhuttu jälkeenpäin, ei edes anteeksi pyydetty. Silti hän aina odottaa että nautin seksistä, ja otan ilomielin häneltä suihin tai muuta vastaavaa. Olen aina oksentamispisteessä.

Mies penkoo päivittäin vaatekaappini, kai luulee löytävänsä jotain mutta enpäpaljon uskalla mitään salata.

Yritän kai tällä jotain kertoa mutten tiedä mitä, ehkä sen että meitä tuntuu täällä olevan joilla onasiat tosi pahasti. Että yrittäkää iloita jos teillä siihen yhtään aihetta on. Tämä elämä on helvettiä, mutta minun elämäni,minun maailmani.
Monesti olen ajatellut ja nähnyt jo untakin, kuinka iltalehden otsikoissa on juttu, kun mieheni on minulta hengen riistänyt, eikä tää ole mikään vitsi. Ensinnäkin väkivalta on mennyt välillä ihan äärimmilleen, milloin estänyt hengittämästä, milloin kastellut viinalla, lyö päätä seinään... Ja jollei mies minua hengiltä saa, voihan sen viedä lopulta itse. Lääkärissäolen MONET monet kerrat käynyt, mutta aina samassa jamassa ollaan..

Joskus sitä toivoisi että tänään se onnettomuus tulisi, kun jään yllättäen auton tai junan alle... Olen 22 vuotias ja tuntuu kuin eläisin joka päivä, kuin se olisi se viimeinen..
293737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

eroa narsistisesta miehestä heti.pahenee vaan.on kokemusta

Äänestä

.. tulen hakemaan sut pois sieltä. Missä asu?

Oikeasti, tiedän että sua pelottaa ja on vaikea lähteä. Mutta lähde, sinua auttavat niin sosiaaliviranomaiset kuin poliisikin. Ihan varmana paikkakunnaltasi löytyy apua. Sitten pois, kauan, niin pian kuin mahdollista. Numerot vaihtoon, osoitteet salaisiki, ja vaikka nimi vaihtoon, jos muu ei auta.

Olet vielä nuori vasta 22-vuotias, elämäsi on aivan alussa. Älä tuhlaa sitä epävarman, sairaan, mielenterveysongelmaisen ihmisen kanssa. Sinä tarvit nyt apua, kuten miehesikin.

Älä alistu, sun ei tarvitse, et ole velvollinen kenellekään etkä mitenkään, ainoastaan itsellesi. Lähde kiltti pois, ennenkuin sattuu pahasti.

Äänestä

niin pakene henkesi edestä!!! Tuo suhde tulee vielä tappamaan sinut!!! Kuinka uskallat edes tänne kirjoittaa, varmasti saa senkin selville... Ei tuo ole rakkautta, tuo on sairasta ja manipuloivaa kusipään käytöstä... PAKENE kun VIELÄ OLET HENGISSÄ!!!! Huomenna et enää ehkä ole... KENENKÄÄN EI PIDÄ ALISTUA VÄKIVALTAAN!!!

Äänestä

Vielä nykyaikanakin? Voiko tuollaisiakin miehiä olla olemassa? Olenpa todella onnellisessa asemassa, etten ole moisiin törmännyt. Lähde tyttönen heti pois sieltä, ihan mihin vaan, kunhan lähdet. Nosta pohjamudista itsekunnioituksesi ja lakkaa olemasta nöyryytetty huora omassa kodissasi! SINÄ PYSTYT SIIHEN!

Äänestä
  • Autoin erästä ystävää eroamaan, ja hän joutui hakemaan muuttotavaransa poliisin avustamana, koska mies väkivaltainen...

    Ei edes ainut tapaus tuo aloittajan juttu...

    Toivottavasti aloittaja ottaa yhteyttä ensi- ja turvakotiin tai sosiaaliviranomaiseen ja saa apua eroon. Väkivaltaa ei pidä hyväksyä.

    Äänestä

  • ystävää auttanut kirjoitti:

    Autoin erästä ystävää eroamaan, ja hän joutui hakemaan muuttotavaransa poliisin avustamana, koska mies väkivaltainen...

    Ei edes ainut tapaus tuo aloittajan juttu...

    Toivottavasti aloittaja ottaa yhteyttä ensi- ja turvakotiin tai sosiaaliviranomaiseen ja saa apua eroon. Väkivaltaa ei pidä hyväksyä.

    Se vaan, se ei ole ihan niin helppo juttu, tai siis voihan se olla,mut mun tehtäväni on vain yrittää pitää mies rauhallisena. En mä millään uskalla tehdä mitään yhtäkkistä, suhteen alussa sitä koitin mutta sittenpä sain mm. istua alasti pihalla yöllä ja pakkasessa. Se ei ollut kivaa. Asetta heilutellaan melkein yhtä normaalisti kuin nyrkkiä. Mies on ulospäin ihan normaalin oloinen kaveri, ehkä yli mukava,puhelias ja erittäin komea.

    Joskus sitä aina miettii, kun näkee jonkun komean miehen, että onko samanlainen kun mun mies. Ja monesti myös uskettelen että vähemmän hyvännäköiset olisivat niitä hyviä kumppaneita...

    Mä kerroin vaan, kun tuli yksinäinen ja surullinen olo, et minkälaisia nää jotkut ihmiset on. En mä jaksa edes yrittää pois tästä suhteesta,ei ole voimia. Ei vaan yksinkertaisesti ole. Ei ole ketään kelle puhua, siksi tännekin kai avauduin. Sisko asuu Helsingissä, pikkuveli Parkanossa. Ketään ei lähellä. Ei puhelinnumeroita mihin soittaa, ei edes puhelinta MILLÄ soittaa. Ei rahaa, ei mitään...Naapurille makseaan siitä hyvin ku viittii seurata vähänmun tekemisiä. Ei edes omassa pihassa ole kiva käydä.

    Muta olkoon mies nyt minun kanssani, eipähän sekaannu kehenkään toiseen.Mies on tosi kova juonittelemaankin, joskus valehtelee silmät ja suut täyteen, väittää munkin valehtelevan, vaikken valehtelis, myönnän, koska pääsen helpommalla.

    Ei tätä kenenkään tarvitsekaan kärsiä, en minäkään enää kauan, mutta kun yhdessä nyt ollaan niin ollaan,lupauduin tähän vastaamalla myöntävästi kosintaan, ja sillonhan sitä ollaan sen yhden kanssa loppu elämä. Mut se, koska tää elämä loppuu, onkin toinen juttu. Jos minä kuolen, vaikka kivulian kuoleman, rikoksen yhteydessä, saapahan mies ainakin rangaistuksen. Ja voinhan ehdä itsemurhastani miehen tekemän murhan.

    Että tällasta mä mietin päivästä toiseen... ei hääppöstä.

    Äänestä

  • meinaan KAIKKEA kirjoitti:

    poliisin juttusille kylille rikosilmoituksen tekoon jos vaan itse haluat. Kävelet vaikka. Ei tuollaista ole kenenkään pakko kestää.

    Ei kenenkään elämän pidä olla kärsimystä! Lähde pois niin pian kuin mahdollista. Soita vaikka poliisille,tai hakeudu paikalliseen naisten turvakotiin, ensikotiin tms. Varmasti pienelläkin paikkakunnalla sellainen on. Siellä sua suojellaan ja pääset varmasti turvallisen elämän alkuun.

    Sinä olet nuori vielä, sulla on paljon hyvää elämää edessäsi, aivan varmasti. Kyllä sen verran itsekunnioitusta ja voimia pitää jokaiselta naiselta löytyä. Hae pian apua. Voit tehdä sen vaikka työpaikaltasi, kun kerrot tilanteesta siellä jollekin saat varmasti apua. Älä jää helvettiin makaamaan.

    Äänestä

..vaikka seuraavat 10 tai 20 vuotta sairaassa suhteessa.
Jotta ymmärtäisit lähteä ja erota tavalla tai toisella sinun on tiedettävä miksi miehesi käyttäytyy miten käyttäytyy.
Käypä sivuilla: www.narsistienuhrientuki.info tai googlaa tietoa narsismista jopa psykopatiasta. Tieto auttaa.
Narsisti tai psykopaatti ei tunne empatiaa eikä hänellä ole kykyä rakastaa. Hän ei siis rakasta sinua vaikka uhraisit elämäsi hänen eteensä.
Persoonallisuushäiriöisen ihmisen tavoite on alistaa ja hallita puolisoa hautaan asti ja yleensä uhri masentuukin ja alkaa miettiä itsemurhaa tms. Hakee syitä itsestään ja pitää jopa normaalina näitä raiskauksia, pahoinpitelyjä ym.
Juokse ja lujaa!! Elämäsi jää elämättä ja miehesi on vain tyhjä kuori joka imee sinusta kaiken elinvoiman.

Äänestä

HAREN PIIRRELISTA

1. Lipevyys/ pinnallinen viehätysvoima

2. Vahvalta vaikuttava omanarvontunto

3. Stimulaation tarve/ taipumus ikävystymiseen

4. Patologinen valehtelu

5. Petkuttaminen/ manipulointi

6. Katumuksen ja syyllisyydentunteen puuttuminen

7. Tunteiden pinnallisuus

8. Kovuus ja tunteettomuus/ empatian puuttuminen

9. Loismainen elämäntyyli

10. Heikko käyttäytymisen kontrolli

11. Promiskuiteetti

12. Varhaiset käyttäytymisongelmat

13. Realististen pitkän tähtäimen päämäärien puuttuminen

14. Impulsiivisuus

15. Vastuuttomuus

16. Kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä

17. Useita lyhytaikaisia avo- tai aviosuhteita

18. Nuorisorikollisuus

19. Ehdonalaisen vapauden peruutus

20. Monipuolinen rikollisuus

Äänestä

Hei rakas ystävä!
jos kirjoittamasi on totta eikä provo, niin vaikuttaa siltä, että olet jo itsekin sairastunut tämän sairaan ihmisen kanssa!!

Kyllä siellä nyt joku aukko kontrolloinnissakin on, vai miten sinä olet lääkärissä päässytä käymään? Mieskö kuskasi ja tuli vastaanotolle mukaan vai miten?

Ihan totta, mene turvakotiin!!! Se on helpoin ja nopein tie. Sinun ei tarvitse itse jaksaa tässä vaiheessa sen enmpää kuin vain menet sinne. Rahaa ei tarvita!

Äänestä
  • Saatan olla raskaana, lapsen hän haluaa!

    Äänestä

Tule turvaan luokseni, jos et pääse tulen hakemaan...

Äänestä
  • niin pirun helppoa!! Odotan että enkeli tulisi vastaan ja pelastaisi!!

    Äänestä

Tekisipä sanoa sinulle, että sitä saa mitä pyytää! Miten helvetissä olet antanut laittaa itsesi tuohon jamaan. Saat sitä mitä annat toisen tehdä itsellesi. Toki miehesi on täysi paska - mutta sinä itse asetat rajat sille, miten annat toisten kohdella itseäsi.

Ota kimpsusi ja häivy. Lakkaa olemasta lattiarätti. Soita poliisille. Mene sosiaaliin. Tee mitä tahansa vaaditaan, jotta saat elämäsi oikeille raiteille. Mieheltäsi sinun ei sitä pidä pyytää, se ei ole hänen asiansa. Se on sinun asiasi. Elämäsi on sinun ja sinä päätät siitä. Miksi helvetissä antaisit sen jonkun toisen käsiin.

Äänestä
  • virallisesi kirjoilla asunnossamme. Jo 2 kertaa kun soitin poliisille ja he tosiaan tulivat paikalle, vietiin MINUT putkaan "selviämään" koska olenhan vieras asunnssa. Mies ei minua kirjoile koskaan laitakaan.

    Äänestä

  • SAMAN KOKENUT! ITSE ET OLE SELVÄSTIKÄÄN KOKENUT MITÄÄN TÄLLAISTA...

    Äänestä

  • neuvo kuule tollases tilantees auta...
    ketjun lopussa oma tarinani...

    Äänestä

ihan tuli kyyneleet silmiin.
Toivottavasti oli provo, mutta jos ei niin todella sairas mies kyseessä!
Itse olen elänyt vuosia suhteessa jossa henkistä väkivaltaa mutta ei todellakaan niin pahaa kuin teillä.
Asumme nyt erillämme ja olen sanonut että takaisin en tule jos käytös ei muutu.
Olen sairastunut masennukseen.
Voimia sinulle, sillä sitä tarvitset.

Äänestä
  • Ei tämä helppoa olekaan, senhän sinäkin tiedät. Mutta että vältän kaikkea sitä, mistä vähänkin voi tulla riitaa. Voisihan asiat VIELÄKIN pahemmin olla, voisin olla afrikassa pieni lapsi jota raiskataan ja joka ei saa edes ruokaa, joten ei saa valittaa!

    Voitko/voitteko edes uskoa, että eilen se tapahtuikin se haluamani onnettomuus ja ilman että edes suunnittelin sitä saati osasin odottaa! Putosin 100m korkeudesta juostessani miestäni karkuun, ja vain siksi juoksin kun en halunnut turpaan taas. Nyt olen sairaalassa, sain VAIN aivotärähdyksen ja muutenkin vähän "heittää" koko ajan, mut että vaikka kyljelleni tipuin ja pääni löin asfalttiin, selvisin siitä huolimatta pelkällä AIVOTÄRÄHDYKSELLÄ!?

    Tosin nyt on mies sitten edelleenkin paniikissa koska joutui ilmeisesti omin silmin katsomaan kuinka pahasti kävi, joutui ambulanssinkin paikalle tilaamaan, hän sanoi näin itse!

    Nyt saan psykiatrilta apua koska hän uli minua jututtamaan, ehkä jousun hoitoon koska tätä uskotaan nyt itsemurha yritykseksi. Saanpahan puhua ja olla vartioidussa paikassa..

    Äänestä

Sinun täytyisi pian hankkiutua turvakotiin ja sitä kautta aloittaa uusi elämä. Älä mieti työtä tai muuta. Asiat järjestyvät. Jos on pakko vaihtaa työtä tee se. Itse koin samaa monta vuotta. Menin sisäisesti aivan sirpaleiksi. Halusin vain kuolla. Olen ollut jo monta vuotta psykoterapiassa. Selviytyminen on ollut raskasta. Takana on monen vuoden masennusputki.

Äänestä

siks onkin ex!!! Nyt asiat paremmin, mulla on mies joka kunnioittaa mua..

Äänestä

jätä heti se mies hae vaikka lähestymiskieltoa!!

Äänestä

... mutta vain sinä itse voit auttaa itseäsi ja pelastaa, vielä kun olet hengissä. Jos odotat pelastavaa enkeliä koko loppu elämäsi, se pahin joskus vielä tapahtuu. Ei miehesi tule koskaan muuttumaan, pahenee vain. Ota ja lähde, et sinä voi miestäsikään auttaa, vaikka haluaisitkin.

Soita vaikka töistä, kai sinulla on puhelin siellä? Tai lähde aikaisemmin pois tai palaa vaikka linja-autolla takaisin ja pakkaa tavarasi. Tai pakkaa pieneen laukkuun vain sellaiset tavarat, kuten esim. alusvaatteita, dödö, hammasharja... Ja mene turvakotiin. He auttavat pääsemään sua jaloillesi. Olet liian nuori pilaamaan elämäsi noin.

Äänestä

KUN MENET TÖIHIN, MENET TAKAOVESTA ULOS JA KÄVELET SUORAAN POLIISILLE. POLIISILLE KERROT KAIKEN JA KYSYT MAHDOLLISTA TURVAKOTIA.

TEET SAMALLA RIKOSILMOITUKSEN.

VAIHDAT NIMEÄSI. SAAT UUDET HENKKARIT.

UNOHDA TAVARASI, POLIISI HAKEE NE SINULLE.

YLIHUOMENNA TEET NÄIN: MENET TÖIHIN, ULOS TAKAOVESTA JA KAIKKI TUO MITÄ YLLÄ KIRJOITIN.

T. hakattu nainen itsekin, joka vaan lähti pois 5 vuotta sitten!

Äänestä
  • hyvä ystävä, sanoit olevasi raskaana. Mikset voisi miettiä edes lapsen tulevaisuutta? Haluatko että lapsesi saa osan tosta kaikesta? Mieti asiaa, kun lähdet pois, et pelasta vaan itteäs, vaan myös lapsen. Jos et osaa miettiä mikä on sulle parasta, mieti mikä tälle lapselle olisi.
    Kaikki me tiedetään että kaikki naapurit ei ole kilttejä, luota ihmisiin jotka ovat sen arvoisia. Aina on vaikeata lähteä, mut kun kerran on lähteny niin sit ei tarvitse katua enää mitää. Mieti kuinka ihanaa elämäsi voisi olla..

    Äänestä

Kuulepas tyttö, nyt on niin, että Sinä et alistu mihinkään kohtaloon, vaan ryhdyt toimiin elämäsi pelastamiseksi viranomaisten hyvällä avustuksella !!!!

Olen itsekin jonkinasteinen narsistin uhri, mutta selviämään päin. Käyn terapiassa. Kärsin ahdistuksesta, uupumuksesta, paniikkioireista ja pitkäaikaisesta väsymyksestä - mutta, kuten jo sanoin elämä on selviämään päin.

Yritin lukea viestiketjusi läpi (koneeni vähän hidasteli), mutta ymmärsin, että olet nyt sairaalassa aivotärähdyksen vuoksi ja uskon, että
se on sinun tilanteessasi pelastava juttu.

Siis pelastaa SINUT pois miehen kynsistä !!!!
Äläkä missään tapauksessa mene takaisin sinne miehen luo. Nyt puhun kokemuksesta.

1. Siellä sairaalassa pysyt niin kauan, että sinut hoidetaan kuntoon. "Avaudut" nille psykiatreille ja hoitajille elämästäsi ihan viimeisen päälle ja kerrot kaikki kauheudet.
Hoitohenkilökunnalla on nimittäin valta, voima ja velvollisuus autta sinua ja sen he varmasti tekevät...

2. Menet sairaalasta suoraan alueesi TURVAKOTIIN. Pyydä henkilökuntaa ottamaan selvää missä sellainen on. Rahaa ei tarvitse. Turvakoti maksaa tarvittaessa taksimatkan. Mutta tokihan sinne turvakotiin kannattaa soittaa ennen saapumista, että tulossa ollaan...

3. Tarkista oletko raskaana vai ei ? Jos olet raskaana, kehotan vakavasti sinua hankkimaan abortin, ettei sinulle ja sille narsisti-kusipää-psykopaatti-sadistisialle synny yhteistä jälkeläistä. (Anteeksi kielenkäyttöni, mutta tunnen nämä narskujen kotkotukset). Jos saat lapsen hänelle, olet lirissä huoltajuusasioiden kanssa. Se mies ei anna ikinä periksi.

Mieshän haluaa lapsen,koska haluaa sitoa sinut entistä tiiviimmin itseensä ja omaan hulluuttensa lapsen avulla. Älä missään tapauksessa ryhdy siihen.

3. Ota yhteys poliisiin (tai sairaalaan sosialityöntekijään, joka voi auttaa sinua)ja hanki miehellesi LÄHESTYMISKIELTO sinun suuntaan-
Poliisi voi antaa sen "pikana", mutta varsinainen päätös tulee aikanaan oikeudesta.

4. Jos mies tuntui olevan vaarallisen päällekäypä joka tapauksessa (huolimatta lähetymiskiellosta) pyydä poliisilta neuvoja
TURVAKIELLON saamiseksi.
Se on kaikkien järein tietojen salaamismenetelmä, jota valitettavasti jotkut narsistien uhrit joutuvat käyttämään, jotta saavat elää rauhassa.
Silloin miehesi EI SAA mitään kautta selville asuinpaikkaasi,osoitettasi yms. Eivät edes viranomaiset saa ko. tietoja, paitsi aina ja joka tapauksessa poliisi ja veroviranomaiset saavat ko. tiedot.

4. Ota yhteys omaan kotikuntaasi (mikä lieneekään...) ja tiedustele kunnallista vuokra-asuntoa,jotta alat saamaan elämääsi järjestykseen turvakodin jälkeen. Kunnan sosiaalipuoli hoitaa sinulle myös perustoimeentulon.

5. Ja muista, että sitä psykopaattisikaa, siis miestäsi ET saa ottaa koskaan takaisin. Jos otat, saattaa olla hengenmeno sinulle.
Psykopaatti tulkitsee, jos otat hänen takaisin
elämääsi, että hän (=psykopaatti-sadisti) on menetellyt "oikein" ja nyt aloitetaan elämä ns. puhtaalta pöydältä. EI, EI ja EI !!!!

Jos sinun tavaroitasi on miehen luona, poliisit voivat neuvostasi hakea ne.

Voi tyttökulta, kuule olet antanut miehen hallita aivan liikaa elämääsi. Ei tuollainen sovi itsenäiselle pohjoimaiselle naiselle.
pahaksi onneksi kumppani on sattunut ja sattuu olemaan pahemmanlaatuinen narsisti kaikkine hulluuksineen.

Olen syvästi pahoillani puolestasi, mutta toivon sinulle entistä parempaa elämää viranomaisten tuella ja avustukseella. Luota heihin !

Äänestä

Mä elin 7,5 vuotta erittäin väkivaltaisen ja dominoivan miehen kanssa.Tarinasi kuulosti hyvin tutulta.
Tovottavsti saat kasattua riittävästi voimia ja pääset eroon miehestä.Itse suosittelen turvakotiin menoa ja lähestymiskiellon hankkimista.
Kerää viimeisetkin voimanrippeesi ja hae apua.

Äänestä

suhteessa silloin kun olin 16v..pari vuotta kestin sitä. Apua en tajunnut hakea, olin jo niin eristynyt muusta maailmasta. Tiedän sen, että vaikka kehotan sua lähtemään heti, niin sanani ei välttämättä merkitse sulle mitään. Itse koin lopulta ihmiset vain "muurahaisina" ympärilläni...kuin pystyyn kuollut...henkistä ja fyysistä väkivaltaa..kidutusta yms. Lopulta kuitenkin järkeä löytyi sen verran itseltäni, että lähdin...olin kuin olisin ruumisarkun avannut ja viimeisillä voimilla palannut takaisin elämään! Taistelin perkele!!!!!!! Yritä uskoa siihen, että sun ei tarvitse yksin selvitä tuollaisesta helvetistä..hae apua,ota apu vastaan!!! Ajattele lähimmäisiäsi, niin minäkin tein siinä vaiheessa kun todella luulin että nyt henki lähtee...otin iskuja vastaan...koko elämä ja lähimmäiset ihmiset pyöri ja vilisi siinä "filmissä" minkä sillä hetkellä näin... LÄHDE KULTA RAKAS POIS! HAE APUA JA OTA SE APU VASTAAN! SUN EI TARVITSE YKSIN YRITTÄÄ SELVIYTYÄ HELVETISTÄ!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kontrolloi kirjoitti:

Ihan helvetisti mun elämää. Mä en edes kysy enää keltään apua mitä tehdä kun olen jo alistunut kohtalooni.

Haluan vähän purkaa ajatuksiani.. mies pitää puhelintani omanaan. Ei sitten mitään mahdollisuutta sanoa että älä koske,että se on mun omaisuutta, tms. Meidän kodissamme kaikki minun on myös hänen, ellei enemmänkin. Puhelimessani ei saa olla kuin mieheni ja äitini sekä työnumerot. Puheluerittelytt tarkistetaan säännöllisin väliajoin.

Minulla ei saa olla ystäviä, mies sanoo että vaikka hän on on mieheni, on hän samalla secpuuttuva ystävä elämässäni. Kurjaa, mutta tähänkin olen jo "tottunut."

Palkkani on hänen, kortit, passit, jopa solo-tunnukset ovat hänen käytettävissän. Jos jotain tarvitsen, kysyn häneltä.. Päiväkirja ja sähköpostit, kaikki hänen.

Kaupassa en useinkaan ole saanut käydä yksin, baareihin ei missään nimessä, ei koskaan ikinä!

Töihin hän minut vie, töistä myös hakee. Myös piipahtaa töissäni päivän mittaan.

Olen tilivelvollinen kaikesta, mitään en edes uskaltaisi jättää kertomatta.

Väkivalta on osa suhdetamme ja tulee aina olemaan. Kaiken lisäksi se on vielä pahentunut... En saa olla masentunut saati siten vihainen. Aina tulee riitaa ja se menee lyömiseen asti. Ennen sai olle toistamieltä ja piti osata sanoa ei ja muutenkin vastaan, nyt jokaisesta kieltävästä vastauksesta tulee nyrkkiä. Olen pistänyt monesti merkille,että heti kun yhtään tsemppaan ja koitan puolustautua, sitä lujempaa hän lyö. Nytkin tärisen pelosta kun tätä kirjoitan. Joskus taistelin vastaan, mutta nyt se on turhaa. Edes äidilleni en voi kertoa sillä monesti kun olen niin tehnyt, mies kaataa kaiken syyn niskoilleni, ja saa mies yleensä äidin häntä uskomaan. Sitten minua mollataan kun "olen niin itsekäs eikä mikään ikinä riitä."

Osaan odottaa mitä joka päivä tulee tapahtumaan, tänäänkin mies lähti vihaisena töihin, sanoi lätiessään "katsokin että koti kiiltää ja ruoka on pöydässä kun tulen kotiin" tarkoittaa siis sitä että vaikka niin teenkin, se ei riitä, silti olen tehnyt jotain huonosti. Mutta minun täytyy olla neutraali.

Mies on raiskannut minut jo 4 kertaa. Häpeän asiaa yli kaiken maailmassa, enkä ole kertonut kenellekään. En edes usko että kukaan ottaa vakavasti jos kerron että "mieheni on raiskannut minut." Hän on sitä tehdessään kuin toinen ihminen, alistaa minut niin etten usko olevani edes ihminen. Hän on tosi agressiivinen ja puhuu aivan mahdottomia. Viimeisimmällä kerralla olin jo käsiraudoissa, kuulostaa varmaan tosi likaiselta mutta sitä se on. Asioista ei koskaan olla puhuttu jälkeenpäin, ei edes anteeksi pyydetty. Silti hän aina odottaa että nautin seksistä, ja otan ilomielin häneltä suihin tai muuta vastaavaa. Olen aina oksentamispisteessä.

Mies penkoo päivittäin vaatekaappini, kai luulee löytävänsä jotain mutta enpäpaljon uskalla mitään salata.

Yritän kai tällä jotain kertoa mutten tiedä mitä, ehkä sen että meitä tuntuu täällä olevan joilla onasiat tosi pahasti. Että yrittäkää iloita jos teillä siihen yhtään aihetta on. Tämä elämä on helvettiä, mutta minun elämäni,minun maailmani.
Monesti olen ajatellut ja nähnyt jo untakin, kuinka iltalehden otsikoissa on juttu, kun mieheni on minulta hengen riistänyt, eikä tää ole mikään vitsi. Ensinnäkin väkivalta on mennyt välillä ihan äärimmilleen, milloin estänyt hengittämästä, milloin kastellut viinalla, lyö päätä seinään... Ja jollei mies minua hengiltä saa, voihan sen viedä lopulta itse. Lääkärissäolen MONET monet kerrat käynyt, mutta aina samassa jamassa ollaan..

Joskus sitä toivoisi että tänään se onnettomuus tulisi, kun jään yllättäen auton tai junan alle... Olen 22 vuotias ja tuntuu kuin eläisin joka päivä, kuin se olisi se viimeinen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu