Lopetus

Täällä on valitusta esim. siitä, että vastapuoli lopettaa kirjoittelun kuin seinään. Miten asian voisi tehdä toisin?

Miten nainen/mies on lopettanut kirjoittelun kanssasi ennen treffejä siten, että hommasta olisi jäänyt hyvä maku? Onko yleensäkään tapana lopettaa kirjoittamista muuten kuin vaikenemalla?
111312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tuskinpa jää siitäkään hyvää makua jos toinen lopettaa kertomalla, etten kiinosta häntä jostain syystä.

Itse lopetan jutun siten, etten enään vastaa ja toivon, että minulle tehdään myös niin. Kyllä aikuisten ihmisten täytyy ymmärtää vaikenemisesta, ettei jatko kiinosta.

Miksi pitäisi selitellä aivan vieraalle ihmiselle syitä miksei ole innostunut jatkamaan kirjoittelua. Vähiten toista loukkaa mielestäni se, että lopettaa kirjoittelun.

Äänestä
  • Jos on pidempään viestitelty niin onhan epäkohteliasta ja töykeetä lopettaa yhteydenpito kuin seinään. Toisaalta ihmiset, jotka näin toimivat kertovat sillä itsestään paljon eikä se imartele heitä. Vaikea on ymmärtää niitä, jotka ajattelevat anonyymiyden sallivan normaalien käyttäytymistapojen sivuutamista. Siksi täällä luultavasti niin paljon pettymyksiä koetaankin ja ollaan siksi valmiita myös itse toimimaan samoin. Laitetaan vahinko kiertämään,jos se tulee ajankohtaiseksi!!!

    Äänestä

  • jloemfn kirjoitti:

    Jos on pidempään viestitelty niin onhan epäkohteliasta ja töykeetä lopettaa yhteydenpito kuin seinään. Toisaalta ihmiset, jotka näin toimivat kertovat sillä itsestään paljon eikä se imartele heitä. Vaikea on ymmärtää niitä, jotka ajattelevat anonyymiyden sallivan normaalien käyttäytymistapojen sivuutamista. Siksi täällä luultavasti niin paljon pettymyksiä koetaankin ja ollaan siksi valmiita myös itse toimimaan samoin. Laitetaan vahinko kiertämään,jos se tulee ajankohtaiseksi!!!

    ..vähä siinä ja siinä, ei kai tuo mitään merkkaa kuinka kauan on kirjoiteltu, pitää näihin hommin asennoitua samoin kuin baari jutteluun, pitääkö ihan kädeste pitäen hyvästellä jos on jutellut baaritiskillä pidempään kuin viisi minuuttia, eihän niistäkään loukaannuta vaikka selkä vaan näkyy kun uusi mielenkiinnon kohde on näköpiirissä, vähän samaan tapaanhan tuo homma toimii täälläkin. Hei, uutta matoa koukkuun sillä siitä pääsee.

    Äänestä

"kuin seinään"?
Joskus jää vastaamatta yhteen tai kahteen viestiin erilaisista syistä. Jotkut eivät enää sen jälkeen kysele perään, joten ilmeisesti pitävät sitä kirjoittelun lopettamisena. Itse huomasin vasta päivien päästä että ovat "kadonneet".
Kaikkeen ei voi heti vastata, ja jos muutamakin päivä viipyy, on saattanut jo tulla niin paljon muita viestejä ettei ko. henkilön viimeistä enää löydy. Jos pitempiaikaisesta tuttavuudesta ei yhtäkkiä kuulukaan enää mitään, kannattaa muistuttaa itsestään ja kysäistä vieläkö kiinnostaa.

Äänestä

tutustua muutenkin ja sanoa, ettei halua seurustella, mutta - kaikki eivät tietysti tarvitse uusia tuttavuuksia.

Äänestä

Kirjoittaa vaikka: "Valitettavasti minusta vaikuttaa, ettemme ole yhteensopivia, joten lopetan kirjoittelun tähän."

Jos vain jättää vastaamatta, toinen saattaa miettiä pitkäänkin, onko vastausta vielä tulossa. Eräs nainen vastasi kerran minulle noin kuukauden päästä, joten varman päätelmän teko ei ole helppoa.

Jos Suomi24:n treffipalstalla tulee naisille ongelma siitä, että kaikille viesteille ei ole tilaa, ja sen takia viestittely jonkun miehen kanssa katkeaa, on parasta antaa kiinnostaville miehille toimiva sähköpostiosoite.

Äänestä
  • TTP:n ehdotus on hyvä. Itse olen kertonut, että olemme ehkä sen verran "erilaisia", ettei viestittelyä kannata jatkaa. Erilaisuus tai yhteensopimattomuus kertovat, että kummassakaan ei "vikaa" vaan ehkä jonkun toisen partnerin kanssa viestittely onnistuisi paremmin kuin tämä.
    Joskus olen käyttänyt myös "valkoista valhetta", sanonut, että valitettavasti nyt on töissä niin kiirettä, että en enää kerkiä viestitellä.
    Jos jonkin aikaa jo on keskusteltu, onhan se toki kohteliasta ja armeliasta toista kohtaan ilmoittaa, että enää viestejä ei tule.

    Äänestä

  • Valtiatar3 kirjoitti:

    TTP:n ehdotus on hyvä. Itse olen kertonut, että olemme ehkä sen verran "erilaisia", ettei viestittelyä kannata jatkaa. Erilaisuus tai yhteensopimattomuus kertovat, että kummassakaan ei "vikaa" vaan ehkä jonkun toisen partnerin kanssa viestittely onnistuisi paremmin kuin tämä.
    Joskus olen käyttänyt myös "valkoista valhetta", sanonut, että valitettavasti nyt on töissä niin kiirettä, että en enää kerkiä viestitellä.
    Jos jonkin aikaa jo on keskusteltu, onhan se toki kohteliasta ja armeliasta toista kohtaan ilmoittaa, että enää viestejä ei tule.

    Ei sitä nyt turhia tarvitse selitellä, jos ei natsaa ei natsaa. Hukkaan menee kaiken maailman valkoiset valheet ja ymmyrkäiset selitykset. Sitä paitsi, suurin osan nettitreffailijoista on täysiä idiootteja, joten ei siksikään maksa vaivaa selitellä mitään.

    Äänestä

  • Ehei kirjoitti:

    En minäkään selityksiä jää niin hirveästi kaipaamaan , mutta oleellista olisi se tieto että viestejä/vastauksia ei enää ole tulossa. Jos joku valittelee työkiireitä, niin minä sinisilmäisenä saatan jäädä odottelemaan että jos ne kiireet joskus vaikka helpottaisivat (näin siis silloin kun itse olen aidosti kiinnostunut, ja haluan kovasti uskoa että toinenkin olisi).

    nimimerkillä: "Edelleen sitä mieltä että suoraan sanomalla pääsee kaikkein helpoimmalla."

    Äänestä

  • ei tarvita kirjoitti:

    Et sitten pieniä vihjeitä tajua???

    Uskotko, että jos nainen uskoo tavanneensa elämänsä miehen, hänellä ei työkiireiden keskellä olisi aikaa heittää pientä viestiä? Ei kai kukaan sentään työpaikallaan asu, joten viimeistään kotona ennen nukkumaanmenoa hänellä on aikaa laittaa viesti, joka on koko päivän pyörinyt mielessä.

    Eli rautalangasta: jos hänellä ei ole aikaa sinulle (tai äiti on tullut kuukaudeksi kylään tai on sen naapurin kuolleen hämpyn kuoppajaiset tai netti ei toimi tai sormi on kipeä), hän ei yksinkertaisesti ole kiinnostunut.

    Jos viesti sitten kahden kuukauden päästä tulee ja hän yrittää vedota takana oleviin kiireisiin, olet noussut varasijalta 20 taas tsekattavien joukkoon. Hän ei aiemmista löytänyt mieleistään, joten nyt sitten katsotaa ne vähemmän mieleiset.

    So simple.

    Äänestä

  • Hempakka kirjoitti:

    mutta erittäin hyvä arvaus jokatapauksessa :)

    Ja juu, kyllähän minä tiedän että näin se homma yleensä toimii. Lähinnä ihmettelen edelleen sitä että miksi sitä ei voi sanoa suoraan, jos ei satu kiinnostamaan? Ihan pelkästään sen takia että sitten voi pitää sitä varasijalistaa?

    Itse kun en oikein osaa arvostaa tuollaista jonotusjärjestelmää. niin ottaisin mielummin suoran kiinnostaa/ei kiinnosta vastauksen.

    Ja nyt kuullostan omastakin mielestäni niin insinööriltä, että pitäisi varmaan harkita alan vaihtoa...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Toad kirjoitti:

Täällä on valitusta esim. siitä, että vastapuoli lopettaa kirjoittelun kuin seinään. Miten asian voisi tehdä toisin?

Miten nainen/mies on lopettanut kirjoittelun kanssasi ennen treffejä siten, että hommasta olisi jäänyt hyvä maku? Onko yleensäkään tapana lopettaa kirjoittamista muuten kuin vaikenemalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu