Kirjoitin tuolla taannoin otsikolla Masentaa. Kerronpa nyt sitten, jos vielä kiinnostaa, kuinka kävi.
Tilannehan siis oli, että olin ihastunut pitkäaikaiseen kaveriini, mutta homma ei oikein tuntunut edistyvän. Lisäksi mua piiritti toinen mies, josta en ollut kiinnostunut. Mietin silloin mitä tehdä: ”Pitäisikö vain odottaa edelleen ja kärsiä ikävissäni, vai antaa palaa tämän toisen suhteen vaiko kuitenkin jatkaa tuon ekan ”painostusta”, jotta jotain joskus kenties tapahtuisi?”
Sitten päätin hienovaraisesti lähestyä sitä mun kaveriani ja nyt tilanne on että me seurustellaan ! Hän vihdoin uskaltautui tekemään aloitteen kun olin hieman rivien välistä vihjaillut kiinnostuksestani.
Mutta, jotta elämä ei olisi liian yksinkertaista, se toinen joka mua piiritti, tulikin yhtäkkiä yllättäen mulle kauhean läheiseksi ja huomasin tuntevani jotain sitä kohtaan ja hän tunnusti olevansa ihastunut minuun! (Tämä tapahtui ennen tuota seurustelun alkamista)
Kun ei kahta voi saada, ilmoitin kuitenkin hyvissä ajoin tälle mua piirittäneelle, ettei onnistu. Kauhean ristiriitaisissa mielentiloissa olin silloin ja hieman edelleenkin. Ratkaisunhan olisi pitänyt olla ihan helppo kun on vuosia ollut ihastunut samaan ihmiseen! Olenko minä jotenkin sairas, vai mitä tämä on? Onko tämä jotain sitoutumiskammoa vai? Että vaikkei nyt varsinaisesti masenna, niin mietityttää kuitenkin…

Vastaukset 3
Vanhimmat
Onneksi olkoon uuteen elämänvaiheeseen siirtymisestä!! Sehän meni täydellisesti kun hänkin oli kiinnostunut sinusta, paremmin ei olisi voinut käydä.
En usko että olet sairas, korkeintaan hieman kuumehoureissasi ;-) Kun aloitit suhteen pitkäaikaisen kaverisi kanssa, niin jätit jotain taaksesi: epävarmuuden ja sydänsuruja. Niistäkin voi tulla jollain tavalla riippuvaiseksi ja niitä voi kaivata. Kun ihminen tuntee, niin silloin tietää elävänsä, oli tämä tunteminen sitten negatiivista tai positiivista. Nämä ristiriidat mitä "piirittäjäsi" sinuun aiheuttaa ovat tavallaan paluuta siihen olotilaan mikä sinulla oli ennen suhteen aloittamista pitempiaikaisen ystäväsi kanssa.
Sinun täytyy hyvästellä vanha olotilasi ja keskittyä elämään uutta positiivisempaa vaihetta ja nauttia näistä uusista fiiliksistä.
No en mä nyt tiedä oliko tässä tekstissä mitään järkeä, yksi näkökulma kuitenkin. Jätän vastuun lukijalle ;-)
Kyllähän minä olen myös ajatellut, että kun olin pitkään yksin, niin siihen olotilaan ehti tottua. Siihen että oli vain ihastunut, elämä oli tavallaan jännittävää; kaikki oli mahdollista muttei vielä totta.
Ja kun se, että kaikesta oli tulossa ja sitten tulikin totta, iski eräänlainen viime hetken paniikki kun kaikki tuttu ja turvallinen, ne tunteet joita oli tuntenut, "katosi".
Olen nyt päättänytkin, että annan tälle suhteelle mahdollisuuden. Eihän tätä meidän suhdetta mitenkään hataralle pohjalle ole rakennettu siinä mielessä, että olen tuntenut hänet jo pitkään ja tiedän mitä olen saanut.
Kyllähän tämä opetti myös sen, ettei miehistä koskaan voi näköjään päälle päin tietää mitä ne ajattelee. Ei välttämättä mitään merkkejä ulospäin, että jotain tunteita olisi ja silti mies on saattanut jopa vuosia olla ihastunut (ne molemmat oli olleet). Joten naisille voisin vinkata, että rohkeasti vaan tekemään aloitteita jos olette jostakin miehestä kiinnostunut, saatatte yllättyä kuten minäkin:-)
Tiesinhän minä syvällä sisimmässäni, että jotain oli vialla, koska edelleen olin onneton. Ei se mitään sitoutumiskammoa ollut.
Olin tekemässä suurta erehdystä, mies oli väärä!
Tuo kuvittelemani ihastus kaveriani kohtaan ei oikeasti ollutkaan kuin vain sitä kaveruutta. Ja tuo hänen aloitekyvyttömyyskin osoitti, ettei hänellä sitten ollutkaan niitä ominaisuuksia, joita hänellä kuvittelin olevan...
Siispä minun oli tehtävä se ainoa oikea ratkaisu, koska ajattelin tuota toista miestä lakkaamatta. Nyt olemme yhdessä ja olen aivan sairaalloisen onnellinen!
Näinkin voi näköjään elämässä käydä:-))