Myönnättekö vai kiistättekö te, ihastumisia kokeneet perinteisen naiselliset neidot seuraavia asioita, joihin ainakin itse olen alkanut uskomaan.
Kun tapaatte uuden kiinnostavan miehen, toivotte yli kaiken että se on hän joka tekee ensimmäisen siirron tutustumisessanne ja mahdollisesti osoittaa oman kiinnostuksensa.
Vaikkei hän heti näyttäisi kiinnostuneelta, yritätte kuitenkin monesti esim. hänet ohittaessa tarkistaa että saitteko hänen päänsä kääntymään.
Ette missään tapauksessa näytä omaa kiinnostustanne ainakaan suoraan ja selvästi, esim. flirttailevalla hymyllä. Vaan koska kyseessä on sellainen mies jonka tosiaan tahdotte itsellenne, toivotte että asia etenee perinteisellä ja romanttisella tavalla niin että hän tulee kuin satujen prinssi "pyytämään teitä jännittäviin seikkailuihinsa".
Jos mies ei millään ala lämpeämään mutta silti hän on aina vain mielessänne, siirrytte taktikointiin. Saatatte esim. yrittää herättää miehen kiinnostusta hänen kavereidensa kautta tai sitten vain yritätte näytellä itsevarmalla asenteella että "Tässä olen, unelmiesi nainen. Ota tai jätä."

Vastaukset 11
Vanhimmat
kusessa niin tekee aloitteen :)
Olivatko nuo uskomukseni sitten vain kaukaa haettua pötyä?
Osuit arkaan paikkaan! Mulla on juuri tuollainen tilenne ja käyttäydyn just tollai!
"Kun tapaatte uuden kiinnostavan miehen, toivotte yli kaiken että se on hän joka tekee ensimmäisen siirron tutustumisessanne ja mahdollisesti osoittaa oman kiinnostuksensa." -> ei hitto!!!
No mitäs sinä miehenä ajattelet tällaisesta naisesta? Onko tyhmää? Mä oon tollainen siksi etten oo ihan varma onko kiinnostus molemminpuolista. Sit siinä on mun kohdalla vielä se juttu et ollaan molemmat aika ujoja.
"No mitäs sinä miehenä ajattelet tällaisesta naisesta?"
Ihanaa, juuri noinhan sen pitääkin mennä. Monet miehet(minä mukaanlukien) unelmoi valloittavansa selittämälläni tavalla käyttäytyvän naisen.
Ongelma vaan on se että minusta ei ole tuollaiseksi mieheksi vaikka haluaisinkin, itseluottamus kun hipoo nollaa.
Harvinaisen hyvin oivallettu... ;) Ainakin mun kohdalla menee just noin! Tiedä sitten onko tyhmää vai ei.. ?
"Tiedä sitten onko tyhmää vai ei.. ?"
Tyhmää ja todella epäromanttista olisi jos nainen on flirttailemassa heti tavatessa. Näin on muuten minun kohdallani käynyt eikä siitä seurannut kummallekkaan hyvää.
näin, paitsi vaikka olisin miehestä kuinka kiinnostunut niin en tule koskaan ensimmäisenä näyttämään sitä hänelle. Eli miehen pitää tehdä aloite, en ainakaan osaa tehdä sitä ekana. Tosin en jää haaveilemaankaan pitkäksi aikaa, jos ei niin ei sitten.
ehkä on tyhmää, mutta toisaalta jos mies ei huomaa niin sitten tuskin olen sitä tyyppiä josta hän pitää. Eli turhaa koko iskemisjuttu.
voin yrittää näyttää miehelle kiinnostukseni esim. hymyllä tai katseilla, mutta sen "ratkaisevan liikkeen", kuten juttusille tulon pitää lähteä miehen suunnalta. sen verran olen kai vanhanaikainen. jos poikaystäväni ei olisi tehnyt ratkaisevaa aloitetta olisi se minun osaltani jäänyt väliin. hömppää ehkä, mutta näin se on minun kohdallani
Tottakai toivon, että ihastukseni lähestyisi minua, olisi tietenkin unelma jos mies kenestä haaveilen tekee aloitteen. Toivon toivon... =)
Ainakin odoteltuani ja salaa katseltuani, yritän ehkä viestittää kiinnostuksestani katseella ja hymyllä, tämä lienee sitten sitä flirttiä. Tosin toteutus erittäin "salaisesti", ehkä vähän ujonlaisesti. Ja edelleen toivon toivon...
Mutta jos ei mies ala sitten lopultakaan lähestymään ja lämpenemään, niin sitten on mietittävä olisiko jotain mitä tehdä asian eteen??
Itselle vaikeaa lähestyminen, ei täysin vierasta, mutta vaikeaa.
Hitaasti hyvä tulee. Ja toivottavasti miehen aloitteesta. =)
Seurallinen, avoin ja iloinen nainen näyttää avoimesti kiinnostuksensa kohteeseensa esim. tutustumalla tähän ystävätasolla.Kun itse "ihastun", menen pokkana juttusille."terve,sua näkee täällä usein, ootko yksin liikenteessä"..ja siitä se lähtee.Sitten kun ystävyyttä on takana ehkä jo puoli vuotta, voi syttyä rankkakin suhde.Joskus se vain kolahtaa kerralla, silloin voi mennä suoraan sanomaan:"sulla on ihanat leijonansilmät,ootko sä horoskoopiltasi leijona?"
Miksi pitäisi piilotella kiinnostusta...?Ei se tarkota sitä, että pitäisi sänkyyn heti hypätä...??!!
Käytännössä koettuna en ole koskaan yrittänyt iskeä ketään, olen itse aina tullut ylipuhutuksi.
Mutta ehkä sitten, jos voisin olla kiinnostunut jostain (näin varattuna se ei ole mahdollista),
niin tekisinkin jotain asian etenemiseksi, mutta tähän saakka ei ole kertaakaan tarvinnut olla itse aktiivinen osapuoli.