Olen elänyt perheessä jossa oli alunperin; Alkoholiongelmasta kärsivä Isä, syöpää sairastava äiti, kehitysvammainen isosiskoni ja minä. Äitini kuoltua minun roolikseni tuli olla ns. äiti siskolleni. Isäni joi vuodesta toiseen, siltikin ylpeänä ihmisenä hän koitti olla hyvä isä ostamalla rakkauttaan. Naisia vilisi joka ovesta ja ikkunasta, jotka koittivat olla "äiteinämme" huonoimmista yrityksistä toiseen. Sitten löytyi "se oikea" isällemme ja muutama vuosi vierähti perheessämme loistavasti. Sitten tuli minun murrosikäni, jolloin sain kokea kerran lyönnin kasvoihini ja kerran kuristuksen kohteena olemisen. Perheeseemme tuli lisäystä. Ensin pikkuvelipuoli ja kuuden vuoden päästä seuraksemme syntyi pikkusisko. Isäni ei enää ostanut rakkauttaan, vaan haki sääliä. Oman äitini kuoleman jälkeen isäni masentui vakavasti ja joutui lopettamaan unelmatyönsä. Siitä eteenpäin hänellä oli "pikkuduuneja" ja mikään ei miellyttänyt. Perheeseen hän kumminkin toi leivän pöytään, tavalla jos toisella. Alkoholi alkoi taas maistua enemmän, kuin normaalisti. Saattoi olla hetkiä, kuinka oltiin juomatta monta kuukautta ja sitten repsahdettiin toden teolla moneksi päivää. Talon nykyinen äiti juoksi pienempien lasten kanssa karkuun ja ainut kuka "otti isää korvista kiinni ja heilutti" olin minä. Viimeinen pisara oli minulle se, kun yksi yö isäni oli kännipäissään tarttunut uuden äitimme kurkkuun kiinni. Minä hermostuin ja siitä johtuen minä sain ensin kuonooni kunnolla. Tilanne oli niin kamala, että minun oli pakko soittaa virkavalta avukseni. Poliisit olivat samaa mieltä kuin minä, että nyt oli isän aika lähteä yöksi putkaan miettimään tekojaan.
Seuraavana aamuna isän tultua kotiin, minulla ei ollut enää kotia, ei isää, ei perhettä. Onneksi oma elämäni oli niin raitella, että asuin jo omassa asunnossani, opiskelut olivat pienistä mutkista huolimatta kohdillaan. Siltikin, minulla ei ollut enää isää, eikä perhettä johon olin ennen voinut turvautua. Muita sukulaisia minulla ei ollut, koska itsekkin ylpeänä ihmisenä en halunnut olla sukulaisiini pahemmin tekemisissä, koska he ovat aina ajatelleet ettei minusta ole mihinkään. Mietin vain, onko isälläni oikeus tähän; painaa delete nappulaa lapsensa kohdalla, joka on koittanut vain suojella muuta perhettään väkivallalta. Olen nyt "tyhjän päällä". Minulla ei ole ketään, keneen turvautua. Minulla on vain muutama rakastava ystävä jotka koittavat auttaa minua parhaansa mukaan. Olen todella surullinen, että isäni on niin raukka, ettei pysty edelleenkään myöntämään omia virheitään, vaan sylttää kaikki minun niskaani, niinkuin tähänkin asti aina! Olen ollut aina "isin tyttö", ja haluaisin edelleenkin olla, mutta tulevasta ei tiedä, miten minun käy.
Siis onko oikein, että isäni jättää minut tyhjän päälle. Onko todellakin olemassa niinkin kylmiä ihmisiä? :(
Seuraavana aamuna isän tultua kotiin, minulla ei ollut enää kotia, ei isää, ei perhettä. Onneksi oma elämäni oli niin raitella, että asuin jo omassa asunnossani, opiskelut olivat pienistä mutkista huolimatta kohdillaan. Siltikin, minulla ei ollut enää isää, eikä perhettä johon olin ennen voinut turvautua. Muita sukulaisia minulla ei ollut, koska itsekkin ylpeänä ihmisenä en halunnut olla sukulaisiini pahemmin tekemisissä, koska he ovat aina ajatelleet ettei minusta ole mihinkään. Mietin vain, onko isälläni oikeus tähän; painaa delete nappulaa lapsensa kohdalla, joka on koittanut vain suojella muuta perhettään väkivallalta. Olen nyt "tyhjän päällä". Minulla ei ole ketään, keneen turvautua. Minulla on vain muutama rakastava ystävä jotka koittavat auttaa minua parhaansa mukaan. Olen todella surullinen, että isäni on niin raukka, ettei pysty edelleenkään myöntämään omia virheitään, vaan sylttää kaikki minun niskaani, niinkuin tähänkin asti aina! Olen ollut aina "isin tyttö", ja haluaisin edelleenkin olla, mutta tulevasta ei tiedä, miten minun käy.
Siis onko oikein, että isäni jättää minut tyhjän päälle. Onko todellakin olemassa niinkin kylmiä ihmisiä? :(
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä kylmiä ihmisiä on olemassa, myös kylmiä vanhempia omille lapsilleen. Olen kokenut.
Minkä ikäinen olet? Jos olet jo täysi-ikäinen, sinulla on kaikki oikeudet ja mahdollisuudet huolehtia omasta itsestäsi.
Jos opiskelet, opiskelijoiden opintososiaaliset tuet varmaan auttavat sinua alkuun. Tarkoitan opintorahaa ja opintolainaa.
Voisit myös harkita ammattiavun hankkimista joko oppilaitoksesi, terveyskeskuksen tai mielenterveytoimiston kautta. Niistä kaikista löytyy sellaisia ammatti-ihmisiä,joiden kanssa keskustelemalla saisit lisää näkökulmaa elämääsi, varsinkin, kun sinulla on ollut noita menetyksiä (äitisi sairaus ym.).
Jätä se isäsi koti kaikkine hyvineen hänen omaksi temmellyskentäkseen ja lähde terveempään ympäristöön, jossa voit toimia ja keskustella ikäistesi nuorten kanssa henkisesti terveellä pohjalla ilman perheesi elämänmittaisia taakkoja.
Rohkeutta ja voimia Sinulle !
Kiitos vastauksestasi.
Kyllä, olen täysi-ikäinen ja apua saan rahallisesti kyllä opintojeni "avulla". Rahallisesti en voi moittia, että tiukkaa olisi. Pelkään vain sitä, koska kumminkin olen vielä niin nuori, että mitä elämä tuo tullessaan. Apua, kun en saa tältä paikkakunnalta keneltäkään sukulaiseltani esimerkiksi missään mutkikkaissa asioissa. Olen aina ollut kumminkin hyvin huomioitu lapsi, valitettavasti juuri näissä rahallisissa asioissa. Tunne-elämän kuohuissa olen kumminkin saanut taistella yksin. Pelottavaa olla niin nuori ja todellakin todeta, että maailma on suuri ja pelottava paikka. Uskon ja toivon, että pystyn ja kykenen jatkamaan normaalia elämää, sitten vaikka ilman perhettäni. Vaikka kuinka paljon pahaa onkin tapahtunut, on kuitenkin iloisiakin muistoja. Joita valitettavasti saan tällähetkellä muistella ihan itsekseni.
Olet oikeassa maailma on aika suuri ja pelottava paikka, mutta asiat voivat myös onnistua ja mennä positiiviseen suuntaan.
Tarvitsetkohan vielä hivenen lisää itseluottamusta ?
Tuo holistitaustainen koti on tainnut viedä sinulta luottamusta omiin kykyihisi,joita aivan varmasti on.
Suosittelisin sinulle mukavien kaverien ja opiskelukaverien seuraa, mahdollisen poikaystävän (ymmärsin, että olet nainen)katselemista.
Ymmärtävä ja tukea antava poikaystävä olisi verraton apu henkisesti ja tietysti muutenkin antaisi sinulle uutta ajattelemisen aihetta perhehuolien jälkeen.
Tunnepuolen olojen petraamiseen voisit nimenomaan hakeutua psykologin tai mielenterveys-toimiston asiantuntijoiden puheille. Se helpottaa.
Toivon sinulle edelleen kaikkea hyvää.
.... ei ole mikään tunteiden ja mietteiden syrjääntyöntävä ratkaisu!! Jos hankit poikaystävän tällähetkellä, pahimmassa tapauksessa suhteenne kaatuu ennen kuin alkaakaan. Saatat kaataa hänen niskaansa paljon pahaa oloa, tai sitten tukahdutat oman pahan olosi, ja se kostautuu myöhemmin. Käykää ihmiset läpi ne pahat ja ikävät asiat omassa elämässänne ennenkuin hankitte kumppaneita. Jokainen ihminen on kokonainen. Ei ole olemassa kahta puolikasta jotka kohtaavat toisensa, vaan kokonaisia ihmisiä. Ja ennenkuin on kokonainen, ei voi matkustaa toisen kokonaisen kanssa. Et voi rakastaa toista, ellet ensin osaa rakastaa itseäsi
"Siis onko oikein, että isäni jättää minut tyhjän päälle. Onko todellakin olemassa niinkin kylmiä ihmisiä?"
Ei hän sinua ole jättänyt!
Kyse on että hän oli vihainen itselleen, varmasti tuon kertomuksen mukaan erittäin huono itsetunto hänellä on myös, eli ei hallitse omia tunteitaan, joka minusta tulee esiin juuri alkoholin liiallisesta käytöstä, ja kun kerroit noista useista nais ystävistä äitisi kuoltua, osoittaa myös niin sanottua "keskenkasvuista" ihmistä.
Eli ainut lääke minusta on että otat rohkeasti tässäkin ohjat käsiin ja kävelet "kotiin" tekee tuon "lapsen" kanssa sovinto!
Näin se kuules oikeasti toimii!
Nyt kun aikaa on vierinyt jo hieman, on isäni laittanut sähköpostia minulle ja pyytänyt anteeksi. Mietin vain, onko se niin helppoa vain antaa anteeksi, koska kumminkin tuo aikaisemmin tapahtunut vaivaa mieltäni. Olemme ennenkin sopineet vastaavista tapahtumista, unohtamalla ne totaallisesti. Tai isäni ne on unohtanut, mutta minä en. Anteeksi annan, mutta koskaan en unohda. Olen keskustellut aiheesta monen ystäväni kanssa, ja he ovat kehoittaneet ihan samaa; mennä kotiin ja katsoa miltä tuntuu. Olenkohan siltikään tervetullut kotiimme. Sitä en tiedä, ennen kuin käyn katsomassa, mutta pelottaa..
Sehän on aika luonnollista tuossa iässä.
Mutta tuo kun isäsi on jo sinulta pyytänyt anteeksi s-postissa, kyllä todistaa että on tosissaan, ja häntä todellakin vaivaa tuo teidän välinen "riitely", ja varmasti hänen oma huono olo johon olisi hyvä saada muita virikkeitä kuin alkohooli, että joisi kun juo niin sanotusti "ihmisiksi", ja mieluummin olisi ilman, kun ei osaa käyttää "kuningas alkoholia" !
Eikä ne vanhat noin vain unohdu helposti, vaan voipi olla, että myös lisää "paineita" isäsi mielessä, ja tuonkin takia juo liian humala hakuisesti, että ei pysty kontrolloimaan (hallitsemaan) omia tunteitaan?
En niin itse ymmärrä moista juomista, kun kulutan tosi vähän alkoholia, yn muita päätäni sekoittavia aineita.
Ei tyttö muuta kuin kotiin vaan, varmasti olet tervetullut, ja isäsi on omilta paineiltaan hieman huojentunut, kun annat siihen hänelle mahdollisuuden.