tunteena lähimpänä omaani. Sydän on särkynyt ja tuntuu ettei se ehjäänny millään. Ei ainakaan tällä omalla käytökselläni. Kirjoitan tarinan kokonaisuudessaan, lukekoot kuka jaksaa. Pakko vaan purkaa näitä tunteita tänne.
Siis juttu alkoi reilut pari vuotta sitten kesällä. Sairaan makee mies, heti iski kipinää kun näin hänet ekan kerran. Tyyppi vaan oli varattu, niinkuin minäkin, ja kaikenlisäksi välillämme oli asiakassuhde, joka ehkä osaltaan pisti jarruttamaan. No, tuli illanviettoja ja älytöntä kipinöintiä oli välillämme, kunnes roihahti, eikä sille enää mitään voinut. Meni jalat alta, vaikka kuinka yritti toppuutella, vaaransinhan tässä koko perheeni, unelmataloni jne. (no, ne on jo mennyttä, ei siitä sen enempää). En usko, että olen vielä tähän päivään mennessä kokenut samanlaisia tajunnan sekoittavia tunteita, kuin tämän miehen kanssa. Ja ihan aidosti, sanokaa mitä haluatte, mies tunsi samoin, ja vielä enemmänkin. No, tietenkin jossain vaiheessa kuumimmat tunteet rauhoittuivat, tapailtiin kuitenkin, ja kyllä ne yhteiset hetket olivat sellaista harmonista sielunkumppanuutta. Ne varastetut hetket saaristossa, yhteiset illat jne., niissä oli jotain taikaa. Ei niihin liittynyt välttämättä seksiä, se tuli kuvioihin mukaan vasta monta kuukautta jutun alkamisen jälkeen.
Kunnes tuli päivä jolloin en enää halunnut olla 'toinen'. Tietysti mies valitsi omansa, olihan heillä pitkä historia yhdessä. Vaikka parisuhde ehkä voikin huonosti, oli hyppy tuntemattomaan liian pelottava. Ei siinä mitään, hyväksyin asian ja käänsin uuden lehden elämässäni. Sanoin miehelle, että nyt sammutetaan tämä nuotio kokonaan, eikä enää puhalleta tulta sammuvaan hiileen. Muuten 'ero' ei onnistu. Mies itki, mutta oli kanssani samaa mieltä. Heh, surkuhupaisaa, mutta ero kesti tasan kolme päivää. Toki tuli kesälomat, ei nähty moneen viikkoon. Itse löysin uudestaan sinkkuelämän, ja oli siinä pari laastariakin ohessa. Yksi, johon olisin jopa voinut tutustua paremmin, kunnes kuulin...varattu oli hänkin. Jotain olin oppinut, homma jäi siihen.
Suuri rakkauteni siis halusi jatkaa tapailua, mutta voimaan olivat astuneet uudet säännöt. Ei säännöllistä yhteydenpitoa, ei läheistyyttä, ei kosketuksia. Sanoin erään kerran miehelle, etten halua olla hänen kaverinsa, siihen minusta ei ole. Vaikka sielujen sympatiat olivat kuin yhtä, oli tunteeni vielä liian voimakkaat, jotta voisin hyvillä mielin juoda kahvia ja jutella mukavia hänen kanssaan. Tilanne on edelleen tällainen, tosin viime aikoina herra on osoittanut poikkeuksellista aktiivisuutta yhteydenpidossaan, kuin myös pusut yms. jälleen astuneet kuvioihin mukaan. En enää tiedä, olenko hänelle eräänlainen pakotie arjesta, jonka voi saman tien unohtaa, kun tulee muuta kiinnostavaa. Sanoin, että jos näin mennään, tarvitsen enemmän huomiota häneltä. Jos hän ei koe pystyvänsä sitä antamaan, haluan pistää pelin seis. Tyrkytän ja tuputan hänelle sitä mahdollisuutta, että lopettaisi tämän. Tuntuu, että samaan aikaan olen hänelle riippakivi, ja toisaalta taas hän ei pysty lopullisesti päästämään irti. Itse olen henkisesti siinä tilassa, että uskon kykeneväni 100% eroon, mutta siihen en pysty, että hän ottaa yhteyttä jatkuvasti. Olen sinnitellyt päiviäkin, etten ole vastannut hänelle, mutta jossain vaiheessa, kun muuten on hyvä mieli, tulee sitten kuitenkin vastattua, ja sitten peli on taas menetetty. Itse mies sanoo, ettei tiedä missä mennnään? Ettei tiedä mitä häneltä haluan. Ehkä tosiaan on aika alkaa puhumaan asioista niiden oikeilla nimille, ja lopettaa turhat kikkailut ja kaunistelut. Eihän tässä ole enää mitään menetettävää, sen paremmin kuin voitettavaakaan.
Siis juttu alkoi reilut pari vuotta sitten kesällä. Sairaan makee mies, heti iski kipinää kun näin hänet ekan kerran. Tyyppi vaan oli varattu, niinkuin minäkin, ja kaikenlisäksi välillämme oli asiakassuhde, joka ehkä osaltaan pisti jarruttamaan. No, tuli illanviettoja ja älytöntä kipinöintiä oli välillämme, kunnes roihahti, eikä sille enää mitään voinut. Meni jalat alta, vaikka kuinka yritti toppuutella, vaaransinhan tässä koko perheeni, unelmataloni jne. (no, ne on jo mennyttä, ei siitä sen enempää). En usko, että olen vielä tähän päivään mennessä kokenut samanlaisia tajunnan sekoittavia tunteita, kuin tämän miehen kanssa. Ja ihan aidosti, sanokaa mitä haluatte, mies tunsi samoin, ja vielä enemmänkin. No, tietenkin jossain vaiheessa kuumimmat tunteet rauhoittuivat, tapailtiin kuitenkin, ja kyllä ne yhteiset hetket olivat sellaista harmonista sielunkumppanuutta. Ne varastetut hetket saaristossa, yhteiset illat jne., niissä oli jotain taikaa. Ei niihin liittynyt välttämättä seksiä, se tuli kuvioihin mukaan vasta monta kuukautta jutun alkamisen jälkeen.
Kunnes tuli päivä jolloin en enää halunnut olla 'toinen'. Tietysti mies valitsi omansa, olihan heillä pitkä historia yhdessä. Vaikka parisuhde ehkä voikin huonosti, oli hyppy tuntemattomaan liian pelottava. Ei siinä mitään, hyväksyin asian ja käänsin uuden lehden elämässäni. Sanoin miehelle, että nyt sammutetaan tämä nuotio kokonaan, eikä enää puhalleta tulta sammuvaan hiileen. Muuten 'ero' ei onnistu. Mies itki, mutta oli kanssani samaa mieltä. Heh, surkuhupaisaa, mutta ero kesti tasan kolme päivää. Toki tuli kesälomat, ei nähty moneen viikkoon. Itse löysin uudestaan sinkkuelämän, ja oli siinä pari laastariakin ohessa. Yksi, johon olisin jopa voinut tutustua paremmin, kunnes kuulin...varattu oli hänkin. Jotain olin oppinut, homma jäi siihen.
Suuri rakkauteni siis halusi jatkaa tapailua, mutta voimaan olivat astuneet uudet säännöt. Ei säännöllistä yhteydenpitoa, ei läheistyyttä, ei kosketuksia. Sanoin erään kerran miehelle, etten halua olla hänen kaverinsa, siihen minusta ei ole. Vaikka sielujen sympatiat olivat kuin yhtä, oli tunteeni vielä liian voimakkaat, jotta voisin hyvillä mielin juoda kahvia ja jutella mukavia hänen kanssaan. Tilanne on edelleen tällainen, tosin viime aikoina herra on osoittanut poikkeuksellista aktiivisuutta yhteydenpidossaan, kuin myös pusut yms. jälleen astuneet kuvioihin mukaan. En enää tiedä, olenko hänelle eräänlainen pakotie arjesta, jonka voi saman tien unohtaa, kun tulee muuta kiinnostavaa. Sanoin, että jos näin mennään, tarvitsen enemmän huomiota häneltä. Jos hän ei koe pystyvänsä sitä antamaan, haluan pistää pelin seis. Tyrkytän ja tuputan hänelle sitä mahdollisuutta, että lopettaisi tämän. Tuntuu, että samaan aikaan olen hänelle riippakivi, ja toisaalta taas hän ei pysty lopullisesti päästämään irti. Itse olen henkisesti siinä tilassa, että uskon kykeneväni 100% eroon, mutta siihen en pysty, että hän ottaa yhteyttä jatkuvasti. Olen sinnitellyt päiviäkin, etten ole vastannut hänelle, mutta jossain vaiheessa, kun muuten on hyvä mieli, tulee sitten kuitenkin vastattua, ja sitten peli on taas menetetty. Itse mies sanoo, ettei tiedä missä mennnään? Ettei tiedä mitä häneltä haluan. Ehkä tosiaan on aika alkaa puhumaan asioista niiden oikeilla nimille, ja lopettaa turhat kikkailut ja kaunistelut. Eihän tässä ole enää mitään menetettävää, sen paremmin kuin voitettavaakaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
loppujen lopuksi se missä tunteet ja se sielunkumppanuus punnitaan. Jos haluaa ylläpitää sen illuusion mitä teillä on ollut aikaisemmin niin sehän onnistuu helposti. Jatkatte vaan samalla tavalla kuin ennenkin. Se on yksi tapa paeta todellisuutta haavemaailmaan. Ne ihanat ja romannttiset hetket on upeita mutta nekin muuttuu arkisiksi jos sitä jatkuu koko ajan. Ja silloin viimeistään, jos haluaa vielä jatkaa yhdessä, on se arki kohdattava. Ja jos ette sitä arkea kestä, antakaa asian olla ja jatkakaa elämäänne. Silloin jos rakastatte sitä tylsintä arkeakin toistenne seurassa, voitte kutsua toisianne sielunkumppaneiksi.
Et maininnut perheestäsi mitään. Taisikin olla vain sivuseikka. Mistä näitä narttuja riittää.
naiset on narttuja, ja nauttivat siitä, että saavat kusettaa sinunlaisiasi tyhjäpäitä.
koska se asia on minun puoleltani selvä, eikä millään lailla liity tähän asiaan. Ei vaikka kuinka toivoisit, se tarina päättyi tietämättä tästä toisesta tarinasta.
" ...vaaransinhan tässä koko perheeni, unelmataloni jne...". Eipä tosiaan tunnu liittyvän mitenkään tähän kuvioon.
Ai että koska mies ei pettämisiäsi tiennyt, niin ei se vaikuttanut eroon. Nyt tiedän: Siirrä tämä viesti naisten logiikkan.
stooria et sielujen sympatiaa ym. Silti sinut jätettiin, kun valita piti. Tämä valinta ei varmasti tapahtunut pelkän lasten tai muun painostuksen vuoksi. Sinun on jo aika herätä tästä typeryydestäsi ja alkaa etsimään sitä vapaata miestä elämääsi. Turhaa roikut toisten miehissä, sillä siitä et mitään hyvää saa ja samalla syyllistyt toisten elämän pilaamiseen. Tätäkö sinä haluat?
Silti kai ihmisellä saa olla paha olla? Ja en minä yksin pysty yhtään parisuhdetta tuhoamaan. Oleellista tässä on se, että olen usein sanonut miehelle, että haluan eroon suhteesta, joka ei koskaan tule johtamaan mihinkään. Kuitenkin, on vaikeaa lopettaa asioita kuin seinään, varsinkin jos toinen osapuoli ei sitä halua. Totta helvetissä olisin onnellisempi, jos ei tarvitsisi näitä asioita pyöritellä mielessään. Mutta oletko itse ihminen, joka pystyy valitsemaan omat tunteensa? Melko kylmä ja tyhjä olet siinä tapauksessa.
Että sellaista pettämistä puoleen ja toiseen. Sitä vaan elellään väkisin huonossa suhteessa ja petetään toista siinä sivussa. Kun oikeasti pitäisi selvittää asiat ja pistää stoppi suhteelle. Ehkäpä sä olit ihan alunperinkin jokin hoito ja lohtu miehelle. Eihän se ole tähän päivään mennessäkään uskaltanut jättää sitä muijaansa ja alkaa olemaan sun kanssa ihan täyspäiväisesti. Joku nössön ja kusipään risteytys kävi mielessä. Onko sillä muksuja sen muijansa kanssa, vai mikä sitä pidättelee? Sun ei auta kuin olla suoraan ilkeä sille. Pistää sellainen tekstari että alkaa tajuamaan. Vai odotteletko kilttinä tyttönä, että jos nyt kummiskin? Ehkä tämä "sairaan makee" mies tekisi sulle saman tempun aikanaan jos oikein vakituisesti seurustelisitte. Olethan sä edelleen sille se toinen nainen, jota on helppo vedättää kun olet ihastuksissasi niin helppo ja helppoon menevä.
minusta sellaiset ihmiset ei oo tutustmisen arvoisia, jotka pettää toista avioliitossa. Pitää erota ensin ja sitten vasta etsiä uusi.