En ole erityisemmin Bachin musiikin ihailija, mutta oli jo aikakin päästä eroon jumputtavasta cembalosoundista 1800-luvulle tultaessa kenraalibassosoittimena kun vielä Mozartillakin olemme siitä piinattuja
Johtuen ehkä siitä seikasta, että Harnoncourt jos kuka on todellinen Bachin musiikkiin erikoistunut expertti, joka on levyttänytkin suuren osan tämän kantaatteja ja muuta kirkkomusiikkia, jotka eivät ole pitkiiin aikoihin kuulunet toiveklassikoihini tai toivelevylistalleni, sillä oopperoitahan Bach ei tunnetusti säveltänyt Tuomankirkon kanttori kun oli, ja jatkaakseni siitä mihin jäin, mitä olin sanomassa, ennen pientä Bach biografiaani - hän kykeni näkemään, tulkitsemaan ja painottamaan oopperassa Alfonso ja estrella Schubertin accompagnatoresitatiivien vapaana fanbtasiana virtaavien resitativien sisäistä tekstiyhteyttä ja tekstintulkintaa luodakseen elävää psykologista draamaa ilman ilmaisuvapauta kahlehtivaa kaavamaisen toisteisia suljettujen musiikkimuotojen, aarioiden ym. edellyttämiä puhtaasti musiikillisia vaatimuksia ja saamaan samalla henkilöiden sydämen ja kaikkia tahdon liikkeitä heijastelevien tunteiden ja affektien koko kirjon puhuttelemaan täynnä sisäistä draamalista merkitystä.
Myös Taikaharppu-melodraaman orkestraalisen räjähdysvoiman ja uhkaavuuden kvaliteetit ja karakterit loistavat poissalollaan
Tarkkakorvainen Mozartin oopperoiden ystävä varmasti kuuli Alfonso ja Froilan dialogissa I-näytöksen resitatiivissa muistumia mozartin Taikahuilun Taminon ja papin dramaattissävyisestä resitatiivista, kuten joissakin orkestraalisissa yksityiskohdissa

Vastaukset 1
Vanhimmat
Siinähän Tamino jos muistan, tiedustelee kaitsijapapeilta, elää hänen rakastamansa Tamina vielä, johon myönteisen vastauksen kuultuaan, kiittää riemuissaan isistä ja Osirista?
Schubertin oopperaasa lienevät toiset vaikuttimet isän ja pojan välinen suhde