lapsenlapset

on ihania mutta ei mummot silti seiso vaikka päällään jos miniät luulee.


Eikä lapsenlapsia jaksa hoitaa koko ajan ja on mummollakin oma elämä johon tarvii aikaa.
91367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hah, olen aina joko töissä tai juovuksissa, eivät miniät häiritse :D

Äänestä
  • ikävöi lapsenlapsiasi ollenkaan?

    Äänestä

Vaan kun "poika" tulee "hoitoon" niin oma elämä loppuu siihen paikkaan ja äitylihän seisoo vaikka päällään eikä miniä luule vaan tietää.

Äänestä
  • alkaa väsymään kun liikaa on kotoa pois ja vanhemmat juoksee omissa jutuissa siinä mummo saa kuulla vaikka mitä.

    Ei se ole ainaista auringonpaistetta lapsien kanssa.
    Miksi mummon pitäs jaksaa kun ei jaksa vanhemmatkaan aina.

    Äänestä

Ihan totta, tuota pitäis ajatella kaikkien. Onneks isovanhemmilla on suunsa jotka avata ja sanoa ettei nyt jaksa yms..

Äänestä
  • ilman työsopimusta tai työehtosopimusta.
    Niin raskasta, kun yhteydenpito ovenraosta lapset tyrkätessä; haemme silloin tai silloin.
    Anteeksi annettavaa siksi, etten aikanaan takonut; hyviä tapoja, vuorovaikutus ohjeita ja ihmisen huomioon ottamista. Isovanhemmat molemmin puolin istuivat jo pilven reunalla. Ei oppia ojaan kaatoon :)

    Äänestä

että joskus tuntuu kuin seisoisin päällänikin, varsinkin lastenlasten tullessa meille käymään.

Ei se minua haittaa. He ovat pieniä niin vähän aikaa. Nyt jo tyttö on koulussa ja poika esikoulussa, joten hoitotarve on enää tilapäistä.
Mm. eilen aamulla lähdimme 10 km:n päähän klo 5.30 aamulla viemään heitä kouluun ja esikouluun, koska äiti menee niin aikaisin työhön, ettei voi viedä heitä. Olimme vähällä myöhästyä koulusta, kun muistin väärin koulun alkamisajan. Siinä sitä sitten paineltiinkin hengästyneinä (siis minä) ylös koulun mäkeä.

Tyttö tulee tavallisesti yksin tai kaverin kanssa kotiin, koska äiti tulee aikaisin työstä. Niin eilenkin. Paitsi, ettei ollut kaveria. Kun pappa soitti hänelle n.12.30, tyttö oli kyllä kotona, mutta ääni oli surkea, kun hän valitti yksinäisyyttään, koirasta huolimatta. Kuka voisi vastustaa, kun lapsenlapsi pyytää isovanhempia tulemaan seurakseen. Lähdimme kesken kirjojenlainauksen pois kirjastosta ja ajoimme taas 10 km:n päähän. Lämmin vastaanotto. Tyttö touhusi iloisena ja vasikankokoinen koira hyppeli riemuissaan tulostamme ja myös päästessään lenkille papan kanssa.

Tyttö ja minä päätimme lähteä tutkimusmatkalle taikametsään, jonka asukkaista olemme olleet hiukan huolissamme, kun sieltä on hakattu puita. Tyttö haki minulle äitinsä saappaat ja yhteisvoimin kirjoitimme kirjeen taikametsän asukkaille. Se oli tarkoitus jättää sinne jonkun kannonkoloon.

Eikös vaan sitten soikin tytön kännykkä. Luokkakaveri naapurista soittaa ja kaiken kikatuksen lopputulos on, että kaveri tulee mukaamme retkelle, kunhan tyttö on ensin mennyt odottamaan, että hän saa läksynsä tehtyä.

Torkuin vajaan tunnin pöydän ja lehden vieressä odotellessani kaveruksia. Lopulta he tulevat ja tyttö ottaa kirjeen taskuunsa. Kysyin tulenko minä yleensä mukaan. "Ei sinun oikeastaan tarvitse tulla," kuului vastaus. Sanoin, että lähdemme sitten kotiin. Kyllä se vain sopi. Nopea soitto äidille, kännykkä taskuun ja niin sitä lähdettiin kahdestaan, eikä mummia enää muistettukaan.

Tänä aamuna toisten isovanhempien oli määrä mennä lasten luokse aamulla, mutta mummo oli flunssassa, joten me teimme saman homman tänäänkin. Oli vaan niin pimeää ja satoi kaatamalla, joten kapea koulutie ja parkkipaikka ruuhkautuivat autoista, koska jokainen, jolla oli mahdollisuus, tuntui vievän lapsensa kouluun ja esikouluun autolla.
Oma koulutieni alakoulussa on aikoinaan kulkenut lastenlastemme koulun ohitse. Matka tosin oli moninkertainen, eikä autoja ollut kenelläkään.

Huomenna on lauantai, eikä lastenhoitoa tarvita. Koiraa luultavasti kuitenkin käymme ulkoiluttamassa, että miniä ja lapset pääsevät kyläilemään vähän kauemmaksi. Isä kun tulee kotiin työmatkalta Amerikasta vasta sunnuntaina.

Mietin, ettei meillä sitä omaa elämää taida niin kauheasti olla.
Kuitenkin näin eläkkeellä ollessa, lastenhoito ei sitä estä. Jos jonnekin haluamme mennä tai esim. kutsua vieraita, niin kyllä aikaa meidän tarpeisiimme on ihan riittävästi. Lapset vain rikastuttavat elämäämme ja ainakin tähän asti olemme jaksaneet ja mielellämme hoitaneet heitä aina, kun on pyydetty.

Vaikeampaa ehkä on sopeutua siihen, etteivät he enää kovin montaa vuotta apuamme tarvitse. Täytyy sitten vaan elvyttää vanhoja harrastuksia.

Äänestä
  • Juu, he ovat vaan niin ihania ja suloisia. Kuka voi tosiaan vastustaa, kun pienet soittaa ja kertoo esim. jotain tosi "tälkeää" uutista ! Meillä ainakin laspet tahtoo olla tosi paljon meijän tykönä. Puuhastellaan mökilläkin vaikka mitä. Talvikastuksellakin matkassa, pilkillä, ja kesähommissa, ruokapuuhissa jne. jne.........

    Äänestä

  • ja nyt voin todeta;mikäs sen mahtavampaa kun lapsenlapset.

    Todella:miten lyhyt aika on lapsuus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rajansa kaikella kirjoitti:

on ihania mutta ei mummot silti seiso vaikka päällään jos miniät luulee.


Eikä lapsenlapsia jaksa hoitaa koko ajan ja on mummollakin oma elämä johon tarvii aikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu