Mita tehda

Olen 30- vuotias ja asunut taalla Irlannissa viimeiset 12 vuotta. Tapasin 11 vuotta sitten ihanan miehen jonka kanssa ostimme ensimmaisen talomme. 4 vuotta suhteessa oltuamme han paatti ettei rakasta enaan ja haluaa eron, talo myytiin ja erille muutettiin. Muutama kuukausi meni ja han paattikin etta oli tehnyt elamansa virheen ja halusi palata takaisin yhteen.
Aloimme seurustella uudestaan ja kaikki meni hyvin, Rakensimme yhteisen talon ja nyt meilla on on suloinen 2-vuotias poika ja olen 6 kuukaudella raskaana. Muutama paiva sitten han kertoi etta ei ole onnellinen enaan, laheisyys kuulemma puuttuu. Han ehdotti parisuhde terapiaa johon olemme menossa ensi viikolla.
En tieda mita ajatella tai tehda. Tiedan etta rakastan hanta ylikaiken mutta en tieda voisinko taas antaa anteeksi ja ajatuskin erosta saa minut voimaan pahoin. Tunnen sisallani etta han on paatoksessa jo tehnyt, mutta ei halua olla paha ihminen ja jattaa ennen kuin voi sanoa etta on 'yrittany parhaansa'. Mita minun pitaisi tehda? Yksin kahden pienen lapsen kanssa elama pelottaa.
51216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

muuttaa takaisin kotimaahasi, jos täällä enemmän turvaverkkoa. Pärjäät paremmin ilman miestä, kuin miehen kanssa jatkuvassa epävarmuudessa.

Äänestä

sano sille että h####aa p###A

Äänestä
  • Mä voisin muuttaa sinne Irlantiin lapsieni kanssa siulle seuraneidiksi :D

    Vastuuton mies sinulla, ei voi muuta sanoa. Mitä ihmettä sinä sellaisella teet, kun ilman on parempi. Pistä itse hänet pihalle... ei kannata jäädä tuleen makaamaan.

    Äänestä

Jep,
Ekan lapsen kanssa aina kaikki menee jotenkunten.
Tehkää toinen ja kaikki muuttuu, kaikki johtuu pääsääntöisesti siitä, että naiset ja miehet vain ovat erilaisia.
Ystäväni sanoi joskus hyvin.
Naiset odottavat. että mies muuttuu ja mies odottaa että nainen ei muutu koskaan. Molemmat toivovat jotain, joka ei varmasti toteudu -> erotaan ja jossain vaiheessa vanha suola janottaa.
Valitse itse
Jos lapsenne ovat terveitä, ei ole ongelmaa, jos teillä käy huono tuuri jompikumpi lapsistanne on sairas ja olette väkisin yhdessä (tyhmempi ajattelee sairaudesta jotain muuta, tyhmempi voi kuvitella jopa sitä, että kyseessä jotain pientä)
Itse elän elämän ja kuoleman rajalla = Lapsellamme vakava sairaus (alle 10 suomessa), josta johtuen jompikumpi meistä noin 2-3 kk/vuosi kotona hoitamassa lastamme, ja ilman mitään tuloa, KELA kun ei korvaa mitään, eikä työnantaja maksa mitään, eli toisen tulojen armoilla eletään.
Tietysti sinua pelottaa, mutta se mikä ei tapa vahvistaa.
Miehet ja naiset vain ovat erilaisia. Tekstistäsi jää pois todellisuus. Yhdessäolostanne puuttuu molempien kunnioitus ja rakkaus, mitä ilman suhde ei toimi. Asettakaa toisenne lastenne yläpuolelle, niin homma toimii.
Helppo sanoa ;-) jokainen tietää totuuden, mutta miten sen oikeasti toteuttaisi ? sitä ei tiedä/osaa kukaan, luonne on mitä se on ja sitä on lähes mahdoton muuttaa. Toivoa kannattaa ylläpitää. TSEMPPIÄ, muista elät vain kerran.

Äänestä

Aika negatiivisia vastauksia olet saanut. Minusta on kuitenkin positiivista, että HÄN itse ehdotti parisuhdeterapiaa. Ilmeisesti hänellä on todellakin vaikeaa parisuhteessanne eikä löydä ratkaisua ongelmaan. Kenties ulkopuolinen taho pystyy auttamaan. Joskus vain on huono olla, eikä tiedä miksi.
Ainakin mies on valmis yrittämään vielä eikä vain kerää kimpsujaan ja lähde, kuten niin usein täällä Suomessa on saanut kuulla.
minusta on ikävää, että täällä ihmiset kritisoivat tuntematta ihmisiä ja todellista tilannetta. Ymmärrän toki sinuakin, olet vaihtanut kotimaatasi ja nyt vielä pienen lapsen äitinä sekä raskaana ollessasi joudut miettimään eroa. Varmasti miehesikin ymmärtää tilanteen, syystä tai toisesta hänellä on paha olla. toivottavasti saatte asianne selvitettyä. Onnea....ja onhan meitä hyvin pärjääviä yksinhuoltajiakin. Ei erokaan maailmanloppu ole vaikka siltä se saattaa joskus ja varsinkin aluksi tuntua. mutta ei mennä asioiden edelle, kenties vyyhti purkautuu ja saatte uutta potkua parisuhteeseenne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaukaa kotoa kirjoitti:

Olen 30- vuotias ja asunut taalla Irlannissa viimeiset 12 vuotta. Tapasin 11 vuotta sitten ihanan miehen jonka kanssa ostimme ensimmaisen talomme. 4 vuotta suhteessa oltuamme han paatti ettei rakasta enaan ja haluaa eron, talo myytiin ja erille muutettiin. Muutama kuukausi meni ja han paattikin etta oli tehnyt elamansa virheen ja halusi palata takaisin yhteen.
Aloimme seurustella uudestaan ja kaikki meni hyvin, Rakensimme yhteisen talon ja nyt meilla on on suloinen 2-vuotias poika ja olen 6 kuukaudella raskaana. Muutama paiva sitten han kertoi etta ei ole onnellinen enaan, laheisyys kuulemma puuttuu. Han ehdotti parisuhde terapiaa johon olemme menossa ensi viikolla.
En tieda mita ajatella tai tehda. Tiedan etta rakastan hanta ylikaiken mutta en tieda voisinko taas antaa anteeksi ja ajatuskin erosta saa minut voimaan pahoin. Tunnen sisallani etta han on paatoksessa jo tehnyt, mutta ei halua olla paha ihminen ja jattaa ennen kuin voi sanoa etta on 'yrittany parhaansa'. Mita minun pitaisi tehda? Yksin kahden pienen lapsen kanssa elama pelottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu