Tuossa meni poikki ensimmäinen vakava seurustelu. Sitä kesti sen puolisen vuotta. Tuntuu vain niin järjettömän pahalta. Onhan siitä jo viikon ajat, mutta tuntuu vain niin kauhealta. En olisi ikinä uskonut, että tämä voisi aiheuttaa niin paljon tuskaa. Varsinkin kun kaikki muut asiat on elämässä hyvin, mutta silti tuntuu aina ajoittain että normaaliin elämään ei enää pääse mitenkään kiinni takaisin.
Minut siis jätettiin ihan yhtäkkiä. Hän sanoi pitävänsä myös jostain toisesta, hengaili muutenkin muiden poikien kanssa ja nyt sitten pisti poikki. En varsinkaan voi käsittää miten tällaista voi näin pitkittää. Hän sanoi että alkoi tarvitsemaan omaa aikaa. Mutta ehkä nämä eivät ole olennaisia asioita. Mutta sanokaa miten ihmeessä saan nämä asiat minun mielestä? Vaatiiko se vain aikaa? Vai mitä?
Ajattelen asiaa kokoajan. Saan asian mielestäni vain vähäksi aikaa, jos käyn vaikka urheilemassa. Mutta muuten tuntuu vain niin pahalta. Tyttö sanoi, että ei ikinä halunnut loukata, ja toivoisi että voisimme puhua niinkuin ennenkin seurustelua. Kaikki tuntuu niin epätodelliselta ja ristiriitaiselta. Kaikki loppui kuin seinään. Miten saan itselleni päähän, että elämässä on muitakin ihmisiä kuin exä, ja että jos tämä meni poikki se tarkoittaa sitä että hän ei ole oikea ihminen minulle? Miten ihmeessä voin unohtaa kaiken tämän ja jatkaa elämää ajattelematta koko asiaa? Miten voin ymmärtää, että se kaikki on ohi lopullisesti? Perhana kun unissakin kaikki asiat vain palaavat. Kaikista pahinta on huomata herätessä, että sehän olikin unta ja kaikki on todellisuudessa ohi. Tulee kyllä tippa linssiin.
Ehkä tämän ensimmäisen eron kestäminen on se kaikista pahin? En vain saa koko tilanteeseen mitään posiitivista ajattelua, vain sellaisia vihansekaisia tunteita hirveän kaipuun ohella. Ja onko kenenkään mielestä mahdollista, että entisen seurustelu kumppanin kanssa voisi olla kaveri, vain vaikka ihan koulu/opiskelympyröissä? Hän on ikäiseni ja opiskellaan samassa paikassa. Törmätään päivittäin toisiimme. Hän haluaisi että olisimme kavereita. Sanoin päivä sitten, että jotenkin ymmärrän häntä ratkaisussaan, ja että pystyisin olemaan kaveri. Mutta nyt jotenkin on herännyt vihaa. Tuntuu kuin hän olisi pelleillyt kanssani, vaikka hän itse seurustelun pisti aluille. En tiedä, pitäisikö sanoa hänelle uudestaan, että hän loukkasi minua enkä halua mitään kaveriutta, vaiko sanoa, että yritetään nyt olla kavereita. Vai olisikohan parasta olla tekemättä mitään hänen kanssaan? Tulipahan taas höpötettyä..
Minut siis jätettiin ihan yhtäkkiä. Hän sanoi pitävänsä myös jostain toisesta, hengaili muutenkin muiden poikien kanssa ja nyt sitten pisti poikki. En varsinkaan voi käsittää miten tällaista voi näin pitkittää. Hän sanoi että alkoi tarvitsemaan omaa aikaa. Mutta ehkä nämä eivät ole olennaisia asioita. Mutta sanokaa miten ihmeessä saan nämä asiat minun mielestä? Vaatiiko se vain aikaa? Vai mitä?
Ajattelen asiaa kokoajan. Saan asian mielestäni vain vähäksi aikaa, jos käyn vaikka urheilemassa. Mutta muuten tuntuu vain niin pahalta. Tyttö sanoi, että ei ikinä halunnut loukata, ja toivoisi että voisimme puhua niinkuin ennenkin seurustelua. Kaikki tuntuu niin epätodelliselta ja ristiriitaiselta. Kaikki loppui kuin seinään. Miten saan itselleni päähän, että elämässä on muitakin ihmisiä kuin exä, ja että jos tämä meni poikki se tarkoittaa sitä että hän ei ole oikea ihminen minulle? Miten ihmeessä voin unohtaa kaiken tämän ja jatkaa elämää ajattelematta koko asiaa? Miten voin ymmärtää, että se kaikki on ohi lopullisesti? Perhana kun unissakin kaikki asiat vain palaavat. Kaikista pahinta on huomata herätessä, että sehän olikin unta ja kaikki on todellisuudessa ohi. Tulee kyllä tippa linssiin.
Ehkä tämän ensimmäisen eron kestäminen on se kaikista pahin? En vain saa koko tilanteeseen mitään posiitivista ajattelua, vain sellaisia vihansekaisia tunteita hirveän kaipuun ohella. Ja onko kenenkään mielestä mahdollista, että entisen seurustelu kumppanin kanssa voisi olla kaveri, vain vaikka ihan koulu/opiskelympyröissä? Hän on ikäiseni ja opiskellaan samassa paikassa. Törmätään päivittäin toisiimme. Hän haluaisi että olisimme kavereita. Sanoin päivä sitten, että jotenkin ymmärrän häntä ratkaisussaan, ja että pystyisin olemaan kaveri. Mutta nyt jotenkin on herännyt vihaa. Tuntuu kuin hän olisi pelleillyt kanssani, vaikka hän itse seurustelun pisti aluille. En tiedä, pitäisikö sanoa hänelle uudestaan, että hän loukkasi minua enkä halua mitään kaveriutta, vaiko sanoa, että yritetään nyt olla kavereita. Vai olisikohan parasta olla tekemättä mitään hänen kanssaan? Tulipahan taas höpötettyä..
Vastaukset 6
Vanhimmat
veneessä ollaan - itselläni ihan samanlainen tilanne kuin sinulla, kuukausi sitten avomieheni vain ilmoitti että hän on löytänyt toisen ja tämä meidän "juttu" (seurusteltiin 5 vuotta!) on nyt sitten tässä. Hän myös ilmoitti, ettei enää myöskään mitään kaverisuhdetta tule olemaan eli jäin totaalisesti tyhjän päälle tästä ihmisestä. Helppoa ei ole, pää on täynnä kysymyksiä joihin en todennäköisesti saa vastauksia, mieliala vaihtelee äärettömästi ja itku ei meinaa loppua millään mutta päivä kerrallaan vain on mentävä jollain tavalla eteenpäin. Minä luulen, että niin lohduttomalta kuin tämä kuulostaakin niin vain aika ja asiasta jollekin toiselle ihmiselle puhuminen auttaa, kai se vanha sanonta "aika parantaa haavat" on vain otettava ohjenuoraksi.
Toivon sinulle paljon voimia ja uskoa siihen että elämä on vielä edessä päin vaikka nyt näyttäisikin synkältä. Asiat järjestyvät kyllä. Tsemppiä!
ajattele näin.se mies ei ollut sulle mitään.oikea mies pystyy keskustelemaan raukat ei uskalla.minun avovaimo teki samoin häippäsi toisen mukaan keskustelematta mitään,yritä ymmärtää.hyvää jatkoa sulle
sinulle ja kiitos viestistäsi. Vaikka en kenellekään toivo tällaista tapahtuvan niin on kuitenkin hyvä tietää, että on olemassa ihmisiä, jotka ymmärtävät koska ovat itse kokeneet saman. Tuo kehoituksesi "yritä ymmärtää" oli aika puhutteleva, sitä en tosiaankaan ole tehnyt, täytyy tosiaankin yrittää ajatella niinkin että kai exälläni oli syynsä tehdä tuollainen ratkaisu minkä teki, toki se auttaisi minua ymmärtämään paremmin, jos hän selittäisi jotain mutta siihen hän ei pysty. Mutta elämä opettaa ja tämä on yksi asia muiden joukossa, täytyy vain mennä pienin askelin eteenpäin. Hyvää viikonloppua sinulle!
Juuh, aikahan se auttaa. Kiitos viestistä. Jaksamista myös sulle. Viikonloppuja. ;)
tuntuu, etten tämän särkyneen sydämeni kanssa edes osaa auttaa ketään :(
Mutta tuosta kaveruudesta voin kokemuksesta sanoa, että varmasti olet loukkaantunut tytölle, koska sinulla oli vielä tunteita, joita et enää pääse hänelle osoittamaan. Ja kun on loukattu, voi olla kyllä vaikeaa esittää vain kaveria. Joka kerran kuitenkin tulee kaikki ikävät ynnä muut mieleen, jos yritätkin hänen kanssaan jutella kaverina. Itse olen vastaavien tilanteiden jälkeen tervehtinyt, kun on tultu vastaan, mutta en sen enempää jäänyt juttelemaan. Joidenkin kanssa on voinut sitten aikojen päästä jutellakin, mutta ihan vain jotain "Kaunis ilma tänään" -tyylistä.
Voimia sinulle! Ikääsi en tiedä, mutta luultavasti sinulla on kuitenkin vielä niin paljon elämää edessä ja siellä elämän varrella odottelee sinua Se Oikea.
Sen verran itsekunnioitusta pitäisi löytyä, ettei ihan mihin tahansa viitsi ryhtyä.