Ihastuit joskus siihen mieheen/naiseen, jonka seurassa koko muu maailma pysähtyi. Ehkä molemminpuolinen kiinnostus oli ilmiselvää tai ehkä toisen tunteista ei voinu olla varma. Joka tapauksessa juttu päättyi siihen, ettette koskaan päätyneet yhteen. Silti vieläkin myönnät kaipaavasi häntä joskus ja pohdit, olisko sittenki kannattanu mielummin katsoa, kuin katua. Olet ehkä jo naimisissa ja sinulla on perhettäkin.
- missä ja minkäikäisiä olitte ihastumisen aikoihin ja kuinka kauan jutusta on aikaa?
- oletko varattu? (seurustelua, naimisissa, jne)
- onko ihastuksesi varattu?
- näetkö ihastustasi vielä? (tuskin koskaan, harvoin, koko ajan, jne)
Oma tilanne: ihastumisesta noin kuusi vuotta ja olen 23-vuotias, nainen samaa ikäluokkaa. Itse sinkkuna, ihastukseni seurustelee ja näemme muutaman kerran vuodessa.
Meistä ei koskaan tullu paria, koska kummatki taidettiin olla niin hemmetin ujoja tai ujoja ainaki toistemme seurassa. Nekin jutut onnistuu helpommin, jos vaan toinen on ujo, mutta laitapa kaksi ujoa juttelemaan keskenään.. aika takkuista on..
- missä ja minkäikäisiä olitte ihastumisen aikoihin ja kuinka kauan jutusta on aikaa?
- oletko varattu? (seurustelua, naimisissa, jne)
- onko ihastuksesi varattu?
- näetkö ihastustasi vielä? (tuskin koskaan, harvoin, koko ajan, jne)
Oma tilanne: ihastumisesta noin kuusi vuotta ja olen 23-vuotias, nainen samaa ikäluokkaa. Itse sinkkuna, ihastukseni seurustelee ja näemme muutaman kerran vuodessa.
Meistä ei koskaan tullu paria, koska kummatki taidettiin olla niin hemmetin ujoja tai ujoja ainaki toistemme seurassa. Nekin jutut onnistuu helpommin, jos vaan toinen on ujo, mutta laitapa kaksi ujoa juttelemaan keskenään.. aika takkuista on..
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kuulostaa enemmän kuin tutulta..Itse olen 22v nainen ja elänyt parisuhteessa viimeiset viisi vuotta.Itse ihastuin todella paljon kaveriini(silloin hän oli sinkku) muutama vuosi sitten. Vietimme paljon aikaa yhdessä ja oikeasti nautin hänen seurastaan aivan toisella tavalla kuin mieheni seurasta(surullista kyllä..).Tämä tietysti hankaloitti mieheni ja minun välejä, kuin myös minun ja kaverini välejä..Kuitenkin, paria minusta ja ihastuksestani ei kuitenkaan tullut. Itselläni ero oli lähellä varmaan kymmeniä kertoja kuukauden sisään(monen kuukauden ajan), mutta emme kuitenkaan eronneet. Ihastuminen kaverini kanssa oli molemminpuolista, ja huomaan haikailevani vielä toisinaan (oikeastaan liian usein) hänen peräänsä. Nykyisin emme juuri näe, välit tulehtui aika lailla tässä kolmiodraamassa.Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta kyllä sitä välillä miettii että mitäköhän siitä olisi tullut..
Ihmettelen että miksi pitää jatkaa nykyistä suhdetta ja vielä noin nuorena, jos toinen selkeästi kiinnostaa enemmän. Ehkä kannattaa nuorena erota, ettei tartte odottaa sitä aikaa kun on lapset ja asuntolainat alla.
lukea, miks olet nykyisessä suhteessa? En nyt ole tuomitsemassa ketään, mut kun tapasit nykyisen miehesi, sullahan oli hyvä vertailupohja aikasempaan, eli siihen mieheen, joka jäi haaveeksi. Tarkotan tunteita, että sulla oli aikasempi kokemus alla, kuinka voimakkaasti voit miestä kohtaan tuntea. Oletan, että nykyistä kohtaan et koskaan ole tuntenu yhtä voimakkaasti? Vai uskoitko tunteiden vahvistuvan?
Siis minä ymmärsin että alkuperäinen kirjoittaja jo seurusteli sen nykyisen kanssa, kun tutustui siihen uuteen..
Ei siis ollut vertailupohjaa kun tutustui mieheensä.
No siitä on jo.. en muista tarkkaan, useampi vuosi kuitenkin. Olin jotain 16, ja mies oli vuotta vanhempi. Tavattiin Suomessa, kun tämä miehenalku tuli kotimaastaan (on siis ulkomaalainen..) tänne yhdelle leirille. Sen jälkeen kävin hänen kotimaassaan, ja kiinnostus oli kyllä molemminpuolista..
Periaatteessa en seurustele, vaikka yhdessä erään ihmisen kanssa olenkin. En vaan saa mielestä sitä teinirakkautta, ensirakkautta josta ei loppujen lopuksi mitään tullut, ja vertaan nykyistä koko ajan tähän ensirakkauteen. Ihan älytöntä kun ei olla vuosiin nähtykään.
Ihastus ei ole varattu, tietääkseni. En tosin voi tietää varmasti, sen verran on kilometrejä välissä ja harvemmin asiasta puhutaan (harvoin kun puhutaan, ei ihastuksista puhuta. Ei kai kumpikaan vieläkään halua toisen seurustelevan..)
En näe, tai no, ehkä joskus. Pitäisi nyt juuri olla siellä, kun ystävä lähti käymään tuossa tarujen maassa, mihin jätin rakkauden. Piti lähteä sen kanssa mutta tänne jäin kökkimään. Suomeen. Yhteyttä kuitenkin pidetään hiukkasen, tekstiviestitellään ja sähköpostilla ja joskus harvoin mesessä, mikä on kyllä ERITTÄIN harvinaista.
Juttu ei siis onnistunut pääasiassa välimatkan takia. Usko kaukorakkauteen ei aina riitä.
Anteeksi tyhmyyteni, mutta eikö AP seurustele, jos "Periaatteessa en seurustele, vaikka yhdessä erään ihmisen kanssa olenkin." Tietääkseni yhdessä oleminen on seurustelua ja jos sitten on joku FB-järjestely niin sittenhän ei ole väliä vaikka muita tapailee.
Ne on ihania noi kaukorakkaudet ja ihastukset, kun ne perustuu niin paljon omaan mielikuvitukseen ja silloinhan kaikki on täydellistä. :)
AP? FB? Anteeksi mutta meni vähän ohi.
Tiedätkö, vaikka seurustelisi, niin mieli voi olla jossain muualla. Tottakai on iloinen siitä mitä on mutta kuitenkin haluaisi menneeseen sen verran paljon ettei voi täysillä siinä suhteessa olla. Vastapuoli kyllä tietää tilanteen, muttei sitä täysin hyväksy tai ymmärrä.
Eli periaatteessa en seurustele, vietän vain aikaa hänen kanssaan.. Tai jotain.
Ymmärrätkö?
Mieleeni ei kuitenkaan TODELLAKAAN tulisi pettää, ei ei EI.
Kaukorakkaudet on niin totta ihania.
Ja kamalia.
olet miehen kanssa? Jos mieli on muualla ja et ole sitoutunut mieheen, niin minkä helkkarin takia olet hänen kanssaan? Ei kannata nuoruutta tuhlata suhteisiin, jotka ei johda mihinkään, se on vain ajanhukkaa. Kuvitteletko olevasi miehen kanssa vielä 10 vuoden tai 20 vuoden päästä? Jos vastaus on selkeä ei, niin kannattaa lähteä jo nyt.
AP = alkuperäinen
FB = fuck buddy
En oikein tiedä mitä haluan.
Tai tiedän mutten sitä saa. Kai sitä täytyy jatkaa elämää, eikö?
Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta jos tiedän joskus mitä haluan niin kyllä toimin. :)
19-vuotiaana menin työhön erääseen työpaikkaan ja ihastuin vähitellen itseäni yli 10-vuotta vanhempaan naimisississa olevaan kolmen lapsen isään. Vietimme paljon aikaa työkavereina ja koska olen ihmisläheisellä alalla, keskustelumme ajautuivat välillä hyvin syvällisiksikin. Olimme työkavereita 2 vuotta, kunnes työsopimukseni päättyi. Ihastumisemme oli molemminpuolista, mutta kyseinen mies oli todella suoraselkäinen periäätteen mies ja varmasti rakasti myös vaimoaan. Oikeastaan se mihin miehessä juuri ihastuinkin huumorintajun lisäksi oli hänen suoraselkäinen rehtiytensä sekä se miten hän kohteli vaimoaan ja lapsiaan. Kuitenkin tiesin myös alusta asti, että jos mies olisi ollut valmis jättämään vaimonsa takiani, hän ei olisi ollut se mies johon ihastuin. Niinpä pidimme molemmat ihastumisemme suurimmaksi osaksi omana tietonamme ja nautimme yhteisistä hetkistä ystävinä. En toisaalta tiedä, mihin juttu olisi johtanut, jos työsopimukseni ei olisi päättynyt. Olen kuitenkin tyytyväinen, että asiat menivät niin kuin menivät, vaikka välillä edelleen (8 vuotta myöhemmin) tunnen haikeutta. Olemme muutaman kerran törmänneet ja vaihtaneet muutaman sanan ja tunnen niinä hetkinä edelleen kutitusta vatsanpohjassa.
Kuitenkin minulla on nyt oma mies, jota täydestä sydämestäni rakastan, enkä vaihtaisi mistään hinnasta pois...
"Nekin jutut onnistuu helpommin, jos vaan toinen on ujo, mutta laitapa kaksi ujoa juttelemaan keskenään.. aika takkuista on.. "
Tuo on niin totta! Mutta se ei silti estä mitään. Vaatii vain hieman kärsivällisyyttä. :) Minä ja mieheni tutustuttiin alunperin netissä, ja kun tavattiin, eihän tahtonu olla juttua ollenkaan ku molemmat sen verran ujoja ja hiljaisia. Mieheni puhui työasioista, joista minä en ymmärtäny hölkäsen pöläystä! :D Mutta niin siinä vain kävi, että hyvin siltikin viihdyttiin yhdessä ja parin tapaamisen jälkeen juttukin luisti jo paremmin, ja oltiin rennommin. Ja yhteen jäätiin ja naimisissa ollaan oltu kolme kuukautta. Tapaamisesta avioliittoon ei kulunut kuin vuosi. :) Hiljaisia hetkiä on paljon, mutta molemmat nauttii niistä. Puhuttavat asiat kyllä puhutaan, ja minä oon joskus melkonen räpätäti vaikka alkuun en saanu sanaa suusta. Mies puhuu nyt oikeestaan vähemmän ku minä, heti alkuun puhui enemmän.
- missä ja minkäikäisiä olitte ihastumisen aikoihin ja kuinka kauan jutusta on aikaa?
* Elämäni ehdottomasti voimakkaimmasta ihastuksesta ei ole kulunut kuin kaksi ja puoli vuotta. Olin 23, hän yli kolmekymppinen. Näin hänet ensikerran hänen yrityksessään, ihastuin palavasti ja tutustuin häneen, mutta hän ei halunnut muuta kuin ystävyyttä..
- oletko varattu? (seurustelua, naimisissa, jne)
* Koska en saanut ihastukseltani vastakaikua, hankin miesystävän, mutta kiireet ja aivan muut kiinnostuksenkohteet näyttävät vievän hänetkin mennessään. Annan hänen mennä, en voi tehdä muuta..
- onko ihastuksesi varattu?
* Ei ole tällä hetkellä, mutta luulen että hän - vaikka saattoi itsekin ihastua- ei ole jostain syystä pitänyt minua koskaan *vakavasti* otettavana kumppaniehdokkaana :´(
- näetkö ihastustasi vielä? (tuskin koskaan, harvoin, koko ajan, jne)
* Olen tähän saakka nähnyt häntä koko ajan, mutta nyt kaikki on epävarmaa. Toivon sydämeni täydeltä näkeväni häntä vielä. Jouduin kuitenkin hiljattain valitsemaan hänen auttamisensa hyvin tärkeässä asiassa ja miesystäväni tapaamisen välillä, ja tietenkin valitsin väärin.. Miesystäväni ei tapansa mukaan päässyt paikalle ja ystäväni/ihastukseni on minulle edelleen vihainen. :(
Tuo on kuin mun elämästä. Itse olen keski-ikäinen ja mies varhaiskeski-ikäinen. Tavataan päivittäin, olen varmaan loppu-elämäni ihastunut häneen, vaiken saiskaan häntä. Ainakin unohda koskaan. Itse seurustelen ja ehkä toinenkin.
Ihastuin tai ehkä uskallan sanoa että jopa rakastuin 2-kymppisenä opiskelukaveriini. Siitä on nyt 10 vuotta. Tutustuimme opiskelujemme kautta, istuimme aina samoilla luennoilla, lopulta aina vierekkäin. Pikkuhiljaa alkoi tulla perhosia vatsaan aina kun hän lähestyi, kun olin hänen seurassaan. Vasta kun olin jo aika lailla korviani myöten ihastunut häneen ja toivoin jo vähän yhteistä tulevaisuuttakin, paljastui että hän seurustelee.
Hautasin toiveeni, tietysti ajattelin että jos toinen seurustelee niin sepä oli sitten siinä. Kuitenkin vähän ajan päästä eräissä opiskelubileissä hän alkoi tehdä lähempää tuttavuutta, toisin sanoen alkoi iskemään minua. Hämmästyin kun siinä vaiheessa en tajunnut sen olevan edes mahdollista että hän olisi voinut olla minusta kiinnostunut kun seurustelee.
Päättelin sitten että jos hän hakeutuu seuraani selvin päin ja humalassa jolloin myös iskee minua niin hän ei ehkä olekaan kovin tosissaan tyttöystävänsä kanssa. Kuvittelin että ehkä hän on eroamassa tms. Seuraavissa bileissä päädyin hänen kanssaan jo samaan sänkyyn. Sen jälkeen ajattelin että ehkä hän nyt sitten eroaa. Ei eronnut. Sama jatkui. Vuosia. Päivittäin "kavereita", bileissä "rakastavaisia". Olimme opiskelupaikassamme pari, moni ei tainnut tietääkään että hän seurustelee ja asuukin tyttöystävänsä kanssa.
Asui kuitenkin. Jossain vaiheessa rohkenin ottaa puheeksi ettei tämä voi enää jatkua, teemme väärin hänen tyttöystäväänsä kohtaan ja itsekin aloin olemaan todella loppu turhien toiveiden takia. Päätin jokaisen kerran jälkeen että nyt loppuu. Se leikkii minun kanssani. Mutta ei se onnistunut kun joka kerta kun näin hänet, pulssi nousi, punastuin, aloin puhumaan jotain ihan muuta mitä oli tarkoitus.
Lopulta tapasin tulevan avopuolisoni, muutimme nopeasti yhteen ja olin todella rakastunut. Meillä oli hyvä olla yhdessä ja halusin jakaa elämäni hänen kanssaan. Mutta kun näin tämän vuosien ihastukseni niin pakka meni täysin sekaisin. Joka kerta. Vaihdoin jopa työpaikkaa hänen takiaan (olimme siinä vuosien kuluessa päätyneet jopa samaan työhuoneeseen) että saisin homman poikki. Siltikin loukkasin vielä omaa avopuolisoani tyhmyyksissäni tämän ihastuksen kanssa.
Sittemmin olen eronnut silloisesta avopuolisostani, muuttanut toiselle paikkakunnalle ja lopettanut kaiken yhteydenpidon tämän ihastukseni kanssa. Silti, jos joku puhuu hänestä, näen hänen kuvansa ja onpa hän joskus ottanut yhteyttäkin niin sydän heittää volttia. Pulssi nousee. Punastun. Enkä siis todellakaan ole henkilö joka normaalisti punastelee tai reagoi vastaavasti.
Olen ajatellut että se kai oli sitten se ensirakkaus. Sanotaan ettei ensirakkaus koskaan unohdu. En haaveile enää tulevasta hänen kanssaan ja olen jo löytänyt miehen jonka kanssa haluan elää elämäni loppuun. Enkä aio tehdä enää mitään niin typerää kuin silloin joskus. Mutta käytännössä se tarkoittaa sitä etten enää pidä mitään yhteyttä siihen ihastukseen. Hän on jo naimisissa ja lapsikin hänellä on. Enkä ikinä saa tietää että miten tosissaan hän oli kanssani, oliko se kaikki hänelle vaan hauskaa seikkailua. Minulle se oli silloin ihan kaikki.
Mutta se on nyt mennyttä ja muisto. Kaunis, ihmeellinen muisto. Kipeäkin. Mutta elettyä elämää. Varmasti se tunne oli niin voimakas juuri siksi etten koskaan häntä saanut.
... jonkin sortin verkkopolliisiin joka haki itelleen piristystä arkeensa ja omaan ilmeiseen arkipäiväistyneeseen suhteeseensa kai. Hää oli miulle jonkin sortin terapeutti ja sehän on aika tavallista että terapeuttiin ihastutaan , kai.
Tarkotuskaan ei ollu saada häntä itelleni ja täytyy myös sanoa et tätä "hullua" vietiin narussa kuin vierasta sikaa :-)). Minä nyt naimisissa, hänestä en edelleenkään tiedä. Hauskoja muistoja kuitenkin on kaikesta huolimatta ja muistelen häntä joskus lämmöllä, vaikk rakatankin miestäni.Nimim. Sitä saa mitä tilaa
Tä voi kuulostaa "uskomattomalta"... mut näin meillä. Nyt ollaan tunnettu nelisen vuotta, tavattiin baarissa (minä silloin 19 ja jätkä 23). Oli kesä käytiin kahvilla ja ajelemassa. Sitten syksyn mittaan yhteydenpito hiipui... Välillä saattoi mennä kuukausiakin siitä ku oltiin kuultu toisistamme. (nyt ku pohtii ni ei täst saa mitään selvyyttä)... Näin meil on kulunu näköjään nelisen vuotta, välil ollaan nähty ja "juteltu". Vuosien varrella toinen seurustellut, mut jossain ollaan aina törmätty vahingos(yöelämä)... Aamuyön tunneil pystyy tunteist puhuun, mut mihnkään se ei näytä johtavan! Nykysin asutaan n. 1 km säteel. Vaikka täst ei oo ikinä mitään tullu ni sä tiedät (H) et mä välitän sust......