Laihdutukseni sai nyt tosi pahan takaiskun...
Olen tunne syöppö, ja tänään minun kissani kuoli, jäi auton alle. Päivä meni ensin pelkällä rään voimalla jota tuntuu keho olevan täynnä, itkettyäni tuntitolkulla, Hautauksen jälkeen päätin kuitenkin äitini kanssa hakea pizzaa, jota en kuitenkaan jaksanut syödä kuin puolet, ja loput syötin miehelleni. Miten saan itseni pidettyä taas oikealla raiteilla, vaikka suru onkin kova. Olen erittäin herkkä ja tunteellinen ihminen ja erittäin eläinrakas, joten tuntuu kuin perheenjäsen olisi kuollut. Tai siis olihan Kissamme perheenjäsen omalla tavallaan. En kuitenkaan halua että suuri työni jossa edistyin jo niin hyvin, keskeytyy tämän tapahtuman takia.
Miten te muut tunne syöpöt olette päässeet jatkamaa kriisien ja masenusten kohdatessa elämässä....? oli kriisi sitten pieni tai suuri.
vinkkejä kaivataan..
Olen tunne syöppö, ja tänään minun kissani kuoli, jäi auton alle. Päivä meni ensin pelkällä rään voimalla jota tuntuu keho olevan täynnä, itkettyäni tuntitolkulla, Hautauksen jälkeen päätin kuitenkin äitini kanssa hakea pizzaa, jota en kuitenkaan jaksanut syödä kuin puolet, ja loput syötin miehelleni. Miten saan itseni pidettyä taas oikealla raiteilla, vaikka suru onkin kova. Olen erittäin herkkä ja tunteellinen ihminen ja erittäin eläinrakas, joten tuntuu kuin perheenjäsen olisi kuollut. Tai siis olihan Kissamme perheenjäsen omalla tavallaan. En kuitenkaan halua että suuri työni jossa edistyin jo niin hyvin, keskeytyy tämän tapahtuman takia.
Miten te muut tunne syöpöt olette päässeet jatkamaa kriisien ja masenusten kohdatessa elämässä....? oli kriisi sitten pieni tai suuri.
vinkkejä kaivataan..
Vastaukset 5
Vanhimmat
peri kuukautta rakkaan kissani kuoleman jälkeen, että itkin melkein joka päivä. Vieläkin on kova ikävä, mutta nyt tulee jo välillä hymy huulille kun ajattelee rakastaan ja muistaa niitä ihania yhteisiä hetkiä joita kissan kanssa sai viettää :)
Surutyö pitää tehdä vaikka se tuntuu pahalta.
Mahdoton yhdistelmä. Nyt vain sinun pitää hyväksyä se, että elämässä sattuu ja tapahtuu ja laihduttamisesi keskeytyy. Vedät itsesi piippuun, jos yrität surun ohella laihtua. Toisaalta suuri suru voi myös viedä ruokahalun. Keskity juomaan paljon vettä. Sen varmaan jaksat. Toisinaan nestehukan tulkitsee näläksi, varsinkin kun itket paljon. Helpottaa myös limaan kurkussa, ja kiihdyttää aineenvaihduntaa.
Ensinnäkin. Miten helvetissä kissasi on edes joutunut auton alle? Eli et ole läskiesi takia ollut kiinnostunut kissasi hyvinvoinnista! Kunnon ruokavaliosta, hellyydestä, turkin harjaamisesta? Oletko edes kastroinut kissasi?!
Voi ettö minua suorastaan ällöttäää tuollaiset ns. "eläinystävät".
Älä hommaa lemmikkejä jos et osaa huolehtia niistä!
Edellinen viesti meni kyllä jo vähän asiattomuuksiin. Mistä sinä voit tietää, miten ap on huolehtinut lemmikistään. Ainakin maaseudulla kissat saavat kulkea vapaana, ja kyllä ne silloin valitettavasti voivat jäädä auton alle.
Ihmiset ovat erilaisia, mutta ihmetyttää kyllä vähän jos kissa kuolema on jollekin niin maailmanloppu, että sitä pitää itkeä monta kuukautta. Kuinka tälläinen ihminen selviää esimerkiksi omien vanhempien kuolemasta jos lemmikin kuoleman takia menee jo elämä raiteiltaan.
Ja siitä laihdutuksesta.. Jos et nyt mässäile montaa päivää, niin sulla ei ole mitään hätää. Unohdat kalorien laskemisen hetkeksi, ja keskityt siihen, että syöt terveellisesti ja monipuolisesti. Se että ahtaa itsensä täyteen suklaata ja sipsejä ei ainakaan paranna oloa..
Jos et puuttuisi siihen mitä et tiedä.. Jos haluat koko tarinan niin tässä tulee:
3 vuotta meidän molemmat kissat olivat sisäkissoja. Molemmat ovat leikattu heti kun se oli mahdollista. Toinen tyttö ja toinen poika. Mutta sitten tämä edesmennyt tyttö muuttui. rupesi kakkaamaan sohville, huusi ovien ja ikkunoiden luona kokoajan, yö ja päivät. raapi ovia ja ikkunoita.. Oli virikkeitä ja seuraa, kiipeilymahdollisuuksia ja leluja, mahdollisuus liikkua ulkona valjaissa mutta mikään, ei sitten mikään auttanut. (ei feliway, sun muutkaan). Lopulta päätin laskea sen vapaana ulos. ja siihen loppu masennus, ja kakkiminen vääriin paikkoihin. koitin vielä uudestaan että en päästänyt ulos ja sama ongelma käyttäytyminen jatkui. Siispä kissa sai mennä vapaasti los sillä se todella nautti siitä. Ja kyllä, syyllistän itseäni että "luovutin" mutta toisaalta ymmärrän myös sen että ainakin kissani oli onnellinen loppu aikansa.
Ja ruokavalio on molempien kohdalla luotu testaamalla, mistä pitävät. samoin kissanhiekan merkki.kissat saavat meillä hellyyttä aivan riittävästi, ja saivat myös toisistaan seuraa sen aikaa mitä minä ja mieheni olemme töissä. Harjakin löytyy, mutta siitä eivät kovin pidä, tykkäävät enemmän kintaasta ta ihan paljaalla kädellä sukimisesta.
JOs lähdimme reissuun, kissat saivat mennä "mummolle"hoitoon tai "mummo" eli äitini hoiti heitä kotona. Joten kyllä väitän että meillä kissojen on ollut todella hyvät oltavat.
ps: niin läski en ole että en jaksaisi liikkua, Jos senkin tahdot tietää, niin pituutta 173cm ja painoa 87kg.