veron takia ei kannata erota kirkosta

viinaanhan ne rahat kuitenkin menisi. Pysymällä yleishyödyllisen yhteisön jäsenenä tuo % sinne tai tänne ei paljoa paina. Totta on, ettei usko sakramentteihin ketään tee autuaaksi, eikä pelasta. Mutta kuulemalla Jumalan sanaa, alkaa myös usko Jeesukseen muuttua todeksi. Ei muuta kuin ensin kannattaisi hiukan tutkia ja sitten vasta hutkia.
19873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

ostaa viinaa sillä rahalla kuin lahjoittaa huijarijärjestölle

Äänestä
  • kuka rahat sen jälkeen käyttää. Jeesuksen rahaston hoitaja Juudas Iskariot otti itselleen kaikki rahat mitä rahapussiin laitettiin. Jeesukselle ja hänen opetuslapsilleen ei riittänyt edes ruokarahaa.
    Toinen juttu patriarkka Iisakin poika Eesau myi esikoisoikeutensa veljellee Jaakobille hernerokka lautasellisesta. Vaikka en pidä kirkon oppia edes raamatullisena, Toivoisin silti ettei siitäkään erottaisi ihan hetken mielijohteessa.

    Äänestä

  • kuinka ja kirjoitti:

    kuka rahat sen jälkeen käyttää. Jeesuksen rahaston hoitaja Juudas Iskariot otti itselleen kaikki rahat mitä rahapussiin laitettiin. Jeesukselle ja hänen opetuslapsilleen ei riittänyt edes ruokarahaa.
    Toinen juttu patriarkka Iisakin poika Eesau myi esikoisoikeutensa veljellee Jaakobille hernerokka lautasellisesta. Vaikka en pidä kirkon oppia edes raamatullisena, Toivoisin silti ettei siitäkään erottaisi ihan hetken mielijohteessa.

    kirkosta ei hevillä enää siihen takaisin liity. Tämä on kirkkoisillä hyvin tiedossa.

    Äänestä

  • mieluummin ryyppään ne kun annan ne rahat jollekkin homopapille joka juottaa pikkupojat kännii ja nussii niitä b-rappuun

    Äänestä

oli niin, että kauhistuimme koko rahastusta! koko ikämme olemme maksaneet kirkollisveromme automaattisesti, kun isovanhempiamme kävi putoilemaan niin huomasimme erään pöyristyttävän asian: MAKSA KAIKESTA JA PALJON!

LISÄÄ RAHAA,LISÄÄ RAHAA huutaa kirkko, vaikka veroja ovat nyhtäneet ja prosenttia nostaneet.

Kiitos riitti.

Tietääksmme kirkollisvero on vuodessa sitä luokkaa että sillä luulisi saavan hautapaikankin ansaittua moneen kertaan elämänsä aikana, mutta ei....

Meidän maksaminen loppui siihen, se ei estä meitä uskomasta jumalaan ei kä mitään muutakaan, mutta nämä maanpäälliset uskonjakajat voivat tehdä niinkuin haluaa, mutta ei meidän killingeillämme!

Äänestä
  • On ja ei. On maanpäällisiä uskonjakajia koska: (Rom 10:17) Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Ja ei ole maanpäällisiä uskonjakajia: Koska vain Jeesus on uskon alkaja ja sen täydelliseksi tekijä. Huomion arvoista on myös se, ettei uskoa ole ilman Jeesusta. Sillä muuta nimeä ei ole ihmisille annettu jossa voisi pelastua. Rukoillaas yhdessä: Jeesus, koska sinä olet tie totuus ja elämä! Tervetuloa elämän valkeus. Haluan tutustua sinuun.

    Äänestä

Entä kun en juo viinaa?

Ja jos olisin uskovainen ja vielä sen lisäksi joisin viinaa, niin turhia rahareikiä olisi jo tuplaten!

Ja kirkossa papit puhuvat keskenänsä ristiin? Mitä siis kannattaa kirkossa ravata pappien keskinäistä skitsoilua kuuntelemassa? Kyseiset papit samaan huoneeseen pakotettuina repisivät silmät toisiensa päistä.

Taidanpa satsata lastemme leluihin...

Äänestä
  • Väitetään, että siihen kuoleminen on tosi rankka kokemus. Maksa kuulemani mukaan räjähtää ja suunkautta syöksähtää veret maksasta ulos??? Täysin oppineista viinamiehistä tuleekin lopulta rappio alkoholisteja. AAA kerholaisia= akka lähti lätkimään, auto meni (samoin ajokortti) ja asunto. Täysi oppinut protessori tietää kyllä kaiken. kuinka viinan kanssa lotrataan. Mutta, ei pääse sen orjuudesta vapaaksi. Ei ihminen viinaa ja huuneita tarvitse. Se on jo viisautta kun ei tuhoa itseään. Raamattua voi lukea vaikka ei kuuluisikaan kirkkoon. Erosin minäkin kirkosta, enkä sinne ole sen jälkeen haikaillut. Kyllä kuitenkin Jeesuksen oma olen. Eikä siitä
    rahareikiä tule, päinvastoin vapaudessa on ihana vaeltaa. Jeesuksen omilla on halvat huvit ILO HERRASSA! Siunausta kaikille!

    Äänestä

Ei kirkkoon kuulumalla autuaaksi tule eli uskoni ei tarvitse kirkkoa laisinkaan.

Äänestä

Onhan tässä tutkittu, ja todettu kirkosta eroaminen henkilökohtaisesti hyväksi ratkaisuksi. Verolla ei ole ollut asiassa mitään tekemistä, ei myöskään viinalla. Jumalan sanaa on kuunneltu tarpeeksi, pyhäkoulusta asti.

Mielenkiintoisia argumentteja esität ja aika mustavalkoisia. Provomielessä todennäköisesti, mutta kannattaa pitää mielessä että kirkollisvero ei ole kaikilla se päällimmäinen syy, miksi kirkosta erotaan.

Äänestä
  • uskon syntymistä.Sillä etsivä aina loytää ja saa armon avuksi oikeaan aikaan.Itse kuulun helluntai srk ja käyn myös lut srk:n miesten raamattupiirissä kerran viikossa. Ja olen huomannut, että Jumalan armo totuudessa vaikuttaa, kun avoimin mielin etsimme Jumalan armoa totuudessa. Siunausta kaikille jotka lähestyvät Herraa Jeesusta. Kyllä Jumalan armo aina vaikuttaa Totuudessa. Mutta ne joilla on Aabrahamin usko Jumalan armoon totuudessa. Ne kuuluvat tuohon Kymmenien tuhansien laumaan. Vaikka Israelilaisia oli erämaavaelluksessa mukana lähes kaksi miljoonaa, niin puhutaan tässä yhteydessä vain kymmenistätuhansista. Joten eivät kaikki Israel vaeltanut elävässä yhteydessä Jumalan armon kanssa. Suomalaisista puhumattakaan. Varmasti meidänkin kohdalla on sama tilanne, että todellisia Jumalan omia Löytyy vain hyvin pieni joukko.(1Kor 8:3) mutta joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee. Profeetta Elian aikana löytyi koko kansasta olikohan vain 6000 miestä jotka eivät notkistaneet polviaan baalille.
    "Näin on näreet( kirjoitit osuvasti, noin se on nähtävä.)juunatan 30.10.2006 klo 21.10
    Ei kirkkoon kuulumalla autuaaksi tule eli uskoni ei tarvitse kirkkoa laisinkaan

    Äänestä

  • estä kirjoitti:

    uskon syntymistä.Sillä etsivä aina loytää ja saa armon avuksi oikeaan aikaan.Itse kuulun helluntai srk ja käyn myös lut srk:n miesten raamattupiirissä kerran viikossa. Ja olen huomannut, että Jumalan armo totuudessa vaikuttaa, kun avoimin mielin etsimme Jumalan armoa totuudessa. Siunausta kaikille jotka lähestyvät Herraa Jeesusta. Kyllä Jumalan armo aina vaikuttaa Totuudessa. Mutta ne joilla on Aabrahamin usko Jumalan armoon totuudessa. Ne kuuluvat tuohon Kymmenien tuhansien laumaan. Vaikka Israelilaisia oli erämaavaelluksessa mukana lähes kaksi miljoonaa, niin puhutaan tässä yhteydessä vain kymmenistätuhansista. Joten eivät kaikki Israel vaeltanut elävässä yhteydessä Jumalan armon kanssa. Suomalaisista puhumattakaan. Varmasti meidänkin kohdalla on sama tilanne, että todellisia Jumalan omia Löytyy vain hyvin pieni joukko.(1Kor 8:3) mutta joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee. Profeetta Elian aikana löytyi koko kansasta olikohan vain 6000 miestä jotka eivät notkistaneet polviaan baalille.
    "Näin on näreet( kirjoitit osuvasti, noin se on nähtävä.)juunatan 30.10.2006 klo 21.10
    Ei kirkkoon kuulumalla autuaaksi tule eli uskoni ei tarvitse kirkkoa laisinkaan

    "Kaksi miljoonaa israelilaista oli mukana Mooseksen erämaavaelluksella?"

    Kelaa hieman! Logistinen mahdottomuus!

    Vielä keskiajalla parin tuhannen miehen armeija oli vaikea ruokkia ja hallita. Miten sitten 2 miljoonaa keskellä erämaata?

    Tänä päivänä Israelissa asuu yli viisi miljoonaa juutalaista. Laitapa puolet niistä eväsretkelle vaikka vain Kuolleenmeren ympäri ja katsotaan moniko tulee maaliin ja paljonko Trip-mehuja kului.

    Jos homma oli helppo, käytä retkeen 40 vuotta.

    Pakko olisikin mannaa sataa taivaasta ihan joka päivä.

    Äänestä

  • Atte Ateisti kirjoitti:

    Eikös tuo matka kumminkin ollut alle tuhat kilometriä? 1000/40 tekee 25 kilometriä vuodessa, eli noin 2 kilometriä kuukaudessa. 2000 metriä 60 päivän aikana on noin 30 metriä päivässä. Ergo, Mooses ei osannut suunnistaa.

    Matka tosin kilometreissä oli lyhyt. Eikä tosiaankaan olisi kestänut niin kauan. Mutta tottelemattomuuden vuoksi tuli 40 vuoden Sakkokierros Siinain erämaassa. Huomaa kuitenkin ettei tuosta pari miljoonaisessa kansassa ollut uskossa kuin nuo kymmenet tuhannet. Samoin me elämme sakko kierroksilla. Olemme teoillamme kieltäneet Jumalan. Olemme myös hyljänneet elämän lähteen Jeesuksen. Me kunnioitamme Jumalaa vain huulillamme. Kirkon menojen jälkeen, taas syntiä tekemään kun se on niin mukavaa. Jeesus kuitenkin sanoo edelleen tehkää siis parannus ja kääntykää että syntinne pyyhittäisiin pois. Ja myös näin; jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja sen jälkeen tule sillä Jumalalla on paljon anteeksi antamusta.

    Äänestä

  • Jori Mäntysalo kirjoitti:

    Eikös tuo matka kumminkin ollut alle tuhat kilometriä? 1000/40 tekee 25 kilometriä vuodessa, eli noin 2 kilometriä kuukaudessa. 2000 metriä 60 päivän aikana on noin 30 metriä päivässä. Ergo, Mooses ei osannut suunnistaa.

    ei osannut suunnistaa, sillä hän kulki ainakin osan matkasta israelilaisten edellä pilven- tai tulenpatsaana johdattaakseen heitä tiellä.

    Äänestä

  • ruokaa kirjoitti:

    Matka tosin kilometreissä oli lyhyt. Eikä tosiaankaan olisi kestänut niin kauan. Mutta tottelemattomuuden vuoksi tuli 40 vuoden Sakkokierros Siinain erämaassa. Huomaa kuitenkin ettei tuosta pari miljoonaisessa kansassa ollut uskossa kuin nuo kymmenet tuhannet. Samoin me elämme sakko kierroksilla. Olemme teoillamme kieltäneet Jumalan. Olemme myös hyljänneet elämän lähteen Jeesuksen. Me kunnioitamme Jumalaa vain huulillamme. Kirkon menojen jälkeen, taas syntiä tekemään kun se on niin mukavaa. Jeesus kuitenkin sanoo edelleen tehkää siis parannus ja kääntykää että syntinne pyyhittäisiin pois. Ja myös näin; jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja sen jälkeen tule sillä Jumalalla on paljon anteeksi antamusta.

    Ruokki 2 miljoonaa retkeläistä?

    Vielä näin jälkikäteen voisi Herralle myöntää vuoden logistiikkapalkinnon.

    Jeesuksella oli sentään jakaa 5 leipää 2 kalaa. Erämaassa kalaa tuskin nähtiin.

    "Huomaa kuitenkin ettei tuosta pari miljoonaisessa kansassa ollut uskossa kuin nuo kymmenet tuhannet."

    Mitenköhän se vaikutti heidän ruokahaluunsa?

    tasapuolisesti. Jeesus kuitenkin sanoi ettei Mooses antanut teille leipää taivaista. Mutta Jumala itse tuli taivaasta ja sovitti neidät. Jeesus itse on se leipä, joka tuli ja toi meille elämän.

    (" Ms 16:4-21) Niin Herra sanoi Moosekselle: "Katso, minä annan sataa teille leipää taivaasta. Ja kansa menköön ja kootkoon kunakin päivänä sen päivän tarpeen. Näin minä koettelen heitä, vaeltavatko he minun lakini mukaan vai eivät. Ja kun he kuudentena päivänä valmistavat sen, mitä ovat tuoneet kotiin, niin sitä on oleva kaksi kertaa niin paljon, kuin mitä he muutoin joka päivä kokoavat." Ja Mooses ja Aaron sanoivat kaikille israelilaisille: "Tänä iltana te tulette tietämään, että Herra on vienyt teidät pois Egyptin maasta, ja huomenaamuna te tulette näkemään Herran kunnian, koska Herra on kuullut teidän napinanne häntä vastaan. Sillä mitä olemme me, että te meitä vastaan napisette?" Ja Mooses sanoi vielä: "Herra antaa teille tänä iltana lihaa syödäksenne ja huomenna leipää yltäkyllin ravinnoksenne, koska Herra on kuullut teidän napinanne, kun olette napisseet häntä vastaan. Sillä mitä olemme me? Ette ole napisseet meitä vastaan, vaan Herraa vastaan." Ja Mooses sanoi Aaronille: "Sano koko Israelin kansalle: Astukaa Herran eteen, sillä hän on kuullut teidän napinanne".Ja kun Aaron oli puhunut tämän koko Israelin seurakunnalle, kääntyivät he erämaahan päin, ja katso, Herran kunnia näkyi pilvessä. Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: "Minä olen kuullut israelilaisten napinan. Puhu heille ja sano: Iltahämärässä teillä on oleva lihaa syödäksenne, ja huomenna on teillä leipää yltäkyllin; niin te tulette tietämään, että minä olen Herra, teidän Jumalanne." Ja illalla tuli viiriäisiä, ja ne peittivät leirin, ja aamulla laskeutui kastesumu leirin ympärille. Ja kun kastesumu oli haihtunut, katso, erämaassa oli maan pinnalla jotakin hienoa, suomujen tapaista, jotakin hienoa niinkuin härmä. Kun israelilaiset näkivät sen, kyselivät he toisiltansa: "Mitä tämä on?" Sillä he eivät tienneet, mitä se oli. Ja Mooses sanoi heille: "Tämä on se leipä, jonka Herra on antanut teille syötäväksi. Ja näin on Herra käskenyt: Kootkaa sitä, jokainen tarpeenne mukaan; ottakaa goomer-mitta mieheen perheenne pääluvun mukaan, kukin niin monelle, kuin kullakin majassansa on." Ja israelilaiset tekivät niin, ja he kokosivat, yksi enemmän, toinen vähemmän. Mutta kun he mittasivat sen goomer-mitalla, niin ei sille jäänyt liikaa, joka oli koonnut enemmän, eikä siltä puuttunut, joka oli koonnut vähemmän; jokainen oli koonnut niin paljon, kuin hän tarvitsi. Ja Mooses sanoi heille: "Älköön kukaan jättäkö siitä mitään huomiseksi". Mutta he eivät kuulleet Moosesta, vaan muutamat jättivät siitä jotakin huomiseksi. Niin siihen kasvoi matoja, ja se rupesi haisemaan; ja Mooses vihastui heihin. Ja he kokosivat sitä joka aamu sen verran, kuin kukin tarvitsi; mutta kun aurinko alkoi paahtaa, niin se suli.

    (Jos 5:10-12) Kun israelilaiset olivat leiriytyneet Gilgaliin, viettivät he sen kuukauden neljäntenätoista päivänä, ehtoolla, pääsiäistä Jerikon arolla. Ja pääsiäisen jälkeisenä päivänä he söivät sen maan tuotteista happamatonta leipää ja paahdettuja jyviä, juuri sinä päivänä. Mutta seuraavana päivänä lakkasi manna, koska he söivät sen maan tuotteita; eivätkä israelilaiset enää saaneet mannaa, vaan he söivät sinä vuonna Kanaanin maan satoa.

    Äänestä

Tutkin ja sen jälkeen hutkin eli erosin kirkosta, eihän kukaan minultakaan kysynyt haluanko siihen liittyä aikoinaan. Ja rahani pistän minne itse haluan se ei kuulu kirkolle tai kenellekkään muulle.

Äänestä
  • aina jokaisen omia: (Apt 5:1-2) Mutta eräs mies, nimeltä Ananias, ja hänen vaimonsa Safiira myivät maatilan, ja mies kätki vaimonsa tieten osan hinnasta, ja osan hän toi ja pani apostolien jalkojen eteen.--> (Act 5:7-10) Noin kolmen hetken kuluttua hänen vaimonsa tuli sisään eikä tiennyt, mitä oli tapahtunut.
    Niin Pietari kysyi häneltä: "Sano minulle: siihenkö hintaan te myitte maatilan?" Hän vastasi: "Kyllä, juuri siihen hintaan".Mutta Pietari sanoi hänelle: "Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä? Katso, niiden jalat, jotka hautasivat sinun miehesi, ovat oven takana, ja he kantavat sinutkin pois."
    Niin hän heti kaatui hänen jalkojensa eteen ja heitti henkensä; ja kun nuorukaiset tulivat sisään, tapasivat he hänet kuolleena, kantoivat pois ja hautasivat hänet hänen miehensä viereen.
    Rikas nuorukainen esitti Jeesukselle kysymyksen ? Mitä minun pitäisi tehdä, että perisin iankaikkisen elämän? Jeesun Sanoi:Jos haluat päästä elämään sisälle niin pidä käskyt.....Mutta jos haluat olla täydellinen niin mene ja

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

auls kirjoitti:

viinaanhan ne rahat kuitenkin menisi. Pysymällä yleishyödyllisen yhteisön jäsenenä tuo % sinne tai tänne ei paljoa paina. Totta on, ettei usko sakramentteihin ketään tee autuaaksi, eikä pelasta. Mutta kuulemalla Jumalan sanaa, alkaa myös usko Jeesukseen muuttua todeksi. Ei muuta kuin ensin kannattaisi hiukan tutkia ja sitten vasta hutkia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu