Olen juuri jättämässä miestäni.Jouduimme asumaan yhdessä eropäätöksen jälkeen vielä 2 viikkoa, ennen kuin sain itselleni oman asunnon.Onneksi enää muutama päivä on yhdessäasumista jäljellä.Tämä on ollut todella vaikeaa, tunteet vaihtelevat laidasta laitaan.
Välillä tulee mieleen suhteen hyvät hetket, ja itkettää.Välillä mietin olenko tekemässä suuren virheen.Avioliitosta kun ei ihan noin vaan lähdetä.Lapsia meillä ei ole.Mutta.Olen nyt jo varma että päätökseni pitää.Tiedän millaista parisuhdetta ja elämää haluan, millaista en.Viimeinen vuosi on ollut helvettiä.
Mies on juonut joka päivä, lisäksi hän on erittäin mustasukkainen ja omistushaluinen, onneksi ei väkivaltainen. Vaikka välillä epäröin, olen varma että tiedän mitä teen.Sen tajuaminen helpottaa-en todellakaan halua jatkaa tätä avioliittoa enää, olen kärsinyt jo nytkin liian kauan.Mieheni sai lytättyä itsetuntoni maan rakoon, mutta enää hän ei tee niin, eikä tee muuten kukaan muukaan. Jos vielä joskus ryhdyn suhteeseen, olen kyllä aika varuillani.Kun olin rakastunut, en edes huomannut millainen tyranni mieheni on.
Vasta kun jouduin psykiatriselle osastolle hermoromahduksen saaneena, vasta sitten tajusin, että vika ei olekaan minussa, en olekaan niin huono niinkuin mieheni oli saanut jo minut uskomaan.Luulin ettei minua pysty kukaan henkisesti nujertamaan, mutta olin väärässä.Se tapahtui niin salakavalasti, rakkauden varjolla.
Nyt alkaa uusi elämä. Muutama päivä vielä, ja olen taas henkisesti vapaa. Minun ei tarvitse enää jännittää ja pelätä, milloin saan taas huutoa, kun olen tehnyt jotain väärin.Elämä, täältä tullaan, vahvempana kuin koskaan!
Siinä tämänhetkisiä fiiliksiäni.Muut eroavat tai juuri eronneet, kertokaa tekin tuntemuksianne!
Välillä tulee mieleen suhteen hyvät hetket, ja itkettää.Välillä mietin olenko tekemässä suuren virheen.Avioliitosta kun ei ihan noin vaan lähdetä.Lapsia meillä ei ole.Mutta.Olen nyt jo varma että päätökseni pitää.Tiedän millaista parisuhdetta ja elämää haluan, millaista en.Viimeinen vuosi on ollut helvettiä.
Mies on juonut joka päivä, lisäksi hän on erittäin mustasukkainen ja omistushaluinen, onneksi ei väkivaltainen. Vaikka välillä epäröin, olen varma että tiedän mitä teen.Sen tajuaminen helpottaa-en todellakaan halua jatkaa tätä avioliittoa enää, olen kärsinyt jo nytkin liian kauan.Mieheni sai lytättyä itsetuntoni maan rakoon, mutta enää hän ei tee niin, eikä tee muuten kukaan muukaan. Jos vielä joskus ryhdyn suhteeseen, olen kyllä aika varuillani.Kun olin rakastunut, en edes huomannut millainen tyranni mieheni on.
Vasta kun jouduin psykiatriselle osastolle hermoromahduksen saaneena, vasta sitten tajusin, että vika ei olekaan minussa, en olekaan niin huono niinkuin mieheni oli saanut jo minut uskomaan.Luulin ettei minua pysty kukaan henkisesti nujertamaan, mutta olin väärässä.Se tapahtui niin salakavalasti, rakkauden varjolla.
Nyt alkaa uusi elämä. Muutama päivä vielä, ja olen taas henkisesti vapaa. Minun ei tarvitse enää jännittää ja pelätä, milloin saan taas huutoa, kun olen tehnyt jotain väärin.Elämä, täältä tullaan, vahvempana kuin koskaan!
Siinä tämänhetkisiä fiiliksiäni.Muut eroavat tai juuri eronneet, kertokaa tekin tuntemuksianne!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tosi hienoa että olet saanut tehtyä noinkin ison päätöksen!!!
Minä olen eronnut reilu puoli vuotta sitten meillä on 2 yhteistä lasta mutta nyt olen todella onnellinen päästyäni eroon juuri näistä samoista asioista mistä sinäkin kirjoitit. Meillä oli mustasukkaisuutta jopa väkivaltaakin joskus siis miehen puolelta.
Mutta muista olla tiukka miestäsi kohtaan koska nämä tälläiset miehet osaavat myös keinot millä he yrittävät keplotella itsensä uudestaan elämäämme minulla tapahtuu vieläkin niin mutta olen päätökseni tehnyt ja se pitää.
Tsemppiä uuteen elämään!!!!!!!
Tilanteeni on melko samankaltainen,ainoa ettei vielä ole erottu kummankaan taholta(naimisissa ei olla).Mieheni ei juo,mutta on hyvin epävakainen mieleltään,ja saattaa saada ties millaisia raivokohtauksia.usein vihainen minulle,jos itse epäonnistuu jossakin.hän syyttelee minua vanhoista ja manipuloi.ja minä raukka en saa tehtyä edes enää vastarintaa.hän on lyönyt minut henkisesti aika pahasti,haukkuu ja latistaa(huorittelu ym..).nyt hän on "päättänyt tuhota minut,koska olen kuulemma niin säälittävä".kun luin viestisi,säpsähdin tuota hermoromahdusta.en todellakaan halua elämäni loppuvan tämän takia,mutta todella pelkään että niin käy ellen tee jotain.olen todella pulassa.
Olen samassa tilanteessa kuin sinä, eli eroamassa miehestäni ja jouduin asumaan kolme viikkoa eropäätöksen jälkeen hänen kanssaan. Meillä ei ollut juominen syynä vaan pettäminen ja se on verrattavissa henkisesti melkein samaan. Viimeinen vuosi oli meilläkin yhtä helvettiä, ei luottamusta ei mitään tunnetta. Yritimme kokeilla vielä vuosi sitten suhteemme parantamista, mutta mieheni ei halunnut jättää toista naista ja siksi nyt tein ratkaisevan päätöksen. Muutan viikonlopulla omaan asuntoon ja toivon, että kaikki näyttää vielä valoisalta ja uskallan joskus luottaa miehiin.
Meillä on kaksi yhteistä lasta, onneksi ovat jo sen verran vanhoja, että osasivat valita itse paikkansa missä asuvat.
Itku on minullakin vielä herkässä ja aallonpohjia tulee, mutta kyllä aurinko paistaa vielä risukasaankin...Toivotan sinulle tsemppiä jaksaa....sitä yritän itsekkin....